Eikö mersusta, kuten kaikista merkkituotteista, joudu maksamaan ylimääräistä pelkästä merkistä, samalla rahalla saisi muun merkin kohdalla enemmän laatua? Mikä on mersun salaisuus, onko se että kun muillakin on ei tahdota erottua joukosta. Kai sitä muutkin osaa tehdä hyviä autoja? Ensimmäisenä tulee mieleen Volvo, V70 ja S80...
Mersun suosion salaisuus?
45
3175
Vastaukset
- audi o visuaali
Mersu on kuitenkin erittäin kestävän auton maineessa. Jos luet käytettyjen autojen myynti-ilmoja niin ei varmaan millään muulla merkillä ole myytävänä sellaista määrää 400-600 tkm ajettuja yksilöitä kuin meseissä. Ja nää ei ole loppuunajettuja mannemersuja vaan ehjiä, kelvollisia käyttöautoja edelleen.
Volvo ja joku Passat TD on sama juttu että 550 tkm voi kertyä mittariin ilman että auto on lopussa. Mutta muita merkkejä ja malleja alkaa olla vähemmän. Huolestuttavaa on väite jonka mukaan Mersujen pellit ei oo sinkitty niin huolella kuin volvoissa vaan alkavat ruostua, onko säästetty väärässä paikassa.
Kun samaan aikaan mese on saksalaisen perusteellisesti suunniteltu ja pitkälle mietitty, tehty hyvistä materiaaleista tinkimättä ehkä ihan niin paljoa alihankintojen hinnoista kuin muissa merkeissä. Mese on kuulemma hyvä ajettava ja hiljainen, tilaa saisi olla varmaan enemmänkin. Mutta jo näillä perusteilla poikkeuksellisen hyvä auto eikä ihme että siitä ihmiset haluaa maksaa. - no made in japan
käyppä istumassa vaikka toyota lexusen kuskin penkillä ja tule meikäläisen mese e penkille niin huomaisitko eron.
On kokoa ja näyttävyyttä että saa suomalaisen naapurin kateelliseksi.
Saako saman esim. toyota lexus joka sentään on japanin lippulaiva. - Mulkku mies
Eihän sitä kannata sen kummemmin ihmetellä kun käyt kokeilemassa vaikka Volvo V70:stä ja vertaat sitä siitten vaikka Mercedes-Benz E-farmariin. Onhan Mersu tottakai arvokas brändi aivan kuten Ferrari tai Rolls Royce, monet maksavat jo pelkästä merkistä mutta vaativat täyttä vastinetta rahalle myös auton puolesta. Tällä hetkellä tilanne on tosin se että Mersun hintaerot on varmaankin historiallisen pieni verrattuna muihin saman kokoisiin autoihin vaan on edelleen olemassa. Kyllä käsittääkseni Mersun historiallinen kestävyysmaine sikäli jatkuu että autot ovat edelleen yleislaadukkaita, esim. "pikkuvikojen" ja erilaisten suunnittelumokien osuus Mersuissa on yleisesti ottaen vähäinen eli autot on huolella testattu ennen myyntiin tuloa, autoista on yleensäkin vaikea löytää mitään halvan oloisia rakenteita.
- antimersu
Ihme juttu. Reaaliset tulot putoavat vuosi vuodelta, autoilijan työtunnit ja kulungit lisääntyvät kiihtyvällä vauhdilla. Selkänahasta revitään kaiken aikaa enemmän ja enemmän, oravanpyörän vauhti vain kiihtyy ja kiihtyy.
Siltikin monen ainoa ja oikea vaihtoehto työkaluksi on juuri tuo reippaasti ylihinnoiteltu MERSU?
Jos on kusta päässä, ostaa sitten sen mersun ja oravanpyörä sen kun vain kiihtyy!
Näinhän se on, mitä korkeammalle kusiraja päässä nousee, sen kalliimpi auto....- vähän höpöjuttujas
"Siltikin monen ainoa ja oikea vaihtoehto työkaluksi on juuri tuo reippaasti ylihinnoiteltu MERSU?"
mersua on suomalaisessa taksiliikenteessä alle 30% tällä hetkellä. eli 7 autoa 10:stä on muita kuin mersuja.
mitä merkkiä sitten eniten? no, volkswagen eli kansanauto jo hinnaltaankin.
eli PIDÄ PASKAHOUSU TURPAS KIINNI JOS ET LÖYDÄ SANOTTAVAA MIKÄ OLISI TOTTA!!!!!!!!!!!!! - ehheheehhehe"
vähän höpöjuttujas kirjoitti:
"Siltikin monen ainoa ja oikea vaihtoehto työkaluksi on juuri tuo reippaasti ylihinnoiteltu MERSU?"
mersua on suomalaisessa taksiliikenteessä alle 30% tällä hetkellä. eli 7 autoa 10:stä on muita kuin mersuja.
mitä merkkiä sitten eniten? no, volkswagen eli kansanauto jo hinnaltaankin.
eli PIDÄ PASKAHOUSU TURPAS KIINNI JOS ET LÖYDÄ SANOTTAVAA MIKÄ OLISI TOTTA!!!!!!!!!!!!!"mersua on suomalaisessa taksiliikenteessä alle 30% tällä hetkellä. eli 7 autoa 10:stä on muita kuin mersuja."
Siis suomalaisessa taksiliikenteessä on kuin onkin alle 30% kusipäitä?!
Onneksi sentään niillä reilulla 70 prosentilla on päässään jotaim muuta kuin kusta!
Seitsemän autoilijaa kymmenestä autoilijasta ajattelee ihan itse, toisin kuin mersumiehet. Nämä on Vehon taitavat automyyjät tehokkaasti aivopesseet!
"eli PIDÄ PASKAHOUSU TURPAS KIINNI JOS ET LÖYDÄ SANOTTAVAA MIKÄ OLISI TOTTA!!!!!!!!!!!!!
"
Valehtelinko jotain? - Miksi mersumies
vähän höpöjuttujas kirjoitti:
"Siltikin monen ainoa ja oikea vaihtoehto työkaluksi on juuri tuo reippaasti ylihinnoiteltu MERSU?"
mersua on suomalaisessa taksiliikenteessä alle 30% tällä hetkellä. eli 7 autoa 10:stä on muita kuin mersuja.
mitä merkkiä sitten eniten? no, volkswagen eli kansanauto jo hinnaltaankin.
eli PIDÄ PASKAHOUSU TURPAS KIINNI JOS ET LÖYDÄ SANOTTAVAA MIKÄ OLISI TOTTA!!!!!!!!!!!!!Miksikäs se mersumies nyt noin älähti? Huutamallako se mersu paranee?
Terveisin WV-mies... - mersumies ainakaan
Miksi mersumies kirjoitti:
Miksikäs se mersumies nyt noin älähti? Huutamallako se mersu paranee?
Terveisin WV-mies...vaan vw on ittellä. käsittämätöntä että kuitenkin joidenkin mielestä mersulla ajava on kusipää??
olenko minäkin kusipää kun asun westedis koska jakomäessä ei kiinnosta asua? halvemmalla voisi asua ja minä ressukka maksan asumisestani huippuhintaa verrattuna jakomäen kolleegaan, olenpas nyt sitten tyhmä.
mersun kun kerran saa ei sen vaihtaminen 3v välein maksa sen enempää kuin esim. vw.
oletko muuten ajatellut, paljonko maksaa mersu enemmän/päivä kuin muilla merkeillä ajaminen?
jos välirahassa on eroa 10 000 euroa/ 3vuotta niin erotus alv:n jälkeen on 7,5 e/päivä. ja tämä on bruttoero joka vielä lopullisen verotuksen jälkeen pienenee.
itse en aja mersulla koska se ei miellytä ulkonäöltään eikä sisältäkään minua. hinnasta se ei ole kiinni. - ja niin edelleen
mersumies ainakaan kirjoitti:
vaan vw on ittellä. käsittämätöntä että kuitenkin joidenkin mielestä mersulla ajava on kusipää??
olenko minäkin kusipää kun asun westedis koska jakomäessä ei kiinnosta asua? halvemmalla voisi asua ja minä ressukka maksan asumisestani huippuhintaa verrattuna jakomäen kolleegaan, olenpas nyt sitten tyhmä.
mersun kun kerran saa ei sen vaihtaminen 3v välein maksa sen enempää kuin esim. vw.
oletko muuten ajatellut, paljonko maksaa mersu enemmän/päivä kuin muilla merkeillä ajaminen?
jos välirahassa on eroa 10 000 euroa/ 3vuotta niin erotus alv:n jälkeen on 7,5 e/päivä. ja tämä on bruttoero joka vielä lopullisen verotuksen jälkeen pienenee.
itse en aja mersulla koska se ei miellytä ulkonäöltään eikä sisältäkään minua. hinnasta se ei ole kiinni."...jos välirahassa on eroa 10 000 euroa/ 3vuotta niin erotus alv:n jälkeen on 7,5 e/päivä. ja tämä on bruttoero joka vielä lopullisen verotuksen jälkeen pienenee."
Oletko koskaan ajatellut, että joudumme muutaman vuoden aikana ilmaantuneiden maksujen eteen tekemään "vain" 2-3 tuntia päivässä enemmän työtä saadaksemme entisenlaisen elintason?
Vakuutusmaksutkin nousevat "vain" n. 6 % vuosittain, maksamme "vain" 50 euroa vuodessa saadaksemme kuulla radiota teosto/gramex-maksuina, maksamme "vain" 1 euron per keikka Visaelektron-maksuista per keikka, maksamme "vain" reilut 1200 euroa vuodessa HTD:n laiteleasingia, maksamme "vain" 300 euroa Semelille vuosittain siitä että saamme ohjelman mittariimme siksi että voimme maksaa kaikenaikaa kallistuvia pankin ja luottoyhtiön provisioita, maksamme parin-kolmen vuoden aikana "vain" sadalla prosentilla kohonneita auton huoltolaskuja, maksmme vuosittain "vain" 2-3000 euroa luottokorttiyhtiöille myyntiprovisioita jne jne jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Varmaankin ajattelet viime 3,3:n % taksankorotusta että saimme "jopa" vaan hyvän korotuksen? Vaikka tarve oli ollut varmasti 33%, kukaan ei sano mitään, tyytyy vaan kaikkeen!
Tämän kaiken lisäksi mersu- ja muutkin kalliilla autolla ajavat maksavat ihan vapaaehtoisesti mainitsemasi "vain" 7,5 euroa siitä että saavat ajaa kalliilla autolla.
Tällainen "vain"-ajattelu saa sen aikaan, ettemme ikinä purnaa mistään lisääntyneistä maksuistamme vaan maksamme "vain" ihan kiltisti kaiken mitä vaaditaan ja suostumme istumaan työpaikallamme aina vaan enemmän ja enemmän!!
Annas olla jos kuljettamme pyytää pikkasen lisää palkkaa, älähdetään; Ei me sellaisia palkkoja voida maksaa, ei jää katetta! Voi V**tu sanon minä!!!
Vosikka on ollut aina jonkin verran kusipää, nyt näyttäisi siltä että kusipäisyys on lisääntynyt tällaisten "vain"-ukkojen vuoksi! - "vain"
ja niin edelleen kirjoitti:
"...jos välirahassa on eroa 10 000 euroa/ 3vuotta niin erotus alv:n jälkeen on 7,5 e/päivä. ja tämä on bruttoero joka vielä lopullisen verotuksen jälkeen pienenee."

Vosikka on ollut aina jonkin verran kusipää, nyt näyttäisi siltä että kusipäisyys on lisääntynyt tällaisten "vain"-ukkojen vuoksi!että jokainen ajaa millä on varaa eikä se auto tosiaan ole suurin kulu muihin maksuihin verrattuna.
toki mersua ei kannata ostaa velaksi, se on tyhmyyttä, mutta jos takametsaa,perintöä tai ihan säästöjä on niin auton vaihto ei mersulla tule tuhottoman kalliiksi muihin verrattuna.
moni halvemmalla autolla ajava muistaa kyllä mainita 15 000 e:n välirahan muttei huomaa kuoleentumatonta autoveroa eikä ajettujen kilometrien vaikutusta.
esimerkkinä toimii hyvin viime syksynä kia- merkkisen auton suoramainonta autoilijoille:
auton hinta taksiin reilu 20000 e ja hyvityshinta käytettynä valmiiksi sovittuna. kuullostaa hyvältä, mutta hyvityshinta ja 1,5 v:n autovero sovituilla kilometreillä teki arvonalennukseksi n. 10snt/km.
ihan vertailuksi eräs tarjous vehosta mersusta uuteen mersuun: väliraha 28900, ajetut kilometrit 420 000. kilometrille tuli siis arvonalennusta 6,9 snt/km.
toki jos 20 000 e maksvan kian ajaa samoihin kilometreihin niin ettei autosta maksettaisi mitään.. tällöin km-hinta on alle 5snt/km... ero kuitenkin "vain" n. 2 snt/km. - mitä? en ymmärrä!
ehheheehhehe" kirjoitti:
"mersua on suomalaisessa taksiliikenteessä alle 30% tällä hetkellä. eli 7 autoa 10:stä on muita kuin mersuja."
Siis suomalaisessa taksiliikenteessä on kuin onkin alle 30% kusipäitä?!
Onneksi sentään niillä reilulla 70 prosentilla on päässään jotaim muuta kuin kusta!
Seitsemän autoilijaa kymmenestä autoilijasta ajattelee ihan itse, toisin kuin mersumiehet. Nämä on Vehon taitavat automyyjät tehokkaasti aivopesseet!
"eli PIDÄ PASKAHOUSU TURPAS KIINNI JOS ET LÖYDÄ SANOTTAVAA MIKÄ OLISI TOTTA!!!!!!!!!!!!!
"
Valehtelinko jotain?"Näinhän se on, mitä korkeammalle kusiraja päässä nousee, sen kalliimpi auto.... "
eli mitä halvemmalla ajaa sitä viisaampi on? oletko tosissasi? tärkeämpi on varmaan se arvonalennus eli väliraha, ei se mitä auto maksaa. uskomaton typerys olet, mutta lohduttele itseäsi noilla jutuillas kun ladalla ajelet. - mersumies ostaa
"vain" kirjoitti:
että jokainen ajaa millä on varaa eikä se auto tosiaan ole suurin kulu muihin maksuihin verrattuna.
toki mersua ei kannata ostaa velaksi, se on tyhmyyttä, mutta jos takametsaa,perintöä tai ihan säästöjä on niin auton vaihto ei mersulla tule tuhottoman kalliiksi muihin verrattuna.
moni halvemmalla autolla ajava muistaa kyllä mainita 15 000 e:n välirahan muttei huomaa kuoleentumatonta autoveroa eikä ajettujen kilometrien vaikutusta.
esimerkkinä toimii hyvin viime syksynä kia- merkkisen auton suoramainonta autoilijoille:
auton hinta taksiin reilu 20000 e ja hyvityshinta käytettynä valmiiksi sovittuna. kuullostaa hyvältä, mutta hyvityshinta ja 1,5 v:n autovero sovituilla kilometreillä teki arvonalennukseksi n. 10snt/km.
ihan vertailuksi eräs tarjous vehosta mersusta uuteen mersuun: väliraha 28900, ajetut kilometrit 420 000. kilometrille tuli siis arvonalennusta 6,9 snt/km.
toki jos 20 000 e maksvan kian ajaa samoihin kilometreihin niin ettei autosta maksettaisi mitään.. tällöin km-hinta on alle 5snt/km... ero kuitenkin "vain" n. 2 snt/km."toki mersua ei kannata ostaa velaksi, se on tyhmyyttä, mutta jos takametsaa,perintöä tai ihan säästöjä on niin auton vaihto ei mersulla tule tuhottoman kalliiksi muihin verrattuna."
Kuinka moni mersumies ostaa autonsa käteisellä? Kuinka monella mersumiehellä on takametsiä tai niitä mainitsemaiasi säästöjä?
Kuten edellä kirjoitin, ollaan valmiita maksamaan "vain" muutama euro lisää milloin mistäkin vaikka reaaliset ansiomme laskevat vuosi vuodelta muutamasta lisätunnin tekemisestä huolimatta. Kuitenkin toisessa välissä ollaan valittamassa taksiautoilijan työn kannattamattomuudesta, heikosta palkanmaksukyvystä, vaan kuitenkin on varaa tehdä kaikenaikaa epätaloudellisia hankintoja! Ihan vain sen vuoksi ettei ymmärretä seikkaa että perin halvallakin saa hyviä autoja. Eikä muisteta sitäkään että pienemmillä pääomasijoituksilla ei tarvitse paiskia sitä duunia niin perkeleesti vaan voi palkata apurin ja maksaa hänelle piirua parempaa palkkaa. Onhan muistettava, että se "renkikin" on palkkansa ansainnut. Minulla on varmasti hyvin vankka vuosikymmenien kokemus, autonvaihtoja on ollut jo viisitoista, enköhän ole aika laskutaitoinen, joten sinun on turha esittää minulle mitään lukuja.
Terveisiä vaan täältä sinne Westendiin ;) - kulut pois
ja niin edelleen kirjoitti:
"...jos välirahassa on eroa 10 000 euroa/ 3vuotta niin erotus alv:n jälkeen on 7,5 e/päivä. ja tämä on bruttoero joka vielä lopullisen verotuksen jälkeen pienenee."
Oletko koskaan ajatellut, että joudumme muutaman vuoden aikana ilmaantuneiden maksujen eteen tekemään "vain" 2-3 tuntia päivässä enemmän työtä saadaksemme entisenlaisen elintason?
Vakuutusmaksutkin nousevat "vain" n. 6 % vuosittain, maksamme "vain" 50 euroa vuodessa saadaksemme kuulla radiota teosto/gramex-maksuina, maksamme "vain" 1 euron per keikka Visaelektron-maksuista per keikka, maksamme "vain" reilut 1200 euroa vuodessa HTD:n laiteleasingia, maksamme "vain" 300 euroa Semelille vuosittain siitä että saamme ohjelman mittariimme siksi että voimme maksaa kaikenaikaa kallistuvia pankin ja luottoyhtiön provisioita, maksamme parin-kolmen vuoden aikana "vain" sadalla prosentilla kohonneita auton huoltolaskuja, maksmme vuosittain "vain" 2-3000 euroa luottokorttiyhtiöille myyntiprovisioita jne jne jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Varmaankin ajattelet viime 3,3:n % taksankorotusta että saimme "jopa" vaan hyvän korotuksen? Vaikka tarve oli ollut varmasti 33%, kukaan ei sano mitään, tyytyy vaan kaikkeen!
Tämän kaiken lisäksi mersu- ja muutkin kalliilla autolla ajavat maksavat ihan vapaaehtoisesti mainitsemasi "vain" 7,5 euroa siitä että saavat ajaa kalliilla autolla.
Tällainen "vain"-ajattelu saa sen aikaan, ettemme ikinä purnaa mistään lisääntyneistä maksuistamme vaan maksamme "vain" ihan kiltisti kaiken mitä vaaditaan ja suostumme istumaan työpaikallamme aina vaan enemmän ja enemmän!!
Annas olla jos kuljettamme pyytää pikkasen lisää palkkaa, älähdetään; Ei me sellaisia palkkoja voida maksaa, ei jää katetta! Voi V**tu sanon minä!!!
Vosikka on ollut aina jonkin verran kusipää, nyt näyttäisi siltä että kusipäisyys on lisääntynyt tällaisten "vain"-ukkojen vuoksi!On tosiaankin kumma, että taksvärkkipäivä ei tällekään vuodelle ole vielä mennyt. Noita "vain" kuluja saa kyllä kerättyä vaikka huru mycke. Auton pesetyksestäkin maksetaan poskettomia. Toista kyytiä päivässä.
Hyvällä autovalinnalla saa pienennettyä kuluja oikeasti merkittävästi ja jättämällä muutakin turhaa tekemättä. Mutta siihen pitää valita auto muunkin, kuin hinnan perusteella. Hinta ja polttoaineen kulutus ovat tärkein mittari. Vika-alttius on saman suuruinen kaikissa merkeissä. Laatuerot ovat nykyään mielikuvissa, eivät todellisuudessa.
Itse olen ajanut lähes kaikkia nykymalleja niin paljon, että osaan laskelmia tehdä. Jos haluaa ajaa pienillä kuluilla, pitää hankkia keppivaihteinen eurooppalainen keskikokoluokan perheauto ahdetulla dieselillä. Laskekaapas päissänne, mitä eroa on 400tkm ajolla 1 litran kulutuserolla, joka syntyy automaatin ja manuaalin erosta? Autojen välistä eroa on 1-3 litran välillä. Kaikki tämä on vain yksi kyyti päivässä olevassa haarukassa, mutta auton elinkaaren tasolla siitä kertyy jo välirahan suuruisia eroja. Kulutuksellisesti edullisimmat autot vielä maksavatkin sieltä halvimmasta päästä, jopa alle 20 000 taksiin. Automaatti maksaa litran erolla ja hankintahinnaltaan 6000 enemmän 400tkm ajossa. Auton kulutusvalinnalla saavutetaan helposti vielä 4000 € lisää, jolloin ollaankin jo kympissä ja kun halvimman auton reaalihinta on vaikkapa 12000, niin valinnalla on aivan ratkaiseva merkitys. Kun vielä pelataan liisingeillä ja pankkilainoilla, niin erot korostuvat entisestään. Korkoeroakin tulee helposti 2000 euroa lisää, mutta sehän ei ole kuin vain muutama lauantaiyö vuodessa.
Kuluja ei voi vähentää veroista, vaan verotuksessa. Tulosta kannattaa ennemmin häivyttää vähemmällä työmäärällä, kuin korkeilla kuluilla, jos progressiosta haluaa eroon. Ero työvuoroissa on auton elinkaaren aikana jopa satoja. Rahaa ei kannata ajaa toisten taskuihin. Aja ittelles. Nykyisen työvoimapulan aikana voi hyvin vedota siihen, kun ei viitsi ajoon lähteä pyhäaamuna. - sinä perintörahojasi
mersumies ostaa kirjoitti:
"toki mersua ei kannata ostaa velaksi, se on tyhmyyttä, mutta jos takametsaa,perintöä tai ihan säästöjä on niin auton vaihto ei mersulla tule tuhottoman kalliiksi muihin verrattuna."
Kuinka moni mersumies ostaa autonsa käteisellä? Kuinka monella mersumiehellä on takametsiä tai niitä mainitsemaiasi säästöjä?
Kuten edellä kirjoitin, ollaan valmiita maksamaan "vain" muutama euro lisää milloin mistäkin vaikka reaaliset ansiomme laskevat vuosi vuodelta muutamasta lisätunnin tekemisestä huolimatta. Kuitenkin toisessa välissä ollaan valittamassa taksiautoilijan työn kannattamattomuudesta, heikosta palkanmaksukyvystä, vaan kuitenkin on varaa tehdä kaikenaikaa epätaloudellisia hankintoja! Ihan vain sen vuoksi ettei ymmärretä seikkaa että perin halvallakin saa hyviä autoja. Eikä muisteta sitäkään että pienemmillä pääomasijoituksilla ei tarvitse paiskia sitä duunia niin perkeleesti vaan voi palkata apurin ja maksaa hänelle piirua parempaa palkkaa. Onhan muistettava, että se "renkikin" on palkkansa ansainnut. Minulla on varmasti hyvin vankka vuosikymmenien kokemus, autonvaihtoja on ollut jo viisitoista, enköhän ole aika laskutaitoinen, joten sinun on turha esittää minulle mitään lukuja.
Terveisiä vaan täältä sinne Westendiin ;)Yrityksesi hankintoihin? Eiköhän yrityksen terveeseen pyörittämiseen kuulu se, että rahat yrityksen toimintaan tulevat yrityksestä itseltään tai esim. Lainarahoituksella eikä yrityksen omistajan perinnöistä tai yrityksen omistajan yksityisomaisuudesta, "takametsistä" kuten vertauskuvallisesti esitit? sinulla on todellakin kusipäinen ajattelutapa kuten edellinenkin kirjoittaja totesi.
- kertaa
kulut pois kirjoitti:
On tosiaankin kumma, että taksvärkkipäivä ei tällekään vuodelle ole vielä mennyt. Noita "vain" kuluja saa kyllä kerättyä vaikka huru mycke. Auton pesetyksestäkin maksetaan poskettomia. Toista kyytiä päivässä.
Hyvällä autovalinnalla saa pienennettyä kuluja oikeasti merkittävästi ja jättämällä muutakin turhaa tekemättä. Mutta siihen pitää valita auto muunkin, kuin hinnan perusteella. Hinta ja polttoaineen kulutus ovat tärkein mittari. Vika-alttius on saman suuruinen kaikissa merkeissä. Laatuerot ovat nykyään mielikuvissa, eivät todellisuudessa.
Itse olen ajanut lähes kaikkia nykymalleja niin paljon, että osaan laskelmia tehdä. Jos haluaa ajaa pienillä kuluilla, pitää hankkia keppivaihteinen eurooppalainen keskikokoluokan perheauto ahdetulla dieselillä. Laskekaapas päissänne, mitä eroa on 400tkm ajolla 1 litran kulutuserolla, joka syntyy automaatin ja manuaalin erosta? Autojen välistä eroa on 1-3 litran välillä. Kaikki tämä on vain yksi kyyti päivässä olevassa haarukassa, mutta auton elinkaaren tasolla siitä kertyy jo välirahan suuruisia eroja. Kulutuksellisesti edullisimmat autot vielä maksavatkin sieltä halvimmasta päästä, jopa alle 20 000 taksiin. Automaatti maksaa litran erolla ja hankintahinnaltaan 6000 enemmän 400tkm ajossa. Auton kulutusvalinnalla saavutetaan helposti vielä 4000 € lisää, jolloin ollaankin jo kympissä ja kun halvimman auton reaalihinta on vaikkapa 12000, niin valinnalla on aivan ratkaiseva merkitys. Kun vielä pelataan liisingeillä ja pankkilainoilla, niin erot korostuvat entisestään. Korkoeroakin tulee helposti 2000 euroa lisää, mutta sehän ei ole kuin vain muutama lauantaiyö vuodessa.
Kuluja ei voi vähentää veroista, vaan verotuksessa. Tulosta kannattaa ennemmin häivyttää vähemmällä työmäärällä, kuin korkeilla kuluilla, jos progressiosta haluaa eroon. Ero työvuoroissa on auton elinkaaren aikana jopa satoja. Rahaa ei kannata ajaa toisten taskuihin. Aja ittelles. Nykyisen työvoimapulan aikana voi hyvin vedota siihen, kun ei viitsi ajoon lähteä pyhäaamuna.joku puhuu 100% asiaa. Vanhoille hesarin jakajille pitäisi opettaa matematiikkaa tai vaihtaa kirjanpitäjää, sillä on kivasti työtä kun pitää tehdä laskelmia.
Olkoon mersu, mutta perus sellainen sillä pärjää
Olkoon muu halpa auto joka kuluttaa vähemmän, ei tarvi olla kokoajan liikenteessä.
Mersumiehen pitää yrittää perustella hankintaansa.
Jos ei ole mahdollista nostaa hintaa, pitää kuluja ja menoja pienentää.
Pitkääkö olla mersu, jotta renki tekee töitä vai riittääkö, kuin sinä tulet toimeen? - Ekku76
kertaa kirjoitti:
joku puhuu 100% asiaa. Vanhoille hesarin jakajille pitäisi opettaa matematiikkaa tai vaihtaa kirjanpitäjää, sillä on kivasti työtä kun pitää tehdä laskelmia.
Olkoon mersu, mutta perus sellainen sillä pärjää
Olkoon muu halpa auto joka kuluttaa vähemmän, ei tarvi olla kokoajan liikenteessä.
Mersumiehen pitää yrittää perustella hankintaansa.
Jos ei ole mahdollista nostaa hintaa, pitää kuluja ja menoja pienentää.
Pitkääkö olla mersu, jotta renki tekee töitä vai riittääkö, kuin sinä tulet toimeen?On se vaan kumma, kun jotkut pärjää ihan kohtalaisesti sillä kalliillakin autolla.
"Toyota"-miesten laskelmien mukaan niiden olisi pitänyt tehdä konkurssi jo aikoja sitten, mutta niin ei vaan jostain syystä tapahdu.
Jostain syystä halvalla autolla ajajat valittavat ihan samalla lailla että tällä hommalla ei pärjää vaikka heillähän pitäisi olla suorastaan loistava tulotaso "mersumieheen" verrattuna. - eniten. täällä
Ekku76 kirjoitti:
On se vaan kumma, kun jotkut pärjää ihan kohtalaisesti sillä kalliillakin autolla.
"Toyota"-miesten laskelmien mukaan niiden olisi pitänyt tehdä konkurssi jo aikoja sitten, mutta niin ei vaan jostain syystä tapahdu.
Jostain syystä halvalla autolla ajajat valittavat ihan samalla lailla että tällä hommalla ei pärjää vaikka heillähän pitäisi olla suorastaan loistava tulotaso "mersumieheen" verrattuna.Mersut ajavat myös vapaavuoroissa. Skeidat eivät. Mesellä kyllä pärjää kaupungeissa kahdella rengillä. Tuppukylissä ei mersuja enää juuri ole. Kesämökkikunnassani on 4 taksia, eikä yhtään mersua, eikä yhtään Volvoa, eikä Tojotaa. C5 näkyy olevan, 406-vanhuskin on ja taitaa olla kaksi farkku Passattia.
- pärjäisi?
Ekku76 kirjoitti:
On se vaan kumma, kun jotkut pärjää ihan kohtalaisesti sillä kalliillakin autolla.
"Toyota"-miesten laskelmien mukaan niiden olisi pitänyt tehdä konkurssi jo aikoja sitten, mutta niin ei vaan jostain syystä tapahdu.
Jostain syystä halvalla autolla ajajat valittavat ihan samalla lailla että tällä hommalla ei pärjää vaikka heillähän pitäisi olla suorastaan loistava tulotaso "mersumieheen" verrattuna.Saat sitten vaan tehdä paljon enemmän työtunteja verrattuna tarkan markan mieheen.
Itse (yksin ja muutama tuurarivuoro per kk) ajoin halpiksellani viime vuonna 80.000 km, verotettavaa 45.000 euroa vuonna 2006...
Pistä paremmaksi! - Ekku76
pärjäisi? kirjoitti:
Saat sitten vaan tehdä paljon enemmän työtunteja verrattuna tarkan markan mieheen.
Itse (yksin ja muutama tuurarivuoro per kk) ajoin halpiksellani viime vuonna 80.000 km, verotettavaa 45.000 euroa vuonna 2006...
Pistä paremmaksi!Eiköhän sitä tulisi tehtyä niitä työtunteja ihan yhtä paljon sillä halvemmallakin autolla.
Ei vieläkään ole koskaan tullut eteen sellaista tilannetta, että olisi pakko lähteä ajoon sen takia, että saisi auton maksettua.
Meidän kylällä ajaa yksi mies S-sarjan mersulla yksinään ja tuntuu pärjäilevän oikein hyvin. Ajokilometrit vuodessa pyörii varmaankin siinä 80 tuhannen kilometrin luokassa.
Noin yleisesti ottaen meillä taksit ajaa sen 130-150 tuhatta vuoteen ihan riippumatta auton hinnasta. - kova halu?
Ekku76 kirjoitti:
Eiköhän sitä tulisi tehtyä niitä työtunteja ihan yhtä paljon sillä halvemmallakin autolla.
Ei vieläkään ole koskaan tullut eteen sellaista tilannetta, että olisi pakko lähteä ajoon sen takia, että saisi auton maksettua.
Meidän kylällä ajaa yksi mies S-sarjan mersulla yksinään ja tuntuu pärjäilevän oikein hyvin. Ajokilometrit vuodessa pyörii varmaankin siinä 80 tuhannen kilometrin luokassa.
Noin yleisesti ottaen meillä taksit ajaa sen 130-150 tuhatta vuoteen ihan riippumatta auton hinnasta.No mikä ettei. En ole koskaan väittänytkään, että kallis auto veisi ahkeran miehen/naisen konkkaan. Ja jos tykkäät tehdä paljon duunia, se on iiiihan oma valinta. Pistää jokut rahaa hyväntekeväisyyteenkin roppakaupalla. Itse olen tehnyt tätä duunia jo niin kauan, etten tee taatusti yhtään enempää kuin on tarvis.
Arvostan vapaa-ajan aika korkealle, vietän yöni paljon mieluummin sängyssä kuin jurristen puolihullujen seurassa. Onhan se hyvä että "teidän kylällä" on näitä työn sankareita, jotka tykkää valvomisesta. Niin, tykkää lisäksi autolla ajamisesta, runsaasta sellaisesta;)
Onnea ja menestystä vaan! Pidä kuitenkin mielessäsi, meillä on vain yksi elämä ja sen voi kyllä käyttää muuhunkin kuin työn tekemiseen, mammaonan hankintaan jota kukaan ei vielä ole vienyt lähteissään mukanaan;)
Vaan ei sitä nuorena huomaa kun on tullut jo vanhaksi... Meidänkin kylällä ahkerimmat ajelee sen 150-170 tuhatta ja lähtö tapahtuukin sitten aika nuorena, usein eläkepäivät ei ole edes koittaneetkaan... - Ekku76
kova halu? kirjoitti:
No mikä ettei. En ole koskaan väittänytkään, että kallis auto veisi ahkeran miehen/naisen konkkaan. Ja jos tykkäät tehdä paljon duunia, se on iiiihan oma valinta. Pistää jokut rahaa hyväntekeväisyyteenkin roppakaupalla. Itse olen tehnyt tätä duunia jo niin kauan, etten tee taatusti yhtään enempää kuin on tarvis.
Arvostan vapaa-ajan aika korkealle, vietän yöni paljon mieluummin sängyssä kuin jurristen puolihullujen seurassa. Onhan se hyvä että "teidän kylällä" on näitä työn sankareita, jotka tykkää valvomisesta. Niin, tykkää lisäksi autolla ajamisesta, runsaasta sellaisesta;)
Onnea ja menestystä vaan! Pidä kuitenkin mielessäsi, meillä on vain yksi elämä ja sen voi kyllä käyttää muuhunkin kuin työn tekemiseen, mammaonan hankintaan jota kukaan ei vielä ole vienyt lähteissään mukanaan;)
Vaan ei sitä nuorena huomaa kun on tullut jo vanhaksi... Meidänkin kylällä ahkerimmat ajelee sen 150-170 tuhatta ja lähtö tapahtuukin sitten aika nuorena, usein eläkepäivät ei ole edes koittaneetkaan...Onkos ne kaikki muutkin meidän kylällä ajavat sitten hulluja, kun muutkin kun "mersumiehet" ajaa ihan samoja kilometrimääriä?
Toki ehkä siinä sitten kypsyy nopeammin, kun istuu Ooppelissa tai Fordissa:)
Sitä minä ole aina ihmetellyt, kun tällä alalla tuntuu olevan paljon niitä joilla on joku pakottava tarve puristaa kaikki samanlaiseen muottiin.
Yleensä se "ainoa oikea tapa" vielä pakkaa olemaan jokaiselle se miten itse toimii.
Tätä hommaa voi harjoittaa aika monella eri konseptilla ja asettaa itselleen erilaisia tavoitteita.
Siinä vaiheessa jos tämä malli alkaa käydä turhan rasittavaksi, ajon määrää on kohtuullisen helppo vähentää.
Kalustovalinta ei kuitenkaan ole mitenkään yhteydessä siihen asiaan.
PS. Juoppojen ajelu yöaikaan ei muodosta mitään isoa osaa meikäläisen ajoista. - erräillä erilaista
Ekku76 kirjoitti:
Onkos ne kaikki muutkin meidän kylällä ajavat sitten hulluja, kun muutkin kun "mersumiehet" ajaa ihan samoja kilometrimääriä?
Toki ehkä siinä sitten kypsyy nopeammin, kun istuu Ooppelissa tai Fordissa:)
Sitä minä ole aina ihmetellyt, kun tällä alalla tuntuu olevan paljon niitä joilla on joku pakottava tarve puristaa kaikki samanlaiseen muottiin.
Yleensä se "ainoa oikea tapa" vielä pakkaa olemaan jokaiselle se miten itse toimii.
Tätä hommaa voi harjoittaa aika monella eri konseptilla ja asettaa itselleen erilaisia tavoitteita.
Siinä vaiheessa jos tämä malli alkaa käydä turhan rasittavaksi, ajon määrää on kohtuullisen helppo vähentää.
Kalustovalinta ei kuitenkaan ole mitenkään yhteydessä siihen asiaan.
PS. Juoppojen ajelu yöaikaan ei muodosta mitään isoa osaa meikäläisen ajoista.Melkoisia kilometrilukuja ajetaan muualla. Täällä meillä jonkin moisessa kaupungissa saa leivän isäntä, renki ja tuurarikin 80-85 tkm vuosiajolla. Nyt saattaa kilometrit lisääntyä, kun tolpalle saa mennä ennen varsinaista vuoroa. Tilauksia ei heru datalta kuitenkaan. Kilometrijuoksu on kutakuinkin 1.2 euroa. Tuolla juoksulla ja 150 tkm vuosiajolla voisi melkein uskoa rikastuvansa jopa sillä Bentsillä.
Jos joku ajaa yksin 150tkm vuodessa, niin ottakoot pienen peilin nyt heti käteensä ja katsokoot välittömästi, että onko juuren idut jo perseessä näkyvillä. Jos ei ole, niin sitten on perse puuta.
Mersun penkissä ei millään jaksa istua edes kuutta tuntia tauotta. Pösössä ja volvossa nippa nappa. Tojotassa mulla selkä prakaa jo kolmessa tunnissa ja sitten loppu yö pitää vetkutella edes takas. Koko viikon on selkä rempassa kun tojotaan erehtyy. Enää en mene. Volkkareissa oli ennen kanssa hyvät oltavat, mutta en ole tätä uutta sukupolvea testannut, mutta jos on samat jakkarat kuin Audissa, niin ihan hyvät nekin on. Jenkkivehkeissä on aina läskille perseelle hyvä olo, mutta ei niissäkään montaa tuntia kivuitta istu. - Ekku76
erräillä erilaista kirjoitti:
Melkoisia kilometrilukuja ajetaan muualla. Täällä meillä jonkin moisessa kaupungissa saa leivän isäntä, renki ja tuurarikin 80-85 tkm vuosiajolla. Nyt saattaa kilometrit lisääntyä, kun tolpalle saa mennä ennen varsinaista vuoroa. Tilauksia ei heru datalta kuitenkaan. Kilometrijuoksu on kutakuinkin 1.2 euroa. Tuolla juoksulla ja 150 tkm vuosiajolla voisi melkein uskoa rikastuvansa jopa sillä Bentsillä.
Jos joku ajaa yksin 150tkm vuodessa, niin ottakoot pienen peilin nyt heti käteensä ja katsokoot välittömästi, että onko juuren idut jo perseessä näkyvillä. Jos ei ole, niin sitten on perse puuta.
Mersun penkissä ei millään jaksa istua edes kuutta tuntia tauotta. Pösössä ja volvossa nippa nappa. Tojotassa mulla selkä prakaa jo kolmessa tunnissa ja sitten loppu yö pitää vetkutella edes takas. Koko viikon on selkä rempassa kun tojotaan erehtyy. Enää en mene. Volkkareissa oli ennen kanssa hyvät oltavat, mutta en ole tätä uutta sukupolvea testannut, mutta jos on samat jakkarat kuin Audissa, niin ihan hyvät nekin on. Jenkkivehkeissä on aina läskille perseelle hyvä olo, mutta ei niissäkään montaa tuntia kivuitta istu.Mersuunkin saa paremman kuskin penkin, jos alkuperäinen ei miellytä.
Tarkennetaan nyt sen verran, että minulla ja muilla paikkakunnan kollegoilla kertyy auton mittariin se 150 tuhatta vuodessa.
Minulla kuski ajaa n. puolet siitä ja muilla jopa enemmän.
Juoksu ei meillä ole vuositasolla kuin n. 70-80 senttiä, joten ei sillä rikastu, mutta kyllä pärjää ihan kohtuullisesti. - on eletty taloudellisesti.
sinä perintörahojasi kirjoitti:
Yrityksesi hankintoihin? Eiköhän yrityksen terveeseen pyörittämiseen kuulu se, että rahat yrityksen toimintaan tulevat yrityksestä itseltään tai esim. Lainarahoituksella eikä yrityksen omistajan perinnöistä tai yrityksen omistajan yksityisomaisuudesta, "takametsistä" kuten vertauskuvallisesti esitit? sinulla on todellakin kusipäinen ajattelutapa kuten edellinenkin kirjoittaja totesi.
en ole nostanut kaikkia rahoja auton tililtä ja nyt on jo ihan firman tuotoista jäänyt rahat vaikka mersun ostoon.. aika kusipäistä jos nyt nämä rahat laitan merssuun!??
on sulla omituinen asenne... mihin saan rahani laittaa ilman etten mielestäsi olisi kusipää?
matkusteluun? ryyppäämiseen? makuutanko rahoja tilillä vai mitä ihmettä? mersua en osta mutta jos... taitaa noi sun kusipää kommentit olla kateelisen juttuja. - velkavetoisella
sinä perintörahojasi kirjoitti:
Yrityksesi hankintoihin? Eiköhän yrityksen terveeseen pyörittämiseen kuulu se, että rahat yrityksen toimintaan tulevat yrityksestä itseltään tai esim. Lainarahoituksella eikä yrityksen omistajan perinnöistä tai yrityksen omistajan yksityisomaisuudesta, "takametsistä" kuten vertauskuvallisesti esitit? sinulla on todellakin kusipäinen ajattelutapa kuten edellinenkin kirjoittaja totesi.
"Eiköhän yrityksen terveeseen pyörittämiseen kuulu se, että rahat yrityksen toimintaan tulevat yrityksestä itseltään"
kyllä
"tai esim. Lainarahoituksella eikä yrityksen omistajan perinnöistä tai yrityksen omistajan yksityisomaisuudesta, "takametsistä" kuten vertauskuvallisesti esitit? "
häh?
siis väitätkö että uudenkin yrittäjän kannattaa aloittaa lainarahalla? kyllä parempi on jos aloittaessa on sitä perintöä tai muut rahaa jonka sijoittaa yhtiöön. ilmeisesti et ymmärrä näistä asioista mitään mutta kaltaistasi porukkaa on tolpat täynnä. - vuodessa
Ekku76 kirjoitti:
Mersuunkin saa paremman kuskin penkin, jos alkuperäinen ei miellytä.
Tarkennetaan nyt sen verran, että minulla ja muilla paikkakunnan kollegoilla kertyy auton mittariin se 150 tuhatta vuodessa.
Minulla kuski ajaa n. puolet siitä ja muilla jopa enemmän.
Juoksu ei meillä ole vuositasolla kuin n. 70-80 senttiä, joten ei sillä rikastu, mutta kyllä pärjää ihan kohtuullisesti.Vain pari yövuoroa vaatii ajamista, että ostaa 70 000€ autoon kelvollisen penkin. Taas se taksvärkkipäivä siirtyy ja jälleen kerran eteen päin.
- ???????????
velkavetoisella kirjoitti:
"Eiköhän yrityksen terveeseen pyörittämiseen kuulu se, että rahat yrityksen toimintaan tulevat yrityksestä itseltään"
kyllä
"tai esim. Lainarahoituksella eikä yrityksen omistajan perinnöistä tai yrityksen omistajan yksityisomaisuudesta, "takametsistä" kuten vertauskuvallisesti esitit? "
häh?
siis väitätkö että uudenkin yrittäjän kannattaa aloittaa lainarahalla? kyllä parempi on jos aloittaessa on sitä perintöä tai muut rahaa jonka sijoittaa yhtiöön. ilmeisesti et ymmärrä näistä asioista mitään mutta kaltaistasi porukkaa on tolpat täynnä.Mistään ei selvinnyt että kyseessä olisi toimintaansa aloittava yrittäjä. ymmärsin asian, että taksitoimintaa pyöritetään kaiken aikaa muualta tulevalla pääomalla, eikä firman tuloilla. Minä teen taksityötä elääkseni ja rahoitan toimintani firman tuotoilla enkä lainoilla ja muualta tuodulla omaisuudella.
Toisaalta, minullehan on ihan yhdentekevää kuinka juuri sinä asiasi hoidat, sijoita vaikka vanhemmiltasi saatu perintö siihen mersuun jos et sille parempia kohteita löydä ;) - eipäsjuupas
??????????? kirjoitti:
Mistään ei selvinnyt että kyseessä olisi toimintaansa aloittava yrittäjä. ymmärsin asian, että taksitoimintaa pyöritetään kaiken aikaa muualta tulevalla pääomalla, eikä firman tuloilla. Minä teen taksityötä elääkseni ja rahoitan toimintani firman tuotoilla enkä lainoilla ja muualta tuodulla omaisuudella.
Toisaalta, minullehan on ihan yhdentekevää kuinka juuri sinä asiasi hoidat, sijoita vaikka vanhemmiltasi saatu perintö siihen mersuun jos et sille parempia kohteita löydä ;)koko tämä keskustelun kummallisuus on se että mersun ostaja on "kusipää". en omista, enkä tule omistamaan mersua. mutta kukin tyylillään.
vähän vielä aikaisempien viestien kusipäisyys teoriaa:
-lähdössä etelän aurinkoon?-kusipäistä kun suomenlinnan lautalla pääsee halvalla aurinkoa ottamaan.
-asunto westedistä?- kusipäistä kun kontula,hakunila, jakomäki halvempi.
-baariin kaljalle?- kusipäistä kun kiljua saa tehtyä muutamalla eurolla.
-iskeä kaunis nainen? - kusipäistä kun rumalla samat vehkeet ja siihen on helpompi päästä käsiksi.
-iso muna? kusipäistä! pienelläkin pärjää, ei se koko vaan tekniikka!
elämä on täynnä valintoja ja toiset valitsee kalliimman tavan, eli ostaa sen mistä tykkä, toiset sen mitä pystyy.
ja hautaan ei rahat tule. perillisille tietty hyvä jos jotain jää, mutta jos ei ole lapsia eikä sukulaisia? valtio kerää kaiken pohjattomaan kirstuunsa. - tuloksen tekoon
eipäsjuupas kirjoitti:
koko tämä keskustelun kummallisuus on se että mersun ostaja on "kusipää". en omista, enkä tule omistamaan mersua. mutta kukin tyylillään.
vähän vielä aikaisempien viestien kusipäisyys teoriaa:
-lähdössä etelän aurinkoon?-kusipäistä kun suomenlinnan lautalla pääsee halvalla aurinkoa ottamaan.
-asunto westedistä?- kusipäistä kun kontula,hakunila, jakomäki halvempi.
-baariin kaljalle?- kusipäistä kun kiljua saa tehtyä muutamalla eurolla.
-iskeä kaunis nainen? - kusipäistä kun rumalla samat vehkeet ja siihen on helpompi päästä käsiksi.
-iso muna? kusipäistä! pienelläkin pärjää, ei se koko vaan tekniikka!
elämä on täynnä valintoja ja toiset valitsee kalliimman tavan, eli ostaa sen mistä tykkä, toiset sen mitä pystyy.
ja hautaan ei rahat tule. perillisille tietty hyvä jos jotain jää, mutta jos ei ole lapsia eikä sukulaisia? valtio kerää kaiken pohjattomaan kirstuunsa.Ottamatta kantaa asumiseesi, munasi kokoon, matkailuusi, naisesi rumuuteen tai nuihin tuiki epäolennaisiin esimerkkeihin (jotka muuten toivat kusipäisyyttäsi yhä enemmän esille), lienee tärkeintä tuloksen teko. Minulle ainakin ja yleensä yrittäjille on tarkeätä saada yrityksestä hyvä tulos. Tuloshan syntyy bruttoansioista miinus kulut. Mitä enemmän kuluja, sitä huonompi tulos, onko selvää tekstiä.
Otetaanpa esimerkki:
Bruttotulot ovat vaikkapa nyt 100.000 vuodessa. Menoihin hukkuu 65.000 vuodessa ja tulokseksi 35.000 vuodessa, onko selvää?
Niinpä se tulos onkin vaan 35.000.
No niin. Siihen samaan 100.000 bruttoansioon sijoitetaankin vaikkapa vain 50.000 niin silloinhan tulokseksi tulee 50.000, eikö niin. Joku sanoi, olitko se sinä, että mersun pito tulee "vain" 7,5 euroa kalliimmaksi per päivä kuin joku halpis. No joo, se "vain" onkin 2735 euroa vuodessa. Eli pikku säästöillä säästetään merkittävästi. Säästökohteita löytyy vaikka kuinka ja niistä kertyy vuosittain valtava summa, usko pois.
Itse ajan halpiksella ja teen saman tuloksen kuin tuhlari tekemällä vain noin reilu puolet siitä työmäärästä mitä tuhlari tekee.
Kun on tehty hyvä tulos, sitten onkin helppo sijoittaa rahaa vaikkapa sinne Westendiin, suomenlinnan lautan sijasta luxuslomaan. Valitettavasti munan koko on ihan muiden käsissä kuin munan omistajien ;)
Täällä jotkut ovat esittäneet että he maksavat mieluummin mersuaan kuin tuloistaan veroa, eli pistävät rahansa mieluummin Veholle kuin yhteiskunnalle. Ja tekevät työmäärään nähden surkeampaa tulosta kuin tarkan markan yrittäjä.
Onko vaikeata logiikkaa?
Lopetan asiasta kirjoittamisen tähän, en jaksa enää väitellä kusipäitten kanssa.
Ajakaa millä vaan, asukaa vapaasti missä vaan, olkoon munanne koko mikä vaan, olkoon naisenne kuinka ruma tahansa, nyt riittää!
Hyvää loppukesää vaan - pienempikin
tuloksen tekoon kirjoitti:
Ottamatta kantaa asumiseesi, munasi kokoon, matkailuusi, naisesi rumuuteen tai nuihin tuiki epäolennaisiin esimerkkeihin (jotka muuten toivat kusipäisyyttäsi yhä enemmän esille), lienee tärkeintä tuloksen teko. Minulle ainakin ja yleensä yrittäjille on tarkeätä saada yrityksestä hyvä tulos. Tuloshan syntyy bruttoansioista miinus kulut. Mitä enemmän kuluja, sitä huonompi tulos, onko selvää tekstiä.

Hyvää loppukesää vaantulos riittää? puheesi taksista "bisneksenä" jossa tulosta haetaan tuloksen takia,heh... olet kyllä aika pelle.
minulle riittää että tulen toimeen, toimeentulon taksilla vielä saa, mitään huippuhyvää liiketoimintaa se ei todellakaan ole, ei vaikka auto olisi ilmainen.
ja se tulos on kyllä ollut sen verran hyvä vuosien varrella että siitä olisi voinut ostaa jo sen mersun.
ole sinä nyt kateelinen niille jotka tulevat toimeen hyvin mersunkin kanssa.
hyvää kesän jatkoa myös! - taksiliikennettä!!

Hyvää loppukesää vaan"Itse ajan halpiksella ja teen saman tuloksen kuin tuhlari tekemällä vain noin reilu puolet siitä työmäärästä mitä tuhlari tekee."
kalliilla (n.55 000e) autolla sain 48 000 e/v verotettavaa ajamalla 15 vuoroa/kk, kuskit ajoivat loput. saatko siis seitsemällä(7) vuorolla kuukaudessa enemmän?? jos niin minäkin haluan kirjanpitoni sinne missä sinullakin! - kusipäisyys...
tuloksen tekoon kirjoitti:
Ottamatta kantaa asumiseesi, munasi kokoon, matkailuusi, naisesi rumuuteen tai nuihin tuiki epäolennaisiin esimerkkeihin (jotka muuten toivat kusipäisyyttäsi yhä enemmän esille), lienee tärkeintä tuloksen teko. Minulle ainakin ja yleensä yrittäjille on tarkeätä saada yrityksestä hyvä tulos. Tuloshan syntyy bruttoansioista miinus kulut. Mitä enemmän kuluja, sitä huonompi tulos, onko selvää tekstiä.
Otetaanpa esimerkki:
Bruttotulot ovat vaikkapa nyt 100.000 vuodessa. Menoihin hukkuu 65.000 vuodessa ja tulokseksi 35.000 vuodessa, onko selvää?
Niinpä se tulos onkin vaan 35.000.
No niin. Siihen samaan 100.000 bruttoansioon sijoitetaankin vaikkapa vain 50.000 niin silloinhan tulokseksi tulee 50.000, eikö niin. Joku sanoi, olitko se sinä, että mersun pito tulee "vain" 7,5 euroa kalliimmaksi per päivä kuin joku halpis. No joo, se "vain" onkin 2735 euroa vuodessa. Eli pikku säästöillä säästetään merkittävästi. Säästökohteita löytyy vaikka kuinka ja niistä kertyy vuosittain valtava summa, usko pois.
Itse ajan halpiksella ja teen saman tuloksen kuin tuhlari tekemällä vain noin reilu puolet siitä työmäärästä mitä tuhlari tekee.
Kun on tehty hyvä tulos, sitten onkin helppo sijoittaa rahaa vaikkapa sinne Westendiin, suomenlinnan lautan sijasta luxuslomaan. Valitettavasti munan koko on ihan muiden käsissä kuin munan omistajien ;)
Täällä jotkut ovat esittäneet että he maksavat mieluummin mersuaan kuin tuloistaan veroa, eli pistävät rahansa mieluummin Veholle kuin yhteiskunnalle. Ja tekevät työmäärään nähden surkeampaa tulosta kuin tarkan markan yrittäjä.
Onko vaikeata logiikkaa?
Lopetan asiasta kirjoittamisen tähän, en jaksa enää väitellä kusipäitten kanssa.
Ajakaa millä vaan, asukaa vapaasti missä vaan, olkoon munanne koko mikä vaan, olkoon naisenne kuinka ruma tahansa, nyt riittää!
Hyvää loppukesää vaanajatkos halvimmalla lain pykälät täyttävällä autolla? ja ilmeisesti suomen halvimmalla taksiautolla vai?
muutenhan olet kusipää niiden mielestä jotka ajavat vieläkin halvemmalla autolla.. =) - autoilija...
pienempikin kirjoitti:
tulos riittää? puheesi taksista "bisneksenä" jossa tulosta haetaan tuloksen takia,heh... olet kyllä aika pelle.
minulle riittää että tulen toimeen, toimeentulon taksilla vielä saa, mitään huippuhyvää liiketoimintaa se ei todellakaan ole, ei vaikka auto olisi ilmainen.
ja se tulos on kyllä ollut sen verran hyvä vuosien varrella että siitä olisi voinut ostaa jo sen mersun.
ole sinä nyt kateelinen niille jotka tulevat toimeen hyvin mersunkin kanssa.
hyvää kesän jatkoa myös!"tulos riittää? puheesi taksista "bisneksenä" jossa tulosta haetaan tuloksen takia,heh... olet kyllä aika pelle."
Yritystoiminta, pienimuotoinenkin, on yritystoimintaa josta pyritään tekemään paras mahdollinen tulos. Ymmärtääkseni juuri sillä yrittäjä elää? Vai onko taksiautoilu mielestäsi harrastus johon sijoitellaan ylenpalttisesti pääomaa?
Kioskikauppiaskin yrittää tehdä tulosta. Vai onko sekin vain harrastus?
Jos itse olet autoilija, millä elät?
No joo, en ole kirjoitellut tähän ketjuun aiemmin, pitipä vaan kommentoida. - koita ymmärtää
autoilija... kirjoitti:
"tulos riittää? puheesi taksista "bisneksenä" jossa tulosta haetaan tuloksen takia,heh... olet kyllä aika pelle."
Yritystoiminta, pienimuotoinenkin, on yritystoimintaa josta pyritään tekemään paras mahdollinen tulos. Ymmärtääkseni juuri sillä yrittäjä elää? Vai onko taksiautoilu mielestäsi harrastus johon sijoitellaan ylenpalttisesti pääomaa?
Kioskikauppiaskin yrittää tehdä tulosta. Vai onko sekin vain harrastus?
Jos itse olet autoilija, millä elät?
No joo, en ole kirjoitellut tähän ketjuun aiemmin, pitipä vaan kommentoida."Yritystoiminta, pienimuotoinenkin, on yritystoimintaa josta pyritään tekemään paras mahdollinen tulos. Ymmärtääkseni juuri sillä yrittäjä elää? Vai onko taksiautoilu mielestäsi harrastus johon sijoitellaan ylenpalttisesti pääomaa? "
sillä yritetään saada leipää pöytään. se oli alunperin taksin tarkoitus ja päättäjät aikovat sen siihen palauttaa.
alkupääoma on liiketoiminnan kannalta järkevää, ja jopa laki vaatii osakeyhtiöön alkupääoman. - sirkuspelle
autoilija... kirjoitti:
"tulos riittää? puheesi taksista "bisneksenä" jossa tulosta haetaan tuloksen takia,heh... olet kyllä aika pelle."
Yritystoiminta, pienimuotoinenkin, on yritystoimintaa josta pyritään tekemään paras mahdollinen tulos. Ymmärtääkseni juuri sillä yrittäjä elää? Vai onko taksiautoilu mielestäsi harrastus johon sijoitellaan ylenpalttisesti pääomaa?
Kioskikauppiaskin yrittää tehdä tulosta. Vai onko sekin vain harrastus?
Jos itse olet autoilija, millä elät?
No joo, en ole kirjoitellut tähän ketjuun aiemmin, pitipä vaan kommentoida.kuten jo mainitsin, toimeentulo on kohdallaan, mutta... bisnestä sanan varsinaisessa merkityksessä ei taksista saa, siihen vaaditaa vähän enemmän tuloja.
taksissa kuitenkin puhutaan muutamista kymmenistä tuhansista, siis rahoista jonka jo "tavallinen" palkansaaja saa.
(perustuu siihen että tavallisen palkansaajan keskiansio on noin 35 000 e/v, v.2006) - ulkopuolisena
kusipäisyys... kirjoitti:
ajatkos halvimmalla lain pykälät täyttävällä autolla? ja ilmeisesti suomen halvimmalla taksiautolla vai?
muutenhan olet kusipää niiden mielestä jotka ajavat vieläkin halvemmalla autolla.. =)vastauksen. =)
- autoilija...
koita ymmärtää kirjoitti:
"Yritystoiminta, pienimuotoinenkin, on yritystoimintaa josta pyritään tekemään paras mahdollinen tulos. Ymmärtääkseni juuri sillä yrittäjä elää? Vai onko taksiautoilu mielestäsi harrastus johon sijoitellaan ylenpalttisesti pääomaa? "
sillä yritetään saada leipää pöytään. se oli alunperin taksin tarkoitus ja päättäjät aikovat sen siihen palauttaa.
alkupääoma on liiketoiminnan kannalta järkevää, ja jopa laki vaatii osakeyhtiöön alkupääoman."taksi ei ole bisnes
koita ymmärtää"
Taksiautoilu on ammatti, jolla todellakin hankitaan sitä "leipää".
Jos sen saman leipämäärän saa 20.000 euron työkalulla, tarvitsenko siihen silloin 70.000 euron työkalua?
Kuitenkiaan sillä kalliilla leivänhakuvälineellä ei voi kuljettaa yhtään enempää sitä leipää.
Tai jos olen kullankaivaja. Silloin minulle riittää puuvartinen lapio ja peltinen vaskooli. En tarvitse lapiota jossa on kultainen ja timantein koristeltu varsi eikä vaskoolinkaan tarvitse olla kultaa. Kas kun näillä molemmilla saa ihan yhtä paljon sitä kultaa...
Molempia lapioita saan heiluttaa tasan yhtä paljon kullan löytämiseksi.
Saatikka että veisin paikalle kaivurin ja kuorma-auton. Sillä summalla että saan hankittua nämä kaivurit ja autot pitää löytää kultaa niin saamaristi että katan kulut. Yötä päivää ehkä joudun painamaan...
Onko tämä nyt niin vaikeata matematiikkaa?
Vaan sijoitelkaas pojat, saattehan istua sitten siellä yötä päivää, heh.... - antimersu...
sirkuspelle kirjoitti:
kuten jo mainitsin, toimeentulo on kohdallaan, mutta... bisnestä sanan varsinaisessa merkityksessä ei taksista saa, siihen vaaditaa vähän enemmän tuloja.
taksissa kuitenkin puhutaan muutamista kymmenistä tuhansista, siis rahoista jonka jo "tavallinen" palkansaaja saa.
(perustuu siihen että tavallisen palkansaajan keskiansio on noin 35 000 e/v, v.2006)Eikö sitä paremmalla syyllä kannata laskeskella mitä sen pienen kassavirran hankkimiseksi kannattaa sijoittaa?
Jos saan kassavirtaa sen 100.000 euroa vuodessa, en kai ole niin pöllö että sijoittaisin tuon hankkimiseksi 70.000 jos selviän 20 tuhannella?
Jos tienaan euronkin enemmän vain sillä että osaan laskea, otan varmasti senkin euron kotiin.
Bisnes (engl. business) tarkoittaa kaupankäyntiä.
Käytkö sinä kauppaa (myyt kyytejä) piittaamatta kuinka kalliilla pelillä niitä kyytejä myyt? Kyydin hinta on kuitenkin sama vaikka ajaisit sen vähän halvemmallakin pelillä... - kirjaa pitelevä
taksiliikennettä!! kirjoitti:
"Itse ajan halpiksella ja teen saman tuloksen kuin tuhlari tekemällä vain noin reilu puolet siitä työmäärästä mitä tuhlari tekee."
kalliilla (n.55 000e) autolla sain 48 000 e/v verotettavaa ajamalla 15 vuoroa/kk, kuskit ajoivat loput. saatko siis seitsemällä(7) vuorolla kuukaudessa enemmän?? jos niin minäkin haluan kirjanpitoni sinne missä sinullakin!Kirjanpitäjä ei hoida talouttasi, joudut sen tekemään ihan itse. Jos et sitä hallitse, ei se ole kirjanpitäjän ansiota tai syytä.
Kirjanpitäjähän vain kirjaa tulosi/menosi.
Kyse ei ole siitä MITEN kirjataan vaan siitä MITÄ kirjataan. Näillä on kuulkaas onnettomat tunarit suuri ero! - taksissa
autoilija... kirjoitti:
"taksi ei ole bisnes
koita ymmärtää"
Taksiautoilu on ammatti, jolla todellakin hankitaan sitä "leipää".
Jos sen saman leipämäärän saa 20.000 euron työkalulla, tarvitsenko siihen silloin 70.000 euron työkalua?
Kuitenkiaan sillä kalliilla leivänhakuvälineellä ei voi kuljettaa yhtään enempää sitä leipää.
Tai jos olen kullankaivaja. Silloin minulle riittää puuvartinen lapio ja peltinen vaskooli. En tarvitse lapiota jossa on kultainen ja timantein koristeltu varsi eikä vaskoolinkaan tarvitse olla kultaa. Kas kun näillä molemmilla saa ihan yhtä paljon sitä kultaa...
Molempia lapioita saan heiluttaa tasan yhtä paljon kullan löytämiseksi.
Saatikka että veisin paikalle kaivurin ja kuorma-auton. Sillä summalla että saan hankittua nämä kaivurit ja autot pitää löytää kultaa niin saamaristi että katan kulut. Yötä päivää ehkä joudun painamaan...
Onko tämä nyt niin vaikeata matematiikkaa?
Vaan sijoitelkaas pojat, saattehan istua sitten siellä yötä päivää, heh...."Jos sen saman leipämäärän saa 20.000 euron työkalulla, tarvitsenko siihen silloin 70.000 euron työkalua?"
jos toimeentulo on saatu, loput rahat voisin laittaa vaikka 70 000 e:n autoon jos joku auto alkaa kovasti kiinnostaa. ainakin tällä hetkellä olisi mahdollisuus tuo kallis ostaa... itse ajan 30 000e:n autolla kunnes esim. mb:stä saa sellaisen mallin joka kiinnostaa.
ahne voi toki olla ja laskea sentin päälle miten vain jää eniten ja stressata sitä, mutta taksissa ei niinkään tuloksen kannalta ole kysymys auton hinnasta, vaan omasta työpanoksesta.
kuten tälläkin palstalla on usein korostettu, auton osuus kuluista on n.5%.
kukin tyylillään, itse ajan sillä millä haluan ja mihin rahat riittää. halvemmallakin autolla voi toki ajaa mutta kun en ole löytänyt sellaista joka kiinostaisi. - halpa auto
taksissa kirjoitti:
"Jos sen saman leipämäärän saa 20.000 euron työkalulla, tarvitsenko siihen silloin 70.000 euron työkalua?"
jos toimeentulo on saatu, loput rahat voisin laittaa vaikka 70 000 e:n autoon jos joku auto alkaa kovasti kiinnostaa. ainakin tällä hetkellä olisi mahdollisuus tuo kallis ostaa... itse ajan 30 000e:n autolla kunnes esim. mb:stä saa sellaisen mallin joka kiinnostaa.
ahne voi toki olla ja laskea sentin päälle miten vain jää eniten ja stressata sitä, mutta taksissa ei niinkään tuloksen kannalta ole kysymys auton hinnasta, vaan omasta työpanoksesta.
kuten tälläkin palstalla on usein korostettu, auton osuus kuluista on n.5%.
kukin tyylillään, itse ajan sillä millä haluan ja mihin rahat riittää. halvemmallakin autolla voi toki ajaa mutta kun en ole löytänyt sellaista joka kiinostaisi."kuten tälläkin palstalla on usein korostettu, auton osuus kuluista on n.5%."
Joko sinulla on hemmetin halpa auto tai tähtitieteellisen suuret tulot jos saat auton osuudeksi vain 5 %!
;) - perin merkillistä
taksissa kirjoitti:
"Jos sen saman leipämäärän saa 20.000 euron työkalulla, tarvitsenko siihen silloin 70.000 euron työkalua?"
jos toimeentulo on saatu, loput rahat voisin laittaa vaikka 70 000 e:n autoon jos joku auto alkaa kovasti kiinnostaa. ainakin tällä hetkellä olisi mahdollisuus tuo kallis ostaa... itse ajan 30 000e:n autolla kunnes esim. mb:stä saa sellaisen mallin joka kiinnostaa.
ahne voi toki olla ja laskea sentin päälle miten vain jää eniten ja stressata sitä, mutta taksissa ei niinkään tuloksen kannalta ole kysymys auton hinnasta, vaan omasta työpanoksesta.
kuten tälläkin palstalla on usein korostettu, auton osuus kuluista on n.5%.
kukin tyylillään, itse ajan sillä millä haluan ja mihin rahat riittää. halvemmallakin autolla voi toki ajaa mutta kun en ole löytänyt sellaista joka kiinostaisi.Jos toinen auto maksaa 20 ja toinen 55, niin kuinka molemmat voi olla 5%? Joku tässä mättää. Rahassa tuo ero on yhden vuoden palkka taksi-isännälle, eli 35. Luvut kerrotaan samalla, millä kierroslukumittarikin.
- vieläkin!
Laatu tuntuu tippuvan auto autolta uuteenpäin tultaessa ja nykyinen auto jää viimeiseksi Mersuksi minun kohdallani. Todennäköisesti vaihdan sen Avensikseen mutta Lexus vasta namipala olisi!
- se....
vaan kiva tehdä töitä sillä työkalulla milla haluaa, ei sillä autolla ole niin paljon merkitystä. pääasia on että itse viihtyy ja saa maksunsa maksettua. mb E 320 cdi jne.....
- että silleen
"vaan kiva tehdä töitä sillä työkalulla milla haluaa, ei sillä autolla ole niin paljon merkitystä. pääasia on että itse viihtyy ja saa maksunsa maksettua. mb E 320 cdi jne....."
Minä olen lomalla. Kuukauden. Auto seisoo. Laskut maksettu. Ajallaan. Jääkää te viihtymään mersujenne rattiin, minä lomailen!
" ...ei sillä autolla ole niin paljon merkitystä."
Siltikin sen pitää sulla olla mb 320 cdi... Poikaparka.
nim. "halpis"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614283Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653487Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541817Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251707Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981443Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133950Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235863en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115852Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18849