Vihdin

Asiaa pitkään seuranneena en voi muuta kuin ihmetellä vihtiläisten poliitikkojen lyhytnäköistä päätöksentekoa kasvavan kunnan kouluasioissa.
Ensinnäkin Hiidenrannan koulu. Kunta kaavoittaa omakotitaloalueen ja tonttien ostajina tietenkin läjä lapsiperheitä, joiden tärkeä ostokriteeri on ollut oma paria ekaa luokkaa opettava kyläkoulu. Näiltä asukkailta on turha kysyä tuntevatko itsensä petetyksi kun koulu sulkee syksyksi ovensa ja jatkaa vain päiväkotina - vastaus lienee myönteinen.
Hiidenranta on iso ja kasvava alue (asukasluku?), mielestäni hyviä perusteluja koulun lakkautuspäätökselle ei ole olemassa. Päinvastoin - pari luokkaa lisää (3. ja 4.) olisi ollut oikea suunta.
Sitten Olkkalan ihana kylä, joka on saanut kuolemantuomion. Suomen mittakaavassa tässäkin kylässä on riittävä määrä alakoululaisia.
Samanaikaisesti Huhmariin rakennetaan/kunnostetaan uutta koulurakennusta. Hieno juttu!
MUTTA, koulun jäädessä puolityhjilleen yritetään votkotella lapsukaisia naapurikunnasta (veikkolalaisia) täyttämään tyhjät pulpettipaikat. Kunnanjohtajan perusteluna oli mm. jo olemassa oleva veikkolalaisten innostus perjantai-iltaisin suunnata autonsa kohti Nummelan uusia marketteja (Lutarista luettu). Miten ihmeessä tämän voi samaistaa lasten koulunkäyntiin??
Sitten kakkua koristaa vielä tämä surkuhupaisa lukiojupakka. Epäluottamusta herättävien ja näppinsä polttaneiden poliitikkojen on muissa maissa tapana erota tehtävistään. Tätä politiikka voisi soveltaa meidänkin oloihin.
Tasapäistämisen luvatussa maassa on myös kyseenalaista ja epäreilua, että pohjoisemmassa ylläpidetään parinkymmenenkin oppilaan kouluja ja täällä ruuhka-Suomessa joudutaan laittamaan lappu luukulle säästösyistä isommissakin opinahjoissa.
Koska kyläyhdistyksien soraäänet eivät riitä kumoamaan poliitikkojen päätöksiä kannattaisi laajentaa taistelukenttää. Miten olisi esim. lööppi iltapaivälehdissä?
Tekisi mieleni kirkua että TEHKÄÄ JOTAKIN! Lyökää viisaat päänne yhteen ja melutkaa koko valtakunnan kuullen.
Sillä EPÄREILUAHAN tämä on!

Vain ja ainoastaan teidän puolellanne
ent. vihtiläinen nyk. kirkkonummelainen
1472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vihti on kovin huono nykyään hoitamaan kouluvelvoitteensa vastuullisella tavalla. Kuntalaisille syötetään vain yhden totuuden
propagandaa. Seuraavissa vaaleissa tulee antaa selkeä tuomio nykymenolle. Suunnan on muututtava.
Teit oikean ratkaisun lähtiessäsi Vihdistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koulut. kirjoitti:

Asiaa pitkään seuranneena en voi muuta kuin ihmetellä vihtiläisten poliitikkojen lyhytnäköistä päätöksentekoa kasvavan kunnan kouluasioissa.
Ensinnäkin Hiidenrannan koulu. Kunta kaavoittaa omakotitaloalueen ja tonttien ostajina tietenkin läjä lapsiperheitä, joiden tärkeä ostokriteeri on ollut oma paria ekaa luokkaa opettava kyläkoulu. Näiltä asukkailta on turha kysyä tuntevatko itsensä petetyksi kun koulu sulkee syksyksi ovensa ja jatkaa vain päiväkotina - vastaus lienee myönteinen.
Hiidenranta on iso ja kasvava alue (asukasluku?), mielestäni hyviä perusteluja koulun lakkautuspäätökselle ei ole olemassa. Päinvastoin - pari luokkaa lisää (3. ja 4.) olisi ollut oikea suunta.
Sitten Olkkalan ihana kylä, joka on saanut kuolemantuomion. Suomen mittakaavassa tässäkin kylässä on riittävä määrä alakoululaisia.
Samanaikaisesti Huhmariin rakennetaan/kunnostetaan uutta koulurakennusta. Hieno juttu!
MUTTA, koulun jäädessä puolityhjilleen yritetään votkotella lapsukaisia naapurikunnasta (veikkolalaisia) täyttämään tyhjät pulpettipaikat. Kunnanjohtajan perusteluna oli mm. jo olemassa oleva veikkolalaisten innostus perjantai-iltaisin suunnata autonsa kohti Nummelan uusia marketteja (Lutarista luettu). Miten ihmeessä tämän voi samaistaa lasten koulunkäyntiin??
Sitten kakkua koristaa vielä tämä surkuhupaisa lukiojupakka. Epäluottamusta herättävien ja näppinsä polttaneiden poliitikkojen on muissa maissa tapana erota tehtävistään. Tätä politiikka voisi soveltaa meidänkin oloihin.
Tasapäistämisen luvatussa maassa on myös kyseenalaista ja epäreilua, että pohjoisemmassa ylläpidetään parinkymmenenkin oppilaan kouluja ja täällä ruuhka-Suomessa joudutaan laittamaan lappu luukulle säästösyistä isommissakin opinahjoissa.
Koska kyläyhdistyksien soraäänet eivät riitä kumoamaan poliitikkojen päätöksiä kannattaisi laajentaa taistelukenttää. Miten olisi esim. lööppi iltapaivälehdissä?
Tekisi mieleni kirkua että TEHKÄÄ JOTAKIN! Lyökää viisaat päänne yhteen ja melutkaa koko valtakunnan kuullen.
Sillä EPÄREILUAHAN tämä on!

Vain ja ainoastaan teidän puolellanne
ent. vihtiläinen nyk. kirkkonummelainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu