KERTOKAA minulle

Seurakunnan paimenen pitää olla YHDEN VAIMONMIES.

Ja kuitenkaan näin ei kirkossamme ole.
Missä kohde noudatetaan Raamattua niin kuin on kirjoitettu?

Ja missä kohden ei?

Ja kuka sanoo/päättää/ ratkaisee SEN?
5187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Asian päätti kirkolliskokous aikanaan. Joka kirkossa / seurakunnassa / lahkossa tehdään hyviä päätöksiä, mutta myös huonoja.

Tämä päätös syntyi yleisestä painostuksesta, jossa määräävänä pointtina oli tasa-arvo ja kirkon kuva. Kun jälkikäteen seuraa ilmiötä, huomaa, että ei se lisännyt seurakuntalaisten aktiviteettia, vaikka niin väitettiin. Ei se lisännyt saarnojen moninaisuutta, vaikka niin väitettiin. Ei se lisännyt sitä lämpöä ja pehmeyttä, vaikka niin väitettiin. Kirkko sortui päätökseen väärin argumentein esitettyjen vaatimusten edessä.

Mutta kun tutkii ko Raamatunkohdan taustaa, se itse asiassa kieltää moniavioisen seurakunnan kaitsijan kelpoisuuden virkaansa. Moniavioinen saattoi olla vain mies.

Äänestä

Eiköhän se oo niin jotta kyllä ovat yhden vaimonmiehiä; kerrallaan. Eri asia on että kenen vaimon!

Äänestä

"Kertokaa minulle Kun Raamattu sanoo: Seurakunnan paimenen pitää olla YHDEN VAIMONMIES. ja kuitenkaan näin ei kirkossamme ole."

Tuota Raamatun kohtaa ei noudata kirjaimellisesti ketkään muut kuin luterilaisen kirkon pieni vähemmistö, eivät siis myöskään muut kristilliset kirkot. Katolisen kirkon papit eivät saa olla yhdenkään vaimon miehiä eivätkä myöskään ortodoksipiispat, sillä heidän tulee elää selibaatissa. Ajatella, vain luterilaisen kirkon pieni vähemmistö on oikeassa ja katolilaiset, ortodoksit ja luterilaisen kirkon enemmistö ovat väärässä, ainakin tuon vähemmistön mielestä.

Äänestä
  • sanoa?
    Kysymykset oli selvästi kirjoitettu.

    Nyt odotan vastauksia.

    Äänestä

  • mitä tahdot kirjoitti:

    sanoa?
    Kysymykset oli selvästi kirjoitettu.

    Nyt odotan vastauksia.

    tuohon virkkeeseesi, jonka panin lainausmerkkien sisään. Täällä voi valita, mihin asiaan jonkun viestissä esittää kommentin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kun Raamattu sanoo: kirjoitti:

Seurakunnan paimenen pitää olla YHDEN VAIMONMIES.

Ja kuitenkaan näin ei kirkossamme ole.
Missä kohde noudatetaan Raamattua niin kuin on kirjoitettu?

Ja missä kohden ei?

Ja kuka sanoo/päättää/ ratkaisee SEN?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu