Atlantti kuuluu Islannille

Selänne paljastaa

Maailman valtamerien laillinen omistaja lienee yksi pohjoismaista. Atlantin keskiselänne kulkee prikulleen Islannin poikki ja geologiaan perehtyneet tietävät myös sen syntyneen juuri Atlantin näillä paikkeilla. Selänne ulottuu yli 30 000 kilometrin mittaisena läpi Atlantin, Jäämeren, Intian valtameren ja Tyynen valtameren, aina Meksikon rannikolle asti. Ja Islannin ollessa ainoa valtio joka pystyy esittämään perustellusti oikeutensa siihen, on se ehdottomasti suurin merenpohjan rikkauksien haltija maailmassa.

Kuvassa keskiselänteeseen ja siis oikeutetusti Islannille kuuluvat alueet.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Earth_seafloor_crust_age_1996.gif

7

502

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiantuntija

      Atlantin keskiselänne todellakin kulkee Islannin poikki, tämä on kiistaton fakta. Islannin lippujakin heiluu selänteellä useita tälläkin hetkellä, eivätkä he fiksuna kansana tarvinneet vanhaa suomalaista tekniikkaa saadakseen ne salkoon.

    • mahtava ankka
      • viisas.

        Tuskin rupusuomi kiinnostaa ketään, paitsi tietysti rupuryssää.


    • Islannin aluetta

      Tarkkaan ottaen Atlannin mannerjalusta sisältää myös Venäjän Sahalinin.
      Milloin Venäjä antaa saaren Islannille, eikä pidä sitä laittomasti itsellään, kuten Japanin Kuriileja tai Suomen Karjalaa.

      • rangaistussiirtola?

        Myös Jemenin öljykentät Afrikan sarvesta pohjoiseen näyttävät olevan keskiselänteen alueella. Olisiko arabien aika maksaa Islannille korvauksia kansallisomaisuuden varastamisesta?


    • pohjoisnavan kautta

      Siperiaan ja Sahaliinille.

      Mitä yrität selittää?

    • luonnonrikkaudet

      kuulu sille jolla on eniten rautaa pantavaksi peliin, onhan se nähty Irakissakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe