Tämän paremmin ei voi mennä

kauppatieteilijä

Näin se vaan on. Suomen ja Euroopan talouskasvua ei näytä estävän mikään. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtajalla Leif Fagernäsillä on epämieluinen tehtävä. Suomella on mennyt lujaa kohta neljä vuotta ja Fagernäs yrittää varoitella, että nyt viimein näkyy synkkenevää. Teollisuuden tilauskanta on samalla tasolla kuin vuoden 2000 huipussa. Teollisuuden kapasiteetti on täyskäytössä.

Teollisuuden kilpailuasetelma Suomessa ja EU:ssa on hyvällä tolalla ja ainoastaan EU:n ulkopuolella kilpailukyvyssä on näkyvissä häivähdys synkkenevää. Teollisuuden kasvun esteistä riittämätön kysyntä koskettaa vain kymmentä prosenttia yrityksistä.

Suurin uhka kasvulle onkin kapasiteettipula, joka johtuu osaltaan ammattityövoiman puutteesta.

Fagernäsin mukaan nämä kaksi asiaa vaikuttavat toinen toisiinsa. "Osa yrityksistä on joutunut sanomaan jo kiitos ei saamilleen tilauksille."

http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1200891&s=k

11

635

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Teuvo.Hämäläinen

      "Kauppatieteilijää" minussa silti arvaan ennustaa että viimeistään keväällä 2008 romahtaa.
      Kauppatieteilijälle tiedoksi että panehan osakkeesi ja optiosi myyntiin mitä pikemmin sen vähemmällä selviät.
      Höynääminen ei taas, ainakaan kymmeneen vuoteen ole kannattavaa.
      Otsikkosi on kyllä pitävä, se on tässä, paremmin ei voi pörssikeinottelulla mennä.

      • kauppatieteilijä

        Kerropa mikä siinä romahtaa ja minkä vuoksi? Kuka tahansa voi sanoa perusteetta että romahtaa. Minä veikkailen että romahtaa 23.2 mutta en vain tiedä minkä vuoksi. Se vain romahtaa :)

      • tieteilijä
        kauppatieteilijä kirjoitti:

        Kerropa mikä siinä romahtaa ja minkä vuoksi? Kuka tahansa voi sanoa perusteetta että romahtaa. Minä veikkailen että romahtaa 23.2 mutta en vain tiedä minkä vuoksi. Se vain romahtaa :)

        Tarkastellaan asioita siltäosin mitkä tekijät vaikuttavat kaupan vakauteen ja/tai kysyntään. Suomen kilpailukyky perustuu nyt vanhojen investointien täyskäyttöön. Itse taisit jo todeta kabasiteetin olevan täyskäytössä. Uusia nettoinvestointeja ei ole tehty, mikä aiheuttaa täyskäytön. Vanha konekanta ajetaan loppuun ja investoidaan ulkomaille.

        Kilpailukykyä ei voi parantaa valuuttakursseilla enää. Ulkomaiset eivät sijoita Suomeen. Tällä hetkellä palveluelinkeinojen vaikutus kansantalouteen on noin puolet. Palveluelinkeinot taantuvat kun poliittisesti on tehty värää kysyntää rajavaa päätös eli verotuksellisesti nostetaan hintoja ja aiheutetaan inflaatiota. Tuloveron alentamista ei päätetty ja ei päätettynäkään välttämättä lisää suomalaista tavaroiden ja palveluiden kysyntää vaan kuluu viinan ja bensan hintoihin sekä ulkomaan matkoihin.

        Milloinkas Suomeen rakennettiin esim. uusi paperilinja? Taitaa kymmenen linjaa lakata kun yksi saneerataan. Kännykäteollisuus siirtyy Aasian ja jne.

        Ei olisi syytä optimismiin.

      • Pekkarinen lukee madonluvut
        tieteilijä kirjoitti:

        kun harrastelijat puuhastelevat - EU mukaanlukien

        Leif Fagernäs:
        "Jos tuotekehitysinvestoinnit otetaan mukaan, Suomi on investoinneissa hyvää eurooppalaista keskitasoa. Aikaisempien vuosien suuret tehdasinvestoinnit ovat historiaa. Suomen elinkeinoelämän rakenne on jo niin muuttunut, että tuotekehitysinvestoinnit ovat nousseet erittäin tärkeiksi."

        "Elinkeinoelämän rakenteen muuttumisen näkee hyvin siinä, että korkea öljyn hinta ei ole kauheasti vaikuttanut teollisuuden toimintaan. Euron arvo tasaa öljyn hintapiikkejä vahvasti. Tästä hyötyy koko elinkeinoelämä EU:ssa."

        Itse lisäisin vielä, miksi juuri ensi keväänä tulee taantuma kun sitä sanoit. Se ei käynyt millään muotoa missään ilmi. Miksi Suomeen pitäisi rakentaa uusi paperilinja, kun vanhatkin pyörivät alikapasiteetilla? Oletkos seurannut Tornion terästehtaan investointeja?

      • nomex5
        kauppatieteilijä kirjoitti:

        Kerropa mikä siinä romahtaa ja minkä vuoksi? Kuka tahansa voi sanoa perusteetta että romahtaa. Minä veikkailen että romahtaa 23.2 mutta en vain tiedä minkä vuoksi. Se vain romahtaa :)

        Asian typerimmänkin eu mielisen osavan perustella:( ilmeiusesti et siihen pysty.

      • kauppatieteilijä
        nomex5 kirjoitti:

        Asian typerimmänkin eu mielisen osavan perustella:( ilmeiusesti et siihen pysty.

        Mutta kun sinä pystyt niin miksi et kertoisi meille EU-mielisille sitä?

    • talollinen

      Näin on. Kiitos päivän valoisimmasta kirjoituksesta, veljeni EU:ssa.

      Jos Suomi eroaisi EU:sta, se merkitsisi saatanan vapautumista ja iljettäviä menoja. On hyvä, että olemme Unionissa. 1995 korkeimmat päättäjämme tekivät viisaan ratkaisun!

      On hyvä, että kansan ei anneta päättää tällaisista asioista. Talouskasvun on jatkuttava.

      • Kaiun Kieku

        Santakasaa kasais yhteen kökköön, sillain pyramiidin muotoon, se talouskasvu?
        Niin net ainakin mulle kerto nuo kauppaopistonnaiset. Net sano että se kasa kyllä kasvaa mutta ympäristö autioituu aavikoksi ja tasottuu kun kalliot murskataan sepeliksi, ja sillä lailla.
        Mie en vaan tiiä, kun en oo ekonomi, mutta niin ne sano ja puisti päätä.
        Vastaa sie talollinen kun tunnut nuin olevan asjasta eetterissä.

      • nomex5

        Kusi päähän kun joku hörhö eu veljesi mulkaisi taas olettamuksiaan jotka eivät pidäkään paikkaansa?:)

      • populisti
        nomex5 kirjoitti:

        Kusi päähän kun joku hörhö eu veljesi mulkaisi taas olettamuksiaan jotka eivät pidäkään paikkaansa?:)

        Jo syntymästään lähtien ollu . Ei vanha koira opi uusia tapoja. Poikkeuksena kai entinen " taistolainen" Wahlroos. Kunnon takinkääntäjä - talollisen tasoa. Kusipää joukkoa riittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4320
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3524
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      157
      1841
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1726
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1452
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      974
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      879
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      866
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      858
    Aihe