risteysalue ohitus

Ahdasta

Täytyi oikein ihmetellä aamulla Pihtiputaan pohjoispuolella yhden Mondeo-kuskin aivoituksia. Päätti lähteä ohittamaan rekkaa risteyksen lähestyessä ja sitten vielä tuli toinen henkilöauto vastaan. Ei edes jarruvalot vilkahtaneet kun tuo mestari päätti hurjapäisesti jatkaa ohitusta. Oli muuten siinä risteysalueella ahdasta kolmen auton ollessa rinnakkain. Ei ollut ilo katsoa perässä tulijana tuota tien leveyden kokeilua..

9

1388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • The Rat

      1. Risteyalueella ohittaminen ei sinänsä ole kiellettyä.
      2. Jos ohitusta päättää jatkaa vaaratilanteen havaittuaan, on vain hyvä että jarruvalot eivät välähdä.
      3. Ilmeisesti oli ahdasta. Risteyskohdat kuitenkin usein leveämpiä kuin muut tieosuudet? Vai oliko?

      Olen kerran ollut kyydissä, kun bussi lähtee ohittamaan toista kapealla 80 km/h rajoitustiellä (ei siis juuri pientareita). Vastaan tuli säiliöauto. Epäilen ettei olisi sunnuntaihesaria enää peilien väliin mahtunut, mutta täällä sitä vaan ollaan... :)

      • aloittaja

        Siis etumerkitty risteysalue 4-tiellä, eikä muka ole ohittaminen kiellettyä. Siis kohdassa oli oikein keltainen viiva. Ja oli ahdasta. Vain se vastaantulleen henkilöauton paniikkiväitö pelasti nokkakolarilta. Ja hullu täytyy olla, kun vastaantulijan huomatessaan ei lopeta ohitusta.

      • The Rat
        aloittaja kirjoitti:

        > Siis etumerkitty risteysalue 4-tiellä

        Jeps. Taajamien ulkopuolella ei saa pääsääntöisesti ohittaa risteysalueella, mikäli se on merkitty. Tuota et mielestäni kyllä maininnut.

        Moni kuvittelee että esimerkiksi kaistanvaihto ja ohitus on risteysalueella kielletty aina, vain sen takia että se usein on... Toki on usein järkevää jättää se kaistanvaihto väliin, risteysalueella kun usein tapahtuu paljon muutakin mihin huomiota kannattaa kiinnittää. :)

        > Ja hullu täytyy olla, kun vastaantulijan huomatessaan ei lopeta ohitusta.

        Tuo on vähän tilannekohtaista. Juuri rekkaa ohittaessa voi ohituksen loppuvaiheessa olla sen verran jo nopeutta, että on nopeampaa ajaa ohi rekasta ja palata omalle kaistalle kuin alkaa jarruttelemaan. Tässä tapauksessa ilmeisesti kuski oli ns. pihalla jo ohitukseen lähtiessään, mutta kun en ollut paikalla...

      • lopeta jo

        sillä aina on risteysalueella ohittaminen kiellytty kun kaistoja vaan yksi kuten lähes kaikilla valtateillä on. Ja tämä asia on fakta ja lopeta muun väittäminen. 100% niissä on myös keltainen viiva joka kertoo saman asian. Muutenkin sinun kommentti ei oikein anna hyvää kuvaa miten ajattelet liikenteestä...tänäänkin on kuollut 2 ihmistä, samoin eilen, ja toissa päivänä . Kajaanissa kuoli 23 vuotias bemukuksi kun ohitti keltaisella viivalla ja meni päin rekkaa..ei kuulemma näkynyt jarruvaloja? ei siinäkään kohtaa...

      • minä olen
        The Rat kirjoitti:

        kaveri käynnyt kehä3:n ulkopuolella....Ei kuule Pihtiputaalla ole paljon noita kaistoja kuin yhteen suuntaan ja yksi kerrallaan...tai on kaksi.

      • The Rat
        lopeta jo kirjoitti:

        Mikäköhän siinä on, että liikennesäännöt huonoiten tuntevilla on niistä usein vahvin näkemys?

        1. Risteysalueella ohittaminen:
        > Ohitus, johon käytetään vastaan tulevan liikenteen puolta, on kielletty:
        [...]
        > 6) risteyksessä ja rautatien tasoristeyksessä sekä välittömästi ennen niitä.
        >
        > Ohituskielto ei koske risteystä, jossa risteävä tie on polku,
        > tilustie tai muu vähäinen tie, eikä taajaman ulkopuolella muuta
        > kuin liikennemerkistä ilmenevää risteystä.

        Eli, taajaman ulkopuolella saa ohittaa risteysalueella, ellei risteys liikennemerkistä ilmene.

        2. keltainen viiva
        Keltainen viiva kertoo seuraavan: sitä ei saa ylittää.
        Ohittaminen on edelleen sallittua, mikäli keltaista viivaa ei ylitetä. Tämä onnistuu esimerkiksi:
        1) leveäkaistatiellä
        2) mikäli kaistoja on useampia samaan suuntaan
        3) mikäli ohitettava on kääntymässä ja tilaa ohitukseen on

        Mikä tässä nyt on niin vaikeaa? Sinä et tainnut olla alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa paikalla, joten??? En ollut minäkään. Kerroin vain miten lain ja järjen mukaan tulee toimia.

      • The Rat
        minä olen kirjoitti:

        kaveri käynnyt kehä3:n ulkopuolella....Ei kuule Pihtiputaalla ole paljon noita kaistoja kuin yhteen suuntaan ja yksi kerrallaan...tai on kaksi.

        En pihtiputaalla muistaakseni kuitenkaan ole käynyt, ainakaan ihan viimeaikoina.

        Päinvastaisista väitteistä huolimatta, olen vahvasti sitä mieltä että myös kehäteiden ulkopuolella on kaupunkeja, jotkut jopa keskisuuria. Jo esimerkiksi Turun kokoisessa kaupungissa voi olla risteysalueita joilla on useampia samaan suuntaan meneviä kaistoja vierekkäin... Siitä Pihtiputaasta en edelleenkään tiedä.

        Ja sitten on moottoriteitä, ohituskaistateitä, leveäkaistateitä... Kaikkia tuollaisiakin on tullut ajeltua siellä kehien ulkopuolella.

    • keltaisen vinoviivoituksen

      risteyksissä, siinä on perkeleesti TILAA, ne on maalattu niin ISOSTI. Ne on hyvä ohituspaikkoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19497
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6482
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6126
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      98
      5925
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5779
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      100
      5668
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5093
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4777
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4134
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3745
    Aihe