Itse olen, ja tiedän pari muutakin, ja olen pitkään miettinyt, että haluaisin jossain tästä ilmoittaa. Nimittäin jos jokus nuori poika (tai tyttö) taistelee tämän asian kanssa, niin minä kokemuksesta tiedän, että häpeä ja tunne siitä, ettei todellakaan voi kertoa kenellekään on valtava. Koin valtavaksi siunaukseksi kun löysin esikoisia homouden kanssa taistelevia muitakin. Jos täällä on liikkeellä kyseisenlaisia ihmisiä, niin toivon että voisimme keskustella tässä, ehkä vaihtaa myös sähköpostiosoja. Itse olen saanut viime aikoina voimaa taistella tätä syntiä vastaan, ja oloni on pitkästä aikaa ollut taas vapaa. Jumalan rauhaa teille kaikille!
Esik.lest. homoja?
Siipeni murtuneet
381650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Homous on ks.liikkeen sisällä erittäin tuomittava saastainen sairaus ja raskas synti jota vastaan on taisteltava. Kyllä tuota syntiä on harrastettu jo alkuseurakunnan aikanakin josta Apostoli Paavali on kirjeissään nuhdellut raskaasti. Tuossa tapauksessa on rukoiltava ja pyydettävä Herralta voimaa taistella tuota syntiä vastaan.
Siinäkin tapauksessa että tämä olisi provo kun kerran näyttää asia viehättävän noinkin paljon.
Tuollaista voi kirjoittaa vain oman seksuaalisuutensa kanssa eksyksissä oleva.
Jos homoseksuaalisuus on esim. vanhoillislestadiolaisuuden piirissä saastainen sairaus, niin koko liike on sairas suhteessa seksuaalisuuteen.
Mutta eihän mikään sairaus voi olla itsessään tuomittava. Sairaudet voivat kyllä vaikuttaa alttiutta tekemään tuomittavia tekoja.
Kaikki sairaudet ovat kyllä syntiinlankeemuksen seurausta, koska vasta syntiinlankeemuksen jälkeen tulivat kuolema, sairaudet, kärsimykset, jne. Mutta ei ketään ihmistä voida vetää tilille siitä, että hän on sairastunut syöpää, skitsofreniaan, diabetekseen, homoseksuaalisuuteen tai mihin tahansa muuhun tautiin, eikä kukaan ihminen ole mitenkään huonompi sen takia, että hänellä sattuu olemaan joku sairaus.
Mutta synti pysyy kuitenkin syntinä, ja vaikka jokin sairaus aiheuttaisi alttiutta jonkin synnin harjoittamiseen ajatuksin, sanoin tai teoin, niin ei se muutu siitä yhtään sen vähemmän synniksi. Vaan kunten sanoit, ja kuten keskustelun avaajakin sanoi, niin uskovainen haluaa taistella syntiä vastaan.
Minusta kirjoitus kuulosti aidolta, enkä usko, että se on provo, ja toivotan nimimerkille Siipeni murtuneet Jumalan runsasta apua ja siunausta sekä onnellista matkaa perille asti!
Edelleen vaan mietin , miten tuo el kirahwi on saanut noin suuren sydämen ja viisauden.
Ei tuomitse. Vaan lempeästi neuvoo ja ohjaa.
Tuo on oikeanlaista kritillisyyttä.
Siunausta el kirahwi;)))
Tekstisi on kuin suoraan erään uskovaisen, eläkeiässä olevan naistuttavani suusta. Hän myös haukkuu homoseksuaaleja mennen tullen kovin sanoin ja ilmaisee estoitta halveksuntaansa.
Joskus olen miettinyt, mahtaako hän tietää, että hänen ainoalla rakkaalla tyttärellään on vaikeuksia hetero-identiteettinsä kanssa.
Tyttärellä on näet taipumus rakastua vain naisiin eivätkä miehet herätä hänessä mitään tunteita, kuten hän minulle sanoi.
Siltä tilanne myös näyttää: tytär lähentelee keski-ikää eikä hänellä ole koskaan ollut ainuttakaan miesystävää. Vaan kaikki ystävätkin ovat naisia.
Itse hän pitää itseään lesbona, vaikka hänellä ei naistenkaan kanssa ole mitään sänkyjuttuja. Hän vaikuttaa aika yksinäiseltä. Juttelemme usein, mutta kaikesta muusta kuin "mies-" ja/tai "naisasioista", joista yleensä emme keskustele ensinkään.
En minä näe hänen psyykkistä olemustaan sen saastaisempana kuin itseni lailla vain miehiin rakastuvan naisenkaan.
Ja sittenhän on vielä paljon tältä väliltä sekä miehiä että naisia, mm. bi-seksuaaleja, jotka voivat rakastua kummankin sukupuolen edustajiin. Itse olen merkillisellä tavalla vetänyt puoleeni tällaisia ihmisiä, sekä miehiä että naisia, ja koettanut vain pärjätä heidän kanssaan.
Homoseksuaalisuus ei ole sairaus tai tauti.
Homoseksuaalisuus on sukupuolisen ja seksuaalisen suuntautuneisuuden moninaisuutta aivan samoin kuin heteroseksuaalisuus, bi-seksuaalisuus tai transseksuaalisuus.
Syyllistyt syrjivään ja loukkaavaan, tämänkin keskustelupalstan nettiketin vastaiseen toimintaan, pitämällä homoseksuaalisuutta sairautena.
Seksuaalisuudessa on vain yksi terve suuntautuneisuus. Se on se suuntautuneisuus, jonka Jumala on tarkoittanut ihmiselle, eli miehen ja naisen välinen. Mitään muuta suuntautuneisuutta Jumala ei ole luonut, vaan kaikki muut suuntautuneisuudet tulevat sielunvihollisesta. Tuskin kuitenkaan maan päällä on montakaan ihmistä joiden seksuaalisuus olisi täysin terve, erilaisia vinoutumia esiintyy eri voimakkuuksina hyvinkin suurella osalla ihmisestä. Niin suuri vaikutus syntiinlankeemuksella oli koko ihmiskuntaan. Joku on enemmän sairas, toinen taas vähemmän sairas.
Mikään sairaus ei ole hävettävä, eivät tällaisetkaan sairaudet. Siksi sairastuneen (tai syntymästään sairaana olleen) olisi parasta vain hyväksyä sairautensa tosiasiana, eikä uskotella olevansa terve. Vapahtaja on kantanut kaikki sairautemme, ja hänen rakkautensa voimasta uskovaisilla on halu vastustaa syntiä, mutta koska turmeltunut osa kuitenkin roikkuu mukana kuolemaan asti, kukaan ei kuitenkaan tule maan päällä synnittömäksi.
Sanalla sairaus on ehkä monilla ihmisillä vähän negatiivinen leima. Kukapa ei olisi koulussa kuullut itseään tai toista haukuttavan sairaaksi? Mutta kuten sanottu, kenenkään ei pitäisi tuntea häpeää siitä, että on sairas, koska sille ei itse mitään voi.
Mikään maallinen laki tai voima ei saa minua lopettamaan pitämästä homoutta (tai muita seksuaalisia vinoutumia) sairautena, ja tilaisuuden tullen tulen aina tuomaan ajatukseni esiin. "Jos veis he henkemme, osamme, onnemme - ne heidän olkohon. Vaan meidän iät on Jumalan valtakunta."
Sinulla el kirahwi on ollut hienoja ajatuksia, mutta...
Homous on synti, sitä en yritä enkä tahdo kieltää. Myönnän kuitenkin olevani ehkä hieman yliherkkä tavallesi käyttää tuota sanaa "sairaus". Kuitenkaan sillä ei ole loppujen lopuksi merkitystä mihin yläkäsitteeseen termi homous kuuluu, ainoa mikä merkitsee, on se, että se on synti. Toivon suuresti, ettei ajatuksesi homoudesta sairautena käsitä oletusta siitä, että siitä voidaan parantua tai parantaa... Tietenkin Jumalalle on kaikki mahdollista - miten toivoisinkaan olevani hetero, elämäni olisi helpompaa ja läheisyyden kaipuuni, "ihmisen ikävä toisen luo" ei aiheuttaisi minulle niin suurta tuskaa. Homous johtuu jostain fyysisestä ilmiöstä, uskon. Se taas johtaa siihen, että Jumala luo jotkut ihmiset homoiksi. Minun on hyvin vaikea uskoa että Hän laskisi Perkeleen sotkeutumaan LUOMISTYÖHÖNSÄ. En yritä sanoa tällä mitään, tämä on vain asia, jota olen ihmetellyt tämän ristin kanssa taistellessani.
Toivon, että yrität suhtautua myös meihin homoudessa heikkoihin matkakumppaneihin lämmöllä ja rakkaudella, varoen liian kovaa tuomihenkeä - se vie helposti vain kauemmas. Särkyneinä tuetaan toisiamme, meillä on kaikilla omat taistelumme.
"Aamulla kerran, kilvoitusvaljaita vailla, saavut juhlaan Jumalaa ylistämään"
Jumalan rauhaa ja voimaa.
En haluaisi tehdä asioita vaikeammaksi kenellekään, en todellakaan! Toivon, etten tuli sellaiseksi kuormaksi kenellekään.
Uskon, että Jumala on kaikkivaltias, ja että mikään ei ole hänelle mahdotonta. Siltä pohjalta uskon kyllä, että Jumalalle on mahdollista parantaa myös homoudesta. Mutta toisaalta homous ei kyllä varmasti ole niitä kaikista helpoimpia parannettavia. On olemassa paljon sairauksia (pyydän anteeksi tätä sanaa, jos se loukkaa, mutta niin minä vain ajattelen...), jotka ovat parantumattomia tai hyvin vaikeasti parannettavia. Ja synnynnäiset sairaudet varsinkin ovat usein sellaisia.
Mutta huomautettakoon, että en ole sitä mieltä, että homoudesta pitää parantua pelastuakseen. Sellaisiakin ajatuksia joskus kuulee (tosin en ole sellaista koskaan kuullut esikoislestadiolaisuudessa).
En usko, että Jumala luo ketään homoksi ihan samalla tavalla kuin en usko, että Jumala luo ketään vaikapa sydänvajaatoimintaiseksi. Jumala ei aiheuta ihmisille koettelemuksia, mutta jostain syystä hän joskus sallii koettelemusten kohdata ihmistä. Kaiken ihmisessä olevan epätäydellisyyden synty ja juuri on syntiinlankeemuksessa. Jumala on täydellinen, ja ihminen oli alunperin luotu Jumalan kuvaksi eli täydelliseksi. Mutta syntiinlankeemuksessa tämä kuva pimentyi ja se epätäydellisyys periytyy eri muodoissaan sukupolvelta toiselle. Sen ilmenemismuotoja ovat kaikki sairaudet, kaikki epätäydellinen, mitä ihmisessä on. Ja jokaisen ihmisen osa on sitten vain elää ja taistella näiden omassa turmeltuneessa lihassaan olevia vaikutuksia vastaan ja odottaa sitä pelastuksen päivää, jolloin uusi ihminen viimein pääsee vapaaksi tämän vanhan ihmisen kahleista. Ja uusi ihminen siirtyy täydellisenä itse täydellisyyden eli Jumalan luokse.
Turvallista ja lämmintä sanaa. Kiitos paljon! Minulla on vain vähän elämänkokemusta (liki kaksiymmentä kesää) mutta siitä huolimatta olen jo karvaasti saanut kokea, etteivät kaikki meikäläiset(kään) kykene yhtä sydämelliseen suhtautumiseen kuin sinä esimerkiksi. =) Enkä sentään ole edes tullut kaapista (ei liene kenellekään yllätys...) Enkeleitä sinulle!
Samoin enkeleitä sinulle! :)
Luulen, että monien jyrkät ja tuomitsevat sanat tähän asiaan liittyen, jos niitä esikoislestadiolaispiireissä kuullaan, johtuvat maailmasta ja ehkä myös ns. väärästä hengellisyydestä tarttuneista asenteista ja vaikutteista sekä siitä, että ihmiset eivät ole välttämättä oikeastaan koskaan edes perinpohjin ajatelleet kyseistä asiaa.
Jos joku haluaaa (el kirahwi tai kuka tahansa muu)
minuun ottaa yhteyttä vielä ja vaihtaa vaikka maileja, ni osoite on [email protected].
Jumalan rauhaa kaikki!
Voi kuinka toivonkaan, että sinäkin voisit elää todeksi omaa kaunista, ainutlaatuista elämääsi, seksuaalisuuttasi, ehjänä, kokonaisesti hyväksyttynä ja rakastettuna. Ja että saisit rinnallesi kumppanin, rakastettavan ja rakastavan ihmisen.
Itse olen tunnustava, uskova, kristitty ja olen homoseksuaali. Samaa sukupuolta oleva kumppanini on myös uskova.
Kysymyksiä homoseksuaalisuudesta sairautena tai homoseksuaalisuuden käytännössä toteuttamisen synnillisyydestä olemme molemmat pohtineet varmasti vaikeimman kautta. Ja molemmille on nyt selvää, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus eikä sen toteuttaminen syntiä. Kiitämme yhdessä Jumalaa Hänen rakkaudestaan ja toisistamme, rakkaudestamme.
Tässä alempana joku kirjoittaa: "Homous on ks. liikkeen sisällä erittäin tuomittava saastainen sairaus ja raskas synti jota vastaan on taisteltava." Mielestäni kommentti on väärä. Minä en ikinä hyväksy sitä, että ruumiissani jylläävä seksuaalinen suuntautuminen olisi sairaus tai edes synti. Se ei ole minun valintani. Enkä ikinä olisi valinnut niin vaikeaa ja näännyttävää tietä, jos olisin itse voinut päättää. Siksi on väärin sanoa, että homous on synti. Mutta se, että elävän uskon voimasta taistelee synnin eli tässä tapauksessa homoseksin harjoittamista vastaan, on oikein ja paikallaan. Emmekä muulla tavalla perille pääsekään.
Terveisiä nimimerkille Siipeni murtuneet ja muille kohtalotovereille.
Homoseksuaaliset teot ovat syntiä - oikein. Se että ne olisivat "saastainen sairaus" jonkun yhden ainoan herätysliikkeen sisällä on VÄÄRIN. Syntiä ja väärin kaikkialla tai ei missään.
Homous ei ole sairaus. Se on ihmiseen jo ennen syntymää asetettu juttu, ja sitä, miksi Jumala jollekin antaa näin vaarallisen ristin, en voi ymmärtää.
Olen vain onnellinen, että sain armon alkaa taistella sen vaikutuksia vastaan ennen kuin olin jo liian syvällä. Samoin pari ystävääni ovat samalla tiellä kohti taivasta. Rikkinäisinä, murtuneina, mutta silti Herran lapsina. Hän kantaa eksyneitä lampaitaan...
Homouden kanssa taistelevien kristittyjen tuskaa ja vaikeaa vaellusta ei todellakaan helpota se, että muut katsovat heitä ylhäältä päin ja lailla päähän lyöden. Sen sijaan, pyydän että menette näiden ihmisten vierelle, talutatte ja yritätte ymmärtää. Entä jos heterous olisikin se synti, ja teidän heterojen pitäisi muuttua yhtäkkiä homoiksi? MIettikää edes asiaa siltä kannalta, ennen kuin tulette esittämään valmiita vastauksia tähän asiaan. Jos jossain on niitä ihmisiä, yksinäisiä nuoria, joilla ei ole ketään kelle kertoa, niin ottakaa ihmeessä yhteyttä - yhdessä taistelu on PALJON helpompaa. Jumalan rauhaa teille kaikille!
PS MInulle saa lähettää sähköpostia aiheeseen liittyen myös ihan muuten.
Jos homous tekona on synti joka on tunnustettu olevan näin, niin synti lähtee ja saa voiman epäuskosta. Lisäksi on eri asia joutua syntiin kuin elää synnissä. Homous on yhtä tuomittavaa kuin huoruus molemmat ovat syntiä ja kauhistus Jumalan edessä. Ennen kuin ihminen lankeaa syntiin sitä ennen on jo tapahtunut sisällinen sydämen lankeaminen kyseiseen syntiin. Synti on epäuskon hedelmä. Toivon tietenkin että pääsisit eroon tuollaisesta riesasta, itse ihmistä en suinkaan ole tuomitsemassa, soisin että kaikki ihmiset pelastuisivat kadotus tuomiosta.
Mene rohkeasti naimisiin ! Siinä todellisessa heterorakkauselämässä on hyvä vastamyrkky homouteen. Älä pelkää mitään vaan luota Jumalan siunaavaan antiin. Älä kuvittele että kaikki naiset tahtovat tiheään tahtiin rakkauselämää, monille painavat muut seikat kuten ystävyys, rakkaus, läheisyys, lapset, koti ja kaikki mitä miehellä on annettavaa, enemmän. Tsemppiä !
Voiko mennä naimisiin, jos ei tunne toiseen pienintäkään vetoa? Järki- tai kulissiavioliittoon?
Tunnen naisen, jonka aviomies inhoaa seksiä ja kaikkea intiimisti naisellista, yöpuvuista ja alusvaatteista alkaen. Yli seitsemän vuotta he olivat naimisissa eivätkä rakastelleet kertaakaan. Eli vaimo oli edelleen neitsyt. Kaikki tehtiin avioelämän eteen: käytiin psykologilla ja terapiassa, mutta mikään ei auttanut.
Avioliittoa ei purettu (perheen uskonto siinäkin vaikutti), mutta vaimo muutti avoliittoon toisen miehen kanssa - ja on nyt onnellinen, ainakin näytti siltä, kun heidät tapasin.
Kirjoittaja esittää ajatuksen, että homo menisi vain rohkeasti heteronaimisiin ja ongelma ratkeaisi sillä.
Kiitos ajatuksestasi ja rohkaisustasi. Ymmärrän hyvän tarkoituksesi ja lämmön, joka kirjoituksestasi tuntuu. Silti minun on, kaikesta myötätunnostasi huolimatta, lausuttava ajatukselle jyrkkä ei.
Olen itse homo, naimisissa ja elänyt tässä kulissihelvetissä jo jonkin aikaa. Olen keskustellut myös monien kaltaisteni kanssa, ja me suremme useimmiten sitä, millaista tuskaa kaapista tulomme aiheuttaisi sekä lähimmillemme että itsellemme. Olemme sitoneet itsemme jo niin lukemattomin sitein heteromaailmaan ja siihen, että olemme osa sitä.
Te, jotka ette ole vielä varmoja seksuaalisuudestanne, älkää tehkö peruuttamattomia ratkaisuja, ennen kuin tiedätte VARMASTI.
Lämpimin terveisin kaikille kohtalotovereille
Sinä todella ajattelet muita et itseäsi.
Mutta onko sekään oikein.
Tämä yhteiskuntamme ja yhteisömme tuomitsee liian
helposti kaiken ns. ei normaalin seksuaalisuuden.
Ja kuitenkaan, sille ei voi mitään, jos tuntee seksuaalísta viehätystä samaan sukupuoleen.
Tämä ei ole pelkästään uskonto kohtainen ongelma vaan esiintyy ihan kaikkialla yhteiskunnassamme.
Miten minulla onkaan onnellisesti asiat, että olen
hetero. En ole joutunut kamppailemaan noiden asioiden kanssa.
Mutta tiedän, että niiden kanssa on kauheata elää varsinkin jos on perheestä ja yhteisöstä,jossa homoutta ei hyväksytä millään.
Sisareni poika on homo. Hän muutti "isoon kaupunkiin", jotta on voinut elää tavalla jolle tuntee luontonsa kuuluvan. Sukulaiset varmaan kaikki kyllä tietävät, mutta jotkut vaan eivät "thado" tietää, koska se on niin tuomittavaa.
Asiasta vaietaan.
Onneksi pojalla on ollut niin paljon "Jumalan voimaa" että on uskaltanut toteuttaa itseään.
On tällä hetkellä kihloissa (heh kaksi miestä kihloissa, kyllä taas naurattaa).
Mutta hän on onnellinen ja tyytyväinen nyt elämäänsä.
Ketään ei satutettu tai loukattu.
Kenenkään mainetta ei tahrattu.
Hän vaan muutti väljemmille vesille.
Siellä voi taas nauttia elämästään.
Onnea sinullekin ratkaisuusi ja voimia.
Homous ei ole synti eikä sairaus eikä sillä ole mitään tekemistä elävän uskon kanssa!!!
Haluaisitko antaa jotain perusteita tuolle? Miten selität Raamatusta paikat, kuten etteivät miesten kanssa makaavat miehet peri taivaiden valtakuntaa tai Sodoman ja Gomorran?
Nimimerkki homo_ on valottanut noita asioita aiemmin toisaalla, ohessa linkki hänen vastaukseensa. Vastauksesta löytyy uudet linkit kuhunkin kohtaan (Pyhyyslaki, Sodoman ja Gomorran tarina, Paavalin Roomalaiskirje ja Korinttolaiskirje) erikseen. Kannattaa lukea kiihkottomasti ja ajatuksella, vaikka et itse noin ajattelisikaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=20500000000353904
Ihan selvää selitystähän se, mutta jotenkin kovin tulkinnanvaraisia ne kohdat kuitenkin on. Suuri vaara alkaa selittämään Raamatun hankalat paikat tyhjiksi....
Niinhän se on. Mutta olet varmaan huomannut, että Raamattukin on kovin tulkinnanvarainen, varsinkin ns. "hankalissa" paikoissa. Monissa, monissa muissakin kuin tässä homoseksuaalisuusasiassa. Ja me ihmisethän sitä sitten tulkitaan. Ja siitä syntyy herkästi erimielisyyksiä. En usko, että Raamattu on tarkoitettu luettavaksi irroittamalla yksittäisiä jakeita kokonaisuudesta. Se ei ole kuten vaikkapa astianpesukoneen tai tietokoneen manuaali.
Minulle lyhyesti tiivistettynä Raamattu on Jumalan ilmoitus luomistyöstä, syntiinlankeemuksesta ja armahtavasta rakkaudesta. Olen armahdettu (ihan olen tietoisesti tullut Jumalan eteen) syntinen ja vapautunut rakastamaan Jumalaa ja sen myötä lähimmäistäni sekä itseäni arvokaana. Elämän rikkauteen kuuluu myös seksuaalisuus, sen uskon olevan Luojani lahja. Seksuaalisuus ja sen toteuttaminen rakastavassa parisuhteessa ei voi olla väärin.
en voi olla samaa mieltä, sillä synnin hätä on iskenyt minuun fyysisen tyydytyksen jälkeen. (Toivon ettet ala mitään kertomaan opituista peloista...) Se on helpottanut vasta kun olen jälleen tuntenut Kristuksen sovintotyön voiman.
Kyllähän seksuaalisuus on Jumalan lahja, mutta se on tarkoitettu ilmeisen selvästi miehen ja naisen välille avioliitossa... (luomiskertomus...)
Laitan vielä yhden linki, en tiedä, josko olet sivuston jo löytänyt, mutta sieltä myös löytyy lukemisen ja ajattelemisen aihetta. Vaikka hämmentävääkin.
http://www.seta.fi/arcus/
En todellakaan edes koe voivani sinua mitenkään lähteä opettamaan synnin hädästä tai mikä on syntiä, mikä ei. Syntinen olen itsekin, mutta elän Kristuksen sovitustyön lunastamana.
Seksuaalisuus oli itsellenikin aiemmin varsin hämmentävä asia.
Kävin vilkaisemassa... En koe tarpeellisena että homot ja lesbot rakentavat omaa uskonnollista yhteisöään - vähän sama kuin alkoholiin langenneet pitäisivät omia jumalanpalveluksiaan...
Ps siellä oli termistä "kauhistuttava teko" päätelty, että Mooseksen laissa tarkoitettiin miesten välisellä yhdynnällä lähikansojen kulttirituaalia. Mielestäni tuo on jo sitä, mistä lestoja syytetään jatkuvasti, eli tarttumista irrallisiin sanoihin.
Linkkisi arcukseen oli erittäin mielenkiintoinen. Kiitos myös avartavista näkökulmista. Meille 'herätysliikkeellisille', varsinkin pietisteille on hyvä joskus nähdä, että elämässä on muitakin värejä kuin mustaa ja valkoista.
Minun on kuitenkin pakko vielä toistaiseksi pitäytyä siipenimurtuneet-nimimerkin kannassa; jos tarkastellaan Raamatun kokonaisilmoitusta, on homoseksuaalista elämäntapaa pidettävä syntinä. Vai onko tiedossasi AINUTTAKAAN paikkaa jossa homoseks. yhteyteen suhtauduttaisiin myönteisesti, edes neutraalisti? On sitten eri asia, pidetäänkö Raamattua Jumalan pyhänä ja ikuisena Sanana vai oman aikakautensa joiltakin osin vanhentuneena tuotteena. Mielestäni jommalle kummalle tielle on lähdettävä, eikä kumpikaan ole helppo.
Suo siellä, vetelä täällä. Vai mitä, vapautunut homo? :=)
Juurikin jotain tähän tyyliin olen yrittänyt saada muotoiltua, mutta en ole onnistunut. Täysin seison tämän takana. Lisäys vielä, että jos seuraamme sitä tietä, jossa Raamattu on vanhentunut osin, niin mistä enää tiedämme, mihin siinä voi luottaa? Ehkä Jeesus ei enää pelastakaan meitä?
Kun Raamattu ottaa kantaa elämän ja kuoleman kysymyksiin, minä olen liian pieni ihminen määrittämään jotakin vanhentuneeksi.
Kunpa el kirahwi kirjoittaisi tähän jotain rakentavaa, minulla paukut loppuu... Mutta siivet ovat minultakin palaneet, veljeni. Yritetään eteenpäin, Kaikkivaltiaan voimalla. Omat eväät loppui just äsken.
Niinpä, suo siellä, vetelä täällä... :-) Kovin, kovin pieni ihminen minäkin olen Raamatun kannanottojen äärellä. Niitä epäselviä, ristiriitaisiakin, kohtia kun piisaa. Silti Raamattu on minulle Jumalan pyhää ja ikuista Sanaa!
Mutta juuri tuohon mainitsemaasi Raamatun kokonaisilmoitukseen mielestäni sisältyy vapautus elää elämäämme todeksi myös meille homoseksuaaleille. Ja se kokonaisuus, jonka tässä näen on rakkaus.
Elämäni kun koostuu niin kovin paljon muustakin kuin seksuaalisesta halusta tai sen toteuttamisesta tässä omassa ihmissuhteessani.
Kyse on molemminpuolisesta rakkaudesta, kunnioittamisesta, välittämisestä, huolenpidosta, hellyydestä ja sylistä, ei mistään pelkästä seksistä.
Kumppanilleni ja minulle on yhteinen se vahva kokemus, että Jumala ei ole meitä hyljännyt, kun olemme lähteneet elämään tässä erilaisessa suhteessamme. Tuntuu olevan pikemminkin päin vastoin.
Silti minulla ei ole oikeutta eikä pätevyyttä sanoa sinulle tai Siipeni murtuneelle, eikä kenellekään muulle, mikä on oikein tai mikä on väärin tässä asiassa. Tunnen vaan melkein omana kipuna kipuilunne vaikean asian kanssa. Kaikkivaltiaan Jumalamme voimaa ja johdatusta!
Että rakentavaa pitäisi kirjoittaa... Paineita, paineita. Mutta tietysti lämmittää mieltä, että joku voi kuvitella minunkin sormistani lähtevän jotain rakentavaa. Kello on on jo ainakin sata ja olen vielä töissä, tosin työt on nyt tehty tältä päivältä, ja kohta voi lähteä pois (taas aamulla palatakseen takaisin...). Mahtaakohan tässä enää mitään rakentavaa keksiä?
Katselin vähän noita linkkejä, eikä kaikkiin ole aikaa nyt tutustua, mutta olisihan oikeastaan aika kummallista, jos kukaan ei mitenkään yrittäisi selittää tyhjäksi Raamattua. Eivätkä nämä homoseksuaalisuuteen liittyvät paikat ole ainoita...
Arcuksen sivuista jäi sellainen vaikutelma, että siinä yritetään tehdä tyhjäksi Raamatun ilmoitusta, halvennetaan Paavalin arvovaltaa ja rakennetaan uutta parempaa kristinuskoa. Mutta jos otetaan osa pois, niin mihin raja vedetään? Mikä otetaan seuraavaksi pois, jos otetaan ensin yksi asia? Itselleni tuntuisi luonnollisemmalta hyväksyä joko kristinuskon perinteiset totuudet sellaisenaan ja kokonaisuudessaan, tai sitten hyljätä ne kokonaisuudessaan.
En voi luottaa mihinkään uuteen kristillisyyteen, joka on näinä viimeisinä päivinä saavuttanut sellaisen ihmeellisen valaistuksen, että kaikki entinen voidaan hylätä ja selittää tyhjäksi. Haluan kuulua siihen samaan kristillisyyteen, joka on ollut apostolien ajoista lähtien, ja samaan Jumalaan on uskottu myös Vanhan Testamentin aikana. Ja sieltä haluan hakea oppia. Missä ovat maininnat homoseksuaalisissa suhteissa elävistä Vanhan Testamentin ajalta, missä ovat maininnat homoseksuaalisissa suhteissa eläneistä kristityistä alkukirkon ajalta?
Ja muistiin kirjoitettukin sana todistaa tästä samasta. Esim. Roomalaiskirjeen alussa asia on sanottu niin selvästi, että ihmettelen, miten kukaan voi edes yrittää selittää sitä tyhjäksi. Samoin 3. Moos. 18:22 sanoo asian aika selvästi.
En ole koskaan tutkinut niiden mainittujen Paavalin käyttämien kreikkalaisten sanojen merkitystä, eikä nyt juuri oikeastaan ole aikaakaan siihen. Mutta jos katsotaan esim. sanan 'arsenokoitai' koostumusta, niin siinä näkyvät osat 'arsenos'ja 'koitos' eli miespuolinen ja sukupuoliyhdyntä. Eli se kuulostaa rakenteellisesti ainakin miesten kanssa sukuoliyhteyttä harjoittavalta. Sanan käytöstä antiikin kreikassa en uskalla mennä sanomaan mitään. Mutta minusta olisi kummallista, jos tämän sanan merkitys olisi koko tähänastisen kirkon historian aikana ymmärretty väärin ja nyt vasta olisi tultu niin valaistuneiksi, että olisi keksitty sen oikea merkitys.
Sanoja on minun mielestäni mielenkiintoista pohtia, mutta tässä asiassa se ei muuta asiaa sinänsä mihinkään, koska on muita kohtia Raamatussa, jotka osoittavat homoseksuaalisen toiminnan vääräksi.
En tiedä tuliko tässä mitään rakentavaa, mutta kirjoitin nyt jotain kuitenkin. Ja nyt lähden kotiin nukkumaan ennen kuin nukahdan tänne...
Alla mainitsemani paikat Raamatusta:
Room. 1:26-27 "Sentähden on Jumala heidät antanut ylön häpiällisiin himoihin, että myös heidän vaimonsa ovat muuttaneet luonnollisen tavan luontoa vastaan, 27. Niin myös miehet ovat antaneet ylön vaimon luonnollisen pitämisen, toinen toisensa puoleen himoissansa palaneet, miehet miesten kanssa riettauden tehneet ja saaneet, niinkuin pitikin, eksymisensä palkan itsessänsä."
3. Moos. 18:22. "Ei sinun pidä miehenpuolen kanssa makaaman, niinkuin vaimon kanssa; sillä se on kauhistus."
Miksi sitten vaikkapa Sukupuolista epäpuhtautta koskeva laki (3. Moos. 15. 1-32) ei ennää ole voimassa?
Sukupuolista epäpuhtautta koskeva laki
1 Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille:
2 "Sanokaa israelilaisille: Jos miehen elimestä tulee sairaalloista vuotoa, se on saastaista 3 ja hän tulee siitä epäpuhtaaksi. Hän pysyy epäpuhtaana niin kauan kuin vaivaa kestää, olipa vuotoa tai ei. 4 Jokainen makuusija, jolla vuotoa sairastava makaa, ja kaikki, minkä päällä hän istuu, tulee epäpuhtaaksi. 5 Jokainen, joka koskettaa hänen makuusijaansa, pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. 6 Jokainen, joka istuutuu siihen missä vuotoa sairastava on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. 7 Jokainen, joka koskettaa sairasta, pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. 8 Jos vuotoa sairastavan sylkeä osuu puhtaan ihmisen päälle, tämä pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. 9 Kaikki, minkä päällä vuotoa sairastava istuu ratsastaessaan, tulee epäpuhtaaksi. 10 Jos joku koskee mihin tahansa, mikä on ollut sairaan alla, hän on epäpuhdas iltaan saakka. Jos joku siirtää tällaista vaatetta tai esinettä, hän pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. 11 Jos vuotoa sairastava koskettaa jotakuta pesemättömin käsin, tämä pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. 12 Saviastia, johon sairas on koskenut, täytyy rikkoa, mutta puuastia pestäköön vedellä.
13 "Jos vuotoa sairastava paranee taudistaan, hän laskekoon parantumisestaan seitsemän päivää, pesköön sitten vaatteensa ja peseytyköön juoksevalla vedellä, ja hän on puhdas. 14 Kahdeksantena päivänä hän hankkikoon kaksi metsäkyyhkyä tai kaksi muuta kyyhkystä, menköön Herran eteen pyhäkköteltan oven luo ja antakoon ne papille. 15 Pappi uhratkoon hänen puolestaan kyyhkyset, toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi, ja toimittakoon näin vuodosta aiheutuvan epäpuhtauden sovitusmenot Herran edessä.
16 "Kun miehellä on ollut siemensyöksy, hänen tulee peseytyä kauttaaltaan ja hän on epäpuhdas iltaan saakka. 17 Jokainen vaatekappale tai nahkaesine, johon siemennestettä on tullut, on pestävä; se on epäpuhdas iltaan saakka. 18 Kun mies on ollut naisen kanssa sukupuoliyhteydessä, molemmat peseytykööt, ja he ovat epäpuhtaat iltaan saakka.
19 "Kun naisella on kuukautisvuoto, hän on epäpuhdas seitsemän päivää, ja se, joka sinä aikana koskettaa häntä, on epäpuhdas iltaan saakka. 20 Kaikki, minkä päällä nainen kuukautistilansa aikana makaa tai istuu, tulee epäpuhtaaksi. 21 Jokainen, joka koskettaa hänen makuusijaansa, pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. 22 Jokainen, joka koskettaa mitä tahansa minkä päällä nainen on istunut, pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. 23 Myös se, joka koskettaa jotakin hänen makuusijallaan tai istuimellaan olevaa esinettä, on epäpuhdas iltaan saakka. 24 Jos mies makaa naisen kanssa hänen kuukautistilansa aikana, naisen veri tekee myös miehen epäpuhtaaksi seitsemän päivän ajaksi, ja jokainen vuode, jolla mies sinä aikana makaa, tulee epäpuhtaaksi.
25 "Jos naisella on muulloin kuin kuukautistensa aikana verenvuotoa usean päivän ajan tai jos hänen vuotonsa jatkuu yli kuukautisajan, hän on sinä aikana epäpuhdas samalla tavoin kuin kuukautistilassaan, 26 ja siksi jokainen makuusija, jolla hän vuotonsa aikana makaa, samoin kuin kaikki, minkä päällä hän istuu, tulee epäpuhtaaksi samalla tavoin kuin kuukautistilan aikana. 27 Jokainen, joka koskettaa niitä, tulee epäpuhtaaksi. Hän pesköön vaatteensa, peseytyköön vedellä ja olkoon epäpuhdas iltaan saakka. 28 Jos nainen paranee vuodostaan, hän laskekoon paranemisestaan seitsemän päivää; sen jälkeen hän on puhdas. 29 Kahdeksantena päivänä hän hankkikoon kaksi metsäkyyhkyä tai kaksi muuta kyyhkystä ja vieköön ne papille pyhäkköteltan oven luo. 30 Pappi uhratkoon hänen puolestaan toisen syntiuhrina ja toisen polttouhrina ja toimittakoon näin vuodosta aiheutuvan epäpuhtauden sovitusmenot Herran edessä.
31 "Teroittakaa israelilaisten mieliin, että heidän on varottava epäpuhtautta, sillä jos he epäpuhtaudellaan saastuttavat minun pyhäkköni, joka on heidän keskellään, heidän on kuoltava."
32 Tähän päättyy laki, joka koskee vuotoa sairastavaa tai siemensyöksyn vuoksi epäpuhtaaksi tullutta miestä, 33 kuukautistilassa olevaa naista, jokaista miestä tai naista, joka sairastaa vuotoa, sekä miestä, joka makaa epäpuhtaassa tilassa olevan naisen kanssa.
Lähde Raamattu, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos http://www.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1992/FIN1992.html
Vanhassa Testamentissä ne asiat, jotka liittyvät senaikaiseen maalliseen lakiin rangaistuksineen (esim. kivittämiset), eivät ole voimassa Suomessa vuonna 2003, koska meillä on täällä oma laki.
Samoin Vanhassa Testamentissa olevat rituaalisäännöt, jotka kuuluvat Vanhaan Testamenttiin eivät ole voimassa, koska Kristuksen kuolemasta ja ylösnuosemuksesta alkoi Uusi Testamentti, jossa on Uuden Testamentin jumalanpalvelus. Mutta rituaalisääntöjen perustana olevat moraaliset ajatukset ovat tietysti vieläkin voimassa, vaikka itse säännöt eivät enää voimassa olekaan.
Kaikki muu Vanhassa Testamentissa oleva on vieläkin voimassa, siten myös siellä olevat periaatteet siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin.
Katsoin kotona omasta sanakirjastani, miten se määrittelee sanat 'arsenokoites' ja 'malakos'.
'Arsenokoites' on sen mukaan 1. miesten kanssa makaava mies. 2. aktiivinen homoseksuaali.
'Malakos' taas on sen mukaan 1. pehmeä, hieno. 2. passiivinen homoseksuaali.
Tuntuu niin hienolle kun lisäkseni on muitakin, jotka joutuvat vain hiljaa istumaan näiden vaikeiden kysymysten äärellä. Virttä mukaillen olemme toisinaan tiettömässä maastossa, ilman maamerkkejä. Olen tehnyt tutkimusretkiä moniin suuntiin, mutta... huvittaa edelleen se ajatus 'suo siellä, vetelä täällä'... aina kun olen siirtänyt itseni pois Jumalan Sanan kalliolta, pohja on alkanut pettää. Minulle seksuaalisuuteni ilmenemisen kieltäminen omassa elämässäni on ollut raskasta. Koska en ole kovin vanha, edessäni on monia, monia siinä suhteessa yksinäisiä vuosia, mutta kuitenkin hyviä ystäviä, jotka tukevat ja auttavat. Auttakoon hyvä Jumala, että me - niin te kuin minäkin - pääsisimme totuuden äärelle tavalla, jossa voisimme elää sopusointuista elämää Sanan mukaan.
Siunaan teitä molempia, mutta omantuntoni mukaan en voi siunata elämäntapaanne. Tätä en kuitenkaan sano tuomion hengessä, vaan itsekin kysellen, mikä lopulta on oikein ja Jumalan tahdon mukaan.