Miksi murehtia maailmanlopusta, kun oma loppu voi tulla minä päivänä tahansa. Jos Jumala saa aikaan lopun tälle maailmalle niin ei sitä tarvitse pelätä se on varmasti oikeudenmukainen. Kukaan meistä ei ole synnitön ja armoa me tarvitsemme jos haluamme pelastua Jumalan edessä. VT-seura on koko toimintansa ajan ratsastanut maailmanlopulla ja kerännyt sillä kannattajansa ja nyt nähdään mitä siitä on seurannut.
Vielä maailmanlopusta
4
361
Vastaukset
- ettei välistä itsekkään
tiedä millaisen pedon selässä sitä mennään:)))
Ratsastuksesta on paljon maallista hyötyäkin seuralle.
Ikuisen elämän tavoittelijat eivät paljon kitsastele antaessaan seuralleen lahjoituksia ja muutakin kouriintuntuvaa.
Johtava joukko seurallakin, kuten muissakin puolueissa, nauttii kaikenlaisesta mukavasta maallisesta hyvästä.
Eivät he malta odottaa tuonpuoleista vaan kaikkea pitää saada tässä ja nyt.
Sellaisia velikultia on kaikkien uskontojen johtajien joukossa.- Lähimmäinen.
Mitäs tämä on ? Eikö kukaan kirjoitakkaann minun nimimerkillä. Häh? On se kumma.
- tietääkseni
>>Ikuisen elämän tavoittelijat eivät paljon kitsastele antaessaan seuralleen lahjoituksia ja muutakin kouriintuntuvaa.
Käsittääkseni "kouriintuntuvaa" ei pelkästään anneta, vaan sitä myös otetaan oma-aloitteisesti. Eräälläkin tunnetulla jt-isällä oli tapana ottaa oma-aloitteisesti takaapäin kouriintuntuvaa omalta tyttäreltään?
Näistä erilaisista "kouriintuntuvista opetuksista" seura on joutunut maksamaan uhreille viimeaikoina kouriintuntuvan suuria summia rahaa ostaessaa heitä hiljaisiksi.
- pois kristinuskosta
Hyvin sanottu, oma yllättävä loppu on mahdollinen ja kristityn tulisikin se mieltää silloin kuin asiaa sivuavia syvällisiä pohdintoja pitää.
Lahko käyttää maailmanloppua väärään tarkoitukseen, pelotteluun, ja kun on antanut sille ajankohtia, kuten 1925 ja 1975, on samalla osoittanut itsensä 5 Moos 18:20-22 vääräksi profeetaksi (saatanan kätyriksi ?).
Päivittäisenä mantrana maailmanloppu on kristitylle sopimaton. Kuten mantraaminen muutoinkin pakanallista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511938
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1495430Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434477Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451