...saharasta jähk´hän kautta taivaaseen..

Sitten lähdetään koskettimilla liikkeelle ja tällä kertaa orkesteri yhtyy mukaan nopeasti. Empun soittamalla kitaramelodialla jatketaan. Tällä kertaa sävellys on raskastempoinen ja Anette pääse käyttämään ääntään laajasti vaihdellen. Tuhannen ja yhden yön tarina kantaa nimeä Sahara ja sen lopussa saammekin nauttia arabialaisista laulumelodioista.
http://paranoideo.com/upload/Sahara.mp3

Sellolla lähtee käyntiin levyn viimeinen kappale, Meadows of Heaven. Mukaan yhtyy pian piano sekä viulu. Anette alkaa laulamaan rauhallista, kaunista melodiaa. Kertosäkeeseen vahva noste, jonka jälkeen rauhoitutaan. Säkkipilli tai vastaava puhallin, kera huilun jatkaa. Rummut tulevat mukaan ja pian mukaan liittyy orkesteri, Anette ja iso kuoro. Emppu hyökkää sekaan kitarasoololla väkevästi. Soolon jälkeen rauhoitutaan taas hetkeksi, kun Anette laulaa vain pianon ja viulun säestämänä. Orkesteri tulee taas mukaan ja päästään kertosäkeeseen. Aivan kappaleen lopussa mukaan tulee gospel-kuoro ja naispuolinen soul-laulaja, ja jokainen ihokarva kehossani pyrkii puskemaan vaatteideni läpi. Aivan huikea kappale. Jopa fyysisestikin väkevä kokemus, pulssini lyö lähempänä kahtasataa biisin lopussa. Järisyttävä loppu upealle levylle! http://paranoideo.com/upload/Meadows.mp3
8845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nämäkin kaksi kipaletta on niin hienoja että näitä voi kyllästymättä kuunnella päivän. Kunhan vielä saa nämä oikealla levyllä niin kaikki jipot kuuluu kunnolla. Sieltä kuuluu mitä ihmeellisempiä juttuja.....??? Tuossa Sharassa Tuomas soittaa muutamassa kohtaa Anetten laulun yhtä ääntä siitä tulee sellainen ovela naukuva soundi. Meadows of Heaven ei pääse näillä soundeilla oikeuksiinsa. Se ei mahdu yksinkertaiseti typistettynä toosaan. Ei tulee yhtään bändiä mieleen joka tekisi täällä näin omintakeista ja hyvää musaa....ja se soundi.

Äänestä
  • menee minun kaikkien aikojen balladien listalla melkein kärkipäähän.

    Äänestä

Meadows of Heaven on pirun hieno. Tuo Sahara todella kiehtoo, sävelillään ja laulullaan, kun siinä vielä pääsee Anette oikeuksiinsa. Eihän noihin koukeroihin taivu kun tuollainen pikkusatakieli ja lopuksi joiku...pirun hyvä!!!!!

Äänestä
  • Niin kaunis ja koskettava kappale!!! Anette laulaa hyvin!

    Äänestä

  • ---------- kirjoitti:

    Niin kaunis ja koskettava kappale!!! Anette laulaa hyvin!

    kun miettii Kiteen erämetsiä ja järviä.

    Äänestä

Huippu biisit nostaa laulunkin tasoa pari askelmaa ylemmäs.Lopullisilla saundeilla,toisista värkeistä, vielä toinen mokoma lisää.Levyllähän näitä fiilistelyjä on useampikin.Kolkutellaan jo....

Äänestä

Hienoa musiikkia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiteen Vapaa Seurakunta kirjoitti:

Sitten lähdetään koskettimilla liikkeelle ja tällä kertaa orkesteri yhtyy mukaan nopeasti. Empun soittamalla kitaramelodialla jatketaan. Tällä kertaa sävellys on raskastempoinen ja Anette pääse käyttämään ääntään laajasti vaihdellen. Tuhannen ja yhden yön tarina kantaa nimeä Sahara ja sen lopussa saammekin nauttia arabialaisista laulumelodioista.
http://paranoideo.com/upload/Sahara.mp3

Sellolla lähtee käyntiin levyn viimeinen kappale, Meadows of Heaven. Mukaan yhtyy pian piano sekä viulu. Anette alkaa laulamaan rauhallista, kaunista melodiaa. Kertosäkeeseen vahva noste, jonka jälkeen rauhoitutaan. Säkkipilli tai vastaava puhallin, kera huilun jatkaa. Rummut tulevat mukaan ja pian mukaan liittyy orkesteri, Anette ja iso kuoro. Emppu hyökkää sekaan kitarasoololla väkevästi. Soolon jälkeen rauhoitutaan taas hetkeksi, kun Anette laulaa vain pianon ja viulun säestämänä. Orkesteri tulee taas mukaan ja päästään kertosäkeeseen. Aivan kappaleen lopussa mukaan tulee gospel-kuoro ja naispuolinen soul-laulaja, ja jokainen ihokarva kehossani pyrkii puskemaan vaatteideni läpi. Aivan huikea kappale. Jopa fyysisestikin väkevä kokemus, pulssini lyö lähempänä kahtasataa biisin lopussa. Järisyttävä loppu upealle levylle! http://paranoideo.com/upload/Meadows.mp3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu