Hämmästyttävintä Ari Koivusessa on mielestäni hänestä esiintyessä välittyvä vaikutelma vahvasta sisäisestä voimasta. Kun hän puhuu, tätä piirrettä ei juurikaan huomaa, vaan hän vaikuttaa letkeältä ja leppoisaltakin tyypiltä. Kun hän laulaa, tilanne on toinen - jokin uusi voima/ vimma astuu silloin kehiin ja soi hänen hyytävän äänensä kautta.
Koska hänellä on tuo ulkonäkönsä - erikoinen sekoitus keskenkasvuista maskuliinisuutta yhdistyneenä erittäin puhtaisiin kasvonpiirteisiin (mystiset peikon korvat ja mahtavan kuontalon jätän ruotimatta) - hänestä tulee vangitseva ilmestys lavalla. Mutta varmaa on, että hänen sisäiseen voimaansa liittyy paljon aggressiivisuutta, turhautumista ja epätoivoakin, jonka juuret saattavat olla vuosissa, jolloin elämä ei hänelle hymyillyt. Aggressiivisuus näkyy mielestäni eleissä ja äänen yllttäen kasvavassa voimassa.
Ja koska aggressiossa on aina paitsi luovat, myös tuhoavat puolensa, on maailmalle voitto, että Ari muuttaa raivoa musiikiksi! Hänhän olisi voinut elämässään tyytyä klassiseen mummonpotkintaan ja kioskimurtoihin.
Koska Ari todennäköisesti on elämässään oppinut, että voi luottaa viimekädessä vain itseensä, hän on tuon "elämä tässä ja nyt" ja "laskuhumalassa idolsiin" - mediameiningin takana takuulla pottumaisen päättäväinen ja suunnitelmallinen, vaikkei sitä tuossa iässä itse edes välttämättä aina vielä tiedostakaan.
Koivusen voimanlähteenä
105
3258
Vastaukset
- se tosiaan
vaikuttaa. On muuten hienoa kun saa seurata tätä Arin kehitystä eri kanavien kautta, levyltä, livenä, videoilta. Myös kuvien, artikkeleiden plus erilaisisten arvioiden kautta voi yrittää hahmottaa ja löytää totuutta, jos sellaista nyt on olemassa... Vaikka tämä palsta on taas viime aikoina muistuttanut enemmän roskista kuin keskustelupalstaa, löytyy täältä kuitenkin näitä helmiä kuten edellinen puheenvuoro- kiitos siitä.
- asian ytimeen
Näin olen itse myös ajatellut tästä raivon purkautumisesta, onneksi hänellä on tämä Ääni ja Soundi.
Arilla on kaunis sielu. Häneen sopivat hyvin laulamansa laulun sanat; mitä ikinä oletkin pysy totuudessa. Arihan on rehellinen itselleen ja muille. Kiitos siitä että on olemassa tälläinen lahjakkuus. - järkeä täällä!
Kiva lukea asiallista ja aiheellista kirjoitusta tällä palstalla, joka tuntuu eräänlaiselta roskakorilta 90 %:sti.
Tuo analyysisi tuosta raivon ulos tulosta pitää varamsti paikkansa. Tuli ihan mieleen, että jos Ari tekisi sanoituksia biiseihin tulevaisuudessa niin minkähän laisia teemoja niihin tulisi? Heh, jotain media angstia tai tunkeilevien tahdittomien fanien kintereillä juoksua tai vaikkapa slovari nukkumisen ihanuudesta:) heh:) - melkein luopunut
toivosta löytää täältä järkeviä mielipiteitä, niin annas olla tälläinen timantti löytyi. Kiitos hyvästä analyysistä. Enemmän tälläisiä kirjoituksia.
- siinä että
Arin voimanlähteenä olisi raivo. Aggressiivisuutta on kaikissa ihmisissä.
Hevi on yleensä voimakasta.- luovassa
työssä on annos raivoa myös,tiedän.
- upeasta
analyysistä! Hienoa lukea kerrankin asiallista ja hyvin perusteltua tekstiä täällä.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi kaikesta mitä sanoit. Arissa on tosiaan tiettyä raivoa ja aggressiivisuutta esiintyessään, joka purkautuu eleissä ja varsinki äänessä. Nämä asiat yhdistettynä mainitsemaasi ulkoiseen olemukseen (todella hyvä luonnehdinta muuten :D) saa aikaan mystisen sekoituksen, joka lumoaa kerrasta toiseen ja aiheuttaa sen "hurmoksen", mistä tällakin palstalla on useasti mainittu.
Hyvä tosiaan, että Arilla on tuo musiikki ilmaisukeinona. En sano, etä hän olisi muuten alkanut mummoja potkia, mutta tuollainen sisäinen energia kannattaa purkaa musiikkiin, niin me muutkin saamme nauttia huikeista elämyksistä. ;) - just ristiriita fyysisen ja...
voiman välillä. Fysiikka Arilla on vähän niin ja näin eikä se ees halua kohentaa sitä puolta, koska katsoo pärjäävänsä sellasella tasolla kuin on.
Kokonaan toinen puoli on toi psyykkinen ulottuvuus, joka on kehittynyt jostain ajan kuluessa tai ehkä pohjatkin on olleet jo suht korkeella.
Ari on suht hentona kaverina takuulla pärjänny porukoissa nimenomaan sosiaalisuutensa ja suuvärkkinsä avulla eikä minään schwarzeneggerinä.
Veikkaan , että kun jotain kismaa on tullu eikä sovittelevuus enää ole auttanut niin nyrkkien sijasta on sanat sivaltaneet eli Ari mahtaa osata olla myös häijy suustaan, jos se seinää vasten ajetaan.
Ari on kehittänyt itselleen melkosen pokan, joka osaksi on myös sitä että se ottaa asiat sellasena kuin ne tulee sen kummempia niitä kelaamatta. luonteessa on melkosta flegmaattisuutta nähtävissä ajoittain eli mikään ei juuri hätkäytä päällisinpuolin.
Sisällä kuiteskin kytee kaikenlaista ja sen Ari saa hienosti purettua ulos biiseissään.
Arista saa keikoilla sellasen jännän mystisen fiiliksen ikäänkuin se vois olla näennäisestä lepposan kaverin olomuodostaan huolimatta ihan millanen tahansa. Esiintyessään se ikäänkuin sähköistyy ja sitä latausta alkaa virtaamaan yleisöön päin.
Sekin Arissa on jännää, et se ikäänkuin säännöstelee itseään. Melkeen voi tuntea sen latingin mikä sillä on, jos on suht lähellä. Arin ei tarvii hillua lavalla päättömästi ottaakseen yleisön haltuun. Jo joku vartalon liike johonkin suuntaan vaikuttaa porukkaan. Periaatteessa Ari vois villitä porukan ihan millaseksi vaan, jos haluais. Voima on tosiaan sen kanssa.- seuraan kirjoittelua
Arista. Onko muiden tiedossa, olisiko kenestäkään muusta suomalaisesta artista ollut näin paljon analyysejä ja kirjoituksia? Arissa on todella jotain joka koskettaa.
- minäkin.
seuraan kirjoittelua kirjoitti:
Arista. Onko muiden tiedossa, olisiko kenestäkään muusta suomalaisesta artista ollut näin paljon analyysejä ja kirjoituksia? Arissa on todella jotain joka koskettaa.
Ari inspiroi ihmisiä mahtaviin kirjallisiin suorituksiin ja analyyseihin sen lisäksi, että villitsee kansaa keikoilla. Ari on todellakin ilmiö, ei voi muuta sanoa. Tänä vuonna ei varmasti ole puhuttu ja kirjoitettu kenestäkään enempää kuin Arista, virallisen median tai "rivi-ihmisten" taholta. Jokin tuossa taviksessa vain kiehtoo niin paljon, että ihmisten mielikuvitus lähtee laukkaamaan.
Ihana muuten tuo "voima on sen kanssa". May the Force be with you, Ari. :D - kun se laulaa
minäkin. kirjoitti:
Ari inspiroi ihmisiä mahtaviin kirjallisiin suorituksiin ja analyyseihin sen lisäksi, että villitsee kansaa keikoilla. Ari on todellakin ilmiö, ei voi muuta sanoa. Tänä vuonna ei varmasti ole puhuttu ja kirjoitettu kenestäkään enempää kuin Arista, virallisen median tai "rivi-ihmisten" taholta. Jokin tuossa taviksessa vain kiehtoo niin paljon, että ihmisten mielikuvitus lähtee laukkaamaan.
Ihana muuten tuo "voima on sen kanssa". May the Force be with you, Ari. :DJos Ari ite on läsnä niin voimakin on. Sitä on vaikee arvioida millasta se voima on. Ainakin siitä saa energiaa ja fiilistä kun sitä kuuntelee. Toisaalta levyltä kuultuna se on onnistunut myös rauhottamaan mua, kun oon ollu pää täynnä ongelmia. Kuuntelen Arin levyä usein nukkumaan mennessäni, jotta pääsen irti päässä pyörivistä ajatuksista.
Keikoilla ei sitä rauhottavaa vaikutusta kyllä tule. Päinvastoin alkaa käydä sellasilla kierroksilla, et savu nousee. - siinä on niin paljon
minäkin. kirjoitti:
Ari inspiroi ihmisiä mahtaviin kirjallisiin suorituksiin ja analyyseihin sen lisäksi, että villitsee kansaa keikoilla. Ari on todellakin ilmiö, ei voi muuta sanoa. Tänä vuonna ei varmasti ole puhuttu ja kirjoitettu kenestäkään enempää kuin Arista, virallisen median tai "rivi-ihmisten" taholta. Jokin tuossa taviksessa vain kiehtoo niin paljon, että ihmisten mielikuvitus lähtee laukkaamaan.
Ihana muuten tuo "voima on sen kanssa". May the Force be with you, Ari. :Dkaikenlaisia mahdollisuuksia joka suuntaan, että vaikka kuin sanottais, et se on tietynlainen ja jossain tietyissä rajoissa niin jokin sen antama ärsyke tai viesti saa kokon pakan muuttamaan jälleen muotoaan. Niistä Arin jokereista ei tunnu loppua tulevan millään. Niin tavallinen niin erikoinen, että mielikuvitukselle riittää todella töitä.
- oion
että kukaan pehossarjan mies ei ala häijyjä herjoja heittää jos on selkä seinää vaste. Huvittava väite. Kyllä silloin supliikki voi olla pelastava voima mutta se silloin oikeilla sanoilla armoa aneleva eikä mikään häijyttely.
Huvittavia noi teidän analyysinne. Aivan kuin muka tuntisitte tyypin. Ja jos tuntisitte niin olisi harvinaisen typerää tulla tänne analysoimaan henkilöä. Analyysinne on yhtä naurettavaa kuin se että sanon Arin olevan hunon itsetunnon omaava juoppo, jolla ei sana kulje kuin vittuillessa ja silloinkin järki asuu vähintään yhtä kaukana kuin lähin toinen henkilö. Kaikenmaailman kuvia voi luoda henkilöstä jonka näkee esiintyvän vain teatraalisissa tilanteissa sekä jonkun kolmannen ihmisen muokkaamissa mielikuvissa.
Tää on vähän kuin lukis jotain teineille tarkoitettua julkaisua. - on jo sen verran
oion kirjoitti:
että kukaan pehossarjan mies ei ala häijyjä herjoja heittää jos on selkä seinää vaste. Huvittava väite. Kyllä silloin supliikki voi olla pelastava voima mutta se silloin oikeilla sanoilla armoa aneleva eikä mikään häijyttely.
Huvittavia noi teidän analyysinne. Aivan kuin muka tuntisitte tyypin. Ja jos tuntisitte niin olisi harvinaisen typerää tulla tänne analysoimaan henkilöä. Analyysinne on yhtä naurettavaa kuin se että sanon Arin olevan hunon itsetunnon omaava juoppo, jolla ei sana kulje kuin vittuillessa ja silloinkin järki asuu vähintään yhtä kaukana kuin lähin toinen henkilö. Kaikenmaailman kuvia voi luoda henkilöstä jonka näkee esiintyvän vain teatraalisissa tilanteissa sekä jonkun kolmannen ihmisen muokkaamissa mielikuvissa.
Tää on vähän kuin lukis jotain teineille tarkoitettua julkaisua.elämän-ja ihmistuntemusta, että osaa lukea ihmistä jo eleistä ja jopa ilmeistä. Intuitio on sen nimi.Toiset osaa toiset ei. Yleensä yksinkertaiset ihmiset eivät tätä taitoa omaa.
- täällä ei
oion kirjoitti:
että kukaan pehossarjan mies ei ala häijyjä herjoja heittää jos on selkä seinää vaste. Huvittava väite. Kyllä silloin supliikki voi olla pelastava voima mutta se silloin oikeilla sanoilla armoa aneleva eikä mikään häijyttely.
Huvittavia noi teidän analyysinne. Aivan kuin muka tuntisitte tyypin. Ja jos tuntisitte niin olisi harvinaisen typerää tulla tänne analysoimaan henkilöä. Analyysinne on yhtä naurettavaa kuin se että sanon Arin olevan hunon itsetunnon omaava juoppo, jolla ei sana kulje kuin vittuillessa ja silloinkin järki asuu vähintään yhtä kaukana kuin lähin toinen henkilö. Kaikenmaailman kuvia voi luoda henkilöstä jonka näkee esiintyvän vain teatraalisissa tilanteissa sekä jonkun kolmannen ihmisen muokkaamissa mielikuvissa.
Tää on vähän kuin lukis jotain teineille tarkoitettua julkaisua.väitä tuntevansa Aria. Jos vaivaituisit lukemaan nämä kirjoitukset, tajuaisit, että nämä analyysit perustuvat siihen, mitä ihmiset näkevät esim. keikoilla. Kyse on vaikutelmista. Mikä estää spekuloimasta näiden vaikutelmien todenperäisyyttä? Ainakin se on paljon tervehenkisempää kuin tuntemattoman ihmisen jatkuva herjaaminen ja pikkumaisuuksiin menevä kanssakirjoittelijoiden mitätöinti ja solvaaminen.
- yksinkertainen...
on jo sen verran kirjoitti:
elämän-ja ihmistuntemusta, että osaa lukea ihmistä jo eleistä ja jopa ilmeistä. Intuitio on sen nimi.Toiset osaa toiset ei. Yleensä yksinkertaiset ihmiset eivät tätä taitoa omaa.
näkee vain sen minkä haluaa nähdä ja mikä sille tarjottimella tarjotaan. Yksinkertainen ei tätäkään tajua.
- jo aiemmin...
täällä ei kirjoitti:
väitä tuntevansa Aria. Jos vaivaituisit lukemaan nämä kirjoitukset, tajuaisit, että nämä analyysit perustuvat siihen, mitä ihmiset näkevät esim. keikoilla. Kyse on vaikutelmista. Mikä estää spekuloimasta näiden vaikutelmien todenperäisyyttä? Ainakin se on paljon tervehenkisempää kuin tuntemattoman ihmisen jatkuva herjaaminen ja pikkumaisuuksiin menevä kanssakirjoittelijoiden mitätöinti ja solvaaminen.
että yhtälailla minä voin tehdä Arista analyysin vittuilevana juoppona jolla ei ole järjen häivää olemisissaan. Minusta realismi on tervehenkisyyttä mutta pilvissä leijaileva naivismi on typeryyden lisäksi jotain muuta kuin tervettä.
- kykene
jo aiemmin... kirjoitti:

keskustelemaan ilman keskustelukumppanin vähättelemistä ja mitätöintiä, joten minun osaltani tämä keskustelu loppuu tähän. Kiitos ja hyvää loppuelämää.
- syntyvät

tiedostamatta halusimme tai emme. Materiaalina on kaikki mitä olemme kuullet ja nähneet. Erivärisiä laseja meillä varmaan on mutta hyvällä tahdolla näkemyksiä vaihtamalla pääsemme eteenpäin ja opimme aina jotain uutta, itsestämme ja muista...meni nyt aika yleiselle tasolle tämä juttu.. mutta kannatan siis tällaista keskustelua siinä hengessä että arvostetaan myös muiden näkemyksiä.
- en pidä
kykene kirjoitti:
keskustelemaan ilman keskustelukumppanin vähättelemistä ja mitätöintiä, joten minun osaltani tämä keskustelu loppuu tähän. Kiitos ja hyvää loppuelämää.
"keskustelusta" ihmisen kanssa jolla on kyky ymmärtää vain yhden suuntaisia ajatuksia. Kiitos sinullekin jos jätät minut tästä lähin rauhaan.
- samaa
syntyvät kirjoitti:
tiedostamatta halusimme tai emme. Materiaalina on kaikki mitä olemme kuullet ja nähneet. Erivärisiä laseja meillä varmaan on mutta hyvällä tahdolla näkemyksiä vaihtamalla pääsemme eteenpäin ja opimme aina jotain uutta, itsestämme ja muista...meni nyt aika yleiselle tasolle tämä juttu.. mutta kannatan siis tällaista keskustelua siinä hengessä että arvostetaan myös muiden näkemyksiä.
mieltä, enkä ole koskaan ollut kriittistä keskustelua vastaan, kunhan se käydään rakentavasti. Tässä ketjussa nyt sattui olemaan paljon ihmisiä, jotka näkevät Arin positiivisessa valossa ja haluavat spekuloida positiivisiaan vaikutelmiaan hänestä. Sitten täytyy taas jonkun tolvanan tulla ja ruveta solvamaan muita keskustelijoita. Onko se joku ihme, jos hän ei saa sydämellistä vastaanottoa? Eri mieltä saa olla, mutta miksi aina on mentävä lapselliseen riitelyyn? Eivätkö nämä ihmiset, jotka eivät pidä Arista tai ole samaa mieltä esim. tässä ketjussa esitettyjen mielipiteiden kanssa, osaa ilmaista itseään muuten kuin haukkumalla muita? Kyllä se minusta kertoo paljon enemmän heidän lapsellisuudestaan kuin Ari-fanien.
- siis minunkin

näkemyksiäni. Minun näkemykseni on yhtä arvokas kuin muidenkin. Jos joku kehuu jotain mutta minä näen sen eritavalla niin onko se automaattisesti niin että se toinen on oikeassa? Kuka sen pystyy määrittelemään?
- kaipaa keneltäkään
samaa kirjoitti:

sydämellisiä sen paremmin kuin sydämettömiäkään vastaanottoja. Haluan vain sanoa mielipiteeni asioista joista näköjään teillä näkyy olevan oikeus sanoa mitä tahdotte. Te nyt vain olette taas niitä ihmisiä, jotka haluatte vain että kaikki olisivat samaa mieltä kuin te. Puheenollen muiden haukkumisista niin olisi syytä katsoa myös itse sinne peiliin.
- on hedelmällistä
siis minunkin kirjoitti:
näkemyksiäni. Minun näkemykseni on yhtä arvokas kuin muidenkin. Jos joku kehuu jotain mutta minä näen sen eritavalla niin onko se automaattisesti niin että se toinen on oikeassa? Kuka sen pystyy määrittelemään?
kun erimieltä olevat keskustelevat. Täällä se usein tyrehtyy vastapuolen haukkumiseksi, eihän silloin ole enää mieltä jatkaa jos osapuolet ovat eri tasoilla.
- sinua?
jo aiemmin... kirjoitti:
että yhtälailla minä voin tehdä Arista analyysin vittuilevana juoppona jolla ei ole järjen häivää olemisissaan. Minusta realismi on tervehenkisyyttä mutta pilvissä leijaileva naivismi on typeryyden lisäksi jotain muuta kuin tervettä.
Ei siitä edes näe häivääkään, jos ei ole innostunut etsimään aktiivisesti roskalehdistä jotain juorun tapaista skebeliä. Minä etsin ja löydän, mutta muuten ei normaalipäivänä leiju mitään Ari-aiheista ilmassa eikä osu silmien eteen, niin että mikä siinä voi suututtaa niin paljon. Ihmettelen vaan.
- kirkkaat lasit
jo aiemmin... kirjoitti:
että yhtälailla minä voin tehdä Arista analyysin vittuilevana juoppona jolla ei ole järjen häivää olemisissaan. Minusta realismi on tervehenkisyyttä mutta pilvissä leijaileva naivismi on typeryyden lisäksi jotain muuta kuin tervettä.
vittuilevana juoppona ei vastaisi realistisuudessaan aiempia arviointeja vaan kuulostaisi pelkästään pahansuovalta. Perusteluna kaikki mitä olen nähnyt, lukenut ja kuullut, ja sitä ei ole vähän.
- keskustelu
on hedelmällistä kirjoitti:
kun erimieltä olevat keskustelevat. Täällä se usein tyrehtyy vastapuolen haukkumiseksi, eihän silloin ole enää mieltä jatkaa jos osapuolet ovat eri tasoilla.
tyrehtyy siihen kun eriävän mielipiteen ilmaisijaa aletaan potkia päähän. Sen jälkeen käydään keskustelua siitä millainen henkilö tämä eriävän mielipiteen sanoja on ja pitäisikö sille vastata vai ei .jne. Kyllä on hedelmällistä juu.
- mielipiteesi
kaipaa keneltäkään kirjoitti:
sydämellisiä sen paremmin kuin sydämettömiäkään vastaanottoja. Haluan vain sanoa mielipiteeni asioista joista näköjään teillä näkyy olevan oikeus sanoa mitä tahdotte. Te nyt vain olette taas niitä ihmisiä, jotka haluatte vain että kaikki olisivat samaa mieltä kuin te. Puheenollen muiden haukkumisista niin olisi syytä katsoa myös itse sinne peiliin.
kaikin mokomin, mutta voisitko yrittää sanoa sen edes hieman sivistyneellä tavalla? Ilman muiden keskustelijoiden vähättelyä? Mitäpä jos yrittäisit perustella oman mielipiteesi sen sijaan, että tuomitset muiden mielipiteet naiiveiksi ja harhaisiksi? Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta mielipidettään ei kannata ilmaista ollenkaan, jos ei pysty sitä perustelemaan.
Jaa, mitäs minun pitäisi siellä peilissä nähdä? Tuota tolvana-sanaa lukuunottamatta en ole ketään haukkunut (anteeksi nyt vaan, jos se sinua loukkasi). - mielipiteen
keskustelu kirjoitti:
tyrehtyy siihen kun eriävän mielipiteen ilmaisijaa aletaan potkia päähän. Sen jälkeen käydään keskustelua siitä millainen henkilö tämä eriävän mielipiteen sanoja on ja pitäisikö sille vastata vai ei .jne. Kyllä on hedelmällistä juu.
ilmaisijaa "potkitaan päähän" ainoastaan siinä tapauksessa, jos eriävä mielipide on sitä luokkaa, että paskastakin saa hyvää kun on tarpeeksi sekaisin päästään tms. Turha itkeä vastaanottoa, jos itse on lähtenyt liikenteeseen riidanhaastaminen mielessään.
- määrittelemään
siis minunkin kirjoitti:
näkemyksiäni. Minun näkemykseni on yhtä arvokas kuin muidenkin. Jos joku kehuu jotain mutta minä näen sen eritavalla niin onko se automaattisesti niin että se toinen on oikeassa? Kuka sen pystyy määrittelemään?
sillä miten osaat näkemyksesi kertoa. Jos olet eri mieltä kuin se jolle vastaat niin perustele kantasi. Jos vähättelee muiden mielipiteitä niin on epätodennäköistä että viesti menee perille, päinvastoin riitahan siitä usein syntyy. Väittelykin on joskus ihan hauskaa mutta ei sekään saa olla toisen parjaamista. Huumorikaan ei ole pahitteeksi.
- sanoo että
mielipiteesi kirjoitti:
kaikin mokomin, mutta voisitko yrittää sanoa sen edes hieman sivistyneellä tavalla? Ilman muiden keskustelijoiden vähättelyä? Mitäpä jos yrittäisit perustella oman mielipiteesi sen sijaan, että tuomitset muiden mielipiteet naiiveiksi ja harhaisiksi? Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta mielipidettään ei kannata ilmaista ollenkaan, jos ei pysty sitä perustelemaan.
Jaa, mitäs minun pitäisi siellä peilissä nähdä? Tuota tolvana-sanaa lukuunottamatta en ole ketään haukkunut (anteeksi nyt vaan, jos se sinua loukkasi).voi hellanlettas kun sinä se osaat pukea sanoiksi.... niin enkö minä sitten saa sanoakaan mielipdettäni tuosta kirjoituksesta. Onko tämä joku positivia-palsta jossa etsitään vain kaunista ja hyvää ja sen mukaan saa joko sanoa tai jos on muuta mieltä niin sitten pitää olla hiljaa.
Jos ei ymmärrä yksinkertaista tekstiä niin ei kannata kommentoidakaan. Kuka täällä jaksaa tehdä metrien pituisia selvityksiä joka lauseesta että yksinkertaisimmatkin sen ymmärtäisivät.
Ihan vaan tiedoksi, että minä arvostan Arin ääntä mutta en voi sietää tuollaista romanttisen yliampuvaa naivismia. Vaikka arvostaisin Arin laulunlahjoja miten paljon tahansa, niin ei minun tarvitse persoonaa nimeltä A.K. kunnioittaa tai kaunistella mielessäni hänen olemustaan. Siitä asiasta minä olen todella ylpeä itsessäni että pystyn elämään ilman fantasiamaailmoja ja hurmoshenkiä. - täällä mahtaa
mielipiteen kirjoitti:
ilmaisijaa "potkitaan päähän" ainoastaan siinä tapauksessa, jos eriävä mielipide on sitä luokkaa, että paskastakin saa hyvää kun on tarpeeksi sekaisin päästään tms. Turha itkeä vastaanottoa, jos itse on lähtenyt liikenteeseen riidanhaastaminen mielessään.
itkeä? Eiköhän ne itkuvirret tule ihan eri suunnasta kuin täältä.
- sinulle perille,
sanoo että kirjoitti:
voi hellanlettas kun sinä se osaat pukea sanoiksi.... niin enkö minä sitten saa sanoakaan mielipdettäni tuosta kirjoituksesta. Onko tämä joku positivia-palsta jossa etsitään vain kaunista ja hyvää ja sen mukaan saa joko sanoa tai jos on muuta mieltä niin sitten pitää olla hiljaa.
Jos ei ymmärrä yksinkertaista tekstiä niin ei kannata kommentoidakaan. Kuka täällä jaksaa tehdä metrien pituisia selvityksiä joka lauseesta että yksinkertaisimmatkin sen ymmärtäisivät.
Ihan vaan tiedoksi, että minä arvostan Arin ääntä mutta en voi sietää tuollaista romanttisen yliampuvaa naivismia. Vaikka arvostaisin Arin laulunlahjoja miten paljon tahansa, niin ei minun tarvitse persoonaa nimeltä A.K. kunnioittaa tai kaunistella mielessäni hänen olemustaan. Siitä asiasta minä olen todella ylpeä itsessäni että pystyn elämään ilman fantasiamaailmoja ja hurmoshenkiä.ei. KYLLÄ, saat sanoa eriävän mielipiteesi, JOS perustelet sen, ETKÄ vain tuomitse vastakkaisia mielipiteitä lapsellisiksi ja tyhmiksi. Ihan samalla lailla sinäkin voit kunnioittaa omastasi poikkeavia mielipiteitä. Jos mennään vain toisen vähättelemiseen ja mitätöintiin, niin riitahaan se siitä syntyy. Mikä taas on sääli, kun kerrankin täällä oltaisiin asiallisesti keskusteltu.
Ja jälleen kerran sinä menit vähättelyn polulle. SINUN mielestäsi nämä aiemmin esitetyt mielipiteet ovat naiveja, yliampuvia, harhaisia ja fantasiamaailmasta peräisin, ja ITSE tietenkin olet niiden yläpuolella. SINÄ olet viisas, MUUT ovat tyhmiä. Ja sitten vielä mietit, miksi sinun kirjoituksiasi arvostellaan. - keskustelukumppanisi
sanoo että kirjoitti:
voi hellanlettas kun sinä se osaat pukea sanoiksi.... niin enkö minä sitten saa sanoakaan mielipdettäni tuosta kirjoituksesta. Onko tämä joku positivia-palsta jossa etsitään vain kaunista ja hyvää ja sen mukaan saa joko sanoa tai jos on muuta mieltä niin sitten pitää olla hiljaa.
Jos ei ymmärrä yksinkertaista tekstiä niin ei kannata kommentoidakaan. Kuka täällä jaksaa tehdä metrien pituisia selvityksiä joka lauseesta että yksinkertaisimmatkin sen ymmärtäisivät.
Ihan vaan tiedoksi, että minä arvostan Arin ääntä mutta en voi sietää tuollaista romanttisen yliampuvaa naivismia. Vaikka arvostaisin Arin laulunlahjoja miten paljon tahansa, niin ei minun tarvitse persoonaa nimeltä A.K. kunnioittaa tai kaunistella mielessäni hänen olemustaan. Siitä asiasta minä olen todella ylpeä itsessäni että pystyn elämään ilman fantasiamaailmoja ja hurmoshenkiä.Mutta minusta tuossa aloitusviestissä ei ollut mitään "romanttisen yliampuvaa naivismia". Minusta aloitus oli ihan fiksua analysointia Arista.
- tekstin
täällä mahtaa kirjoitti:
itkeä? Eiköhän ne itkuvirret tule ihan eri suunnasta kuin täältä.
kirjoittaja:
"tyrehtyy siihen kun eriävän mielipiteen ilmaisijaa aletaan potkia päähän. Sen jälkeen käydään keskustelua siitä millainen henkilö tämä eriävän mielipiteen sanoja on ja pitäisikö sille vastata vai ei .jne. Kyllä on hedelmällistä juu."
"Potkitaan päähän, yhyy", "pitäisikö sille vastata, yhyy", "kyllä on hedelmällistä, juu, yhyy". Selvää itkemistä. - sitten
yksinkertainen... kirjoitti:
näkee vain sen minkä haluaa nähdä ja mikä sille tarjottimella tarjotaan. Yksinkertainen ei tätäkään tajua.
Pystytkö sinä analysoimaan Aria objektiivisesti ilman antipatioita?
- rakastan.. .
sitten kirjoitti:
Pystytkö sinä analysoimaan Aria objektiivisesti ilman antipatioita?
Arin ääntä. En rakasta Arin levyttämiä biisejä.. noh on sillä kolme hyvää. Ari on esittäynyt junttieinarina ja näet hänet lahjakkaana laulajana mutta IHAN TAVALLISENA tyyppinä. Olen vain halunnut ilmaista että mua oksettaa tuollaiset analyysit jotka perustuvat fantasiointiin, enkä usko että kohdehenkilö itsekään on riemuissaan noin lennokkaasta analyysistä itsestään. Sekin on näkemykseni hänestä. Samalla myös kerroin että Arista voisi tehdä aivan vastakkaisen analyysin pohjautuen julkitulleisiin tietoihin ja katsomalla vaokkapa sitten aurinkolaseilla mutta jokatapauksessa ilman ruusunpunaisia linssejä.
En välttämättä haluaisi tehdä Arista minkäänlaista analyysiä, koska en ole nähnyt hänestä minkäänlaisia dokumentteja TV:ta, enkä häntä tunne kuin lehtien palstoilta. pläääh! Miksi minä sorrun tähän? Selittelevä elämäntapa ei sovi minulle! Se on aina tätä. Samat asiat on kerrottu viesteissä mutta niitä pitäisi veivata aina uudestaan ja uudestaan. Antaa olla. - viesti..
sinulle perille, kirjoitti:
ei. KYLLÄ, saat sanoa eriävän mielipiteesi, JOS perustelet sen, ETKÄ vain tuomitse vastakkaisia mielipiteitä lapsellisiksi ja tyhmiksi. Ihan samalla lailla sinäkin voit kunnioittaa omastasi poikkeavia mielipiteitä. Jos mennään vain toisen vähättelemiseen ja mitätöintiin, niin riitahaan se siitä syntyy. Mikä taas on sääli, kun kerrankin täällä oltaisiin asiallisesti keskusteltu.
Ja jälleen kerran sinä menit vähättelyn polulle. SINUN mielestäsi nämä aiemmin esitetyt mielipiteet ovat naiveja, yliampuvia, harhaisia ja fantasiamaailmasta peräisin, ja ITSE tietenkin olet niiden yläpuolella. SINÄ olet viisas, MUUT ovat tyhmiä. Ja sitten vielä mietit, miksi sinun kirjoituksiasi arvostellaan.Voi hyvänen aika sun kanssas!
- turhempi
viesti.. kirjoitti:
Voi hyvänen aika sun kanssas!
Samat sanat. Ilmeisesti ollaan ihan liikaa eri aaltopituuksilla. Moro vaan sulle, tämä loppu nyt tähän.
- tuntee Arin
keskustelukumppanisi kirjoitti:
Mutta minusta tuossa aloitusviestissä ei ollut mitään "romanttisen yliampuvaa naivismia". Minusta aloitus oli ihan fiksua analysointia Arista.
henkilökohtaisesti voisi tehdä jotain tuollaista analyysia mutta joku muu sen tehdessään fantasioi ja leijailee pilvissä. Ellet sitä ymmärrä tämän keskustelun on turha jatkua.
- Ari pääsis
tekstin kirjoitti:
kirjoittaja:
"tyrehtyy siihen kun eriävän mielipiteen ilmaisijaa aletaan potkia päähän. Sen jälkeen käydään keskustelua siitä millainen henkilö tämä eriävän mielipiteen sanoja on ja pitäisikö sille vastata vai ei .jne. Kyllä on hedelmällistä juu."
"Potkitaan päähän, yhyy", "pitäisikö sille vastata, yhyy", "kyllä on hedelmällistä, juu, yhyy". Selvää itkemistä.Suomesta väljemmille vesille ja pian!
- toivottavasti
Ari pääsis kirjoitti:
Suomesta väljemmille vesille ja pian!
tulee menestystä ulkomailla, mutta ei ihan vielä. Kyllä mä haluan pitää sen vielä hetken täällä ja käydä keikoilla.
Vau, me oltiin kerrankin samaa mieltä. Tai lähes samaa mieltä. No ei aina voi voittaa. - pointtisi
rakastan.. . kirjoitti:
Arin ääntä. En rakasta Arin levyttämiä biisejä.. noh on sillä kolme hyvää. Ari on esittäynyt junttieinarina ja näet hänet lahjakkaana laulajana mutta IHAN TAVALLISENA tyyppinä. Olen vain halunnut ilmaista että mua oksettaa tuollaiset analyysit jotka perustuvat fantasiointiin, enkä usko että kohdehenkilö itsekään on riemuissaan noin lennokkaasta analyysistä itsestään. Sekin on näkemykseni hänestä. Samalla myös kerroin että Arista voisi tehdä aivan vastakkaisen analyysin pohjautuen julkitulleisiin tietoihin ja katsomalla vaokkapa sitten aurinkolaseilla mutta jokatapauksessa ilman ruusunpunaisia linssejä.
En välttämättä haluaisi tehdä Arista minkäänlaista analyysiä, koska en ole nähnyt hänestä minkäänlaisia dokumentteja TV:ta, enkä häntä tunne kuin lehtien palstoilta. pläääh! Miksi minä sorrun tähän? Selittelevä elämäntapa ei sovi minulle! Se on aina tätä. Samat asiat on kerrottu viesteissä mutta niitä pitäisi veivata aina uudestaan ja uudestaan. Antaa olla.Kiitos tuosta, täytyy myöntää että olen osittain kanssasi samaa mieltä. Mitähän tosiaan Ari tykkäisi että täällä puidaan jätkän sisintä ja ulkoista olemusta päästä varpaisiin.. Mutta kai siihen tottuu, pakkohan se on.
Lisätään nyt vielä että minä olen saanut Arista samanlaisen kuvan kuin ketjun aloittaja. Se miten totuudenmukainen se on, tuskin meistä kukaan tietää ellei kuulu lähipiiriin. Mutta ihmiset tykkää spekuloida. - rakastat
rakastan.. . kirjoitti:
Arin ääntä. En rakasta Arin levyttämiä biisejä.. noh on sillä kolme hyvää. Ari on esittäynyt junttieinarina ja näet hänet lahjakkaana laulajana mutta IHAN TAVALLISENA tyyppinä. Olen vain halunnut ilmaista että mua oksettaa tuollaiset analyysit jotka perustuvat fantasiointiin, enkä usko että kohdehenkilö itsekään on riemuissaan noin lennokkaasta analyysistä itsestään. Sekin on näkemykseni hänestä. Samalla myös kerroin että Arista voisi tehdä aivan vastakkaisen analyysin pohjautuen julkitulleisiin tietoihin ja katsomalla vaokkapa sitten aurinkolaseilla mutta jokatapauksessa ilman ruusunpunaisia linssejä.
En välttämättä haluaisi tehdä Arista minkäänlaista analyysiä, koska en ole nähnyt hänestä minkäänlaisia dokumentteja TV:ta, enkä häntä tunne kuin lehtien palstoilta. pläääh! Miksi minä sorrun tähän? Selittelevä elämäntapa ei sovi minulle! Se on aina tätä. Samat asiat on kerrottu viesteissä mutta niitä pitäisi veivata aina uudestaan ja uudestaan. Antaa olla.niin anna muidenkin rakastaa omalla tavallaan. Vaikka en ole edes fani niin ymmärrän kyllä että monilla on tarve etsiä syitä Arin kykyyn koskettaa heitä, selitykseksi ei minustakaan riitä se että sattumalta vain tavallinen tyyppi saa ihmisissä aikaa sellaisia tuntemuksia ja elämyksiä mitä he ovat harvemmin kohdanneet - kyllä se on spekuloinnin arvoinen asia. Tavallisuudesta voi syntyä jotain ylevää, joskus taiteeksikin kutsuttavaa....eikä sitä ole liikaa ikinä.
- ymmärsin...
pointtisi kirjoitti:
Kiitos tuosta, täytyy myöntää että olen osittain kanssasi samaa mieltä. Mitähän tosiaan Ari tykkäisi että täällä puidaan jätkän sisintä ja ulkoista olemusta päästä varpaisiin.. Mutta kai siihen tottuu, pakkohan se on.
Lisätään nyt vielä että minä olen saanut Arista samanlaisen kuvan kuin ketjun aloittaja. Se miten totuudenmukainen se on, tuskin meistä kukaan tietää ellei kuulu lähipiiriin. Mutta ihmiset tykkää spekuloida.miltä tuntuu kun tulee ymmärretyksi. Ihan hyväntunnen aalto pyyhkäisi rintakehän ylitse.
Kiitos siitä ja meidän keskustelu kannattaakin lopettaa nyt tähän koska olemme päässeet tähän niin mukavaan hyvänolon tunteeseen:) - henkilöstä
toivottavasti kirjoitti:
tulee menestystä ulkomailla, mutta ei ihan vielä. Kyllä mä haluan pitää sen vielä hetken täällä ja käydä keikoilla.
Vau, me oltiin kerrankin samaa mieltä. Tai lähes samaa mieltä. No ei aina voi voittaa.sillä sinun kanssasi en voi koskaan olla samaa mieltä, vaikka ihan periaattellisista syistä, joita en tietysti sinulle kerro.
- ..........
rakastat kirjoitti:
niin anna muidenkin rakastaa omalla tavallaan. Vaikka en ole edes fani niin ymmärrän kyllä että monilla on tarve etsiä syitä Arin kykyyn koskettaa heitä, selitykseksi ei minustakaan riitä se että sattumalta vain tavallinen tyyppi saa ihmisissä aikaa sellaisia tuntemuksia ja elämyksiä mitä he ovat harvemmin kohdanneet - kyllä se on spekuloinnin arvoinen asia. Tavallisuudesta voi syntyä jotain ylevää, joskus taiteeksikin kutsuttavaa....eikä sitä ole liikaa ikinä.
Tässäpä ehkä ketjun asiallisin kirjoitus. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Miksi fanit eivät saisi spekuloida sitä, mikä heitä Arissa kiehto? Monelle tämä on aivan uusi tunne tai pitkän tauon jälkeen taas voi innostua jostain tällä tavalla. Ari nimenomaan koskettaa; miksi ei voisi pohtia syitä siihen?
Jos jotakin "oksettaa" lukea näitä juttua, niin ei silloin varmaan kannata lukea. Toisten mielestä näitä taas on kovinkin mielenkiintoista lukea ja osallistua keskusteluun. Toiset ovat analyyttisempiä kuin toiset. Ja kun Arista on kyse, niin ihmisten mielikuvitus lähtee lentoon, kuten todettu. - mä oon
tuntee Arin kirjoitti:
henkilökohtaisesti voisi tehdä jotain tuollaista analyysia mutta joku muu sen tehdessään fantasioi ja leijailee pilvissä. Ellet sitä ymmärrä tämän keskustelun on turha jatkua.
Mutta en vieläkään näe tuota sinun fantasiaa ja leijailua. Eli päätetään tämä lyhyeen :)
- kun sua
henkilöstä kirjoitti:
sillä sinun kanssasi en voi koskaan olla samaa mieltä, vaikka ihan periaattellisista syistä, joita en tietysti sinulle kerro.
lapsettaa. Pidä vaan syysi omana tietonasi, eipä ne minua kiinnostakaan.
Kuitenkin lukutaitoisena voin sanoa, että (melkein) samaa mieltä ollaan, kun kumpikin toivotaan Arille ulkomaanmenestystä. Aikataulusta näytettäis olevan tosin eri mieltä.
Hellurei ja hellät tunteet! - heitin..
kun sua kirjoitti:
lapsettaa. Pidä vaan syysi omana tietonasi, eipä ne minua kiinnostakaan.
Kuitenkin lukutaitoisena voin sanoa, että (melkein) samaa mieltä ollaan, kun kumpikin toivotaan Arille ulkomaanmenestystä. Aikataulusta näytettäis olevan tosin eri mieltä.
Hellurei ja hellät tunteet!tuon kommentin ulkomaista ulkopuolisena ja ajattelin, että ilmapiirin vuoksi olisi hyvä, jos Ari saisi seilailla pian väljemmillä vesillä.
- voit olla
heitin.. kirjoitti:
tuon kommentin ulkomaista ulkopuolisena ja ajattelin, että ilmapiirin vuoksi olisi hyvä, jos Ari saisi seilailla pian väljemmillä vesillä.
oikeassa. Suomi on katkerien ja kateellisten paskiaisten maa, onhan se nähty. Ja Ari on sen verran iso ilmiö täällä, ettei se saa olla oikein missään rauhassa. Vois varmaan olla virkistävää käydä isossa maailmassa, pikkasen enemmän tilaa ja rauhaa, ja pikkasen vähemmän kateutta ja paskanjauhantaa. :D
Mutta kunhan ei sinne lopullisesti jää. Ikävä tulis. - toivonut Arille
kun sua kirjoitti:
lapsettaa. Pidä vaan syysi omana tietonasi, eipä ne minua kiinnostakaan.
Kuitenkin lukutaitoisena voin sanoa, että (melkein) samaa mieltä ollaan, kun kumpikin toivotaan Arille ulkomaanmenestystä. Aikataulusta näytettäis olevan tosin eri mieltä.
Hellurei ja hellät tunteet!minkään valtakunnan menestystä missään enkä milloinkaan.
- --------------
toivonut Arille kirjoitti:
minkään valtakunnan menestystä missään enkä milloinkaan.
Olisiko se sulta jotenkin pois jos Ari menestyy Suomessa tai ulkomailla?
Miten Arin menestys näkyy sun jokapäiväisessä elämässä kun sitä kerran noin kammoat? - yhtä uskollinen
voit olla kirjoitti:
oikeassa. Suomi on katkerien ja kateellisten paskiaisten maa, onhan se nähty. Ja Ari on sen verran iso ilmiö täällä, ettei se saa olla oikein missään rauhassa. Vois varmaan olla virkistävää käydä isossa maailmassa, pikkasen enemmän tilaa ja rauhaa, ja pikkasen vähemmän kateutta ja paskanjauhantaa. :D
Mutta kunhan ei sinne lopullisesti jää. Ikävä tulis.kuin kavereilleen. Kyllä se varmaan käy kotisatamassa tuomassa terveiset kaukomailtakin.
- toivoa
yhtä uskollinen kirjoitti:
kuin kavereilleen. Kyllä se varmaan käy kotisatamassa tuomassa terveiset kaukomailtakin.
näin. Se noissa superlahjakkuuksissa on vikana, että ne saatetaan menettää suureen maailmaan. Meillä kävi muutenki ihan mieletön mäihä, kun Suomesta löyty tää. Kyllä mulla ihan oikeesti ikävä tulis, jos se lopettais Suomessa keikkailun. :D
- sitten
toivonut Arille kirjoitti:
minkään valtakunnan menestystä missään enkä milloinkaan.
vastaat, jos et selkeesti oo se tyyppi, jolle tuossa kommentoitiin?
- tietysti
sitten kirjoitti:
vastaat, jos et selkeesti oo se tyyppi, jolle tuossa kommentoitiin?
koska sinä vastasit minulle niin tottakai minä sitten sinulle sen asian selvitin, koska et näytä mitään ymmärtävän niin hitto miksi tässä mitään selvitän.
- et varmasti
tietysti kirjoitti:
koska sinä vastasit minulle niin tottakai minä sitten sinulle sen asian selvitin, koska et näytä mitään ymmärtävän niin hitto miksi tässä mitään selvitän.
itsekään enää tajua, mitä kirjoitat. :D Kannattaisko sun laittaa tuo viestihierarkia päälle (ihan se kaikista oikeanpuolimmainen punanen pallo), niin saat vastattua oikeille tyypeille. Ole hyvä vaan vinkistä!
- sitten hierarkiakin
sitten kirjoitti:
vastaat, jos et selkeesti oo se tyyppi, jolle tuossa kommentoitiin?
kyllä mä tiedä mihin mä vastaan ja mulla on nää hierarkia-asiat ihan kunnossa. Tuntuu että jollaan muulla ei kaikki ole nyt kunnossa.
Sevitetäänpä:
Joku "ulkopuolinen" tuli kertomaan toiveistaan Arin ulkomaille lähdöstä. SE en ollut minä ja sitten sinä aloit sekoilla luullen meitä samoiksi henkilöiksi. Eli meitä on nyt valitettavasti tässä kuin kolme varista oksalla ja nyt tämä yksi lentää täsät pois. - Arista kaikkea
oion kirjoitti:
että kukaan pehossarjan mies ei ala häijyjä herjoja heittää jos on selkä seinää vaste. Huvittava väite. Kyllä silloin supliikki voi olla pelastava voima mutta se silloin oikeilla sanoilla armoa aneleva eikä mikään häijyttely.
Huvittavia noi teidän analyysinne. Aivan kuin muka tuntisitte tyypin. Ja jos tuntisitte niin olisi harvinaisen typerää tulla tänne analysoimaan henkilöä. Analyysinne on yhtä naurettavaa kuin se että sanon Arin olevan hunon itsetunnon omaava juoppo, jolla ei sana kulje kuin vittuillessa ja silloinkin järki asuu vähintään yhtä kaukana kuin lähin toinen henkilö. Kaikenmaailman kuvia voi luoda henkilöstä jonka näkee esiintyvän vain teatraalisissa tilanteissa sekä jonkun kolmannen ihmisen muokkaamissa mielikuvissa.
Tää on vähän kuin lukis jotain teineille tarkoitettua julkaisua.sillä on sellanen vaikutus ihmisiin, et ne kuvittelee siitä kaikkea. Hyvää tai pahaa, mut jokatapauksessa mielikuvitus alkaa lentämään.
- tulisikin aggressioista
pointtisi kirjoitti:
Kiitos tuosta, täytyy myöntää että olen osittain kanssasi samaa mieltä. Mitähän tosiaan Ari tykkäisi että täällä puidaan jätkän sisintä ja ulkoista olemusta päästä varpaisiin.. Mutta kai siihen tottuu, pakkohan se on.
Lisätään nyt vielä että minä olen saanut Arista samanlaisen kuvan kuin ketjun aloittaja. Se miten totuudenmukainen se on, tuskin meistä kukaan tietää ellei kuulu lähipiiriin. Mutta ihmiset tykkää spekuloida.lavalla, niin ainakin minulle välittyy erittäin positiivinen tunnelma keikkavideoilta. Mistä se sittten tuleekaan saa olla salainen mysteerio ainakin minulle. En rakasta erikoisemmin analysointia vaan annan tämäntapaisten tunnelmien välittyä suoraan itseeni ja nautin vaikutelmista täysillä. Tosin mielenkiintoista lueskella asioita erilaisista näkökulmista katsottuna.
- kertakaikkiaan mahtava
Hienoa, että löytyy hyviä ajatuksia ja taipumusta myös pistää niitä sanoiksi.
Aika monelta meistä löytyy tuota agressiivisuutta ja luovuuttakin. Arilla on kuitenkin uskomaton kyky osata yhdistää noi positiiviseksi ja välittää se tunne ja fiilis vielä muillekkin. Livekeikoilla kaikki välittyy kuuntelijoille.
Mitä tuohon suunnitelmallisuuteen tulee, niin varmasti olet oikeassa. Mä luulen, ettei se oikeasti niitä suunnitelmia kirjaimellisesti tee, mutta ajattelee kuitenkin. Mun mielestä parasta Arissa on juuri se, että se on mitä se on eikä esitä mitään muuta eikä taivu ns kaavoihin. Ei esimerkiksi vastaa haastattelijan kysymyksiin niin, kuin voisi ajatella haastattelijan haluavan eikä missään tapauksessa sorru turhaan mielistelyyn. Tuossa Annan -lehden haastattelussa oli hyvin tuotu esille, että mielistely on Arin mielestä naurettavaa. - pelottavaa
aika hurmioitunutta tekstiä.. taidan lähteä mahdollisimman kauas.
- ja analysointi
voi olla pelottavaa jos ei ole siihen tottunut. Kannattaa kuitenkin kokeilla, siitä saattaa olla hyötyä eikä tarvitse pelästyä esim sanoista.
- teksti on kuin
ja analysointi kirjoitti:
voi olla pelottavaa jos ei ole siihen tottunut. Kannattaa kuitenkin kokeilla, siitä saattaa olla hyötyä eikä tarvitse pelästyä esim sanoista.
jostain teinikirjasta lainattua ja kertoo kirjoittajan elämän epätodellisuudessa leijailusta.
- tekstiä tarkoitat?
teksti on kuin kirjoitti:
jostain teinikirjasta lainattua ja kertoo kirjoittajan elämän epätodellisuudessa leijailusta.
Noita on muutama tuossa yläpuolella...
- voi tehdä taidetta
jos katsojalla on tarpeeksi kieroutunutta silmää.
Analyysi ainutlaatuisen naiivi kukkakoristeisilla silmälaseilla katsottuna. Vastaanalyysi olisi paikallaan mutta ei maksa vaivaa turhuudenmarkkinoilla.- avainsana
jäi puuttumaan; siis paskaperformassista!
- osattiin jo
avainsana kirjoitti:
jäi puuttumaan; siis paskaperformassista!
odottaa. Hyvästi taas kerran asiallisuus ja asioiden spekulointi, näihin aikoihin yleensä nämä alatyylin ihmiset heräilevät.On se toisille todella vaikeaa lukea positiivisiä mielipiteitä, kirjoittaja tosin kertoo itsestään enemmän kuin kohteesta.
- samaa itse
osattiin jo kirjoitti:

odottelin, että milloinkas paskanjauhajat heräävät. Yllättävän pitkälle päästiin ilman alatyylistä loanheittoa. Ei viihdy asiallisuus suomi24:ssa pitkään.
Tehtäiskös näin: Ei vastata näille paskanjauhajille. Vastataan mieluummin noille alkupään asiallisille kirjoituksille ja kirjoitetaan lisää mielenkiintoisia ja hyvin perusteltuja analyysejä. Miltä kuulostaa? - näin olen
samaa itse kirjoitti:
odottelin, että milloinkas paskanjauhajat heräävät. Yllättävän pitkälle päästiin ilman alatyylistä loanheittoa. Ei viihdy asiallisuus suomi24:ssa pitkään.
Tehtäiskös näin: Ei vastata näille paskanjauhajille. Vastataan mieluummin noille alkupään asiallisille kirjoituksille ja kirjoitetaan lisää mielenkiintoisia ja hyvin perusteltuja analyysejä. Miltä kuulostaa?ajatellut.Hyvä linja olla vastaamatta näille, täydellinen mitätöinti ed.kirjoituksiin on kaikkein paras. Viisas vaikenee.
- onko se sinusta
osattiin jo kirjoitti:
odottaa. Hyvästi taas kerran asiallisuus ja asioiden spekulointi, näihin aikoihin yleensä nämä alatyylin ihmiset heräilevät.On se toisille todella vaikeaa lukea positiivisiä mielipiteitä, kirjoittaja tosin kertoo itsestään enemmän kuin kohteesta.
vain valheellisen kaunista mielikuvaa piirtävää tekstiä. Kasva aikuiseksi niin näet että rumakin voi tosiaan olla asiallista.
- .....
näin olen kirjoitti:
ajatellut.Hyvä linja olla vastaamatta näille, täydellinen mitätöinti ed.kirjoituksiin on kaikkein paras. Viisas vaikenee.
Huomiotahan nuo vain hakevat, paras vastaisku on olla antamatta sitä niille.
Kuten esim. tämä alla oleva kirjoitus. Annetaanpa sen yksinään kitistä. ;) - ymmärrä
Arin esityksiä niin voit tässä ketjussa kertoa edellä kirjoittaneille mahdollisia syitä siihen ilman parjaamista ja muiden mielipiteiden vähättelyä. Se olisi reilua muita kohtaan eikä varmaan tekisi pahaa itsellesikään.
- lapsukaiset...
samaa itse kirjoitti:
odottelin, että milloinkas paskanjauhajat heräävät. Yllättävän pitkälle päästiin ilman alatyylistä loanheittoa. Ei viihdy asiallisuus suomi24:ssa pitkään.
Tehtäiskös näin: Ei vastata näille paskanjauhajille. Vastataan mieluummin noille alkupään asiallisille kirjoituksille ja kirjoitetaan lisää mielenkiintoisia ja hyvin perusteltuja analyysejä. Miltä kuulostaa?osaisttekin toteuttaa, niin täällä olisi kaikki mallillaan. Teidän turhaakin turhemmat jälkispekulaatiot ja muille kirjoittajille heitetyt vittuilut täyttävät tämä sivun. Mä en mitään ole koskaan niin hartaasti toivonut kuin että pitäisitte ne haisevat mölynne mahassanne. Täällä on muillakin oikeus mielipiteisiin kuin teillä, vaikka lapsellisuudessanne kuvittelette kirjoittavanne omaan päiväkirjaanne.
Siis pliiisss lapsukaiset; älkää vastatko minulle. - vähättelyyn
lapsukaiset... kirjoitti:
osaisttekin toteuttaa, niin täällä olisi kaikki mallillaan. Teidän turhaakin turhemmat jälkispekulaatiot ja muille kirjoittajille heitetyt vittuilut täyttävät tämä sivun. Mä en mitään ole koskaan niin hartaasti toivonut kuin että pitäisitte ne haisevat mölynne mahassanne. Täällä on muillakin oikeus mielipiteisiin kuin teillä, vaikka lapsellisuudessanne kuvittelette kirjoittavanne omaan päiväkirjaanne.
Siis pliiisss lapsukaiset; älkää vastatko minulle.ja vittuiluunhan tämä tuntuu perustuvan, jotan vastasin sinulle kiusallanikin.
- sellainenhan
vähättelyyn kirjoitti:
ja vittuiluunhan tämä tuntuu perustuvan, jotan vastasin sinulle kiusallanikin.
sinä olet; vittuileva arifani.
- tai..
lapsukaiset... kirjoitti:
osaisttekin toteuttaa, niin täällä olisi kaikki mallillaan. Teidän turhaakin turhemmat jälkispekulaatiot ja muille kirjoittajille heitetyt vittuilut täyttävät tämä sivun. Mä en mitään ole koskaan niin hartaasti toivonut kuin että pitäisitte ne haisevat mölynne mahassanne. Täällä on muillakin oikeus mielipiteisiin kuin teillä, vaikka lapsellisuudessanne kuvittelette kirjoittavanne omaan päiväkirjaanne.
Siis pliiisss lapsukaiset; älkää vastatko minulle.lapsen asteelle jäänyt, luehan oma viestisi uudestaan kun rahoitut. Vaikuttaako se järkevän aikuisen tekstiltä? Aika lapsellinen vuodatus. Tuollako yrität tukkia toisinajattelijoiden suut?;D
Plz, ei tarvii vastata.. - ja ihan sydämellä.
tai.. kirjoitti:
lapsen asteelle jäänyt, luehan oma viestisi uudestaan kun rahoitut. Vaikuttaako se järkevän aikuisen tekstiltä? Aika lapsellinen vuodatus. Tuollako yrität tukkia toisinajattelijoiden suut?;D
Plz, ei tarvii vastata..Voi hyvä lapsi
Kirjoittanut: tai.. 3.8.2007 klo 18.19
lapsen asteelle jäänyt, luehan oma viestisi uudestaan kun rahoitut. Vaikuttaako se järkevän aikuisen tekstiltä? Aika lapsellinen vuodatus. Tuollako yrität tukkia toisinajattelijoiden suut?;D
Plz, ei tarvii vastata.. - pikkuinen?;)
ja ihan sydämellä. kirjoitti:
Voi hyvä lapsi
Kirjoittanut: tai.. 3.8.2007 klo 18.19
lapsen asteelle jäänyt, luehan oma viestisi uudestaan kun rahoitut. Vaikuttaako se järkevän aikuisen tekstiltä? Aika lapsellinen vuodatus. Tuollako yrität tukkia toisinajattelijoiden suut?;D
Plz, ei tarvii vastata..osaa käyttää copypastea. Hienoa. Nyt taputetaan vaaleanpunaisia pikku kätösiä yhteen. Noin...
Taitaa jo olla unihiekat sinulla simmussa tollasen ponnistuksen jälkeen..
Hyvää yötä (heittää unihiekkaa..;) - eestaas
pikkuinen?;) kirjoitti:
osaa käyttää copypastea. Hienoa. Nyt taputetaan vaaleanpunaisia pikku kätösiä yhteen. Noin...
Taitaa jo olla unihiekat sinulla simmussa tollasen ponnistuksen jälkeen..
Hyvää yötä (heittää unihiekkaa..;)haukutaan Ari faneja vittuileviksi ja itse aloitetaan ja vittuillaan suu vaahdossa. HYI.
- pikkuhiljaa
pikkuinen?;) kirjoitti:
osaa käyttää copypastea. Hienoa. Nyt taputetaan vaaleanpunaisia pikku kätösiä yhteen. Noin...
Taitaa jo olla unihiekat sinulla simmussa tollasen ponnistuksen jälkeen..
Hyvää yötä (heittää unihiekkaa..;)ymmärtää miksi sä täällä aina olet typerine viesteinesi vittuilemassa. Täällähän sulle vastataan! Sitä ei varmaan tapahdu tosielämässä sillä eihän sun lähellä voi kukaan viihtyä. Sä olet siis YKSINÄINEN ja ihan ymmärrettävistä syistä. Mä nyt koitan sitten jos jaksan sua viihdyttää useamminkin vastailemalla sulle, että sulla olisi jonkinlainen kontakti jonkinlaiseen elämään edes jossain. Varma en siitäkään voi olla, sillä mä kyllästyn tosi nopeasti lapsellisiin lässytyksiin.... ihan nyt jo kyllästyin!
- ainoa kontakti
pikkuhiljaa kirjoitti:
ymmärtää miksi sä täällä aina olet typerine viesteinesi vittuilemassa. Täällähän sulle vastataan! Sitä ei varmaan tapahdu tosielämässä sillä eihän sun lähellä voi kukaan viihtyä. Sä olet siis YKSINÄINEN ja ihan ymmärrettävistä syistä. Mä nyt koitan sitten jos jaksan sua viihdyttää useamminkin vastailemalla sulle, että sulla olisi jonkinlainen kontakti jonkinlaiseen elämään edes jossain. Varma en siitäkään voi olla, sillä mä kyllästyn tosi nopeasti lapsellisiin lässytyksiin.... ihan nyt jo kyllästyin!
on ynseä. Ei innosta. ( Sivullisen huom! )
- juuri sinun
ainoa kontakti kirjoitti:
on ynseä. Ei innosta. ( Sivullisen huom! )
ainoa kommenttisi on myös ynseä.
- varmasti;D
pikkuhiljaa kirjoitti:
ymmärtää miksi sä täällä aina olet typerine viesteinesi vittuilemassa. Täällähän sulle vastataan! Sitä ei varmaan tapahdu tosielämässä sillä eihän sun lähellä voi kukaan viihtyä. Sä olet siis YKSINÄINEN ja ihan ymmärrettävistä syistä. Mä nyt koitan sitten jos jaksan sua viihdyttää useamminkin vastailemalla sulle, että sulla olisi jonkinlainen kontakti jonkinlaiseen elämään edes jossain. Varma en siitäkään voi olla, sillä mä kyllästyn tosi nopeasti lapsellisiin lässytyksiin.... ihan nyt jo kyllästyin!
onhan se kiva, että LUULET, että sinullakin pikkuhiljaa alkaa ymmärrys pelata. Sori kauheesti taas kerran. En tiennyt että SINULLA on YKSINOIKEUS vittuiluun tällä palstalla. Vai onko niin, että kun sanat loppuu ja ruudun kautta et voi lyödä toista, niin täytyy muuten ruveta sättimään toisinajattelijoita.
Ihme että et postannut omahyväistä besserwisser-viestiäsi tuolle henkilölle, joka väheksyy täällä muita kirjoittajia esimerkiksi nimittelemällä heitä lapsukaisiksi???;D. Tuollaisella vähättelevällä kirjoitustyylillä ei saa kuin riitaa aikaiseksi, mutta sitä ilmeisesti haetkin. Käyhän sekin perjantai-illan huumasta.. - riita poikki
varmasti;D kirjoitti:
onhan se kiva, että LUULET, että sinullakin pikkuhiljaa alkaa ymmärrys pelata. Sori kauheesti taas kerran. En tiennyt että SINULLA on YKSINOIKEUS vittuiluun tällä palstalla. Vai onko niin, että kun sanat loppuu ja ruudun kautta et voi lyödä toista, niin täytyy muuten ruveta sättimään toisinajattelijoita.
Ihme että et postannut omahyväistä besserwisser-viestiäsi tuolle henkilölle, joka väheksyy täällä muita kirjoittajia esimerkiksi nimittelemällä heitä lapsukaisiksi???;D. Tuollaisella vähättelevällä kirjoitustyylillä ei saa kuin riitaa aikaiseksi, mutta sitä ilmeisesti haetkin. Käyhän sekin perjantai-illan huumasta..ja kuunnelkaa jos ette vähään aikaan ole sitä tehneet, Aria- ketjun aloituksessa mainittua agressiivuutta en huomaa- jotenkin mielihyvä lyö läpi eniten: http://www.youtube.com/watch?v=_dxDV2AzRVU
- on turha tarjota
riita poikki kirjoitti:
ja kuunnelkaa jos ette vähään aikaan ole sitä tehneet, Aria- ketjun aloituksessa mainittua agressiivuutta en huomaa- jotenkin mielihyvä lyö läpi eniten: http://www.youtube.com/watch?v=_dxDV2AzRVU
noita Arivideoita, koska niissä ei todellakaan ole mitään nähtävää ja vielä vähemmän kuultavaa. En ymmärrä että kukaan jaksaa ja viitsii noita katsoa.
- se ei ole
on turha tarjota kirjoitti:
noita Arivideoita, koska niissä ei todellakaan ole mitään nähtävää ja vielä vähemmän kuultavaa. En ymmärrä että kukaan jaksaa ja viitsii noita katsoa.
kenellekään yllätys, että sinä et ymmärrä.
- väärässä
on turha tarjota kirjoitti:
noita Arivideoita, koska niissä ei todellakaan ole mitään nähtävää ja vielä vähemmän kuultavaa. En ymmärrä että kukaan jaksaa ja viitsii noita katsoa.
ketjussa murjottamassa, keskustelemme täällä arista esiintyvänä taiteilijana, ainakin yritämme..
- piekkonen
riita poikki kirjoitti:
ja kuunnelkaa jos ette vähään aikaan ole sitä tehneet, Aria- ketjun aloituksessa mainittua agressiivuutta en huomaa- jotenkin mielihyvä lyö läpi eniten: http://www.youtube.com/watch?v=_dxDV2AzRVU
Loistobiisi Arin esittämänä-kyllä Ari vaan osaa-ja bändi on myös jotenkin mukaansatempaava.Rautasta menoa,ei voi muuta sanoa!
- Katselin siinä ohessa
riita poikki kirjoitti:
ja kuunnelkaa jos ette vähään aikaan ole sitä tehneet, Aria- ketjun aloituksessa mainittua agressiivuutta en huomaa- jotenkin mielihyvä lyö läpi eniten: http://www.youtube.com/watch?v=_dxDV2AzRVU
kaikki muutkin videot Tavastian keikalta ja täytyypi sanoa, että olipa hyvä meininki.
Oliko se muuten Ari, joka paukutteli rumpuja Perfect Strangersissa? Laulupuoli oli nyt vähän sieltä tännepäin joka on hyvä todiste siitä, että Aria kaivataan siellä lavan etupuolella. Mutta fiilistä näytti olevan! - saivat olla
Katselin siinä ohessa kirjoitti:
kaikki muutkin videot Tavastian keikalta ja täytyypi sanoa, että olipa hyvä meininki.
Oliko se muuten Ari, joka paukutteli rumpuja Perfect Strangersissa? Laulupuoli oli nyt vähän sieltä tännepäin joka on hyvä todiste siitä, että Aria kaivataan siellä lavan etupuolella. Mutta fiilistä näytti olevan!mukana! Minäkin innostuin niin että kaivoin lonkeron jääkaapista ja fiilstelin pitkän tovin tubella katselemassa keikkavideoita. Huomasin siinä, että HMC videota on katsottu aikalailla. Alkaa muistuttaa idoliajan lukemia. Joskaan ei suosituimpia mutta kuitenkin.
- se siellä
Katselin siinä ohessa kirjoitti:
kaikki muutkin videot Tavastian keikalta ja täytyypi sanoa, että olipa hyvä meininki.
Oliko se muuten Ari, joka paukutteli rumpuja Perfect Strangersissa? Laulupuoli oli nyt vähän sieltä tännepäin joka on hyvä todiste siitä, että Aria kaivataan siellä lavan etupuolella. Mutta fiilistä näytti olevan!rummuissa oli ja myös paikan päällä lauluosuus kuulosti siltä kuin jotain olisi puuttunut.
- sanottiinkin
Ari herättelee ihmisten mielikuvitusta ja fiiliksiä. Oikeessa on siis oltu tämänkin otoksen perusteella.
- keskustelu
on ollut aika hyvä, ainakin yritystä keskusteluun on löytynyt.Pahimmat haukkujat vaikuttavat olevan tuolla ylempänä.
- keskusteluketjun
on aloittaja saanut aikaiseksi vaikka aihe on minusta ollut aika vaikea palstakeskusteluksi. Pahimmat provotkin on pysyneet loitolla.
- mummeli lahest
Keskustelun alkajalta osuuvaa viestintää.
Eilen katselin nauhalta Idolsin voittajaa käsittelevältä osuudelta Arin kommentteja elämästä. Sama käsitys, kuin ekan viestin kirjoittajalla, minullekin on Arista muotoutunut. Todella kiva seurata Arin kulkua tästä eteenpäin ja kaikkea hyvää hänelle toivoen.
Arin jäsenyys Medihevissäkin osoittaa, ettei kyseessä ole paskan tärkeä tyyppi, vaikka hienon lauluäänenen omaakin. - jopa välinpitämättömyyden
takana liikkuu Arin syvemmät tunnot, joista hitunen pulpahtaa aina laulaessa pintaan. Arihan on päällisinpuolin huumorimiehiä ja mitään ei kovin raskaasti ota. Mutta se alitajunta jyrää taustalla. Kaikki ei vaan saa sieltä annettua mitään ulos. Ari purkaa aina hitusen sieltä syvistä vesistä biisiensä kautta kuulijoille. Kontrollissa kuitenkin. Just siitä pidäkkeellisestä tunteiden jakamisesta yleisölle syntyy mun nähdäkseni se lataus minkä pystyy jotkut ihmiset keikoilla aistimaan. Ite oon silleen vastaanottavainen ja mulle Ari menee täysillä lasiin.
- Koivusesta
just tolleen itekkin ajattelin, mutta en osannut puhea sitä sanoiksi.
- ja avoin mieli
edesauttavat biisien omaksumista ja tulkitsemista. Rehellisyys puhuttelee. Jotkut ovat sanonet täällä että mieleenjäävintä keikoilla on ollut myötäonnellisuus Arin rinnalla.
- summa.
ja avoin mieli kirjoitti:
edesauttavat biisien omaksumista ja tulkitsemista. Rehellisyys puhuttelee. Jotkut ovat sanonet täällä että mieleenjäävintä keikoilla on ollut myötäonnellisuus Arin rinnalla.
Ariin liittyy paljon kaikennäköstä. Ihmiset myös siirtää omia toiveitaan ja pelkojaan siihen eli Ari toimii ikäänkuin sellasena aurinkokennona, et eka kerää energiat ja sitten loistaa ne ulos. Kertakaikkiaan loistava tyyppi.
- ..........
ja avoin mieli kirjoitti:
edesauttavat biisien omaksumista ja tulkitsemista. Rehellisyys puhuttelee. Jotkut ovat sanonet täällä että mieleenjäävintä keikoilla on ollut myötäonnellisuus Arin rinnalla.
Mulla on päällimmäisenä tunteena ollut nimeonomaan tuo myötäonnellisuus. Esim. Tavastialla oli jotenkin niin ihanaa seurata, kuinka onnelliselta Ari näytti. Se oli oikeasti vilpittömän iloinen ja vähän hämmentynytkin siitä suosion määrästä. Ei tule viime ajoilta mieleen suloisempaa näkyä kuin herran hymy. :D Arille kyllä suo kaiken sen hyvän, minkä se saa. Ja samalla saa myös itse jotain, kun pääsee jakamaan niitä fiiliksiä keikoille.
- siitä saa jonkinmoisen
käsityksen Koivusen lavataidoista. Ja ääni täysille. Siis miten noin vähäeleisesti voikin lähtee noin paljon energiaa kehiin. Livenä se oli suorastaan tyrmäävä kokemus.
- hyvä kirjoitus,
mutta olipa voimanlähteenä mikä tahansa, jostain tuo pieni suuri mies saa mahtavan energian esiintyessään.Sanoipa kuka mitä tahansa,en minä ole aikoihin nähnyt niin mahtavaa eläytymistä...ja kuvitelkaa idolsin aikaan tuomarit änkyttivät,ettei ari osaa ottaa paikkaansa lavalla,heh,heh.
- on kehittynyt
huimasti noista idols ajoista. Niin äänellisesi kuin esiintymisenkin puolesta. Siis aivan super lahjakkuus on meillä faneilla kynsissä. Upeeta ja mahtavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791