Rallikansa liikkeellä

Expansion port 2

Vaimo soitteli matkalla jyväskylästä pohjoiseen kotiin tyttäreni kanssa.
Kertoi todella pelkäävänsä henkensä puolesta, sillä vastaantulevasta jatkuvasta liikennevirrasta oli 10km:n matkalla jo kolme vastaantulevaa ohittajaa tullut vain röyhkeästi päin.

Killerimeininki näyttää olevan killerille kiireisillä. Vittu mitä sakkia...

6

583

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huijui..

      Mun poika lähti sinne kaverinsa kanssa.On just saanut viime viikolla vasta kortin,matkaa on monta sataa kilometriä sinne.Pelottaa..

      • Expansion port 2

        Ei sillä hätää ole, jos ei sitten itte ole semmonen kuspääohittelija, kun suunta on sinne jykylään.
        Toisakseen tuo vaarallisin liikenne on ihan siinä jykylän ympäristössä.
        Siellä ne paukapäät alkaa tungeksimaan autojonoissa kuvitellen, että ne tällä tavalla ehtivät paremmin perille. Kun tosiseikka on ,ettei ne montaa sataa metriä sillä törttöilyllä voita. Jonkun perheen pahimmillaan saavat hengiltä.


    • pena-anna

      Kun jyväskylässä suksitaan hemohessin kanssa, on meno toodella lepposaa. Kaikki ajelee ihan nätisti kisapaikalle.

      • ajetaan BMW autolla lujaa

        mutta rallissa Ford ja Citikka ajavat kovaa?
        No siitä tottakai että bemarilla on jäniksen hampaat ja kuskilla on kova kiire kotiin peittämään auton pressulla.
        Kun taas Ford ja Citikka on ralliautoja jotka todella kulkee kovaa.


    • dsadsadsa

      Toivottavasti tajuavat pysyä huomenna pois jaloista tai eivät ainakaan tunge ohituskaistalle.

      • Expansion port 2

        Siellä nysvää kuule kaikki.
        Osa nysväreistä eivät vain pysy omalla kaistalla.

        No, huoli on nyt ohi, kun silmäteräni ovat turvallisesti kotona.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe