Uutisointia

Meillä ja muualla näyttää tapahtuvan kaikenlaista. Pistetään tänne tilkkutäkkiuutisia - vaikka vähän asian sivustaki, jos muuten näyttäis kiinnostavalta.
23714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Fuusioenergiaa aiotaan vihdoin kokeilla käytännössä

Kaksi EU-maata kilpailee sijoituspaikasta Kanadan ja Japanin kanssa

Bryssel, 10. 5. Talous stt 020

Vuosikymmenien ajan tutkittua fuusiovoimaa aiotaan viimein kokeilla käytännössä. Jos ns. ITER-tutkimusreaktorin sijoituspaikasta päästään yksimielisyyteen vuoden loppuun mennessä, voimalan rakennustyöt alkavat kolmen vuoden kuluttua.

Sijoituspaikaksi on ehdolla neljä maata: Ranska, Espanja, Kanada ja Japani.

EU:n energiaministerit käsittelevät asiaa ensi viikolla. ITER- eli International Thermonuclear Energy Reactor -hankkeeseen osallistuvat EU:n, Kanadan ja Japanin lisäksi Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina.

Unioni voisi olla kisassa vahvemmilla, jos sillä olisi yksi ehdokas, mutta virkamieslähteiden mukaan Espanja vastustaa yhteisen ehdokkaan valintaa.

Jos niin tehdään, asia pitäisi Espanjan mielestä jopa kytkeä EU:n laajempaan pakettiin unionin virastojen sijoituspaikoista, mikä voisi viivyttää rakennuspäätöstä.

Suunnitelmien mukaan ITER-reaktori valmistuisi vuonna 2014. Muutaman vuoden kuluessa siitä tutkijat voisivat ehkä jo kertoa, onnistuuko taloudellisesti kannattava energiantuotanto atominytimiä yhdistämällä. Nykyisin käytössä oleva ydinvoima perustuu fissioreaktioon, jossa atomin ydin hajotetaan.

Tutkimusreaktorin rakentaminen maksaisi 4,5 miljardia euroa, josta EU:n osuus olisi kolmasosa. EU:n yhteiseen, vuoteen 2006 ulottuvaan tutkimusbudjettiin on jo varattu 200 miljoonaa euroa hanketta varten.

Reaktorin kustannuksiksi rakennus-, käyttö- ja purkukustannukset mukaan lukien arvioidaan 10,3 miljardia euroa.

Suomen kannalta hanke on myös kaupallisesti kiinnostava, sillä reaktorin kalleimpaan osaan, magneettijärjestelmään, tarvitaan satojen miljoonien eurojen arvosta suprajohtavaa lankaa. Outokumpu on maailman johtava suprajohteiden valmistaja. Sillä on alan tuotantoa Porissa sekä myös Yhdysvalloissa. Hanke voisi poikia tilauksia myös suomalaiselle metalliteollisuudelle.


(STT)

http://www.stt.fi/uutispalvelu/jutut/9975111.php?u=testi&s=9627df7a4a5b849f67fce863e82adc71

Äänestä
  • Samalla rahalla Suomalainen osti Saksasta ilmaa. UMTS.

    Montako tuulimyllyä olisikaan saatu?

    :)

    Äänestä

PVO jäädyttää Kokkolan tuulivoimalahankkeen

Keskipohjanmaa, 8.5.2003

Pohjolan Voima jäädyttää toistaiseksi Kokkolan edustalle suunnittelemansa tuulivoimalahankkeen. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen lausunto edellyttää ympäristövaikutusten tarkempaa arviointia. PVO ei kuitenkaan halua laittaa lisää rahaa ympäristövaikutusten tutkimiseen, ellei sille selvästi osoiteta aluetta, jolle se saa rakentaa tuulipuiston. Puisto maksaa satoja miljoonia euroja.

PVO:n edustaja, Powestin projektipäällikkö Pekka Ottavainen kertoo yhtiön jäävän nyt seuraamaan, miten muut tahot alkavat viedä asiaa tästä eteenpäin. Hän sanoo pallon olevan Kokkolan kaupungilla ja Keski-Pohjanmaan liitolla.

Ympäristökeskus haluaa tarkempaa tietoa mm. hankkeen vaikutuksista ihmisten elinoloihin ja terveyteen, meren ja maan kasvistoon ja eläimistöön sekä ympäristönsuojelua koskeviin suunnitelmiin ja ohjelmiin.

Selvittämättä oli jäänyt myös hankkeen Natura-arviointi.

Äänestä
  • Tuohan se on ongelma tuulivoimaloillakin. Periaatteessa hyvä tapa tuottaa sähköän - kunhan vain on poissa silmistä, mahdollisimman kaukana.

    Äänestä

Salaperäisiä tärähdyksiä Kaakkois-Suomessa

Helsinki, 10. 5. Kotimaa stt 075

Kaakkoisessa Suomessa Kouvolan seudulla tunnettiin ja kuultiin lauantain vastaisena yönä salaperäistä tärähtelyä ja räjähtelyn ääntä. Kaakkois-Suomen hätäkeskukseen tuli puolenyön jälkeen asiasta kolme ilmoitusta.

Hätäkeskus tiedusteli asiasta tuoreeltaan puolustusvoimilta, VR:ltä ja lentopelastuskeskuksesta, mutta mikään niistä ei ollut räjähdysten aiheuttaja. Lisäksi poliisipartiot kiersivät yöllä alueita, mutta nekään eivät saaneet selville mitään järkevää selitystä räjähdyksille.

Ihmiset kertoivat rakennusten tärisseen, ikkunoiden helisseen ja olipa kirjahyllyssä olleita tavaroitakin pudonnut.

Helsingin yliopiston seismologian laitoksen johtajan Pekka Heikkisen mukaan laitoksen Sysmän asemalla rekisteröitiin lauantain vastaisena yönä sarja "juttuja", joiden alkuperää hän ei vielä lauantaina puolilta päivin tiennyt.

- Kyseessä on ilmeisesti joko sarja räjähdyksiä tai sarja pieniä maanjäristyksiä. Niitäkin nimittäin joskus meilläkin sattuu.

Suomessa tapahtuu Heikkisen mukaan vuosittain muutama järistys, jonka ihmiset selvästi tuntevat. Tällaisia räjähdyksiä on ollut mm. Kuusamossa ja pohjoisessa Ruotsin ja Suomen rajalla.


(STT)

http://www.stt.fi/uutispalvelu/jutut/9977462.php?u=testi&s=9627df7a4a5b849f67fce863e82adc71

Äänestä

Fuusioenergian tutkimus harppaa todellisuuteen

Bryssel, 10. 5. Talous stt 025

Fuusioenergian tutkijat ovat jo keränneet tieteellistä näyttöä uudenlaisen energiantuotannon onnistumisessa.

Aiemmin ongelmana oli, että fuusioreaktion aikaansaaminen kulutti enemmän energiaa kuin tuotti. Britanniassa sijaitsevassa tutkimuslaitoksessa on kuitenkin jo päästy "nollasummapeliin" eli tuotettu 16 megawattia energiaa suunnilleen saman energiamäärän avulla, kertoo Tekesin fuusioteknologiaohjelman ohjelmapäällikkö Seppo Karttunen VTT:ltä.

ITER-voimalassa on tarkoitus päästä vähintään kymmenkertaiseen tulokseen eli tuottaa 50 megawatin energiankulutuksella ainakin 500 megawattia energiaa.

- Näyttää erittäin todennäköiseltä, että tuo lukema kirkkaasti saavutetaan, vakuuttaa Karttunen.

- Onnistuessaan ITER-hanke todella osoittaa sen, että fuusiosta on tulevaisuuden energiavaihtoehdoksi. Se tieto on äärimmäisen arvokas, ja se voidaan saada lähimmän viidentoista vuoden kuluessa, hän arvioi.

Energiapurkaus yritetään aluksi saada kestämään vajaan kymmenen minuutin ajan, mutta toisena tavoitteena on tuottaa jatkuva purkaus.

Jos ITER-hanke toteutuu suunnitelmien mukaan, seuraava vaihe on rakentaa oikean fuusiovoimalan prototyyppi. Karttunen arvioi, että sen rakentaminen voisi alkaa noin vuonna 2025. Normaaliin kaupalliseen käyttöön fuusiovoima tulisi ehkä vuoden 2050 jälkeen.

Fuusiovoima ei suinkaan ratkaise kaikkia energiantuotannon ongelmia, mutta se olisi ainakin yksi vaihtoehto muiden joukossa.

- Se on varmasti kalliimpaa kuin energia tänä päivänä, mutta jos mennään 50 vuoden päähän, hinta voi olla erittäin kilpailukykyinen. Fossiiliset energialähteet ovat tuolloin kuitenkin hiipumassa, Karttunen muistuttaa.


Jätettä ei synny

Fuusioreaktio ei tuota lainkaan radioaktiivista jätettä, ainoastaan pieniä määriä harmitonta ja jopa hyödyllistä heliumkaasua.

Reaktorissa ei fuusiopalo voi karata räjähdysmäisesti, vaikka fuusioreaktio vaatii huikean 100 miljoonan asteen kuumuuden, mikä on noin kymmenkertainen lämpötila aurinkoon verrattuna. Jos jotain menee vikaan, kuuma plasma yksinkertaisesti jäähtyy ja reaktori sammuu, selittää Karttunen.

Onnettomuuden saisi aikaan vain tahallisella räjäytyksellä, joka edellyttäisi voimakkaita räjähteitä. Ympäristöön leviäisi silloin voimalan radioaktiivisia osia ja polttoaineena käytettävää raskasta vetyä, mutta ei muita päästöjä.

Myös fuusioreaktorin materiaalit itse tulevat radioaktiivisiksi, mutta Karttusen mukaan ongelmia voidaan vähentää oikeilla materiaalivalinnoilla.

Kun voimala puretaan, purkujäte voitaneen parhaassa tapauksessa jopa ottaa uusiokäyttöön kohtuullisen varastointiajan jälkeen.


(STT)

http://www.stt.fi/uutispalvelu/jutut/9975159.php?u=testi&s=9627df7a4a5b849f67fce863e82adc71

Äänestä

On varsin huolestuttava, sähköntekomielessäkin. Kevättulvien aikaa eletään, ja Inkoossa tehdään kivihiilellä sähköä.
Normaalistihan näihin aikoihin harrastetaan ydinvoimaloillakin viikonloppusäätöjä.

Äänestä
  • Tuulimyllyt olisivat paikallaan - säästäisivät vähiin käyviä vesivaroja?

    Äänestä

  • HB 0.7 kirjoitti:

    Tuulimyllyt olisivat paikallaan - säästäisivät vähiin käyviä vesivaroja?

    Kyllä sillä tuulella vähän sähköä tekisi, mutta sillä ei tehdä vettä. Hurjalta näyttää pohjavesitilanne mökillänikin, mutta minulle se on pieni kiusa. Toistaiseksi vesi kyllä riittää.
    Moni on tosi liemessä kuivan kaivonsa kanssa.
    Ikävä kyllä, todellinen sadekesä olisi tarpeen!

    Äänestä

  • Jocu kirjoitti:

    Kyllä sillä tuulella vähän sähköä tekisi, mutta sillä ei tehdä vettä. Hurjalta näyttää pohjavesitilanne mökillänikin, mutta minulle se on pieni kiusa. Toistaiseksi vesi kyllä riittää.
    Moni on tosi liemessä kuivan kaivonsa kanssa.
    Ikävä kyllä, todellinen sadekesä olisi tarpeen!

    ".. säästäisivät vähiin käyviä vesivaroja .."

    Äänestä

  • HB 0.7 kirjoitti:

    ".. säästäisivät vähiin käyviä vesivaroja .."

    Kyllä vesistöissä vettä talousvedeksi riittää. Melko vähän pääkaupunkiseutukin Päijänteestä ottaa.
    Sadetta pitäisi saada, jotta elämä saataisiin normaaleille raiteille.
    Huomaa epäitsekkyyteni: mielessäni on hyvin ne ajat, kun päälliköt tuskailivat sähkön alhaista hintaa: ajetaan tappiolla. Ei tuollainen puhe kenenkään mieltä ylennä. Tiedät hyvin!

    Äänestä

  • Jocu kirjoitti:

    Kyllä vesistöissä vettä talousvedeksi riittää. Melko vähän pääkaupunkiseutukin Päijänteestä ottaa.
    Sadetta pitäisi saada, jotta elämä saataisiin normaaleille raiteille.
    Huomaa epäitsekkyyteni: mielessäni on hyvin ne ajat, kun päälliköt tuskailivat sähkön alhaista hintaa: ajetaan tappiolla. Ei tuollainen puhe kenenkään mieltä ylennä. Tiedät hyvin!

    Kysymys on vesivarastoista ENERGIANTUOTTAMISEN kannalta. Juomavettä ostettakoon Saksasta, kuten nytkin.

    Äänestä

  • "Kuuset nääntyvät janoon

    Neulaset haihduttavat täyttä päätä, mutta juuret eivät saa kuivasta maasta vettä eivätkä ravinteita


    Jos puut osaisivat puhua, metsistä kuuluisi nyt yhtämittainen valitus: ne ovat nääntymässä janoon ja nälkään.

    Vettä kuluu, kun neulaset haihduttavat ja yhteyttävät jo täyttä päätä, vaikka juuret eivät löydä kuivasta ja jäisestä maasta uutta tilalle.

    Kasvun pitäisi alkaa tuota pikaa, mutta tärkeistä ravintoaineista ja varastoenergiastakin on pulaa.

    Pahiten parkuisivat kuuset, mutta kyllä koivikotkin vaikeroisivat. Osa kuusista on jo kuivumiskuoleman partaalla, osa sinnittelee vielä vihreinä.

    Kuusten ahdinko
    näkyy latvusten ruskettumisena; ensin yksittäisissä puissa, myöhemmin puuryhmissä. Kuivimmilla paikoilla tuho etenee kesän mittaan, neulaset karisevat ja kuivat puut kuolevat pystyyn. Kesäiset kunnaat eivät ehkä siinnäkään pelkästään vihreinä.

    Koivujen vaikeudet eivät ole yhtä pahoja. Ne eivät näy kovin dramaattisina, koska puut eivät ole vielä lehdessä eivätkä voi yhteyttää. Vettä tosin haihtuu jonkin verran oksien kautta, mutta menetys ei ole merkittävä. Puita tuskin kuolee.

    Männyt eivät kuivuudesta juuri hätkähdä. Ne ovat kuivien kankaiden kasveina tottuneet veden niukkuuteen ja osaavat tunkea jykevän juuristonsa syvälle maahan. Kuivuus näkyy niiden elämässä vain hidastuneena kasvuna.

    Puiden elämä
    helpottui vähän, kun vapun tienoille sattui koleita päiviä, ja myöhemmin tuli vielä sateita.

    Vettä tarvitaan kasvussa, mutta se on myös kuljetusväline. Vain sen mukana yhteyttämisessä tarvittavat ravinteet pääsevät lehtiin.

    Ravinteita on maassa kuivanakin kautena, mutta ne ovat takertuneet maahiukkasiin. Sienijuuret eli mykoritsat eivät pysty sieppaamaan niitä.

    Kun maa kastuu, ravinteet liukenevat veteen parissa päivässä ja kulkeutuvat puun latvaa kohden veden mukana suunnilleen metrin tunnissa - jos maa on niin lämmin, että juuret pystyvät toimimaan. .. "


    http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20030510ER11

    Äänestä

  • HB 0.7 kirjoitti:

    Kysymys on vesivarastoista ENERGIANTUOTTAMISEN kannalta. Juomavettä ostettakoon Saksasta, kuten nytkin.

    Siitähän minäkin olen koko ajan puhunut.
    Puuttuvan veden korvaamiseksi pitäisi Pohjoismaissa ajaa jollakin muulla 3000 MW:n teholla koko vuosi.
    Tuulivoimalla siihen ei ihan vielä pystytä.

    Äänestä

  • Jocu kirjoitti:

    Siitähän minäkin olen koko ajan puhunut.
    Puuttuvan veden korvaamiseksi pitäisi Pohjoismaissa ajaa jollakin muulla 3000 MW:n teholla koko vuosi.
    Tuulivoimalla siihen ei ihan vielä pystytä.

    Kysymys on ydinvoiman tarvitsemasta SÄÄTÖVOIMASTA. Vesivoimaa siinä on perinteisesti käytetty, mutta vesivarojen heilahtelujen vuoksi, sitä on korvattava TUULISINA päivinä TUULIVOIMALLA ja VESIVOIMAA käytetään TUULETTOMINA päivinä.

    Äänestä

  • HB 0.7 kirjoitti:

    Kysymys on ydinvoiman tarvitsemasta SÄÄTÖVOIMASTA. Vesivoimaa siinä on perinteisesti käytetty, mutta vesivarojen heilahtelujen vuoksi, sitä on korvattava TUULISINA päivinä TUULIVOIMALLA ja VESIVOIMAA käytetään TUULETTOMINA päivinä.

    Ei ydinvoima tarvitse vesipuolta muuta kuin tehonsäätöön. Molemmilla ajetaan peruskuormaa, mutta vesivoimalla myös säädetään.
    Kyllä vettä säätötarpeiksi on, mutta peruskuorman ajoon sitä on surkean vähän.

    Elikkä, n. 3000 MW pitäisi jostakin keksiä lisää tehoa peruskuorman ajoon.

    Niin, vesivoimalla on ajettava jatkuvasti, ja vielä suurella teholla. Muuten tulee tulvat.

    Eikös tuulivoimakin ole paremmin omiaan peruskuorman ajoon.

    Äänestä

  • Jocu kirjoitti:

    Ei ydinvoima tarvitse vesipuolta muuta kuin tehonsäätöön. Molemmilla ajetaan peruskuormaa, mutta vesivoimalla myös säädetään.
    Kyllä vettä säätötarpeiksi on, mutta peruskuorman ajoon sitä on surkean vähän.

    Elikkä, n. 3000 MW pitäisi jostakin keksiä lisää tehoa peruskuorman ajoon.

    Niin, vesivoimalla on ajettava jatkuvasti, ja vielä suurella teholla. Muuten tulee tulvat.

    Eikös tuulivoimakin ole paremmin omiaan peruskuorman ajoon.

    Tänäkeväiset tulvat olivat ja menivät. Läheisen järven veden korkeus on lähes sama kuin syksyllä. Vesi on kirkas, mikä sekin kielii tulvien poisjäännistä.

    Äänestä

.... miljardeja vuosia.

Tässä eras esimerkki:

"Ohjustaktiikkaa sudenkorennoilta
PP, 1.7.2003

Tulevaisuuden ilmatorjuntaohjukset saattavat ottaa mallia sudnekorentojen tavasta napata saaliinsa. Menetelmää voi kutsua vaikka liikkeen naamioinniksi.

Petohyönteisten on jo pitkään ounasteltu käyttävän taktiikkaa, jota voi kutsua vaikkapa liikkeen naamioinniksi (motion camouflage). Nyt sama menetelmä ollaan omaksumassa aseteknologiaan, kertoo tiedelehti New Scientist.

Sudenkorento saa saaliinsa luulemaan, että saalistaja on paikallaan vaikka tämä tosiasiassa liikkuu. Huijaus onnistuu kun hyökkääjä pitää huolen siitä, että saalis - omasta liikkeestään huolimatta - näkee hyökkääjän aina samaa taustakohtaa vasten. Näin syntyy liikkumattomuuden illuusio, vaikka saalistaja lähestyykin vääjäämättä kohdettaan.

Sudenkorennon taktiikka vahvistui kun kaksi Australian kansallisen yliopiston tutkijaa videoi taistelevien sudenkorentojen liikkeet. He havaitsivat, että hyönteiset sovittivat lentoreittinsä hyökkäysten osalta siten, että hyönteiset vaikuttivat olevan paikallaan.

Brittitutkijat puolestaan testasivat menetelmää tietokoneen sotapelissä. Havaintona oli, että sudenkorentojen tapaan liikkeensä naamioivat ohjukset pääsivät paljon lähemmäs kohdettaan kuin perinteiset ohjukset ennenkuin tulivat alasammutuiksi.

Liikkuvasta lentokoneesta on vaikeampi havaita ohjusta, joka näyttää olevan mieluummin paikallaan kuin liikkuvan. Tutkijoiden mukaan Britannian puolustusministeriö onkin kiinnostunut heidän havainnoistaan. Ja ellei menestystä tule sotateknologiassa, niin ehkä tietokonepeleissä kuitenkin."

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=38417

Äänestä

Sähkön hinta nousee vaikka vesivarannot täyttyvät


Helsinki, 4. 7. Kotimaa stt 013

Sähkön hinta nousee edelleen huolimatta siitä, että Ruotsin ja Norjan tunturien vesialtaat täyttyvät nopeasti. Sähkön hinnan korotuksia on perusteltu huonolla vesitilanteella.

Perjantain Aamulehdessä Kuluttajaviraston apulaisjohtaja Päivi Seppälä toteaa, että sähkömarkkinoiden toiminnassa olisi kuluttajan kannalta toivomisen varaa.

- Jos on hyväksytty, että sähkön hinta voi nousta, tottakai hintojen pitäisi joustaa myös alaspäin, Seppälä sanoo.

Vaasan yliopistossa toimivan Vaasaemgin-tutkimuslaitoksen tiedotuspäällikkö Teemu Närvä huomauttaa, että kilpailu sähkölaitosten välillä on vaisua.

Viime vuoden huippuhinnatkin olivat nykyiseen verrattuna polkumyyntiä. Vaasaemgin tutkimustulosten mukaan esimerkiksi viime vuoden elokuussa viiden kalleimman tarjouksen keskiarvo oli 4,22 senttiä kilowattitunnilta, kun viime kuussa halvimpien tarjousten keskiarvo oli 4,49 senttiä. Kuluttajavirastossa ja Kilpailuvirastossa katsotaan, ettei sähköyhtiöiden välinen kilpailu toimi niin kuin pitäisi.


(STT)

Äänestä
  • Finenergyn mukaan sähkön pörssihinta on nyt kaksinkertainen mitä se oli viime vuonna samaan aikaan...

    Äänestä

Viilentääkö galaktinen säteily maata?
PP, 8.7.2003

Avaruudesta tulevan säteilyn vaikutus maapallon ilmastoon saattaa kumota hiilidioksidin ilmakehää lämmittävän vaikutuksen, esittää kiistanalainen tutkimustulos.

Nir Shaviv Jerusalemin heprealaisesta yliopistosta Israelista sekä Ján Veizer Ruhrin yliopistosta Saksasta esittävät, että Linnunradan spiraalimaiset kierteishaarat ovat maapallon vaihtelevan ilmaston taustalla. Sieltä tulevat kosmisen säteilyn purkaukset viilentävät planeettaamme noin 150 miljoonan vuoden välein, he väittävät tiedelehti Naturen mukaan.

Kuolevista tähdistä peräisin oleva kosminen säteily kasvattaa varautuneiden partikkelien määrää ilmakehässämme, esittävät tutkijat. Heidän mukansa on todisteita siitä, että tämä lisäisi alapilvien muodostumista ja siten viilentäisi maapalloa.

Shaviv ja Veizer ovat luoneet matemaattisen mallin, joka huomioi ilmakehään tulevan kosmisen säteilyn määrän. Tutkijat vertasivat sen ennusteita muitten tutkijoiden arvioihin maapallon lämpätiloista ja hiilidioksiditasoista kuluneen 500 miljoonan vuoden aikana ja päätyivät tulokseen, jonka mukaan kosminen säteily yksin oli syynä 75 prosenttiin ilmastonmuutoksista tuona ajanjaksona.

Tuloksia ei kuitenkaan niellä helpolla. Nature -lehden haastattelema paleontologi Paul Olsen Columbian yliopistosta muistuttaa, että matemaattisen mallin esittämät tekniikat ovat avoimia erilaisille tulkinnoille. Samoin ainakin yksi mallissa esitetty viileä ajanjakso on geologien mukaan ollut pikemminkin lämmin jakso.

Teoria kosmisen säteilyn vaikutuksista kiinnostaa kuitenkin niin, että sen paikkansapitävyyttä aiotaan testata kokeellisesti. Fyysikot suunnittelevat jäljittelevänsä pilvien muodostumista laboratorio-olosuhteissa käyttäen hiukkaskiihdyttimiä muodostamaan kosmista säteilyä muistuttavaa säteilyä.

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=38789

Äänestä

Ympäristön hyvinvointi jää toiseksi kun vastassa on raha. Rahaa ei saa suututtaa. Tässä taas yksi esimerkki siitä:



TIISTAINA 8.7.2003


KOTIMAA

Ympäristökeskus ei kerro rannikon hätäsatamia
Julkaistu 04:00

helsinki. Suomen ympäristökeskus (Syke) ei kerro, missä sijaitsevat pelastusyritys Alfons Håkansin osoittamat kymmenen ehdotusta haaksirikkoutuneiden alusten suojapaikoiksi. Tosin EU-jäsenmaista vain Tanska on julkisesti nimennyt suojapaikat.
EU vaati Erikan ja Prestigen aiheuttamien öljyonnettomuuksien jälkeen, että jäsenmaat nimeävät rannikoiltaan tarkat paikat merihätään joutuneiden alusten suojiksi. Suojapaikassa vaurioitunut alus huolletaan, paikataan ja mahdollisesti tyhjennetään lastistaan.

Syke ja Alfons Håkans perustelevat salailua sillä, että rantojen omistajat suuttuisivat, jos saisivat tietää, että onnettomuuden sattuessa heidän rannalleen voitaisiin hinata esimerkiksi öljyä tai kemikaaleja vuotava alus.
Ehdotetut alueet sijaitsevat Vironlahden ja Hangon välillä.
Syken tarkastaja Heli Haapasaari kertoo, että Alfåns Håkansin nimeämät paikat ovat vain ehdotuksia. Suojapaikka päätetään lopulta kuitenkin aina tapauksen mukaan, ja viranomaiset voivat määrätä onnettomuusaluksen kuljetettavaksi mihin tahansa rantaan tai satamaan.

Aluksen joutuessa merihätään päätöksen suojapaikasta tekee Syken päivystäjä. Suojapaikkaa valittaessa yritetään ottaa huomioon luonnonsuojelu ja kalankasvatusalueet, mutta myös ehdotetuista paikoista moni sijaitsee suojelualueella, kertoo Haapasaari.

Lisää aiheesta tiistain Helsingin Sanomissa

KIRSI TIRKKONEN / Helsingin Sanomat

Äänestä

Ruotsiin kaavaillaan suurta aurinkolämpöaluetta
01.07.2003, klo 09.54

Skanska ja Fortum suunnittelevat Tukholman pohjoispuolelle Ruotsin tähän asti suurinta aurinkolämpöhanketta. Yhtiöt ovat tehneet esiselvityksen 22 000 neliömetrin suuruisesta aurinkokeräinalueesta.

Alueen rakentaminen maksaisi noin 32 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 3,5 miljoonaa euroa.
Aurinkokeräimet on tarkoitus kytkeä Fortumin kaukolämpöverkkoon Tukholmassa, mutta aurinkolämpöä myytäisiin kuluttajille kuitenkin erillisenä tuotteena.

- Asiakkaat voisivat ostaa auringolla tuotettua "vihreää kaukolämpöä” aivan samoin kuin he nyt ostavat vihreää sähköä, kertoo Fortum Värmen tuotantopäällikkö Johan Tjernström ruotsalaisessa NyTeknik –lehdessä.

Kuluttajat saavat kuitenkin varautua siihen, että aurinkoenergialla tuotetusta kaukolämmöstä joutuu maksamaan hieman enemmän kuin tavallisesta kaukolämmöstä.

Aurinkolämpöhankkeen on suunniteltu valmistuvan aikaisintaan vuoteen 2005 mennessä, mutta virallista rakentamispäätöstä ei ole vielä tehty.

Ylen ympäristötietopalvelu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vastaaja kirjoitti:

Meillä ja muualla näyttää tapahtuvan kaikenlaista. Pistetään tänne tilkkutäkkiuutisia - vaikka vähän asian sivustaki, jos muuten näyttäis kiinnostavalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu