Pasuuna soi.

Davit Wilkerson. Jumalan kansa on ummistanut silmänsä aviorikokselle ja hyväksynyt avioeron väistämättömänä näinä vaikeina aikoina. Olen saarnannut kirkoissa, joissa kolmannes tai puolet seurakunnasta oli eroineita, jotkut jopa kaksi tai kolme kertaa. Jumala näkee sen, mitä emme uskalla edes ajatella tai sanoa ääneen. Hän näkee uskottomuuden syövänkaltaisen leviämisen, kristittyjen kotien hajoamisen, halun saada uusi puoliso, murtuneet sydämet ja surun, jotka vaivaa seurakuntiamme kautta koko maan. Kun pastorit tulevat leväperäisiksi avioeron suhteen, he avaavat sulkuportit avioliiton hajoamiselle. Kun saarnatuolissa ei ole Jumalan profeettoja paljastamassa heille Jumalan vihaa avioeroa kohtaan, kun kukaan ei saata heidän itsekeskeisyyttään kyseenalaiseksi, kun kukaan ei kerro heille totuutta avioeron pelottavista seurauksista ja Jumalan tuomioista, ei ole ihme, että ollaan niin valmiina eroamaan. Minä uskon Jumalan armoon, mutta uskon myös Jumalan hallintavaltaan. Eronnut voi löytää anteeksiantamuksen; siitä ei ole kysymys. Mutta kuka nousee kertomaan heille, että Jumalan hallintavallan täytyy jatkua, ja heidän täytyy alistua sen alla? Minä tunnen vain muutamia julistajia, jotka ovat saarnanneet avioeron tuomittavista seurauksista...
0131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jope.48, kirjoitti:

Davit Wilkerson. Jumalan kansa on ummistanut silmänsä aviorikokselle ja hyväksynyt avioeron väistämättömänä näinä vaikeina aikoina. Olen saarnannut kirkoissa, joissa kolmannes tai puolet seurakunnasta oli eroineita, jotkut jopa kaksi tai kolme kertaa. Jumala näkee sen, mitä emme uskalla edes ajatella tai sanoa ääneen. Hän näkee uskottomuuden syövänkaltaisen leviämisen, kristittyjen kotien hajoamisen, halun saada uusi puoliso, murtuneet sydämet ja surun, jotka vaivaa seurakuntiamme kautta koko maan. Kun pastorit tulevat leväperäisiksi avioeron suhteen, he avaavat sulkuportit avioliiton hajoamiselle. Kun saarnatuolissa ei ole Jumalan profeettoja paljastamassa heille Jumalan vihaa avioeroa kohtaan, kun kukaan ei saata heidän itsekeskeisyyttään kyseenalaiseksi, kun kukaan ei kerro heille totuutta avioeron pelottavista seurauksista ja Jumalan tuomioista, ei ole ihme, että ollaan niin valmiina eroamaan. Minä uskon Jumalan armoon, mutta uskon myös Jumalan hallintavaltaan. Eronnut voi löytää anteeksiantamuksen; siitä ei ole kysymys. Mutta kuka nousee kertomaan heille, että Jumalan hallintavallan täytyy jatkua, ja heidän täytyy alistua sen alla? Minä tunnen vain muutamia julistajia, jotka ovat saarnanneet avioeron tuomittavista seurauksista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu