Inssini lähestyy hyvää vauhtia ja minulle on jäänyt hieman epäselväksi miten inssimies oikein ohjaa ajon kulkua?
Siis voiko hän esimerkiksi yrittää huijata
-Käskee kääntymään oikealle vaikka siitä ei saisikaan kääntyä
-Käskee kääntymään yksisuuntaiselle tielle vaikka tietä lähtisi tällöin ajamaan väärään suuntaan
Entä käskeekö hän ajamaan vaikkapa paikalliselle Valintatalolle
Miten inssissä toteutuvat parkkeeraus, peruutus ja taskuparkkeeraus?
Luin autokoulun kirjasta, että inssin alussa arvotaan erityisen seurannan kohteeksi joko maantieajo, risteysajo tai kaista-ajo. Mitä tämä tarkoittaa? Ajetaanko pääseurannan kohteeksi tulleella osiolla sitten enemmän kuin muilla vai ajetaanko kaikkia kolmea osa-aluetta suunnilleen yhtä paljon, mutta arviointi painottuu vain tiettyyn kohtaan?
Ja mitkä seikat johtavat inssin hylkäämiseen? Tiedän että konfliktitilanne, jossa onnettomuuden estäjä on joku muu kuin inssikokelas, johtaa inssin hylkäämiseen mutta miten on esim.vilkun unohtaminen kerran, auton sammuminen mäkilähössä, vasemman ja oikean suunnan sekoittaminen jne? Voiko vain yksi virhe johtaa inssin hylkäämiseen?
Kiitos vastauksista. :)
Inssimiehen antamat ohjeet
8
10784
Vastaukset
- Kiki
Inssi pyysi parkkeearaaman taskuparkkiin portin eteen, koska muita vapaita paikkoja ei löytynyt, ja hän vaan totesi "se on lottovoiton mahdollisuus että sieltä juuri sitten jokin tulee" ja en ollut edes kunnolla kerennyt suoristamaan autoa kun hän sanoin "joo, tämä suoris on hyävkstty, jatketaan ajamista"
- eisaa
Johtaa harhaan... eli sanoa käänny oikealle, jos sinne ei saa kääntyä tms.
- saa olla
kolme pientä virhettä (vilkun unohtaminen tms.) ennen kuin se hylätään. Jos inssi joutuu painamaan jarrua, on suoritus hylätty.
Ja parkkeerauksesta sen verran että harvemmin teettävät enempää kuin yhden parkkeerauksen. Itse en inssin aikana peruuttanut kuin kerran; katsastusaseman pihalla inssin päätteeksi vinoparkkiin.
Ja tein myös ne kolme virhettä, ajoin liikaa vasemmalla kaistalla, ajoin 70km/h kuudenkympin alueella (ONNEKSI siinä oli alamäki, jolla sain selitettyä) ja unohdin katsastusaseman pihalle kääntyessä katsoa kuolleesta kulmasta onko siellä kevyttä liikennettä. Ja sain kortin ekalla yrittämällä :) ONNEA, hyvin se menee. - Rimpulaliini
saa olla kirjoitti:
kolme pientä virhettä (vilkun unohtaminen tms.) ennen kuin se hylätään. Jos inssi joutuu painamaan jarrua, on suoritus hylätty.
Ja parkkeerauksesta sen verran että harvemmin teettävät enempää kuin yhden parkkeerauksen. Itse en inssin aikana peruuttanut kuin kerran; katsastusaseman pihalla inssin päätteeksi vinoparkkiin.
Ja tein myös ne kolme virhettä, ajoin liikaa vasemmalla kaistalla, ajoin 70km/h kuudenkympin alueella (ONNEKSI siinä oli alamäki, jolla sain selitettyä) ja unohdin katsastusaseman pihalle kääntyessä katsoa kuolleesta kulmasta onko siellä kevyttä liikennettä. Ja sain kortin ekalla yrittämällä :) ONNEA, hyvin se menee.Kokemukseni ovat tosin jo 14 vuoden takaisia ja moni asia on ehtinyt muuttua, muttamutta...
Suoritin inssin silloisen luokkakaverini kanssa yhdessä, ensin ajoi toinen ja minä istuin takapenkillä ja ajon puolessa välissä vaihdettiin toisin päin.
Kaverini oli ajamassa Helsingissä, Hakaniemestä kohti keskustaa ja inssi käski kääntymään siitä Kaisaniemen risteyshässäkästä Unioninkadulle. Siinä kohtaahan joutuu ylittämään ratikkakiskot, mutta ajo on valoilla ohjattu. Sekä minä että ajamassa ollut kaverini katsottiin, että meille on vihreät valot ja vasemmalta lähestyvä raitiovaunu on selkeästi pysähtymässä valoihin. Inssi kuitenkin polkaisi jarrun pohjaan juuri ennen kiskojen ylittämistä niin, että kaverilta sammui moottori. Hänen mukaansa raitiovaunua olisi pitänyt väistää. Kun kaveri sanoi, että hänellä oli vihreät valot, kuittasi inssi sen vain sanomalla: "Silti".
No, ajoa jatkettiin. Juuri ennen kuskin vaihtamista inssi polkaisi jarrut pohjaan, kun kaverini oli ajamassa suojatien yli. Ja moottori sammui. Inssin mukaan suojatien eteen piti pysähtyä tarkistamaan, onko ketään tulossa yli (huom! muiden suojateiden kohdalla ei tällaista ollut tullut). Suojatien edessä ei ollut autoja pysäköity, sillä suojatie oli välittömästi risteyksen jälkeen. Suojatien jälkeen oli kyllä autoja parkissa, mutta miksi niistä pitäisi välittää? Näkyvyys suojatielle oli täysin esteetön.
Kaveri oli näiden jälkeen aivan varma, että reputtaisi ja nieleskeli itkua takapenkillä, kun oli mun vuoroni ajaa.
Loppujen lopuksi pääsimme kuitenkin molemmat läpi inssistä ilman sen suurempia merkintöjä paperiin. Inssi ei ollut kaverillekaan laittanut papereihin mitään merkintää jarruttamisestaan tai moottorin sammumisesta.
Olemme monta kertaa jälkeen päin ihmetelleet inssin toimintaa, sillä jos jarrun painaminen olisi ollut perusteltua, olisi kaverin suoritus varmasti hylätty. Mutta miksi ihmeessä inssi sitten painoi jarrua, jos se ei ollut perusteltua? Eikö hän seurannut liikennettä? Pelottavaa...
Opetin opetusluvalla tytärtäni ja olin mukana inssissä. Nuo asiat tulivat meillä esille näin;
1.Ennen kuin lähdimme ajamaan, inssimme tähdensi, että he eivät huijaa, eli he eivät pyydä ajamaan liikennesääntöjen vastaisesti.
2.Kun lähdettiin ajamaan, inssimme kysyi; "Tunnetko kaupunkia ja osaatko ajaa linja-autoasemalle?" Myöntävän vastauksen jälkeen kokelas sai itsenäisesti ajaa kohteeseen.
3.Parkkeeraus tehtiin kahdesti. Ajon aikana inssi pyysi etsimään sopivan pysäköintipaikan, jonne sitten pysäköitiin. Kun auto oli pysäköity, inssi vielä kysyi kokelaalta;"Oletko nyt mielestäsi pysäköinyt oikein?"
Toinen parkkeeraus tehtiin lopuksi peruuttamalla vapaavalintaiseen ruutuun katsastuskonttorin pihalla. Homma ei mennyt ekalla, johon inssi huomautti, että saahan sitä korjata ja kysyi sitten lopuksi taas, että; "onko auto nyt mielestäsi ruudussa?"
Hyvin asiallinen inssi meillä!- marakassit
Voi käskeä kääntymään oikealle seuraavasta MAHDOLLISESTA risteyksestä. Eli tietenkään et silloin käänny heti ensimmäisestä jos siinä on esim. kääntyminen kielletty merkki. Ei estä läpimenoa vaikka auto sammuisi, kunhan nyt ei ihan joka valoihin hyydy. Itellä oli parkkeeraus niin että inssin lopuksi auto piti peruuttaa toimiston pihassa ruutuun. Hylkäys voi tulla ilman konfliktia jos tekee liikaa virheitä, tai joku sama virhe toistuu kokoajan, esim. puutteellinen kevyen liikenteen havainnointi.
PS: Itse olen sitä mieltä että tuolla inssiajolla ei ole mitään tekemistä normaalin autolla ajamisen kanssa. Siinä lähinnä pitää saada vastaanottaja vakuuttuneeksi siitä että osaat liikennesäännöt ja merkit ja hallitset auton.- loppukommentti
Nuohan ne ovat ne perusasiat. Jos vielä lisätään, että kevyt liikenne tulee huomioida ylikorostuneesti ja jos vielä kykenee näyttämään ennakoivaa ajotapaa, niin hyvin menee. Mitä on se ennakoiva ajotapa. Sitä on vaikea määritellä. Äkkijarrutukset ovat yksi merkki ennakoivan ajotavan puutteesta, samoin äkilliset ja tuskallisen hankalat kaistanvaihdot. Itse olin 36 vuoden ajokokemuksella inssissä korottamassa C:hen. Kiitosta tuli lappuun ennakoivasta ajotavasta. Sattui olemaan sateinen marraskuun päivä ja kevyttä liikennettä ei ollut lainkaan. Yksi eukko käveli kaukana keskellä Martinlaakson toriaukiota. Siitä inssi suullisesti huomautti, että olisi pitänyt väistää. Enpä ryhtynyt viisastelemaan, että miten.
- näin.......
"aja suoraan ellen toisin sano" ei muuta. tietysti kysy myös että tunnenko kaupunkia, ja sanoi että jos auto sammuu niin ei haittaa, älä hermoile.
taskuperuutus ei ihan putkeen mennyt, siinä mielessä että se kesti melko pitkään ja jouduin korjaileen auton suuntaa aika monesti. sano kuitenkin että hyvin meni. oisko ollu siks, etten yrittänyt liikaa vaan väkisin puskea siihen rakoon, vaan tein homman harkitsevasti, eli turvallisesti, joka siis on tärkeintä.
vilkun unohdin näyttää kerran kiertoliittymästä poistuessa, ja siitä tutvo kysy että onko mulla tapana näyttää vilkkua? sanoin vaan että unohtu, tiiän kyl et pitää näyttää.
ekalla meni läpi, mut antoi pari muistutusta ajon jälkeen. toinen tais ainakin olla, että hidasta hieman enemmän ennen kuin tulet risteykseen. yhteen risteykseen tulin ehkä 10% liian lujaa. ja toinen oli tosiaan poikkeuskäännöksestä, että ei tarvi näyttää vilkkua. kumpikaan näistä ei tosin virhe ollut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770