Suhtaudun suurella toiveikkuudella tähän Helluntaikirkkoon. Tiedän ja tunnen jonkin verran näitä miehiä ja naisia jotka ovat tämän hankkeen takana. Suhtautuvat hyvin rakkaudellisesti muihin uskoviin ja ovat vahvasti ekumeenisia.
Jo melkein näen mielessäni Helluntailaiset ja Luterilaiset yhdessä Katolisten ja Ortodoksien kanssa messussa Neitsyt Marian ja ekumenisen ykseyden hengessä.
Myöskin tasa-arvo kysymyksessä olen hyvin toiveikas, vihdoinkin on meidän helluntailaisten keskuudessa selvä suunta ja pyrkimys naisten aseman kohentamiseen.
Ehkä näemme vielä naisen Helluntaikirkon johtajana ja monissa muissa keskeisissä ja vaikutusvaltaisissa tehtävissä.
Aivan kuten Luterilaisessa kirkossa, myös helluntailaisten keskuudessa ovat omat vastarinnan kiiskensä, jotka jarruttavat milloin mitäkin hanketta, mutta rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan puitteissa omaamme paremmat keinot saada nämäkin ihmiset oikeaan järjestykseen.
Pienin askelin etenemme kohti keskitettyä johtoa, sitä mukaa kun vanhoillisten tahojen vastustus vähenee, kunnes pääsemme siihen päämäärään, että helluntaiseurakuntien oppi ja käytäntö yhtenäistetään, niin että opillinen sekavuus ja kirjavuus ja sooloilu saadaan poistettua keskuudestamme.
Silloin vasta olemme todella yhtä ja vain siten voimme saavuttaa todellisen ekumenisen ykseyden muiden seurakuntien ja uskontojen kanssa. Se on oikeastaan ekumenisen yhteytemme kulmakivi, jota ilman emme voi sulautua uskovien yhteiseen perheeseen.
Seinäjoen Talvipäivillä 19.1.2007 hyväksytyn yhteisen Näky 2007 julkilausuman päätöksellä vapaus ja armon ilmapiiri keskuudessamme tulee lisääntymään.
"VAPAUS
Sitoudumme edistämään armon ilmapiiriä.
Sitoudumme kunnioittamaan vapautta mm. hengellisen musiikin tyyleissä ja seurakuntien järjestäytymismuodoissa."
Tämä takaa sen, että suhteemme enemmän armoa ja rakkautta tarvitseviin vähemmistöihin tulee muuttumaan avarakatseimmaksi ja suvaitsevaisemmaksi.
Samaten muutamien helluntaiseurakuntien omaava ahdasmielinen ja rajoittunut suhtautuminen tanssiin ja musiikkiin, teatteriin ja elokuviin ja kaikkiin nykyaikaisiin työvälineisiin ja keinoihin seurakuntatyössä, tulee vähenemään.
Nuoremme valitsevat discon ja ravintolan sijasta helluntaiseurakunnan järjestämät nuorten tilaisuudet, joiden vapautuneessa ja suvaitsevaisessa ilmapiirissä he viihtyvät aivan yhtä hyvin, varsinkin kun musiikki ja viihdetarjonta täyttää kasvavien nuorten tarpeet ja odotukset, emmekä rasita heitä turhalla saarnaamisella.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Uskomatonta ????
Kaikkia langenneita kirkkoja ja seurakuntia palavalla ja liekehtivällä rakkaudella, joka ei sammu milloinkaan.
Eivät kaikki helluntailaiset suinkaan noin ajattele.
Monet tahtovat pysyä tässä nykyisessä helluntailaisuudessa, sanottakoot sitä sitten vaikka vanhanaikaisuudeksi ja ahdasmielisyydeksi.
Uskon, että aina tulee olemaan vaihtoehtoisia helluntaiseurakuntia niille, jotka eivät tahdo mennä ja uudistua noin pitkälle nykyaikaisuuteen.
Miks sitte jotku vastustaa tota ?
Etteks te kristyt ookkaan yhtä, mä en tajuu teitä!
AINA, te riittelette keskenänne
..."helluntaikirkon" hengellisestä rappeutumasta!
Johtunee varmaankin eräästä ilmiöstä joka juontaa juurensa jo seurakunnan yhdistys aikaisesta liittymismahdollisuudesta helluntaiseurakuntaan jossa ei tarvinnut erota kirkon jäsenyydestä, vaan riitti kunhan tunnustautui Jeesukseen uskovaksi ja kastettiin uskontunnustuksen perusteella!
Tuollainen liittymismahdollisuus varmaankin on tuonut seurakuntaan tuon hengellisen mätänemisen joka alkaa näkymään jo jokasuuntaan ekumeenisena ajatteluna ja toimintana, välittämättä laisinkaan erilaisten seurakuntien oppisuuntauksesta, eli kun alkujaankaan uskoontullut ei ole irroittanut otettaan kirkon ovesta johon hänet on jo lapsena liitetty, niin liberaalinen toiminta on taattu lopputulos! Tähän varmaan sopii sana "liberalismi", joka on tuon ilmiön takana, joka juontaa juurensa jo sieltä mistä tuo helluntaiseurakuntaan liittynyt on alkujaan tullutkin!
Naiset pastoreina ja vanhimmiston jäseninä ovat seurausta totaalisesta seurakunnan hengellisestä rappeutumisesta koska eivät perusta seurakuntaviran opetustaan Raamattuun ja sen ilmoitukseen, vaan toimivat omien tunteittensa ohjaamina ohi Jumalan sanan! Tuollainen on "toista evankeliumia" joka on rinnastettava lähestulkoon samanlaisena toiminnaltaan jota jotkut kirkkokunnat harrastavat!!!
Sinulla näyttää olevan selvä katolilainen tausta tai ainakin samanlainen näkemys! Se helluntailaisuus kiitos Jumalalle, johon minä vielä kuulun, sitä sinä et koskaan tule näkemään sinun ekumeniaan taipuvaisessa kaiken hyväksyvässä joukossasi, Jeesuksen nimessä Jumala meidät siitä varjelkoon!
Bailataan Kristuksen kunniaksi ja ryypätään Kristuksessa=(
Mitä Jeesus tuumi päätöksistänne?
Tuumiko Jeesuskin, et on aika heittää viihteen puolelle?
Juttusi oli huono vitsi tai tarkoitettu provosoivaksi avaukseksi. Ei kovinkaan kristillistä käytöstä missään tapauksessa.
Keskustelu Helluntaikirkosta on valitettavasti ajautunut aivan hakoteille. Helluntaikirkko on perustettu palvelemaan seurakuntia yhteisenä alustana kansallisissa ja kansainvälisissä asioissa. Syntymästään saakka Helluntaiherätyksessä "johtajat ja edustajat" ovat itse ottaneet paikkansa (kuten villieläinlaumoissakin). Helluntaikirkko antaa mahdollisuuden seurakunnille yhteisesti päättää ketkä herätysliikettä edustavat yhteisissä asioissa.
Helluntaikirkolla ei ole mitään tekemistä helluntaiseurakuntien toimintakulttuurin kanssa. Puhtaasti hallinnollinen järjestely uskonnonvapuslain periaatteiden mukaan.
Monet sisaren kirjoittamat asiat toteutuvat Helluntaikirkossa, vaikka koen, että hän esittikin asioita jollakin tavalla provosoivasti tai sitten taitamattomasti.
Helluntaikirkon perustaminen ja toteutuminen on kaikkein suurin muutos minkä Helluntaiherätys on kokenut.
Se on myös kaikista suurin erimielisyyttä ja hajaannusta aiheuttava asia, minkä Helluntaiherätys on kokenut.
Sitä ei pystytty toteuttamaan aikaisemmin koska vastustus on ollut suurta. Mutta nyt kun harhaopit ja yleinen luopumus ovat raivanneet tietä, niin tuokin hanke on nähty tarpeelliseksi toteuttaa.
-:"Mutta minä en salli sitä,että nainen opettaa".Olen Heinosen ailin palvelustehtävän perijä ja sanon suoraan,että Herra on puhunut minulle täysin päivastaisia asioita.Herra on puhunut minulle siitä,että helluntaikirkko tullaan liittämään tulevaisuudessa takaisin helluntaiherätykseen ja se tietenkin tarkoittaa sitä,että nainen lentää vanhemmistosta ulos,koska JUMALAN SANA kieltää naista kuulumasta vanhemmistoon.Jumalan Sana sanoo-:"Saatana tietää,että hänellä on vähän aikaa".Kommenttisi suoraan sanoen eivät aiheuta edes myrskyä vesilasissa.-:"Jos se on ihmisistä,niin se raukeaa".Siunausta.TERV:PROFEETTA Henri.HKI!!!!!!!!!!
Yhtä "vahvoja" sopimuksia,kuin EU:ssakin.Juuri kun päätös on tehty,joku haluaa muuttaa sitä.Ihmisten mielipiteet tulevat ja menevät.SANA pysyy!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!