Poliisi epäilee lievästi kehitysvammaisen, alle 15-vuotiaan tytön joutuneen seksuaalisesti hyväksikäytetyksi Vantaalla viime viikonloppuna.
Asia tuli poliisin tietoon, kun yön pois kotoaan viettäneen tytön vanhemmat ilmoittivat epäilyistään.
Poliisin tutkinnassa selvisi, että tyttö oli tavannut illalla nuoren miehen ja ollut tämän seurassa eri asunnoissa Vantaalla ja tavannut näissä joukon muita nuorehkoja miehiä seuraavan yön ja aamupäivän aikana. Varsinaisia epäiltyjä on kuitenkin vain kaksi, joista toista poliisi pitää päätekijänä. Kaikkiaan poliisi kuulusteli kuutta miestä.
Väkivaltaa ei käytetty, mutta tyttöä on poliisin mukaan suostuteltu ja osin painostettu.
Tekijä on myöntänyt teon, mutta kertonut mieltäneensä tytön vanhemmaksi. Osaltaan myös kielimuuri on vaikuttanut, sillä miehet ovat ulkomaalaistaustaisia.
Ketään ei ole vangittu ja poliisi pitää tapausta selvitettynä.
SAATANA SANON MINÄ
Lievästi kehitysvammaista käytettiin hyväksi
Vantaalla
1
221
Vastaukset
- maasta karkotus ja heti !
toivon sitä todella , voi tyttö parkaa ! Nämä ulkolaiset tuntuu luulevan, että voivat tehdä mitä vaan, hyi helvetti !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624320Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653524Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1571841Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251726Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991452Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133974Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18879Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235866en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115858