Minulla on mennyt asiat pitkään huonosti, mutta olen myös rukoillut sen puolesta että asiat rupeaisivat menemään paremmin. Lisäksi olen saanut vastauksia mieltäni askarruttaviin ongelmiin, viimeksi tänä aamuna koin semmoisen hetken. Olen myös saanut erittäin läheisen ystävän josta olen ikuisesti kiitollinen.
Rukouksiin tulee vastauksia
6
258
Vastaukset
- Tepa Ateisti
""Lisäksi olen saanut vastauksia mieltäni askarruttaviin ongelmiin""
Mielikuvituksesi on uskomaton, et hallitse sitä mitenkään. Tätä se uskonto on parhaimmillaan, uskovaista henkilöä voi verrata skitsofreenikkoon.- menee kyllä
aivan uusille sfääreille kun rupeaa rakentamaan valhetodellisuutta päässään.
- eliisa
Voisitko kertoa lisää? sillä olisi ihan mielenkiintoista kuulla lisää, tästä sinulle tulevista rukous vastauksista ja erittäin mielelläni kuulisin miten ne sinulle tulevat?
- Ihmeen kokenut
Heti alkuun voin sanoa etteivät ihmeet jotka koen ihmeiksi ole mitään yliluonnollisia asioita. Keskustelin kerran uskosta erään puolitutun kanssa joka asuu naapurissani ja on ollut uskossa jo pitkään. Usko ei kuitenkaan tälle merkitse raamatun lauseiden ulkoaoppimista, toistamista tai kirkon penkissä istumista vakava ilme kasvoilla. Hän kertoi minulle myös että jokainen ihminen voi tulla uskoon jos antaa Jumalan tulla elämäänsä eikä vastustele sitä. Nyt kuitenkin ymmärrän mitä hän sillä silloin tarkoitti. Rukoilin kauan uutta ystävää koska olin yksinäinen ja sitten laitoin avoimin mielin kirjeenvaihtoilmoituksen jonka seurauksena yksinäisyys on menneen talven lumia. Toinen asia mihin olen saanut vastauksen liittyy terveyteen, asiaan joka on hieman harvinainen eikä siitä hirveästi puhuta. Kyseessä oli käytännössä katsoen lehtiartikkeli jossa oli eksaktit vastaukset mieltäni askarruttaviin asioihin. Sen olen oppinut etteivät rukousvastaukset välttämättä tule kuin tarjottimella vaan ne tulee kun on niiden aika.
- Olli Ateisti
Ihmeen kokenut kirjoitti:

Eli sä etsit ja etsit niin kauan kuin voit päätellä että toi voisi sopia rukoukseni vastaukseksi ... Sairasta touhua.
Vainoharhaisuutesi on uskomatonta.
Oletko etsinyt vastauksia Iltalehden kirjaimista. Kirjaimia kun laittaa tiettyyn järjestykseen niin sieltä löytyy vastaus aina. - ettet jää
Olli Ateisti kirjoitti:
Eli sä etsit ja etsit niin kauan kuin voit päätellä että toi voisi sopia rukoukseni vastaukseksi ... Sairasta touhua.
Vainoharhaisuutesi on uskomatonta.
Oletko etsinyt vastauksia Iltalehden kirjaimista. Kirjaimia kun laittaa tiettyyn järjestykseen niin sieltä löytyy vastaus aina.tuollaisia nulikkamaisuuksia hokemaan..et näköjään edes tunne sanojen merkitystä ,joten lienet henkisesti aika köyhä ihminen,anteeksi vain.
Järkevä ihminen ei rienaa tuolla tavoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2704388Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653557Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591875Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251765Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991466Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341001Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18919en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va119875Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235870