Reatersi uutiissiiaa 2.8.2007 12:53 enne osarii - varamaa lähe:
NOKIA on päättänyt muuttaa nimensä Nussia:ksi - NUSSIIA. Kyseessä ei ole muutoksia organisaatioon toteaa kollila,
mutta ne henkilöt siis vain ja ainoastaan ne toimi - sekä työtekijöistä, joiden nettopalkka ylittää 2euroa kuukaudessa irtisanotaan,
lukuunottamatta niitä henkilöitä joiden vuosipalkkio mukaanluettuna muine kuluineen ylittää uudessa
NUSSILASSA 20 000 000 euroa vuodessa - tämä on piäättöksemme toteaa kollila.
Taloustoimtaaja toteaa, että se on sangen loogista nykyisillä globaaleilla meakkinoilla,
sillä joissain kultuur-interiööreis katsotaan nykyistä ninmä pahanhaijuisex siakx.
Peäjohtijehtööör jok on kullila haloaa lissee halapaa vahaasen haisevan halitukse tyyrehhoormii,
jok takkaa töei jokkaa sel 1euron kk palkal - joten työläisen on oltava aina töis tai kuole - kyl me herratnii tulloo jollailai toimeen,
meilhähän on aina loma sanoo kollila, paeitsi juhannuksena kun kuksitaan soahaa NUSSILA:lta 100000000000000000 euroo lissä peäväsä.
Kiitos eu, kusetetaan kunnol kansaa nin meill jeä enmp ala työteettäjienkeskusliitto etäläranta 10 - fukjuunässi.
allekirjoituksella vahvisteettuuunaa
pj. k kollila
Heikennyksiä luvassa
Tietäähän tuon miten siinä käy, kun kokoomus on vallassa. Verotusta uudistettaessa oli kokkarit mestaroimassa ja jälki oli raakaa työväestölle.
Silloin mainostettiin verotus kevenee, mutta ei kerrottu kelle (suuryrittäjille, sijoittajille ja sen semmoisille raharötöstelijoille,
jotka eivät viitsi töitä tehdä)
Sosiaaliturvaa leikatataan sieltä, mistä suinkin pystytään.
Työttömät vaaditaan lähtemään karenssin uhalla töihin Helsinkiin kalliisiin asuntoihin, jotta kokkarisijoittajat saisivat lisätuottoa asuntobisnekseen.
Sairaat velvoitetaan hoidettavaksi kotona (kuka siellä sitten hoitaisi, no naiset tietysti).
Toimeentulotukea leikataan, jottei vaan kukaan sen varaan pysty jäämään.
Sairauskustannukset nousevat, jotta lääketeollisuuteen sijoittaneet kokkarit saavat lisäansioita.
Kunnille määrätään lisävelvoitteita esim. palkkakustannuksiin ja sehän tarkoittaa sitä, että kuntalaisten verotus nousee.
Kunnallisvero on vielä tasavero, jota jokainen maksaa saman prosentin. Näin se menee.
Reatersi uutiissiiaa - varamaa lähe
NOKIA on päättänyt muuttaa ...
0
70
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243