Eli siis euroissa katosi noin 1.6 miljardia.
Eihän tuo ole edes raha eikä mikään vielä kansainvälisessä mittasuhteessa, vaikka salkkikset puhuvat siitä loputtomana summana.
Taitaa unohtua että jenkeissä million, billion, trillion on 1*10^6, 1*10^9 ja 1*10^12?
Suomessahan biljoona on 1*10^12 ja triljoona 1*10^18. Aina miljoonan eikä tuhannen kerrannaisia.
Mutta siis, joo, paljon on rahaa hukassa, muttei sittenkään loputtomasti. Sillä ei ostaisi Nokiasta kuin siivun, hätäisesti 2% nurkan; Bill Gates nostanee vuodessa enemmän korkotuloina; vain yksi (!) B-2 pommikone taisi maksaa enemmän, jne.
Joku Aurora lentsikan projekti kuluttanee vuodessa tuon verran lentovehkeen erikoiseen polttoaineeseen, ja mahdollisiin pilotin palkkioihin.
:D
Eihän tuo ole edes raha eikä mikään vielä kansainvälisessä mittasuhteessa, vaikka salkkikset puhuvat siitä loputtomana summana.
Taitaa unohtua että jenkeissä million, billion, trillion on 1*10^6, 1*10^9 ja 1*10^12?
Suomessahan biljoona on 1*10^12 ja triljoona 1*10^18. Aina miljoonan eikä tuhannen kerrannaisia.
Mutta siis, joo, paljon on rahaa hukassa, muttei sittenkään loputtomasti. Sillä ei ostaisi Nokiasta kuin siivun, hätäisesti 2% nurkan; Bill Gates nostanee vuodessa enemmän korkotuloina; vain yksi (!) B-2 pommikone taisi maksaa enemmän, jne.
Joku Aurora lentsikan projekti kuluttanee vuodessa tuon verran lentovehkeen erikoiseen polttoaineeseen, ja mahdollisiin pilotin palkkioihin.
:D
Vastaukset 17
Vanhimmat
"Suomessahan biljoona on 1*10^12 ja triljoona 1*10^18. Aina miljoonan eikä tuhannen kerrannaisia."
päähänsä? Skepzikolla on leikkikoulun pitkäaritemetiikka?
miljoona
miljoona kertaa miljoona = biljoona
miljoona kertaa miljoona kertaa miljoona = triljoona
vai?
http://koti.mbnet.fi/henrihe/tiede/suuretluvut.html
TUHATKERTAISIA - eivät miljoonakertaisia.
Siis jos ymmärrän oikein, sun mielestä biljoona ei ole miljoona kertaa miljoona vaan miljoona kertaa tuhat?
Mutta kun se on, Billion taas ei ole, se kun vastaa Suomalaista miljardia.
Biljoona != Billion
Triljoona != Trillion
Billion = Miljardi
Trillion = Biljoona
Hämääväksi tämän keskustelun tekee että osoittamasi URL vahvistaa ylläkirjoittamani.
kyllähän taisin ihan suomeksi kirjoitaa?
2,3 biljoonaa suomeksi
eli
2,3 triljoonaa jenkkiläksi
Tuolta YouTuben videosta sen billionin trillioniksi.
:D
Kun voisin vaikka vannoa että linkissä jota aiemmin katsoin luki englanniksi billion (siis en puhu sun kirjoittamisesta, vaan siitä ihan videosta).
Joko siis näin, tai olen vain tavallista enemmän kännissä.
Ok, hukkasivat siis rahaa 20 Nokian edestä yms. No perkele, kai tota voi jo salaliitoksi nimittää sit.
Lasken kerran niin Nokioita menikin 200.
Taidan lopettaa laskemisen ennen kuin niitä on enemmän.
paljon hukassa
9/10/2001: Rumsfeld says $2.3 TRILLION Missing from Pentagon
http://www.youtube.com/watch?v=xU4GdHLUHwU
huh
Näin ne virkkarit laskevat että kilkoona*sibloota=multoona ja sitten tokaisevat perään, että Bush on oikeassa, Osama sen teki 19 luolamiehen avustuksella.
Nyt se taas nähtiin ties monetta kertaa, että minkälaisen numeropään nämä palstan virkkaajat omistavat. No toisaalta ei mitään uutta länsirintamalla sillä olemmehan tottuneet Skepun lobbauksiin väh. 3-4 kertaa per päivä.
Kertoa niin korjasin virheeni ja myönsin sen. Luulin lukeneeni englantilaisesta sanan "Billion", mitä ilmeisesti en tosiaan tehnyt.
Taas nähdään millaiset lasit päässä täällä luetaan kirjoituksia.
Laskitko samalla logiikalla, että netin sulkulistat eivät ole pakollisia käyttäjille vaan vapaaehtoisia? Näinhän sinä kovasti väität.
Sitten kun sulla on teknistä kompetenssia ja sisäpiirin tietoa aiheesta luulojen sijaan.
On sulla Skepu kyllä todella toimivat sulkulistat... että oikein ovat vapaaehtoisia käyttää. No kukahan niitä vapaaehtoisesti käyttää?
Lienet yhtä lapsellinen kuin laista päättäneet, tai sitten olet yksi heistä.
Listojen ainut tarkoitus realimaailmassa on estää satunnaista kävijää päätymästä lapsipornoon. Kukaan asiaa hetken miettivä tajuaa että varsinaiset lapsipornon levittäjät levittävät materiaalin omissa vertaisverkoissaan tai sähköpostilla pakattuina ja salattuina tiedostoina.
Mikään yleisesti tunnettu/tunnustettu menetelmä ei tuota estä. Tämän tietää mm. SUPO ja KRP. Kysy jos et usko.
Jolloin vastaus kysymykseesi "käyttäjä joka ei halua vahingossa päätyä lapsipornoon", vastaus voisi myös olla muotoa "käyttäjä joka on niin lapsellinen että tuolla tavalla pään tunkemalla pensaaseen luulee ongelman ratkeavan".
Sulla tuntuu selkeesti olevan kaipuu saada sitä lapsipornoa ja koska et näemmä tunne piirejä sulla on huoli että joku sulkulista estää sua päätymästä materiaaliin jota satunnaisesti jostain löydät.
Suosittelenkin tätä palstaa seuraavalle poliisin (terve, ei ollakkaan hetkeen nähty, soitteles kun ehdit. tiedät kyllä kenelle.) edustajalle että selvität (taisit sen tosin jo itsekin tajuta) kuka tuota inttämistä täällä harrastaa. Herran kovalevyltä löytyy sua kiinnostavaa tavaraa.
Missä on sun lähteet sille, että Suomen nettisulkulistat ovat vapaaehtoisia käyttää loppukäyttäjälle? Älä vain sano, että pitäisi uskoa jotain hörhöä joka täällä sellaista sanomaa levittää?
Jokainen ymmärtää, että sulkulistoja ei olla tehty lapsipornon estämiseksi. Kyseessä on salaliitto jonka mukaan kansalle vain sanotaan, että sulkulistat ovat lapsipornoa varten. Todellisuudessa niillä suodatetaan jotain ihan muuta - tulevaisuus varmasti näyttää meille, että mitä ne todella suodattavat.
Pedofiileilla on ihan omat ns. pedofiiliringit joissa materiaalia vaihdetaan. Ei sitä lapsipornoa missään nettisivuilla ole! Tämän ymmärtää jokainen!
Missä lähteet? Aloita lukien läpi laitevalmistajien tuotevalikoima ja huomaa ettei sellaista purkkia kukaan tee jossa olisi layer 4-7 kyky realtime-liikenteen ollessa kymmeniä gigabittejä sekunnissa pinoamatta tarjolla olevia purkkeja kohtuuttomasti (kuten Kiina tekee, valtiolla kun on pohjaton kassa siellä). Muista että kulut tässä verovaroin toteutetussa projektissa ei saaneet/voineet nousta kymmeniin miljooniin euroihin per operaattori. Operaattorirungot Suomessa nykypäivänä ovat useampaa rinnakkaista 10GE linkkiä monessa kohtaa verkkoa. Miten luulet että tuollainen käsitellään? Taioin? Salkkisuskolla?
Kerro toki jos olet jo törmännyt sivuun jolle et ole päässyt, tai sisältö ei ole vastannut odottamaasi. Olisin tästä aidosti kiinnostunut.
Edelleen odotan tätä tietoa sinulta.
Ja yhdyn tuohon huoleesi siitä että listoja voidaan tulevaisuudessa väärinkäyttää ja tekniikan kehittyessä varmasti valmistuu purkki jolla layer 4-7 tarkistelua saadaan myös nykyisellä runkoverkkonopeudella. Ellei meidän pelastukseksi koita ainakin lyhyellä välillä se että runkoverkot jatkavat nopeutumistaan selvästi isommalla vauhdilla kuin nuo filtteröintilootat. Trendi joka on ollut alalla viimeiset 7 vuotta, ainakin.
Ongelma on isompi jos lainataan Ruotsin mallin mukaista helpommin toteutettavaa layer3 ratkaisua, mutta ainakin tuossa tapauksessa käyttäjille tuollaisen olemassaolo ei jää yllätykseksi tai piiloon.
Gigabitin juuri tullessa yleisempään käyttöön Cisco, Alteon, Extreme ja Foundry ainakin tarjosivat hetken aikaa purkkia jolla sai tehtyä nuo vuosituhannen vaihteen transparentit webcachet joita Suomessa operaattoreilla oli. Mutta hyvin nopeasti purkkien noin 250000 session limitti täyttyi ja ylläpidosta tuli liian iso painajainen jotenka tekniikasta luovuttiin. Asiaa auttoi myös IP transit liikenteen halpeneminen naurettaviin hintoihin, tarkoittaen että aiemmat 500 US dollaria per mega putosi muutamassa vuodessa 5-7 dollariin per mega. Sekä toki webliikenteen putoaminen marginaaliliikenteeksi p2p sovellusten rinnalla. Youtube on tuota hieman oikaissut takaisin.
Pentagon on siis hukannut 2300 miljardia dollaria = n. 1600 miljardia euroa. Tämän siis myönsi Rumsfeld sopivasti päivää ennen 911.
(CBS) On Sept. 10, Secretary of Defense Donald Rumsfeld declared war. Not on foreign terrorists, "the adversary's closer to home. It's the Pentagon bureaucracy," he said.
He said money wasted by the military poses a serious threat.
"In fact, it could be said it's a matter of life and death," he said.
Rumsfeld promised change but the next day – Sept. 11-- the world changed and in the rush to fund the war on terrorism, the war on waste seems to have been forgotten.
Just last week President Bush announced, "my 2003 budget calls for more than $48 billion in new defense spending."
More money for the Pentagon, CBS News Correspondent Vince Gonzales reports, while its own auditors admit the military cannot account for 25 percent of what it spends.
"According to some estimates we cannot track $2.3 trillion in transactions," Rumsfeld admitted.
$2.3 trillion — that's $8,000 for every man, woman and child in America. To understand how the Pentagon can lose track of trillions, consider the case of one military accountant who tried to find out what happened to a mere $300 million.
"We know it's gone. But we don't know what they spent it on," said Jim Minnery, Defense Finance and Accounting Service.
http://www.cbsnews.com/stories/2002/01/29/eveningnews/main325985.shtml