70,000 siltaa, harmi vaan , kun ovat viallisia. Korjaukset maksaa 140miljardia. yle
Rosvovaltio USA kyllä riehuu maapallolla kiitettävästi, mutta tieverkosto on jäänyt Nixonin aikaan. Missisipin silta oli todettu vaativan korjausta. Nooo, toisaalta paljon uutisointia muutaman sillan tähden, kuten tämäkin.
Rosvovaltio USA,,n sillatkin
5
288
Vastaukset
- luhistuu
ja muutama hassu jenkki kuolee, niin siitä seuraa valtava kansainvälinen poru ja uutisointi kaikkialla.
Kun jossakin toisessa maassa kansanmurhataan TUHANSIA IHMISIÄ kuten esimerkiksi Ruandassa, ei jenkkien uutisointi mainitse sitä sanallakaan viikkokausiin.
Jenkeillä on (omasta näkökulmastaan) arvot kohdallaan. Yhden amerikkalaisen lastenraiskaaja-sarjamurhaajankin henki on käsittämättömän paljon arvokkaampi kuin kokonaisten monituhatpäisten "kasvottomien" ihmisjoukkojen henki uhrina jossakin jenkeille merkityksettömässä kahakassa. Tietenkin jos joskus vuosikausien kuluttua tuota kahakkaa voidaan käyttää propagandavälineenä, sitä rummutetaan ankarasti.
Näin toimii jenkin moraali.- niin se on tragedia
Kun 5000 kuolee niin kyse on tilastosta.
- Mitä sitte
Entäs iran ja Turkki, siellä maa järisee jatkuvasti , mitä valtioita ne on kun jumala niitä noin rankasee?
- jopa rosvo...
Ei pidä unohtaa, että viime aikoina on myös tällä keskustelupalstalla rukoiltu Venäjän puolesta, ja toisaalta että Jumala rankaisisi Suurta Saatanaa(USA).
Nyt voimme ajatella, että sillan romahtamisen myötä Jumala haluaa puhutella Amerikan kansaa, mutta ennen kaikkea heidän johtajiaan. Vertauskuvallisesti heidän pitäisi nyt pysäyttää ajokkinsa romahtaneen sillan runamille ja alkaa pohtimaan 'vapaus' -käsitettä toiselta kannalta.
Nykyäänhän sana 'vapaus' tarkoittaa sitä, että pommikuorma taivaalta kipataan aina sinne, missä ei ymmärretä sanan 'vapaus' oikeanlaista sisältöä.
Onneksi me suomalaiset sittenkin säästymme pommikuormalta, sillä ulkoministerimme on vakaasti sitä mieltä, että suomalaisten 'vapaus' -käsite on kohdallaan. Nimittäin tulihan ulkoministerimme suulla melkein luvattua lisäjoukkoja Afganistaniin, eli samalla hyväksyntä Afganistanin pommitusten edelleen jatkamiselle...
- Rosamondo
Sillan sortumasta on jo esitetty spekulaatioita, jotka viittaavat mahdollisen syyn olevan läheisen instituutin uuden akustisen aseen kehittelyssä.
http://www.wakeupfromyourslumber.com/node/2793
Samssa lähteessä linkki videoon sillan sortumisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624303Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653506Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1551829Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251714Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991447Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18865Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235864en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115855