Tiedättekö, onko kukaan vapautunut asevelvollisuudesta muun uskonnon perusteella, kuin kuulumalla Jehovan todistajiin?
Jos muistan oikein, niin EIOT ei pitänyt nykyistä käytäntöä uskonnonvapauden mukaisena.
Lainsäädäntöä ei ole muutettu, mutta tiedättekö yksittäisistä oikeudenkäynneistä, jossa tuomioistuin olisi tulkinnut asevelvollisuuslakia perustuslain vastaiseksi tältä osin?
Uskontosyyt, tapauksia?
2
384
Vastaukset
- Hana
En tiedä, mutta ala-asteen opettajani (synt. 1946-49) oli uskovainen ja sain itse sivaria suoritessa tietooni että hänkin on suorittanut sivarin joskus 60-luvulla varmaankin silloin näihin syihin vedoten. Hänen tyttärensä tuskin on uskovaisia, koska luulisi että sellaisen tyttäret olisi lähinnä selibaatissa aviolittoonsa saakka. ala-asteen opettajani oli pirun hyvä opettajana ja mukava ihminen kaikin puolin (oli pari lukuvuotta meidän liikunnan maikkakin. Taisi tietää paljon lento-, kori- ja käsipallostakin).
- kulkee tornarina,
eli siis tornihuhuna, sellainen tapaus jossa joku uskis olisi saanut vapautuksen sillä että oli kieltäytynyt herroittelemasta esimiehiä ja kysynyt vain aina että "mikä Herra sinä minulle olet?".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624303Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653506Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1551829Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251714Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991447Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18865Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235864en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115855