EU-konventin puheenjohtajisto on antanut 23.4. 2003 esityksen Euroopan unionin ulkosuhteista. Esityksen hyväksyminen osana EU:n uutta perustuslakia merkitsisi jäähyväisiä hyvinvointiyhteiskunnalle.
Esityksen mukaan perusoikeuksiin kuuluvat hyvinvointipalvelut siirrettäisiin kauppapolitiikan yksinomaiseen toimivaltaan. Jäsenmailta poistettaisiin toimivalta päättää hyvinvointipalveluista yhteisellä sopimuksella, jonka kukin maa voisi omalta osaltaan hyväksyä.
Niillä aloilla, joilla EU:n sisällä kielletään lainsäädännön ja asetusten yhdenmukaistaminen, se on kielletty myös Maailman kauppajärjestö WTO:n sopimusten osalta. Tämä on esityksen ainoa hyvinvointipalveluja koskeva varauma.
Käytännössä varauma ei kuitenkaan suojaa siltä, että GATS tai WTO:hon esitetyt investointi- ja kilpailusopimukset määräävät sitovasti hyvinvointipalvelujen lainsäädäntöä ja asetuksia. WTO-säädökset sitovat maita eri tavoin kuin EU:n yhdenmukaistamispyrkimykset.

Vastaukset 2
Vanhimmat
se menee, enään ei ajeta alas hyvinvointivaltiota, vaan siitä jo heikennettyä tai paremminkin huononnettua hyvinvointiyhteiskuntaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=110&conference=1500000000000127&posting=22000000000472325
Tuolla joku jo aiemmin kirjoittelikin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=21500000000191471
eikä kovin väärässä ollut.
Clubiin kuuluminen olevan, ei ihme että hyvinvointipalveluja joudutaan karsimaan:
MTV-3 Uuutiset
Suomi voi joutua maksamaan EU:n kassaan tulevaisuudessa jopa reilut miljardi euroa vuodessa eli yhtä paljon kuin käytämme yliopistojemme pyörittämiseen.
Suomesta on koko EU-jäsenyytemme ajan virrannut enemmän rahaa EU:n kassaan kuin mitä sieltä on saatu tukina takaisinpäin. Keskimäärin maksumme on ollut 150 miljoonaa euroa vuodessa eli vähän vähemmän kuin mitä käytämme vankeinhoitoon. EU:n laajentuessa summa moninkertaistuu ja uhkaa ylittää miljardin euron rajan.