Aadamin suku syntyy synnin alle edelleen

myös uudessa liitossa

Olette varmaan huomanneet erään eksytyksen,kun sanotaan että valmiiksi sovitettuun maailmaanhan ne ihmiset syntyy.

On totta, että Jeesus sovitti koko maailman synnit 2000 V. SITTEN.

MUTTA.
Raamatun totuus kuitenkin on, että kaikki ihmiset syntyvät myös uuden liiton aikana "SYNNIN ALLE".
Kastaa pitää.
Adamin suku syntyy synnin alle ja on siinnyt synnin alle. Lihasta syntyy liha eli lapsi, sanoi Jeesus. Kastaa pitää. Ilman Kristuksen henkeä kukaan ei ole hänen omansa, on Raamatun oppi (Room.(8:9)
Kaikkien IHMISTEN on synnyttävä uudesti "vedestä ja Hengestä" (Joh.3:5). Kastaa pitää.

"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." (Israelin kansan kuninkaan Daavidin sanat Ps.51:7) Miten paljon enemmän pakanamaan ihmisen suuhun sopivat sanat? Jos kerran kuningas oli syntynyt synnin alle, niin totta me pakanamaan kansalaiset olemme syntyneet ja siinneet synnin alle.
Sodoma ja Gomora, Nooan päivät osoittaa, että viattomuus ei ketään pelastanut. Samoin on kerran käyvä Ihmisen Pojan päivänä. Toinen korjataan talteen ja toinen jätetään. Tämä koskee myös lapsia.
Valit. 5:7
"Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa."

Paavali ei löytänyt yhtään vanhurskasta (=Jumalalle kelpaavaa) eikä synnitöntä ihmistä n. 50 v. Kristuksen ylösnousemuksen JÄLKEEN. Huomaa! Paavali kirjoitti näin uuden liiton aikaan "sovitetuille" ihmisille!!!!! Ei yhtään synnitöntä!

Room.3
9 "Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että KAIKKI, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, OVAT SYNNIN ALLA,
10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan"
.......
On melkoista LAHKOLIHAN ylpeyttä jättää lapset maailmaan KASTAMATTOMINA pakanoina Kristuksen RUUMIIN ULKOPUOLELLE ilman Pyhän Hengen sinettiä.

"MUTTA JOLLA EI OLE KRISTUKSEN HENKEÄ,SE EI OLE HÄNEN OMANSA." (Room.8:9).
On täysin selvä ilmoitus.(VRT. "TYHMÄT NEITSYET)

43

398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaaajo

      tarkoittaa sitä että jokainen ihminen on taipuvainen
      syntiin, koska liha on turmeltunut syntiinlankeemuksessa.
      Ja tuo liha on synnillinen luontomme, näin uusikäännös sen selittää selityksisään.
      Meissä on syntiinlankeemuksessa turmeltunut synnillinen luonto, mutta kukaan ei ole syntinen ennenkuin itse tekee syntiä.
      Eihän juoppoakaan tuomita rattijuopumuksesta ennenkuin ajaa humalassa autoa.
      Olemme perineet syntisen luonnon (lihan) aadamilta, mutta emme kanna isiemme syntejä, vaan viaton lapsi on puhdas, jos ei näin olisi niin Jeesus olisi lähettänyt kastamaan kaikki vastasyntyneet.
      Nyt joku sanoo, kyllähän Jumala kostaa isien pahat teot, kolmanteen ja neljänteen polveen, niin kostaa jumalattomille Mutta tekee laupeuden tuhansille jotka häntä rakastavat ja pitävät Hänen käskynsä.
      Ihminen siis itse vetää päällensä kirouksen tai siunauksen.

      • niinpä.

        synnin palkka on kuolema...jos perisyntiä (paratiisissa) ei olisi tapahtunut niin kukaan lapsi ei kuolisi eikä oli sairas syntyesään...kaikki me tiedämme, että niin ei ole

        Kaste saadaan "syntienne anteeksisaamiseksi, jotta te saisitte Pyhän Hengen lahjan"....te ja teidä LAPSET.

      • Jaaajo
        niinpä. kirjoitti:

        Tehkää parannus, ja ottakoon kukin kasteen niin saatte Pyhänhengen lahjan.
        Lupaus Pyhänhengen lahjasta kuuluu siis kaikille parannuksen tehneille ja kastetuille, tämä lupaus annetiin myös heidän perillisilleen eli lapsilleen
        kun aikanaan tulevat uskoon ja ottavat kasteen.

      • Jaaajo
        niinpä. kirjoitti:

        synnin palkka on kuolema...jos perisyntiä (paratiisissa) ei olisi tapahtunut niin kukaan lapsi ei kuolisi eikä oli sairas syntyesään...kaikki me tiedämme, että niin ei ole

        Kaste saadaan "syntienne anteeksisaamiseksi, jotta te saisitte Pyhän Hengen lahjan"....te ja teidä LAPSET.

        perisynti?
        Perisynti on siinä että olemme syntisen mielen alaisia, eli sen mitä raamattu sanoo lihaksi.
        Raamatussahan sanotaan seurakunnalle, uskoville, vaeltakaa hengen mukaan niin ette lihanhimoa täytä.
        Uskomaton vaeltaa luonnollisen mielensä mukaan, mutta uskovan uudestisyntyneen, on mahdollista vaeltaa hengen mukaan koska on hengestä syntynyt.

      • perisynti.
        Jaaajo kirjoitti:

        Perisynti on vakiintunut sana tarkoittamaan ihmisen eroa Jumalasta, mikä tapahtui perimmäisessä/alkusynnissä paratiisissa.
        "Sinä päivänä, jona te siitä syötte te kuolette"..perisyntiä seurasi ihmisen hengellinen kuoleman...lapsi syntyy tuohon hengellisesti kuolleeseen tilaan synnin alle...lihasta syntyy liha. Kastamaton lapsi ei todellakana ole ikuisuusolento, eikä uskonlahkoiss ole sitä oikeaa Totuuden Henkeä, vaan eksyttävä valheen henki kastamassa ihmisiä uudestaan.(Matt.7:22-23)

        "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi"

      • Jaaajo
        niinpä. kirjoitti:

        synnin palkka on kuolema...jos perisyntiä (paratiisissa) ei olisi tapahtunut niin kukaan lapsi ei kuolisi eikä oli sairas syntyesään...kaikki me tiedämme, että niin ei ole

        Kaste saadaan "syntienne anteeksisaamiseksi, jotta te saisitte Pyhän Hengen lahjan"....te ja teidä LAPSET.

        jo syntiinlankeemuksen seurauksena, silloin Jumala sanoi kuolemalla sinun tulee kuoleman.
        Mutta kuolemaa on myös hengellisellä tasolla, joka on paljon pahempi juttu kuin ruumiin kuolema.
        Jeesus sanoo; joka elää ja uskoo minuun ei ikinä kuole.
        Ruumis tosin kuolee mutta henki elää Jumalan tykönä iankaikkisesti.

      • brefos

        perisynti. kirjoitti:

        Perisynti on vakiintunut sana tarkoittamaan ihmisen eroa Jumalasta, mikä tapahtui perimmäisessä/alkusynnissä paratiisissa.
        "Sinä päivänä, jona te siitä syötte te kuolette"..perisyntiä seurasi ihmisen hengellinen kuoleman...lapsi syntyy tuohon hengellisesti kuolleeseen tilaan synnin alle...lihasta syntyy liha. Kastamaton lapsi ei todellakana ole ikuisuusolento, eikä uskonlahkoiss ole sitä oikeaa Totuuden Henkeä, vaan eksyttävä valheen henki kastamassa ihmisiä uudestaan.(Matt.7:22-23)

        "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi"

        on oikea uskon suunta?
        Yllätys yllätys!
        Jeesus on oikea suunta!

        1. Joh. 4:2
           
        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

        Room. 10:10
           
        sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

      • yes.

        Odotin, että kopioit tänne "rakkauden korkeaveisun", mutta täytyy tyytyä tuohon kohtaa...

        " Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
        Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."

      • Jaaajo
        brefos kirjoitti:

        Jeesus sanoo; joka elää ja uskoo minuun ei ikinä kuole.

        ei ole ymmärrystä, ei ymmärrä puhetta, eikä osaa edes ajatella.
        Jos vauvat pitäisi kastaa se olisi varmasti mainittu Sanassa.

      • Matti E Simonaho

        " tarkoittaa sitä että jokainen ihminen on taipuvainen syntiin "

        Ei tarkoita. Lapsi ei sano olevansa syntinen vaan sanat opettaa - sylkee lapsen kasvoille joku saatanan munkintynkä. Jos lapsen antaa vieraan hengellisen pedofiilin kouriin niin hän joutuu synnin alaisuuteen. Se on lapsen heitteille jättöä ja lapsen henkistä pahoinpitelyä.

        Kristinuskossa puhutaan paljon lähimmäisenrakkaudesta, mikä on hyvä asia - kuka sitä kieltämään. Mutta kun joku munkintynkä sylkee lapsen kasvoille "syntinen ja perisyntinen", niin silloin on niin kaukana lähimmäisen rakastamisesta kuin vain olla ja voi.

      • Jaaajo
        yes. kirjoitti:

        Odotin, että kopioit tänne "rakkauden korkeaveisun", mutta täytyy tyytyä tuohon kohtaa...

        " Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
        Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."

        oikeus tuomita minut kadotukseen vain siksi jos minulla on toisenlainen mäkemys kasteesta.
        Raamattu sanoo ; jokainen olkoon uskossaan täysin varma, sillä kaikki mikä ei ole uskosta on syntiä.

        Uskonto ei pelasta, vaan usko Jeesukseen.

        Taisi tulla sulla pieni ylilyönti, no sellaisiahan me ihmiset olemme.

        Siunausta ! ja heippa.

      • varoitan pari kertaa

        10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
        11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.

      • Jaaajo
        varoitan pari kertaa kirjoitti:

        mikä on harhaoppia et sinä, harhaoppia on kaikki mikä tuo esille kaikkea muuta paitsi Jeesusta syntien sovittajana ja vapahtajana.
        Kaste ei voi korvata uskoa Jeesukseen joka pelastaa syntisen.

      • Jaaajo
        varoitan pari kertaa kirjoitti:

        10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
        11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.

        Jeesukseen, ja ottaa kasteen niinkuin alkuseurakunta teki?
        Mikähän siinä on harhaoppia?

      • ei eii
        Jaaajo kirjoitti:

        Jeesukseen, ja ottaa kasteen niinkuin alkuseurakunta teki?
        Mikähän siinä on harhaoppia?

        ne on sanan vastaista syntiä ja Pyhän Hengen Pilkkaa

        Ef.4:5 "YKSI (HEN) on kaste!

        Hellelujah!

        uudestikaste on perkeleesta ja saatanan juoni saada ihminen häpäisemään julkisesti pyhän nimi, johon hänet on jo lapsena liitetty.

        amen.

      • hengellinen asia
        Jaaajo kirjoitti:

        ei ole ymmärrystä, ei ymmärrä puhetta, eikä osaa edes ajatella.
        Jos vauvat pitäisi kastaa se olisi varmasti mainittu Sanassa.

        Uskon yhteys Jumalan kanssa on hengellinen asia.

        Johannes oli täytetty Pyhällä Hengellä jo äitinsä kohdussa ja ilmaisi uskoa ja iloa jo kohdussa ollessaan. Raamatun mukaan Jeesuksen syliin nostettu kaikista pienin lapsi "brefos", mikä tarkoittaa vastasyntynyttä vauvaa on todellisen hengen uskon esikuva.

        44 Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.
        45 Ja autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä hänelle on tullut Herralta!"

      • juuri sitä...
        Matti E Simonaho kirjoitti:

        " tarkoittaa sitä että jokainen ihminen on taipuvainen syntiin "

        Ei tarkoita. Lapsi ei sano olevansa syntinen vaan sanat opettaa - sylkee lapsen kasvoille joku saatanan munkintynkä. Jos lapsen antaa vieraan hengellisen pedofiilin kouriin niin hän joutuu synnin alaisuuteen. Se on lapsen heitteille jättöä ja lapsen henkistä pahoinpitelyä.

        Kristinuskossa puhutaan paljon lähimmäisenrakkaudesta, mikä on hyvä asia - kuka sitä kieltämään. Mutta kun joku munkintynkä sylkee lapsen kasvoille "syntinen ja perisyntinen", niin silloin on niin kaukana lähimmäisen rakastamisesta kuin vain olla ja voi.

        Jokainen ihminen on syntiinlankeemuksen seurauksena "taipuvainen" syntiin juuri paratiisin lankeemuksen vuoksi, eli turmeltuneen luontonsa vuoksi.

        Jonkun "munkintyngän" sylkemiset jonkun naamaan ei kuulu tähän "syntiintaipuvaisuus" kysymykseen laisinkaan joten pysytäänpä asiassa!!!

        Munkit siis räkikööt itsekseen miten lystää, räkikööt vaikka taskuunsa!!!

      • Matti E Simonaho
        juuri sitä... kirjoitti:

        IO Käskyä on Ensimmäinen Raamattu. Mitä IO Käskyn jälkeen on kirjoitettu Raamattuun, sitä ei saa missään mielessä kayttää IO Käskyn rikkomiseen.

        E i m i s s ä ä n m i e l e s s ä

        Jos joku Roomalainen tai ruotsalainen Lutheri on syntinen ja perisyntinen, se ei koske meitä. Samaten jos sinä tunnet että olet syntinen ja perisyntinen, se koskee vain sinua eikä ketään toista. Sinun mieli ja sielu on sineun ja jos sitä tuputat toiselle oikeana oppina, rikot IO Käskyä.

        Kun mielipuoli sanoo viisaalle; "Olet hullu!", viisas tulee hulluksi ja tekee hulluja tekoja jos uskoo. Parempi pitää kiinni siitä omasta mitä on eikä uskoa keskiajalle jämähtäneiden aivojen tuotantoa.

        Kaikki rikokset mitä aikanaan on tehty, ne elää kaikkien valheiden myötä. Riippumatta siitä tehtiinkö rikos Suomen kansaa vastaan I tai IOOO vuotta sitten, kaikki rikokset tehtiin tänään. Kun tekee historiatieteellistä tutkimusta, tekee samalla myös rikospaikkatutkimusta.

        Tapahtumaketjussa syyllinen ei koskaan lödy ketjun lopusta (ME), eikä keskeltä (ME), vaan kejun alusta (HE).

        HE sanoivat tänne tullessaan esi-vanhemmillemme; " Synnymme syyllisinä/syntisinä, olemme syyllisiä/syntisiä ja perisyyllisiä/perisyntisiä ". Tunnustus annettiin esi-vanhemmillemme ja heidän kautta se on annettu sinulle.

        Se on tunnustus joka pätee vielä tänä päivänäkin.

        A. Ajattele esivanhempiasi: Äiti ja Isä
        I. Tulee vieraita ja HE sanovat: "Olemme syntyneet syntisinä, syntisiä ja perisyntisiä. Usko tai kuole!".
        O Tässä vaiheessa sinun pitää kysyä; " Ketä Me olemme? " ja " Ketä He ovat? ".

        Me ja He ei ole ikinä sama. ME emme ole syntisiä emmekä perisyntisiä, vaan HE. Ja ME emme ole tilivelvollisia kristinuskolle, vaan SE on tilivelvollinen MEille.

        Tehdään sopimus:
        1. IO Käskyä on Ensimmäinen Raamattu ja jokaisen ihmisen perusturva. Riippumatta siitä mitä Raamattuun on kirjoitettu IO Käskyn jälkeen, kirjoitettua ei saa käyttää IO Käskyn rikkomiseen.

        2. Tehdään sopimus: Jos minä olen väärässä, minä joudun Helvettiin. Jos sinä olet väärässä, sinä joudut Helvettiin.

        3. Käytetään vain Ensimmäistä Raamattua - IO Käskyä. Jumala ja Valtakunta on tuomari.

        4. Minä sanon heidän edessään; " Olen syytön ja synnitön ja niin on myös kaikki ne jotka ennen minua ovat olleet riippumatta siitä mitä perisyntinen on heistä esittänyt ".

        5. Sinä esität Jumalan ja Valtkunnan edessä, vain Ensimmäiseen Raamattuun - IO Käskyyn viitaten kaikki syytökset ja todisteet siitä että olen syntinen. Samalla esität todisteet esi-vanhempieni syntisyydestä ja syyllisyydestä, ja todisteet siitä että kaikki mitä heistä on esitetty on totta. Todista syntisyytemme Jumalan ja Valtakunnan silmien alla tässä ja nyt.

        6. Jos et pysty todistamaan syntisyyttäni ja syyllisyyttäni, minä ja esivanhempani ovat syyttömiä ja synnittömiä, ja se mistä oppisi olet ottanut, sitä ei ole. Kysy itseltäsi tuonpuoleista elämääsi koskeva tärkein kysymys perustuen tähän; "Jos sinä olet väärässä, sinä joudut Helvettiin", koska toisella puolella on kaksi ovea ja molemmat on avattu. Sinä itse päätät teoillasi ja sanoillasi kummasta ovesta astut sisään.

    • Matti E Simonaho

      AADAMI:n aikaan ei ollyt Y N ja T kirjainta.

    • Matti E Simonaho

      Jos joku sekopäinen munkintynkä tuntee olevansa syntinen ja perisyntinen, se koskee vain häntä. Ei koskaan ketään toista. Minun mieli ja sielu ei ole hänen, eikä hänen mieli ja sielu ole minun.

      • sukupuu

           "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

        "Mutta katso, te olette nyt astuneet isienne sijaan, te syntisten sikiöt, lisätäksenne vielä Herran vihan kiivautta Israelia kohtaan."

      • Matti E Simonaho
        sukupuu kirjoitti:

        Kristinuskossa puhutaan paljon lähimmäisenrakkaudesta, mikä on erittäin hyvä asia - kuka sitä kieltämään. Mutta kun jokun lahkon munkintynkä sylkee lapsen kasvoille "syntinen ja perisyntinen", niin silloin on niin kaukana lähimmäisen rakastamisesta kuin vain olla ja voi.

      • Ps.51

        "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."

      • Jaaajo
        Ps.51 kirjoitti:

        Syntinen siinä mielessä, että on synnin alainen.

      • Matti E Simonaho
        Ps.51 kirjoitti:

        "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."

        Miten Israelin kuningas liittyy Suomeen ja suomalaisiin?

        Minä en ole Israelin kuningas, mutta oman mieleni ja sieluni kuningas minä olen. Jos sinä tunnet sielusi pohjalta olevan syntinen ja perisyntinen, niin se koskee vain sinua, ei minua.

        Ensimmäinen Raamattu - IO Käskyä

        1. IO Käskyä on Ensimmäinen Raamattu ja jokaisen ihmisen perusturva. Riippumatta siitä mitä Raamattuun on kirjoitettu IO Käskyn jälkeen, kirjoitettua ei saa käyttää IO Käskyn rikkomiseen.

        2. Tehdään sopimus: Jos minä olen väärässä, minä joudun Helvettiin. Jos sinä olet väärässä, sinä joudut Helvettiin.

        3. Käytetään vain Ensimmäistä Raamattua - IO Käskyä. Jumala ja Valtakunta on tuomari.

        4. Minä sanon heidän edessään; " Olen syytön ja synnitön ja niin on myös kaikki ne jotka ennen minua ovat olleet riippumatta siitä mitä perisyntinen on heistä esittänyt ".

        5. Sinä esität Jumalan ja Valtkunnan edessä, vain Ensimmäiseen Raamattuun - IO Käskyyn viitaten kaikki syytökset ja todisteet siitä että olen syntinen. Samalla esität todisteet esi-vanhempieni syntisyydestä ja syyllisyydestä, ja todisteet siitä että kaikki mitä heistä on esitetty on totta. Todista syntisyytemme Jumalan ja Valtakunnan silmien alla tässä ja nyt.

        6. Jos et pysty todistamaan syntisyyttäni ja syyllisyyttäni, minä ja esivanhempani ovat syyttömiä ja synnittömiä, ja se mistä oppisi olet ottanut, sitä ei ole. Kysy itseltäsi tuonpuoleista elämääsi koskeva tärkein kysymys perustuen tähän; "Jos sinä olet väärässä, sinä joudut Helvettiin", koska toisella puolella on kaksi ovea ja molemmat on avattu. Sinä itse päätät teoillasi ja sanoillasi kummasta ovesta astut sisään.

      • Jaaajo
        Matti E Simonaho kirjoitti:

        Miten Israelin kuningas liittyy Suomeen ja suomalaisiin?

        olet selvittänyt pääsi.

      • Ps.51
        Jaaajo kirjoitti:

        Syntinen siinä mielessä, että on synnin alainen.

        "SYNTINEN olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."
        Ps.51.7

        KASTE, saadaan "syntienne anteeksisaamiseksi".."te ja teidän LAPSET...silloin te saatte Pyhän Hengen lahjan."...PERHEKUNNITTAIN. Lapsiluku sen ajan perheissä oli suurempi kuin nykyisin, kun siihen aikaan ei käytetty laisinkaan ehkäisyä.

        "Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti."

        unohtui?
        Saarnatkaa evenkeliumia kaikille luoduille! sillä joka USKOO ja kastetaan SE pelastuu.

      • brefos
        Jaaajo kirjoitti:

        unohtui?
        Saarnatkaa evenkeliumia kaikille luoduille! sillä joka USKOO ja kastetaan SE pelastuu.

        Jeesuksen syliin nostettu kaikista pienin lapsi voi uskoa Jeesukseen. Brefos=vastasyntynyt vauva.

        Matt. 18:6
           
        Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. [18:6-9: Mark. 9:42-48; Luuk. 17:1,2]

        Mark. 9:42
           
        "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa. [9:42-50: Matt. 18:6-9; Luuk. 17:1,2 : 5. Moos. 13:6]

        Luuk. 17:2
           
        Parempi olisi hänelle, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa, kuin että hän johdattaa lankeemukseen yhdenkään näistä vähäisistä.

      • sudenkuoppa
        Matti E Simonaho kirjoitti:

        Minä en ole Israelin kuningas, mutta oman mieleni ja sieluni kuningas minä olen. Jos sinä tunnet sielusi pohjalta olevan syntinen ja perisyntinen, niin se koskee vain sinua, ei minua.

        Ensimmäinen Raamattu - IO Käskyä

        1. IO Käskyä on Ensimmäinen Raamattu ja jokaisen ihmisen perusturva. Riippumatta siitä mitä Raamattuun on kirjoitettu IO Käskyn jälkeen, kirjoitettua ei saa käyttää IO Käskyn rikkomiseen.

        2. Tehdään sopimus: Jos minä olen väärässä, minä joudun Helvettiin. Jos sinä olet väärässä, sinä joudut Helvettiin.

        3. Käytetään vain Ensimmäistä Raamattua - IO Käskyä. Jumala ja Valtakunta on tuomari.

        4. Minä sanon heidän edessään; " Olen syytön ja synnitön ja niin on myös kaikki ne jotka ennen minua ovat olleet riippumatta siitä mitä perisyntinen on heistä esittänyt ".

        5. Sinä esität Jumalan ja Valtkunnan edessä, vain Ensimmäiseen Raamattuun - IO Käskyyn viitaten kaikki syytökset ja todisteet siitä että olen syntinen. Samalla esität todisteet esi-vanhempieni syntisyydestä ja syyllisyydestä, ja todisteet siitä että kaikki mitä heistä on esitetty on totta. Todista syntisyytemme Jumalan ja Valtakunnan silmien alla tässä ja nyt.

        6. Jos et pysty todistamaan syntisyyttäni ja syyllisyyttäni, minä ja esivanhempani ovat syyttömiä ja synnittömiä, ja se mistä oppisi olet ottanut, sitä ei ole. Kysy itseltäsi tuonpuoleista elämääsi koskeva tärkein kysymys perustuen tähän; "Jos sinä olet väärässä, sinä joudut Helvettiin", koska toisella puolella on kaksi ovea ja molemmat on avattu. Sinä itse päätät teoillasi ja sanoillasi kummasta ovesta astut sisään.

        Ainoastaan Jumala yksin käsittää synnin ja perisynnin. Muu kaikki on ihmisen ,vain ihmisen ajatusta ja pienen pientä mietiskelyä. Me "uskovaiset" olemme uskovaisia juuri tässä merkityksessä kun me uskovaiset uskomme mitä Pyhään Raamattuun on sielumme pelastukseksi kirjoitettu. Meidän ei tarvitse todistaa näin suuren asian edessä,olemmeko oikeassa vai väärässä. Me "uskovaiset "vain uskomme että Jumala on aina oikeassa eikä koskaan väärässä. Meillä on todella helppoa kun meidän ei tarvitse emmekä saakaan tuomita koskaan. Sillä Hän joka on luonut sinut ja minut, Hän ei erehdy tuomitessaan. Me "pienet yksinkertaiset uskovat" vain luotamme että Jumala tekee oikein tuomitessaan ihmiskuntaa. Ei se sen kummempaa ole.

      • Matti E Simonaho
        sudenkuoppa kirjoitti:

        Siksi pelastettuja on niin vähän; Ihmiset [uskoo] että he ovat kuten piru; syntyneet syntisiksi ja perisyntisiä ja seuraa syntiseksi syntistä ja perisyntistä helvettiin.

      • toisinpäin
        Matti E Simonaho kirjoitti:

        Siksi pelastettuja on niin vähän; Ihmiset [uskoo] että he ovat kuten piru; syntyneet syntisiksi ja perisyntisiä ja seuraa syntiseksi syntistä ja perisyntistä helvettiin.

        Lusifer, tuo taivaan ylistyskuoron johtaja halusi olla niinkuin Jumala, Jumalan veroinen ja hieman ylikin. Lusifer tekeytyy edelleenkin valkeuden enkeliksi ja esiintyy Pyhänä Henkenä, eikä myönnä syntiä.
        Samoin harhaoppiset ihmiset väittävät lapsiaan Jeesuksen veroisiksi täysin synnittömiksi. He korottavat lapsensa eli lihaan syntyneen Aadamin jälkeläisen he korottavat Jumalan Pojan rinnalle samanveroiseksi, Jeesuksen rinnalle, joka ainoa syntyi Pyhästä Hengestä täysin synnittömänä muutoin ihmisen kaltaiseksi.

      • Matti E Simonaho
        toisinpäin kirjoitti:

        Väität että " Lasten kaltaisten on Sielujen (ei taivasten) Valtakunta " on valehtelua?

        Sielujen Valtakunnasta ei lähde syntistä eikä sinne päästetä syntistä. Seuraamalla pirun oppeja ja hyväksymällä sen synnit omakseen, ei Sielujen Valtakuntaan ole asiaa.

        Lapsi ei ikinä tunnusta olevansa syntinen ja perisyntinen, vaan tunnustuksen antaa se joka ne sanat lapselle sanoo ja opettaa. Samalla tavalla ei meidän esivanhemmat olleet syntisiä ja perisyntisiä, vaan piru pakotti heidät väkivallalla ja teroririlla uskomaan että he ovat pirun kaltaisia.

        Jos sinä tunnet sielusi pohjalta olevasi syntynyt syntiseksi ja syntinen, se koskee vain sinua - ei ketään toista. Sinun mieli ja sielu on sinun ja mitä sinä niiden mukaan olet, se ei ikinä ole totuus toiselle.

        " 4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. "

        Kaikenlaisten kuvien palvominen on IO Käskyssä kielletty - koskee myös ristiä ja kuvaa Isaiasta (Jeesuksesta). Pirun ja sen edustajan tunnistaa tänään ja historiassa siitä että se rikkoo tätä tätä käskyä ja pakottaa ihmiset palvomaan kuvia.

        Matteus 18 - Maallinen ja Sielullinen Sukupuu ja Identiteetti

        " Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Isan (Jesus) tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin Sielujen Valtakunnassa?" Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse Sielujen Valtakuntaan. "

        * Taivasten Valtakunta on muutettu Sielujen Valtakunnaksi

        http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=sukupuut

        " Samoin harhaoppiset ihmiset väittävät lapsiaan Jeesuksen veroisiksi täysin synnittömiksi. He korottavat lapsensa eli lihaan syntyneen Aadamin jälkeläisen he korottavat Jumalan Pojan rinnalle samanveroiseksi, Jeesuksen rinnalle, joka ainoa syntyi Pyhästä Hengestä täysin synnittömänä muutoin ihmisen kaltaiseksi. "

        Kumpi on harhaoppinen; Sinä tai Isa (Jesus)?

        Isa (Jesus) nimenomaan korottaa lapsen rinnalleen ja samanveroiseksi. Ja sielullisesti (ei hengellisesti) se lapsi mikä syntyessämme olimme, ei ole kadonnut minnekkään. Uudelleensyntymistä (kääntymistä) on että löytää sen lapsen itsestään ja kieltää kaiken millä lapsen mieli on sotekettu.

      • synnin palkka on kuolema
        Matti E Simonaho kirjoitti:

        Väität että " Lasten kaltaisten on Sielujen (ei taivasten) Valtakunta " on valehtelua?

        Sielujen Valtakunnasta ei lähde syntistä eikä sinne päästetä syntistä. Seuraamalla pirun oppeja ja hyväksymällä sen synnit omakseen, ei Sielujen Valtakuntaan ole asiaa.

        Lapsi ei ikinä tunnusta olevansa syntinen ja perisyntinen, vaan tunnustuksen antaa se joka ne sanat lapselle sanoo ja opettaa. Samalla tavalla ei meidän esivanhemmat olleet syntisiä ja perisyntisiä, vaan piru pakotti heidät väkivallalla ja teroririlla uskomaan että he ovat pirun kaltaisia.

        Jos sinä tunnet sielusi pohjalta olevasi syntynyt syntiseksi ja syntinen, se koskee vain sinua - ei ketään toista. Sinun mieli ja sielu on sinun ja mitä sinä niiden mukaan olet, se ei ikinä ole totuus toiselle.

        " 4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. "

        Kaikenlaisten kuvien palvominen on IO Käskyssä kielletty - koskee myös ristiä ja kuvaa Isaiasta (Jeesuksesta). Pirun ja sen edustajan tunnistaa tänään ja historiassa siitä että se rikkoo tätä tätä käskyä ja pakottaa ihmiset palvomaan kuvia.

        "Seuraamalla pirun oppeja ja hyväksymällä sen synnit omakseen, ei Sielujen Valtakuntaan ole asiaa.täysin synnitön Matti E Simonaho 2.8.2007 klo 07.37"
        ...

        No se nyt vielä puuttuisi että ihmisen päälle tulisi Saatanan synnit.
        Eiköhän niissä Adamin synneissä ja esivanhempien synneissäkin ole ihan tarpeeksi!

        Room. 5:12 "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet"

        1. Joh. 1:8 "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä."

      • ottaa vastaan
        Matti E Simonaho kirjoitti:

        " Samoin harhaoppiset ihmiset väittävät lapsiaan Jeesuksen veroisiksi täysin synnittömiksi. He korottavat lapsensa eli lihaan syntyneen Aadamin jälkeläisen he korottavat Jumalan Pojan rinnalle samanveroiseksi, Jeesuksen rinnalle, joka ainoa syntyi Pyhästä Hengestä täysin synnittömänä muutoin ihmisen kaltaiseksi. "

        Kumpi on harhaoppinen; Sinä tai Isa (Jesus)?
        " Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Isan (Jesus) tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin Sielujen Valtakunnassa?" Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse Sielujen Valtakuntaan. "

        Isa (Jesus) nimenomaan korottaa lapsen rinnalleen ja samanveroiseksi. Ja sielullisesti (ei hengellisesti) se lapsi mikä syntyessämme olimme, ei ole kadonnut minnekkään. Uudelleensyntymistä (kääntymistä) on että löytää sen lapsen itsestään ja kieltää kaiken millä lapsen mieli on sotekettu.

        Jeesuksen "kosketus" lapselle tarkoitti voiman eli Hengen saamista. Ilman Kristuksen henkeä kukaan ei ole hänen omansa. Lapsenkin on ensin otettava vastaan Jumalan valtakunta, vasta sitten se lapsella on.
        "Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
        Mark.10:15

      • Matti E Simonaho
        ottaa vastaan kirjoitti:

        " Ilman Kristuksen henkeä kukaan ei ole hänen omansa. "

        Kristus -sanaa käyttävä on hänen mukaan harhaanjohtaja. Ja piru viittoo aina sellaiseen minkä se voi viedä k.e. henki, veri, liha, taivas. Risti on yksi monista IO Käskyssä kielletyistä epäjumalan kuvista mitä Saatanan Synagooga (Ilmestyskirja) esittää. Ja piru esittää sen väärentämää Raamattua "jumalan sanana".

        http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=profeetat

      • Matti E Simonaho
        synnin palkka on kuolema kirjoitti:

        "Seuraamalla pirun oppeja ja hyväksymällä sen synnit omakseen, ei Sielujen Valtakuntaan ole asiaa.täysin synnitön Matti E Simonaho 2.8.2007 klo 07.37"
        ...

        No se nyt vielä puuttuisi että ihmisen päälle tulisi Saatanan synnit.
        Eiköhän niissä Adamin synneissä ja esivanhempien synneissäkin ole ihan tarpeeksi!

        Room. 5:12 "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet"

        1. Joh. 1:8 "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä."

        Kaikki rikokset mitä aikanaan on tehty, ne elää kaikkien valheiden myötä. Riippumatta siitä tehtiinkö rikos Suomen kansaa vastaan I tai IOOO vuotta sitten, kaikki rikokset tehtiin tänään. Kun tekee historiatieteellistä tutkimusta, tekee samalla myös rikospaikkatutkimusta.

        Tapahtumaketjussa syyllinen ei koskaan lödy ketjun lopusta (ME), eikä keskeltä (ME), vaan kejun alusta (HE).

        HE sanoivat tänne tullessaan esi-vanhemmillemme; " Synnymme syyllisinä/syntisinä, olemme syyllisiä/syntisiä ja perisyyllisiä/perisyntisiä ". Tunnustus annettiin esi-vanhemmillemme ja heidän kautta se on annettu sinulle.

        Se on tunnustus joka pätee vielä tänä päivänäkin.

        A. Ajattele esivanhempiasi: Äiti ja Isä
        I. Tulee vieraita ja HE sanovat: "Olemme syntyneet syntisinä, syntisiä ja perisyntisiä. Usko tai kuole!".
        O Tässä vaiheessa sinun pitää kysyä; " Ketä Me olemme? " ja " Ketä He ovat? ".

        Me ja He ei ole ikinä sama. Me ja PIRU ei ole ikinä sama.

        IO käskyä - 2 Mooseksen kirja 20
        4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.

        Kuvien palvominen on kielletty. Saatanan Synagoogan tunnistaa siitä että se esittää kuvia Sielujen Valtakunnasta jotka ovat Lain mukaan kiellettyjä. Laki koskee myös ristityn Isan (Jesus) kuvaa ja ristiä. Vain saatanan Synagooga piru itse esittää ristiä ja Jeesusta Kristuksena: Ristittynä.

        Väärennetty Raamattu - 1 Mooses 1:25:
        Jos Raamattu on Jumalan sana kuten väitetään, niin se on olatava sama kaikilla kielillä - näin ei kuitenkaan ole. Yllä oleva on todistus siitä että Raamattu väärennettiin 1500 -luvulla. Kun suomenkielinen Raamattu on uusittu 1992, sitä ei uusittu alkuperäisten kirjoitusten mukaan, vaan sen pohjana on käytetty aikaisempaa väärennöstä. Lutherin Raamattu on 1500 -luvulta ja uskonpuhdistajan kirjoittama. Uskonpuhdistaja puhdisti tiedot kansansa alkuperästä Raamatusta. Peto on korvattu villieläimillä ja metsäneläimillä ja reptiilit, joihin kuuluu dinosaurukset, on muutettu matelijoiksi.

        http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=vaarennettyraamattu

    • ei oo

      Paavali ei oo Jumala.
      Paavali kuitenkin löydettiin kristinuskon tueksi kun Jeesuksen seuraajia herra saatanan tahdon mukaisesti murhattiin jotta emme saisi Jeesuksen seuraajilla muisti tietoina ollutta Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamattua. Älä tapa käsky on aina ollut voimassa, jo ennenkuin kristinusko pakkokehitettiin maailmaa harhauttamaan...

      Jeesus ei ollut kristitty.
      Jeesus osoitti ettei usko tai/ja kaste pelasta vaan Jumalan ja Jeesuksen Tahdon Tieotus ja sen mukaan toimiminen, ryövöri ei ollut uskossa eikä kastettu.

      Aatamin aikuiset jutut ovat kai jo meille (jotka Jeesuksen ja uuden liiton opit tunnustaa) liian Aataminen aikuisia eli vanhoja. Tosin Jumalan ja Jeesuksen Tahto on käskyissä aina ollut voimassa niin vanhan kuin uudenkin liiton aikana.

      • henkimaailmasta

        Kopioitko noita fraasejasi tänne jonkinlaisessa "hurmostilassa"?

        "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      270
      4388
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3557
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1875
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1765
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1466
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1001
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      919
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      119
      875
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      870
    Aihe