Väkevä on

eksytys niiden toimesta jotka ovat rakkauden Totuuteen menettäneet.

Todella väkevä on eksytys, kun se valkeuden enkelin
kaapuun pukeutuneen saatanan hengestä lähtee.

Tämä saatanan valkeuden enkeli tuo sanomaa joka
todella ihmisten lihaa mielyttää se on siis aivan
toista kun Jumalan Hengestä tuleva Totuuden Sanoma.

Sillä näin on kun Paavalikin sanoo:"Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut."

Tästä te tunnette kuka on Jumalan Hengessä kuka
saatanan hengessä.

Saatana siis tuo sanomaa joka ihmisiä miellyttää
Saatana siunaa kaikki ja kaiken, mutta Totuutta
vastaan se käy kiivaana lipevin sanoin joita
se ottaa Raamatun sanasta.

Siinäpä se eksytys myös on niin valtavan rajua,
kun se Raamatusta ottaa sanomaa. Mutta huomatkaa
mitä sanomaa sitä JOKA IHMISTÄ MIELLYTTÄÄ.

Huomatkaa myös niin paljon kun hurskaasti puhutaan, ME USKOMME RAAMATTUUN, niin missä se
USKO näkyy.

Sillä Usko jonka JUMALA on saanut SYNNYTTÄÄ se ei
valikoi Raamatun SANAA millään lailla vaan USKOO
kaiken.

Ja se, että voi ylipäätään päästä Jumalan antamaan
USKOON TÄYTYY USKOA JEESUSTA SITÄ MINKÄ HÄN ON
OSOITTANUT SANASSA.

Siis älkää valehdelko itsellenne ja muille
USKOTTE RAAMATUN SANAAN kun näin ei kohdallanne ole.

Siis jos joku on Jeesuksessa hän ei mistään
Raamatun sanan kohdasta pahennu, ei Jeesuksen
sanomaa myös peitä Paavalin ja Pietarin elämään
sanoihin.
351219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Valheen henki siis sinussa sanoo niinkuin sanoo
Älä syytä siitä ketään muuta vaan jos vielä voit
niin mene itseesi.

Tule Pietarin ja Paavalin sanoista heidän niistä
sanoista jotka sinun syntistä lihaasi miellyttää
Jeesuksen sanoihin jotka sinutkin voivat
pelastuksen tielle johtaa.

Äänestä

mitkä sinun syntistä lihaasi miellyttävät
Jeesuksen sanoihin, jotka voivat johtaa sinutkin oikealle pelastuksen tielle.

Äänestä

Olet ihan oikeassa!

Valheen hengessä olevat etsivät itseleen omiin lahko-oppeihinsa sopivia kohtia, ja sivuuttavat jopa ilkkuen omiin oppeihinsa sopivat kohdat,jotka nekin ovat samaa Jumalan sanaa. Raamattu on kokonansa Pyhän Hengen inspiroimaa Jumalan sanaa. Mitään kohtaa ei pidä vähätellä.
Sillä sinun sanasi on kokonansa totuus.

Kuten eräältä vanhalta uskovalta kysyttiin, että uskotko todella että Joona oli meripedon vatsassa kolme yötä ja päivää. Niin tuo uskova sanoi, että vaikka se olisi kirjoitettu toisinkin päin, että meripeto oli Joonan vatsasssa, niin kyllä hän senkin uskoisi, jos niin olisi kirjoitettu.

Monet juuri eksyvät kun eivät tunne kirjoituksia, vaan muistelevat toisten ihmisten selittelyjä ja pitävät niitä alkuperäisisinä Raamatun totuuksina.
Raamattua kannattaa lukea joka päivä, mitä siellä todella sanotaan "uudestikastamisista,kaatamisista,käsien kuumenemisista,valeparanemisista,ennustuksista,valheista,jne.)

"Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin."

Äänestä
  • Antaa Raamatun selittää itse itsensä ja Pyhän hengen avata teksti.

    Äänestä

"voideltu"

>>>Siis älkää valehdelko itsellenne ja muille
USKOTTE RAAMATUN SANAAN kun näin ei kohdallanne ole.>Siis jos joku on Jeesuksessa hän ei mistään
Raamatun sanan kohdasta pahennu,> ei Jeesuksen
sanomaa myös peitä Paavalin ja Pietarin elämään
sanoihin

Äänestä
  • asuva Kristuksen Henki ei tunnista sinua
    saman Hengen haltijaksi.

    Hedelmäsi, joita sinä täällä jakelet, ovat
    Saatanan sinuun istuttaman puun hedelmiä.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    asuva Kristuksen Henki ei tunnista sinua
    saman Hengen haltijaksi.

    Hedelmäsi, joita sinä täällä jakelet, ovat
    Saatanan sinuun istuttaman puun hedelmiä.

    "voideltu"
    ---------------------------------
    En minä sinulta mitään kysynyt.

    Mutta tulee päivä jolloin tunnistatte.

    1.Korinttolaiskirje:

    4:5 Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.

    Äänestä

  • Eskolavi+ kirjoitti:

    Kun meillä kolmella on sama Totuuden Henki, ja jos
    joku ei ole paikalla, kun häneltä jotakin kysytään,
    on paikalla oleva velvollinen antamaan vastauksen
    tehtyyn kysymykseen, koska Henki on sama.

    Sinä Saatanan hengen voitelema, kerro minulle,
    milloin Jumala ja Jeesus on ilmoittanut, että
    jokainen Totuuden Hengen saanut on toisten
    tuomitsija, älkää uskoko heitä?

    siis teuvo, armik ja karihenkku ovat yksi ja sama persoona kolme nimimerkkiä ja yksi henki.

    Tämä henki on teuvon jakaantuneen persoonan mielestä totuuden henki, mutta tosiasiassa kyseessä on saatanan henki. teuvon lempi nimitys jumalalleen.

    Tämä teuvo on hyvin kärsinyt sielullisesti, koska on elänyt isättömässä perheessä. Mainittakoon, että teuvo on niitä ennen vanhaan kutsuttuja äpäriä. Tämä, jos mikä on tehnyt teuvosta levottoman sielun, joka palvelee itse saatanaa.

    Totuus paljastuu: Siis pelaatte spiritismia.

    >>>Kun meillä kolmella on sama Totuuden Henki,
    ja jos

  • Aloittaja

    pelurit kirjoitti:

    kuljet Jumalasta.

    Mikä on uskosi, se on ihmisopin mukainen usko joka on sinullekin sanonut: "usko vaan, luota vaan,
    turvaudu vaan, mene herran rauhaan."

    Jeesus kun sanookin: "Etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen
    valtakuntaansa niin kaikki muukin tarpeellinen
    teille annetaan:"

    Siis kumman arvelet olevan oikeassa ihmisen vaiko
    JEESUKSEN?

    Jos sanot JEESUS ON OIKEASSA niin MIKSI ET SITTEN
    USKO?

    Äänestä

  • Aloittaja

    olet Jumalasta kun et mitään tiedä.

    Jeesus sanoo: "Kun Totuuden Henki tulee johdattaa
    Hän kaikkeen Totuuteen."

    TÄMÄ ON TOTTA.

    Mutta nyt et voi sitä uskoa kun et näe.

    Mikä estää sinua Jumalan luo käymästä, niin voisit
    sinäkin näkevät silmät saada?

    "en pahennu Raamatun enkä Jeesuksen sanoista, mutta sinun tuomanasi se on saastaa."
    Valehtelet, sillä jos olisit Jeesusta USKONUT
    olisi myös löytänyt TOTUUDEN etkä näin
    Totuutta vastaan olisi ja sitä saastaksi sanoisi.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    muuttanut nimimerkkiä tai jättänyt ryhmänne, siis Grownup?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    olet Jumalasta kun et mitään tiedä.

    Jeesus sanoo: "Kun Totuuden Henki tulee johdattaa
    Hän kaikkeen Totuuteen."

    TÄMÄ ON TOTTA.

    Mutta nyt et voi sitä uskoa kun et näe.

    Mikä estää sinua Jumalan luo käymästä, niin voisit
    sinäkin näkevät silmät saada?

    "en pahennu Raamatun enkä Jeesuksen sanoista, mutta sinun tuomanasi se on saastaa."
    Valehtelet, sillä jos olisit Jeesusta USKONUT
    olisi myös löytänyt TOTUUDEN etkä näin
    Totuutta vastaan olisi ja sitä saastaksi sanoisi.

    ..Totuuteen, kyllä Pyhä Henki näin tekee. Mutta SINÄ et ole VIELÄ kaikessa Totuudessa vaan vasta matkalla siihen. Sen verran paljon mustia aukkoja on sinunkin hengellisessä ymmärtämisessäsi. Ei ole sanottu että Pyhä Henki tekee teistä kuin taikaiskusta kertaheitolla kaiken Totuuden tuntijoita ja mestareita. Äläkä pahennu tästä viestistäni ArmiK, tarkoitus ei ollut pahentaa sinua, vaan tuoda totuus esille.

    Äänestä

  • kolmessa eri persoonassa kirjoitti:

    siis teuvo, armik ja karihenkku ovat yksi ja sama persoona kolme nimimerkkiä ja yksi henki.

    Tämä henki on teuvon jakaantuneen persoonan mielestä totuuden henki, mutta tosiasiassa kyseessä on saatanan henki. teuvon lempi nimitys jumalalleen.

    Tämä teuvo on hyvin kärsinyt sielullisesti, koska on elänyt isättömässä perheessä. Mainittakoon, että teuvo on niitä ennen vanhaan kutsuttuja äpäriä. Tämä, jos mikä on tehnyt teuvosta levottoman sielun, joka palvelee itse saatanaa.

    mites se ny olikaan, isättömänä kasvaneethan ne kehittivät narsisistisen persoonallisuuden?

    Äänestä

  • narsismiin? kirjoitti:

    mites se ny olikaan, isättömänä kasvaneethan ne kehittivät narsisistisen persoonallisuuden?

    että kun se aika tuli, minulla ei ollut mitään vaikeutta
    luopua "isiltä peritystä tyhjänpäiväisesta elämästä",
    ja oli helppoa ottaa isäksi Jeesuksen ehdottama Isä:

    "Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä,
    sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa."

    Äänestä

  • acim lai nen kirjoitti:

    ..Totuuteen, kyllä Pyhä Henki näin tekee. Mutta SINÄ et ole VIELÄ kaikessa Totuudessa vaan vasta matkalla siihen. Sen verran paljon mustia aukkoja on sinunkin hengellisessä ymmärtämisessäsi. Ei ole sanottu että Pyhä Henki tekee teistä kuin taikaiskusta kertaheitolla kaiken Totuuden tuntijoita ja mestareita. Äläkä pahennu tästä viestistäni ArmiK, tarkoitus ei ollut pahentaa sinua, vaan tuoda totuus esille.

    Hyvä Acim että lausuit ääneen totuuden, sillä kovin ohkasta on "valmis" kaikkitieto.
    Eli matkaa on paljon, kuten muillakin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    acim lai nen kirjoitti:

    ..Totuuteen, kyllä Pyhä Henki näin tekee. Mutta SINÄ et ole VIELÄ kaikessa Totuudessa vaan vasta matkalla siihen. Sen verran paljon mustia aukkoja on sinunkin hengellisessä ymmärtämisessäsi. Ei ole sanottu että Pyhä Henki tekee teistä kuin taikaiskusta kertaheitolla kaiken Totuuden tuntijoita ja mestareita. Äläkä pahennu tästä viestistäni ArmiK, tarkoitus ei ollut pahentaa sinua, vaan tuoda totuus esille.

    kertaheitosta. "En ole eilisen Teeren poikia" jos
    voit ymmärtää.

    Älä siis sano Totuutta jonka Totuuden Henki on
    saanut kirkastaa pimeydeksi.

    Sillä jos niin teet vaimennat Pyhän Hengen äänen
    jonka vielä uskon sinussa vaikuttavan.

    Mutta acimlainen minun on sanottava vaarallisella
    tiellä olet.

    Edelleen sanon voin sinun kanssasi sähköpostitse
    kirjoitella jos vain itse tahdot sillä olen
    nähnyt sinussa sellaisia merkkejä jotka eivät
    hyvältä näytä ne ovat saaneet eräät luisumaan
    täysin saatanan hengen alle.

    Acimlainen tämä ei ollut uhkailua vaan sinun parhaaksesi tämän sanon.

    Anna Jumalan Hengen voittaa itsesi HÄNELLE.

    Saat pitää oppisi, kun muistat kumartaa Sunia ja Armia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Acim? kirjoitti:

    Saat pitää oppisi, kun muistat kumartaa Sunia ja Armia.

    oli valheen herran viesti.

    Jos acimlainen Pyhän Hengen ääntä kuulee hän tietää
    mikä on sinun "yskäsi".

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    oli valheen herran viesti.

    Jos acimlainen Pyhän Hengen ääntä kuulee hän tietää
    mikä on sinun "yskäsi".

    et sinä Armi ole mikään auktoriteetti määrittelemään kenenkään uskoa. (ottamatta kantaa acimiin)

    Äänestä

  • Acim? kirjoitti:

    Saat pitää oppisi, kun muistat kumartaa Sunia ja Armia.

    Heh. ;)

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    kertaheitosta. "En ole eilisen Teeren poikia" jos
    voit ymmärtää.

    Älä siis sano Totuutta jonka Totuuden Henki on
    saanut kirkastaa pimeydeksi.

    Sillä jos niin teet vaimennat Pyhän Hengen äänen
    jonka vielä uskon sinussa vaikuttavan.

    Mutta acimlainen minun on sanottava vaarallisella
    tiellä olet.

    Edelleen sanon voin sinun kanssasi sähköpostitse
    kirjoitella jos vain itse tahdot sillä olen
    nähnyt sinussa sellaisia merkkejä jotka eivät
    hyvältä näytä ne ovat saaneet eräät luisumaan
    täysin saatanan hengen alle.

    Acimlainen tämä ei ollut uhkailua vaan sinun parhaaksesi tämän sanon.

    Anna Jumalan Hengen voittaa itsesi HÄNELLE.

    ..en sano pimeydeksi sitä mikä on oikeaa sinun kirjoituksissasi vaan sitä mikä niissä ei ole oikeaa.

    Sähköpostitse en ala kanssasi kirjoittelemaan vaan haluan pitää keskustelumme näistä asioista avoimesti kaikkien nähtävillä tällä palstalla.
    Mitä salattavaa sinulla on, sellaista jotka eivät tätä palstaa kestä?
    Olen muuten havainnut samaa ilmiötä vanhoilllislestadiolaisilla. He kehottavat silloin tällöin tulemaan seuroihinsa ja keskustelemaan henkilökohtaisesti sen sijaan että vastaisivat palstalla. Tulee tunne että nyt kun on eväät syöty eikä muuten pärjätä niin pitää piilossa ruveta puoskaroimaan ja käännyttämään.

    Kerropa ArmiK vähän tarkemmin, mikä minun tiessäni on vaarallista ja mitä "merkkejä" sinä olet minussa nähnyt?

    Äänestä

  • Aloittaja

    acim la i nen kirjoitti:

    pyytänyt kanssani kirjoittamaan, että minulla olisi
    salattavaa. Mitä olisin salannut, miksi?

    Mitä tähän tulee: "Kerropa ArmiK vähän tarkemmin, mikä minun tiessäni on vaarallista ja mitä "merkkejä" sinä olet minussa nähnyt?"

    Niin ymmärrän täysin kenen puoleen olet itsesi kallistanut.
    Joten turha on sinulle enää sanoa mitään.

    Tiedän mikä on USKON todellinen OLEMUS.
    Tämä mikä taistelu täällä on ja kiivas sellainen
    on saatanan tahto.

    Saatana se on joka omiensa kautta hyökkää sitä Totuutta vastaan mikä voi ihmisen sen vallasta
    saattaa JUMALAN VALLAN ALLE.

    Se mitä tuon niin YHÄ ENEMMÄN SITÄ KOROSTAN, ETTÄ
    JEESUS ON SE KALLIO JOKA HÄNEEN LOUKKAANTUU,
    EI HÄNTÄ USKO NIIN KOMPASTUU JA KAATUU.
    Sellaisen ihmisen silmät Jumala ummistaa niin
    etteivät he millään voi nähdä mikä heidän uskonsa
    senjälkeen onkaan.

    Sanotaan vaan, että uskotaan, mutta kun tuo
    RAAMATUSTA SANAA NIIN EIPÄ USKOTAKKAAN.
    Sillä IHMINEN EI OMALLA USKOLLA VOI MUUTA KUIN
    LUKEA RAAMATTUA JA HENKI JOKA HÄNTÄ HALLITSEE
    SE ANTAA VASTAUKSEN.

    JOTEN JOKAINEN IHMINEN JOKA EI OLE TOTUUDEN
    HENGEN JOHDATETTAVANA. HEIDÄN TULKINTANSA SANASTA ON IHMINEN ON SITÄ IHMINEN ON TÄTÄ EIKÄ VOI KUN VAJAVAISENA HEIKKONA PYSYÄ EI VOI TOTUUTTA TULLA TUNTEMAANKAAN. JA IHMINEN JOKA SANOO TOTUUDEN
    TIETÄVÄNSÄ ON TOISTEN TUOMITSIJA JNE...

    SIIS MISSÄ ON USKO?

    SANOKAA MISSÄ ON TEIDÄN USKONNE?

    SILLÄ ONKO SE MINUN VIKA ETTETTE USKO.

    SANOTTE USKOVANNE RAAMATUN SANAAN, MUTTA KIELLÄTTE
    SEN VIESTEILLÄNNE.

    SILLÄ YKSI ESIM: MISSÄ ON USKONNE KUN JEESUS SANOO:"KUN TOTUUDEN HENKI TULEE JOHDATTAA HÄN
    KAIKKEEN TOTUUTEEN?"
    SILLÄ ESIM: TÄHÄN ETTE VOI USKOA JA SILLOIN
    KUN TÄHÄNKÄÄN EI USKOTA KAIKANA OLLAAN USKOSTA
    JOKA VOI IHMISEN PELASTAA.

    Mutta tätä sinäkään acimlainen et näe.

    Murheellista hyvin murheellista nähdä mikä sinussakin on saanut voiton.

    Olet pahentunut totuuteen. En enää näe että
    kuulisit Pyhän Hengen ääntä.

    Ovatko silmäsi sokaistut kun olet todella alkanut
    vakavalla tavalla vastustaa Totuutta jota vielä
    jokin aika sitten ymmärsit.

    Mikä sinut on johtanut tähän Jumala tietää.

    Se mitä siis tuon tiedän että se on Totuudesta
    Tällä en itseänii korota. Sinullakin olisi ollut
    pääsy TOTUUDEN tuntemiseen, muta mikä on estänyt
    OMA VIISAUTESIKO?

    ...JOHDATTAA Totuuteen. Ja Jeesus on TIE, JUMALA on PÄÄMÄÄRÄ.

    SINÄ ET tiedä vielä KAIKKEA Totuutta, koska olet vasta MATKALLA Totuuden tietämiseen.
    Jeesus tietää Totuuden, mutta ArmiK, SINÄ et ole JEESUS, etkä varsinkaan Jumala, nykyisessä kehitysvaiheessasi. JOS taas väität/väittäisit olevasi Jumala, NIIN joudut/joutuisit myöntämään että niinpä on Jumala jokainen muukin ihminen, sillä ihmisenhän tulee rakastaa lähimmmäistään niin kuin itseään. Riittävät/riittäisivätkö sinun paukkusi siihen?

    Miksi halusit minun jatkavan keskustelua sähköpostitse? Syy ei siis se että haluaisit jotakin salata. MIKÄ se syy sitten oli?

    Vielä yksi kysymys ArmiK.

    Sekö olisi sinusta totuuden tuomista palstalle että pitää sinua ( Teuvoa ja KariHenrikiä) erityisenä Jumalan valittuna ja taas niitä ihmisiä saatanan palvelijoina jotka uskaltavat yhdessäkään asiassa olla kanssasi eri mieltä? Eikö tällainen olisi jo ihmisen palvontaa?

    Äänestä

  • Aloittaja

    aciml ai nen kirjoitti:

    sanoin et voi ymmärtää mikä Jumalan on kun
    valheen henki sinua saa hallita.

    Mitä rakkauteen tulee niin turhaa hoet, sillä et tiedä mitä koen kun näen minne ihmiset matkaavat.

    Miksi mikä minua estäisi rakastamasta kaikkia ihmisiä. Sinäkö vihaat, sinullako on vaikeuksia
    rakastaa kaikkia ihmisiä? Näinhän se tietysti on
    ei ihmisen oma rakkaus riitä rakastamaan jokikistä
    ihmistä eikä ihmisen rakkaudesta ole mitään hyötyäkään se on valhetta, petollista rakkautta.
    Mutta kun ihminen itse on kuollut ja Jeesus sijan
    saanut niin silloin se Rakkaus joka Jeesuksella on
    se täyttää sydämen.

    Tämän sinäkin olisit saanut tulla tuntemaan jos
    sinulla olisi RAKKAUS TOTUUTEEN ollut ja
    pysynyt, niin, että muuta et olisi etsinytkään
    kun vain Jumalaa ja Hänen Totuuttaan.

    Nyt olet oman viisautesi kanssa rauhassa, mutta
    missä rauhassa?

    Mitä tähä'n tulee kun sanot:
    "Sekö olisi sinusta totuuden tuomista palstalle että pitää sinua ( Teuvoa ja KariHenrikiä) erityisenä Jumalan valittuna ja taas niitä ihmisiä saatanan palvelijoina jotka uskaltavat yhdessäkään asiassa olla kanssasi eri mieltä? Eikö tällainen olisi jo ihmisen palvontaa?"

    Kaukana olet. Jumalan Hengen äänen ulottumattomissa sillä Jumalan Henki ei ihmisessä
    olisi mitään tuollaista sanomassa.

    Kysyn sinulta mitä etsit, vai etsitkö mitään?
    Oletko rikas rikastunut niin ettet mitään tarvitse?

    MITÄ TARKOITTAAKAAN; YKSI USKO, YKSI HENKI,
    YKSI HERRA?

    Äänestä

  • Aloittaja

    aciml ai nen kirjoitti:

    ...JOHDATTAA Totuuteen. Ja Jeesus on TIE, JUMALA on PÄÄMÄÄRÄ.

    SINÄ ET tiedä vielä KAIKKEA Totuutta, koska olet vasta MATKALLA Totuuden tietämiseen.
    Jeesus tietää Totuuden, mutta ArmiK, SINÄ et ole JEESUS, etkä varsinkaan Jumala, nykyisessä kehitysvaiheessasi. JOS taas väität/väittäisit olevasi Jumala, NIIN joudut/joutuisit myöntämään että niinpä on Jumala jokainen muukin ihminen, sillä ihmisenhän tulee rakastaa lähimmmäistään niin kuin itseään. Riittävät/riittäisivätkö sinun paukkusi siihen?

    Miksi halusit minun jatkavan keskustelua sähköpostitse? Syy ei siis se että haluaisit jotakin salata. MIKÄ se syy sitten oli?

    Vielä yksi kysymys ArmiK.

    Sekö olisi sinusta totuuden tuomista palstalle että pitää sinua ( Teuvoa ja KariHenrikiä) erityisenä Jumalan valittuna ja taas niitä ihmisiä saatanan palvelijoina jotka uskaltavat yhdessäkään asiassa olla kanssasi eri mieltä? Eikö tällainen olisi jo ihmisen palvontaa?

    tähän kysymykseesi:"Miksi halusit minun jatkavan keskustelua sähköpostitse? Syy ei siis se että haluaisit jotakin salata. MIKÄ se syy sitten oli?"

    Eipä tuossakaan kysymyksessäsi näy Totuuden häivää.

    Jumalan Henki tuon kehoituksen antoi, mutta olit
    jo niin vaimentanut Jumalan äänen ettet sitä kauttani voinut kuulla, vaan valheen henki sinulle
    puhuu omiaan, tätä et näe.

    Sama henki sinussa on alkanut voimistua kuin
    eräissä muissa täällä palstalla olijoista ja se
    on ollut murheellista nähdä.

    Valheen henki sinulle sanoo nyt Armi on eksyttäjä
    hänessä ei Totuutta ole.

    Näin olet pimeyteen hiipunut ennen näit Totuuden,
    mutta nyt et enää näe. Ennen kuulit Pyhän Hengen
    ääntä nyt et enää kuule.

    Se on totuus Jumala paaduttaa jokaisen joka luopuu
    totuudesta ja mielistyy valheeseen.

    Siis älä syytä minua. Olin heittämässä pelastusrengasta mutta sinä pahennuit ja aloit
    kuulla vain sitä joka sanoo; "Onko Jumala todella sanonut niin."

    ..siltä hengeltä (Pyhä tai ei, määrittelyn saat tehdä nyt itse) joka sinua ohjaa että MIKSI minun pitäisi käydä sinun kanssasi keskustelua sähköpostitse?

    Jos kysymyksessäni ei ole "Totuuden häivää", kuten sanot, niin ole hyvä ja näytä että VASTAUKSESSASI on Totuutta sitäkin enemmän.

    Ei Totuuden Henki ole kieroilun ja oikuttelun henki vaan Rehellinen ja suora, ja Totuuden Henki kykenee kyllä antamaan selviin kysymyksiin selkeät vastaukset, sillä kuinka Totuuden Henki muuten voisi johdattaa ihmisiä KAIKKEEN Totuuteen?

    kierolle kaikki on kieroa.

    Ja joka ei Pyhän Hengen ääntä enää kuule niin ei hän
    voi vaikka miten luulee, ymmärtää Totuutta.
    Vaan valheen henki pahentuu ja ihminen joka sen
    vallassa on yhä syvemmälle menee sokeudessaan.

    Siis kaikki mitä Totuuden Henki sinullekin sanoo se
    muuntuu kieroudeksi ja valheeksi.

    Eikä ihminen joka on ennen nähnyt Totuutta sitäkään enää muista, vaan valhe on saanut sellaisen vallan että vain se näyttää totuudelta.

    Sinussa on pahentuminen tapahtunut ja tulos on nähtävänä.

    Murheellista mutta niin totta.

    Niin kiero että pipokin pitää ruuvata päähän.

    sunilojasalinen kuherteluaikasi alaa loppua sinulta, joten taitaa olla aihetta palata rehelliseen acimlaisuuteen, ja se olisi parasta kaikille.

    Äänestä

  • että. kirjoitti:

    harmittaa kirjoitusvirheeni ja se että suhteesi Suniin viileentyy viimeinkin.
    Suni on luojan luoma, kuten Armikin, ja he perivät taivaan valtakunnan, jos he sinne aidosti tahtovat.
    Sitä toivon hartaasti, toivottaa T.tutu, eli vanha tutu.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    kierolle kaikki on kieroa.

    Ja joka ei Pyhän Hengen ääntä enää kuule niin ei hän
    voi vaikka miten luulee, ymmärtää Totuutta.
    Vaan valheen henki pahentuu ja ihminen joka sen
    vallassa on yhä syvemmälle menee sokeudessaan.

    Siis kaikki mitä Totuuden Henki sinullekin sanoo se
    muuntuu kieroudeksi ja valheeksi.

    Eikä ihminen joka on ennen nähnyt Totuutta sitäkään enää muista, vaan valhe on saanut sellaisen vallan että vain se näyttää totuudelta.

    Sinussa on pahentuminen tapahtunut ja tulos on nähtävänä.

    Murheellista mutta niin totta.

    Näetkö rikan silmässäni?

    Äänestä

  • että. kirjoitti:

    sunilojasalinen kuherteluaikasi alaa loppua sinulta, joten taitaa olla aihetta palata rehelliseen acimlaisuuteen, ja se olisi parasta kaikille.

    Olen edelleen sitä mieltä että Suni on oivaltanut oikein tiettyjä tärkeitä asioita jotka opetetaan MYÖS Ihmeiden Oppikurssissa vaikkakin eri sanoin ja varsinkin eri TYYLILLÄ.

    Tämä toinen hepokatti taas näyttää asettuneen niin poikittain maantielle että hänen kanssaan on vaikea päästä keskustelussa eteenpäin vaikka itse kuinka avoin olisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

eksytys niiden toimesta jotka ovat rakkauden Totuuteen menettäneet.

Todella väkevä on eksytys, kun se valkeuden enkelin
kaapuun pukeutuneen saatanan hengestä lähtee.

Tämä saatanan valkeuden enkeli tuo sanomaa joka
todella ihmisten lihaa mielyttää se on siis aivan
toista kun Jumalan Hengestä tuleva Totuuden Sanoma.

Sillä näin on kun Paavalikin sanoo:"Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut."

Tästä te tunnette kuka on Jumalan Hengessä kuka
saatanan hengessä.

Saatana siis tuo sanomaa joka ihmisiä miellyttää
Saatana siunaa kaikki ja kaiken, mutta Totuutta
vastaan se käy kiivaana lipevin sanoin joita
se ottaa Raamatun sanasta.

Siinäpä se eksytys myös on niin valtavan rajua,
kun se Raamatusta ottaa sanomaa. Mutta huomatkaa
mitä sanomaa sitä JOKA IHMISTÄ MIELLYTTÄÄ.

Huomatkaa myös niin paljon kun hurskaasti puhutaan, ME USKOMME RAAMATTUUN, niin missä se
USKO näkyy.

Sillä Usko jonka JUMALA on saanut SYNNYTTÄÄ se ei
valikoi Raamatun SANAA millään lailla vaan USKOO
kaiken.

Ja se, että voi ylipäätään päästä Jumalan antamaan
USKOON TÄYTYY USKOA JEESUSTA SITÄ MINKÄ HÄN ON
OSOITTANUT SANASSA.

Siis älkää valehdelko itsellenne ja muille
USKOTTE RAAMATUN SANAAN kun näin ei kohdallanne ole.

Siis jos joku on Jeesuksessa hän ei mistään
Raamatun sanan kohdasta pahennu, ei Jeesuksen
sanomaa myös peitä Paavalin ja Pietarin elämään
sanoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu