uskiksiin vaikuttaisi, jos ne saisivat ymmärryksen, ettei kuoleman jälkeen ole enää mitään?
Millähän tavoin
18
694
Vastaukset
- a.o.
ihmiset päätyvät uskomuksiinsa, ja mitä se uskomus oikeastaan pitää sisällään. Mitä uskovainen uskoo, kun uskoo kuoleman jälkeiseen elämään. Luulen, että useimmilla uskovaisilla ei ole siitä mitään tarkkaa uskomusta, lähinnä epämääräinen tunne siitä, että kuoltuaan vielä herää ikään kuin unesta uuteen aamuun; "Viel' kerran kevät saapuu ja koittaa uusi koi", vai miten se nyt menikään.
Siihen ei oikein pure mikään tieteellinen tosiasia, koska tämä uskomus ei ole tieteellinen vaan tunteeseen perustuva. - etsivä
Jos itse hypoteettisesti ajateltuna voisin saada täydellisen ymmärryksen siitä että kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin loogisesti ajateltuna olisi aivan turhaa jatkaa koko elämää, itsemurhan todennäköisesti tekisin, koska jos kaikki loppuu kuolemaan niin tämä elämä olisi täysin turhaa ja olis aivan samaa kuolisinko nyt vai vaikka viidenkymmenen vuoden päästä.
Ehkä siitä syystä suurin osa maailman ihmisiin uskoo kuolemanjälkeiseen elämään, kristittyjä (jos lasketaan kaikki itseääm kristityiksi tunnustavat puuttumasta heidän oppiinsa) on n. 2 miljardia, muslimeja jotain 1.2-1.3 miljardia, hindulaisia ja muita tällaisia jotka uskovat jälleensyntymiseen on myös hyvin paljon, en tiedä lukua, sitten on paljon erilaisía uskontoja joissa uskotaan kuolemanjälkeiseen elämään, juutalaisuus ja eri luonnonuskonnot vaikka. Jos laskettaisiin kaikkien näiden ihmisten määrä, jotka uskovat kuolemanjälkeiseen elämään, osahan uskoo vaikka ei kuulu mihinkään uskontoon, niin eiköhän siitä muodostuisi selkeä enemmistö maailman ihmisistä.
Toin tämän argumenttini muistuttaakseni että kuolemanjälkeiseen elämään uskovat eivät ole vain pieni hihhulien joukko.- yksi vain
"loogisesti ajateltuna olisi aivan turhaa jatkaa koko elämää, itsemurhan todennäköisesti tekisin, koska jos kaikki loppuu kuolemaan niin tämä elämä olisi täysin turhaa ja olis aivan samaa kuolisinko nyt vai vaikka viidenkymmenen vuoden päästä."
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Kun kaikki mitä meillä on, on tämä elämä, ei se suinkaan ole turhaa, vaan arvokkainta mitä voi olla.
Kun minulla kerran on mahdollisuus nauttia tästä kaikesta, aion myös tästä kaikesta nauttia. Se, että joskus koittaa päivä, jolloin en enää ole olemassa ja muistamassa tätä kaikkea, ei vähennä kokemusteni arvoa mitenkään, eikä varsinkaan ole syy jättää ne kokematta. - a.o.
tapauksessa loogisinta olisi nimenomaan jouduttaa seuraavaan elämään pääsyä, jos seuraava elämä on elämän tarkoitus.
- etsivä
yksi vain kirjoitti:
"loogisesti ajateltuna olisi aivan turhaa jatkaa koko elämää, itsemurhan todennäköisesti tekisin, koska jos kaikki loppuu kuolemaan niin tämä elämä olisi täysin turhaa ja olis aivan samaa kuolisinko nyt vai vaikka viidenkymmenen vuoden päästä."
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Kun kaikki mitä meillä on, on tämä elämä, ei se suinkaan ole turhaa, vaan arvokkainta mitä voi olla.
Kun minulla kerran on mahdollisuus nauttia tästä kaikesta, aion myös tästä kaikesta nauttia. Se, että joskus koittaa päivä, jolloin en enää ole olemassa ja muistamassa tätä kaikkea, ei vähennä kokemusteni arvoa mitenkään, eikä varsinkaan ole syy jättää ne kokematta...sinun ajattelumalliasi, mutta ei kai meidän tarvitsekaan ymmärtää toisiamme, kyllä tällä maapallolla tilaa on meille molemmille :)
Raamatustakin muuten löytyy esimerkkejä sinunkaltaiselle ajattelulle..
JES. 22:
13. Mutta katso: on ilo ja riemu, raavaitten tappaminen ja lammasten teurastus, lihan syönti ja viinin juonti! "Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme."
No sinä et varmaan ajattele kuolevasi huomenna, mutta sama idea, pitää nauttia elämästä mahdollisimman paljon ennen kuolemaa
Joten koitahan nauttia elämästä niin kauan kuin kerkiät.. - yksi vain
etsivä kirjoitti:
..sinun ajattelumalliasi, mutta ei kai meidän tarvitsekaan ymmärtää toisiamme, kyllä tällä maapallolla tilaa on meille molemmille :)
Raamatustakin muuten löytyy esimerkkejä sinunkaltaiselle ajattelulle..
JES. 22:
13. Mutta katso: on ilo ja riemu, raavaitten tappaminen ja lammasten teurastus, lihan syönti ja viinin juonti! "Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme."
No sinä et varmaan ajattele kuolevasi huomenna, mutta sama idea, pitää nauttia elämästä mahdollisimman paljon ennen kuolemaa
Joten koitahan nauttia elämästä niin kauan kuin kerkiät.."No sinä et varmaan ajattele kuolevasi huomenna,"
Ei, en ajattele. Parempi nauttia tästä hetkestä kuin murehtia jotain väistämätöntä, jolle ei mitään voi. - etsivä
a.o. kirjoitti:
tapauksessa loogisinta olisi nimenomaan jouduttaa seuraavaan elämään pääsyä, jos seuraava elämä on elämän tarkoitus.
Itse kristittynä minulla ei ole mikään kiire lähteä täältä, vaikka taivaassa onkin monin verroin mukavampaa. Tosin elämä täällä maanpäälläkin voi olla erittäin mielenkiintoista kun saa vaeltaa yhteydessä Jumalaan.
mutta varsinaiseen asiaan, eli Jumala on tarkoittanut että ihmisellä joka tulee uskoon on tietty tarkoitus olla täällä maanpäällä. Jumalalla on suunnitelma että evankeliumi levitetään kaikkiin kansakuntiin ja jopa kaikkiin kieliryhmiin ja ilmestyskirjasta näemme että tämä tulee toteutumaa, siellä kaikista kieliryhmistä ja sukukunnista olevat ihmiset ylistävät Jumalaa (siis taivaassa).
Ja tähän tehtäväänhän Jumala tarvitsee ihmisiä joten elämällämme täällä maan päällä on tarkoitus. Ja muitakin tarkoituksia on varmasti olemassa tässä toin yhden esimerkin. Otetaan tähän vielä Sanaa ja Paavalin eräs teksti.
Fil. 1:
21. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.
22. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin.
23. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi;
24. mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.
25. Ja kun olen tästä varma, niin minä tiedän jääväni eloon ja viipyväni kaikkien teidän luonanne teidän edistymiseksenne ja iloksenne uskossa,
26. että teidän kerskaamisenne minusta olisi yhä runsaampi Kristuksessa Jeesuksessa, kun minä taas tulen teidän tykönne.
Elikkä Paavalikin pohdiskeli tätä kysymystä ja tiesi että henelle olisi parempi mennä taivaaseen mutta hänen sydämessään oli sellainen rakkaus että hän muiden tähden jäi vielä tänne maanpäälle - minä tietävä
etsivä kirjoitti:
Itse kristittynä minulla ei ole mikään kiire lähteä täältä, vaikka taivaassa onkin monin verroin mukavampaa. Tosin elämä täällä maanpäälläkin voi olla erittäin mielenkiintoista kun saa vaeltaa yhteydessä Jumalaan.
mutta varsinaiseen asiaan, eli Jumala on tarkoittanut että ihmisellä joka tulee uskoon on tietty tarkoitus olla täällä maanpäällä. Jumalalla on suunnitelma että evankeliumi levitetään kaikkiin kansakuntiin ja jopa kaikkiin kieliryhmiin ja ilmestyskirjasta näemme että tämä tulee toteutumaa, siellä kaikista kieliryhmistä ja sukukunnista olevat ihmiset ylistävät Jumalaa (siis taivaassa).
Ja tähän tehtäväänhän Jumala tarvitsee ihmisiä joten elämällämme täällä maan päällä on tarkoitus. Ja muitakin tarkoituksia on varmasti olemassa tässä toin yhden esimerkin. Otetaan tähän vielä Sanaa ja Paavalin eräs teksti.
Fil. 1:
21. Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.
22. Mutta jos minun on eläminen täällä lihassa, niin siitä koituu hedelmää työlleni, ja silloin en tiedä, minkä valitsisin.
23. Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi;
24. mutta teidän tähtenne on lihassa viipymiseni tarpeellisempi.
25. Ja kun olen tästä varma, niin minä tiedän jääväni eloon ja viipyväni kaikkien teidän luonanne teidän edistymiseksenne ja iloksenne uskossa,
26. että teidän kerskaamisenne minusta olisi yhä runsaampi Kristuksessa Jeesuksessa, kun minä taas tulen teidän tykönne.
Elikkä Paavalikin pohdiskeli tätä kysymystä ja tiesi että henelle olisi parempi mennä taivaaseen mutta hänen sydämessään oli sellainen rakkaus että hän muiden tähden jäi vielä tänne maanpäälleNo mikäs ihme estää sitä kaikkivaltiasta jumalaasi tekemästä itseään tunnetuksi ja tiettäväksi kaikille kansoilla?
Miksi ihmeessä se kaikkivaltias jumalasi ei sitten millään kykene esittämään uskottavia todisteita itsestään?
"Jumalalla on suunnitelma että evankeliumi levitetään kaikkiin kansakuntiin ja jopa kaikkiin kieliryhmiin "
Mikä ihmeen suunnitelma? Mitä ihmeen suunnitelmia kaikkivaltias jumala tarvitsee?´
Siitä vain laittaa kaikki kansat uskomaan itseensä kuten kaikkivaltias jumala voi tehdä koska tahansa. Kaikkivaltias jumala voi koska tahansa pelastaa ihan kaikki ihmiset - siis jos vain haluaa. Mutta ilmeisesti ei halua. - Kaineus
yksi vain kirjoitti:
"No sinä et varmaan ajattele kuolevasi huomenna,"
Ei, en ajattele. Parempi nauttia tästä hetkestä kuin murehtia jotain väistämätöntä, jolle ei mitään voi.No miksi sitten roikut täällä väittelemässä. Pistä tietokone kiinni ja mene nauttimaan elämästä!
- etsivä
minä tietävä kirjoitti:
No mikäs ihme estää sitä kaikkivaltiasta jumalaasi tekemästä itseään tunnetuksi ja tiettäväksi kaikille kansoilla?
Miksi ihmeessä se kaikkivaltias jumalasi ei sitten millään kykene esittämään uskottavia todisteita itsestään?
"Jumalalla on suunnitelma että evankeliumi levitetään kaikkiin kansakuntiin ja jopa kaikkiin kieliryhmiin "
Mikä ihmeen suunnitelma? Mitä ihmeen suunnitelmia kaikkivaltias jumala tarvitsee?´
Siitä vain laittaa kaikki kansat uskomaan itseensä kuten kaikkivaltias jumala voi tehdä koska tahansa. Kaikkivaltias jumala voi koska tahansa pelastaa ihan kaikki ihmiset - siis jos vain haluaa. Mutta ilmeisesti ei halua.En tiedä kaikkiin kysymyksiin vastauksia vaikka jostain syystä jotkut ihmiset sitä odottavat minulta sen takia että uskon Jumalaan. Onneksi pelastumiseen ei tarvitse kovinkaan paljon tietoa sen verran vain että suunnilleen tietää ja uskoo Jeesuksen sovitustyön merkityksen.
Ehkä en saa hyväksyntää nyt sinulta mutta en pysty selittämään asiaa sinulle niin että sinun järkesi sen vois täydellisesti ymmärtää.
Jumala jostain syystä toimii ihmisten kautta täällä maanpäällä, seurakunta on Kristuksen ruumis, Esirukous on yksi tehokas tapa saada Jumalan tahtoa tapahtumaan maan päällä, en tiedä miksi Jumala on valinnut toimia ihmisten kautta mutta itselle rittää se tieto että näin jostain syystä on.
Asiaa tietenkin voi filosofisesti pohdiskella ja ajatella esimerkiksi että Jumala kyllä voisi ottaa maapallon käteensä ravistella sitä ja huutaa että:uskokaa minuun, ja todennäköisesti moni uskoisi tai sitten ei. Mutta Jumala nyt vain ei käytä tällaista keinoa. yksi Raamatunkohta ehkä voisi tuoda valoa asiaan miksei Jumala toimi tuolla tavalla
Jes. 29:
13. Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä,
14. sentähden, katso, minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja - kummia ja ihmeitä, ja sen viisaitten viisaus häviää, ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.
Lähinnä tässä tuon sitä näkökulmaa että Jumala etsii ihmisiä jotka sydämessään lähestyy Jumalaa ja sydämessään rakastaa häntä, seurakunnasta käytetään Raamatussa myös nimitystä Kristuksen morsian ja Jumala siis etsii ihmisten kanssaa intiimiä, läheistä yhteyttä ja jos Jumala sitten ilmestyisi hyvin voimakkaasti, niin moni kyllä ulkomnaisesti lähtisi seuraamaan Jumalaa, mutta samalla pitäisi sydämensä kaukana. Nyt tässä tilanteessa jossa olemme, jokainen joka sydämessään etsii Jumalaa kyllä löytää Hänet ja Jumala ilmaisee itsensä heille.
Jumala ei pysty pelastamaan kaikkia ihmisiä kuten väitit, väitit myös että Jumala ei halua sitä, siinäkin olit väärässä, puhun siis siitä näkökulmasta että Raamattu on totta kuten uskon jos Raamattu ei ole totta silloin saatat olla oikeassa, Raamatussa sanotaan selkeästi että Jumala haluasi että kaikki pelastuisivat, vapaasti , ulkomuistista lainaten jossain Raamatussa sanotaa että "Jumalan tahto on että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" mutta kaikkia Jumala ei voi pelastaa koska Jumala kunnioittaa ihmisen omaa tahtoa, kaikki ei vain halua ottaa Jeesusta vastaan, eikä edes Jumala voi pakottaa siihen, tai ehkä voi, mutta sitä hän ei tee. Ajattele nyt jos joku mies pakottaisi jonkin naisen itselleen vaimoksi, mies ei saisi hirveästi välttämättä vastarakkautta.
Vielä kysyit että miksi Jumala ei anna uskottavia todisteita itsestään? Niitä todisteita kyllä löytyisi jos ihmiset avoimesti tutkisivat asioita, joskus esimerkiksi saatan kertoa ihmisille siitä kuinka Jumala on parantanut sairaita, mutta ihmiset eivät edes välttämättä kuuntele lausettani loppuun, he vain eivät halua uskoa että Jumala tekisi sellaista. Itse olen kokenut eri ihmeitä ja nähnyt ja kuullut paljon todistuksia niistä, esimerkkinä toinen käteni oli vajaan sentin lyhyempi kuin toinen, mutta se kasvoi rukouksen kautta, en osaa sanoa pitenikö luut vai asettuivatko lihakset jotenkin paremmmin, mutta kädet ovat joka tapauksessa nyt saman mittaiset.
Eli tässä nyt oli ajatuksia joita kysymyksesi herätti minussa, yritin ainakin parhaani että voisin jotain selvennystä tuoda asiaan, mutta tosiaan itsellänikin uskovana on paljon kysymyksiä joihin en ole saanut vastausta, perillä sitten taivaassa varmasti moni asia selviää - tyhjää tyhjää
etsivä kirjoitti:
En tiedä kaikkiin kysymyksiin vastauksia vaikka jostain syystä jotkut ihmiset sitä odottavat minulta sen takia että uskon Jumalaan. Onneksi pelastumiseen ei tarvitse kovinkaan paljon tietoa sen verran vain että suunnilleen tietää ja uskoo Jeesuksen sovitustyön merkityksen.
Ehkä en saa hyväksyntää nyt sinulta mutta en pysty selittämään asiaa sinulle niin että sinun järkesi sen vois täydellisesti ymmärtää.
Jumala jostain syystä toimii ihmisten kautta täällä maanpäällä, seurakunta on Kristuksen ruumis, Esirukous on yksi tehokas tapa saada Jumalan tahtoa tapahtumaan maan päällä, en tiedä miksi Jumala on valinnut toimia ihmisten kautta mutta itselle rittää se tieto että näin jostain syystä on.
Asiaa tietenkin voi filosofisesti pohdiskella ja ajatella esimerkiksi että Jumala kyllä voisi ottaa maapallon käteensä ravistella sitä ja huutaa että:uskokaa minuun, ja todennäköisesti moni uskoisi tai sitten ei. Mutta Jumala nyt vain ei käytä tällaista keinoa. yksi Raamatunkohta ehkä voisi tuoda valoa asiaan miksei Jumala toimi tuolla tavalla
Jes. 29:
13. Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä,
14. sentähden, katso, minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja - kummia ja ihmeitä, ja sen viisaitten viisaus häviää, ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.
Lähinnä tässä tuon sitä näkökulmaa että Jumala etsii ihmisiä jotka sydämessään lähestyy Jumalaa ja sydämessään rakastaa häntä, seurakunnasta käytetään Raamatussa myös nimitystä Kristuksen morsian ja Jumala siis etsii ihmisten kanssaa intiimiä, läheistä yhteyttä ja jos Jumala sitten ilmestyisi hyvin voimakkaasti, niin moni kyllä ulkomnaisesti lähtisi seuraamaan Jumalaa, mutta samalla pitäisi sydämensä kaukana. Nyt tässä tilanteessa jossa olemme, jokainen joka sydämessään etsii Jumalaa kyllä löytää Hänet ja Jumala ilmaisee itsensä heille.
Jumala ei pysty pelastamaan kaikkia ihmisiä kuten väitit, väitit myös että Jumala ei halua sitä, siinäkin olit väärässä, puhun siis siitä näkökulmasta että Raamattu on totta kuten uskon jos Raamattu ei ole totta silloin saatat olla oikeassa, Raamatussa sanotaan selkeästi että Jumala haluasi että kaikki pelastuisivat, vapaasti , ulkomuistista lainaten jossain Raamatussa sanotaa että "Jumalan tahto on että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" mutta kaikkia Jumala ei voi pelastaa koska Jumala kunnioittaa ihmisen omaa tahtoa, kaikki ei vain halua ottaa Jeesusta vastaan, eikä edes Jumala voi pakottaa siihen, tai ehkä voi, mutta sitä hän ei tee. Ajattele nyt jos joku mies pakottaisi jonkin naisen itselleen vaimoksi, mies ei saisi hirveästi välttämättä vastarakkautta.
Vielä kysyit että miksi Jumala ei anna uskottavia todisteita itsestään? Niitä todisteita kyllä löytyisi jos ihmiset avoimesti tutkisivat asioita, joskus esimerkiksi saatan kertoa ihmisille siitä kuinka Jumala on parantanut sairaita, mutta ihmiset eivät edes välttämättä kuuntele lausettani loppuun, he vain eivät halua uskoa että Jumala tekisi sellaista. Itse olen kokenut eri ihmeitä ja nähnyt ja kuullut paljon todistuksia niistä, esimerkkinä toinen käteni oli vajaan sentin lyhyempi kuin toinen, mutta se kasvoi rukouksen kautta, en osaa sanoa pitenikö luut vai asettuivatko lihakset jotenkin paremmmin, mutta kädet ovat joka tapauksessa nyt saman mittaiset.
Eli tässä nyt oli ajatuksia joita kysymyksesi herätti minussa, yritin ainakin parhaani että voisin jotain selvennystä tuoda asiaan, mutta tosiaan itsellänikin uskovana on paljon kysymyksiä joihin en ole saanut vastausta, perillä sitten taivaassa varmasti moni asia selviääNo et siis tosiaankaan tiedä mitään. Eipä ole keskustelulle paljon pohjaa, jos toinen osapuoli ei tiedä keskustelun kohteesta yhtään mitään.
Sinun kommenttisi ovat siis yhtä tyhjiä kuin ne tyhjät kommentit jostain taruolento-jumalastakin. - Elwen
etsivä kirjoitti:
..sinun ajattelumalliasi, mutta ei kai meidän tarvitsekaan ymmärtää toisiamme, kyllä tällä maapallolla tilaa on meille molemmille :)
Raamatustakin muuten löytyy esimerkkejä sinunkaltaiselle ajattelulle..
JES. 22:
13. Mutta katso: on ilo ja riemu, raavaitten tappaminen ja lammasten teurastus, lihan syönti ja viinin juonti! "Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme."
No sinä et varmaan ajattele kuolevasi huomenna, mutta sama idea, pitää nauttia elämästä mahdollisimman paljon ennen kuolemaa
Joten koitahan nauttia elämästä niin kauan kuin kerkiät..nauttiminen kelpaa sinullekin joko ennen tai jälkeen kuolemasi?
Haluaisitko elää ikuisesti jos se loputon elämä olisi kipua ja kärsimystä? - panteisti
>> Jos itse hypoteettisesti ajateltuna voisin saada täydellisen ymmärryksen siitä että kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin loogisesti ajateltuna olisi aivan turhaa jatkaa koko elämää, itsemurhan todennäköisesti tekisin, koska jos kaikki loppuu kuolemaan niin tämä elämä olisi täysin turhaa ja olis aivan samaa kuolisinko nyt vai vaikka viidenkymmenen vuoden päästä.
- panteisti
Kaineus kirjoitti:
No miksi sitten roikut täällä väittelemässä. Pistä tietokone kiinni ja mene nauttimaan elämästä!
...on yritys levittää meemejä, ja meemien levittäminen on niiden kuljettimen (=ihmisyksilön) yksi suurimpia nautintoja. Miksi pitäisi lopettaa jokin nautintoa tuottava (harmiton) toiminta vain siksi, ettei sillä ole korkeampaa päämäärää? Vai onko niin että sinä tiedät absoluuttisen Totuuden siitä, mistä voi nauttia?
- JHVHÅ
panteisti kirjoitti:
>> Jos itse hypoteettisesti ajateltuna voisin saada täydellisen ymmärryksen siitä että kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin loogisesti ajateltuna olisi aivan turhaa jatkaa koko elämää, itsemurhan todennäköisesti tekisin, koska jos kaikki loppuu kuolemaan niin tämä elämä olisi täysin turhaa ja olis aivan samaa kuolisinko nyt vai vaikka viidenkymmenen vuoden päästä.
Jumala luki kirjoituksesi ja antaa siitä sinulle neljä miinuspistettä.
Olet nyt sijalla 2 232 002 993. Ja kuten varmaan olet Raamatusta lukenut, vain 40 000 parasta temmataan ylös kun Antikristus alkaa riehua. Lopuille käy köpelösti.
Elämä on valintakoe taivaaseen. Muista tämä myös bilettäessäsi. - luutu
Oon itekki tota mieltä, että ois turha elää, jos ei ois kuoleman jälkeen mitään.
Se on Jumalan ja itsensä välinen asia.
- Yosef4
Sanotaanpa nyt tähänkin avaukseen että tällaista on ihan turha pohtia. Minä en tule koskaan saamaan sellaista ihme ymmärrystä että kuoleman jälkeen ei olisi mitään, koska kuoleman jälkeen sattuu olemaan elämää.
- panteisti
Kuolema ei ole elämän loppu vaan yksi osa jatkuvassa muutoksessa. Yksilön kuolema ei tapa elämää yksilön ympäriltä, ja se täsmälleen sama aine, jokainen atomi, pysyy osana elämäksi kutsuttuja prosesseja.
Yksilön tietoinen mieli sen sijaan lakkaa olemasta ja palautuu samaan tilaan, jossa se oli ennen syntymäänsä. Tässä on vielä yksi olennainen huomio: yksikään elävä yksilö ei koostu samoista hiukkasista kuin koostui vaikka kymmenen vuotta aikaisemmin, vaan keho on itsekin osa jatkuvaa muutosta. Se minkä perusteella ihmisen voi yksilöidä (fyysinen olemus ja ajatukset) on pelkkää informaatiota - mikään muu tässä olemassaolossa ei ole samassa muodossa säilyvää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624341Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653538Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591861Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251734Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991457Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18896Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115862