Korinton esimerkki

1Kor.

   "Toinen sai uskon, mutta toinen ei saanut uskoa", vaikka kaikki oli kastettuja.

Kaikki Korinton seurakuntalaiset oli perhekunnittain kastettuja Kristuksen ruumiin eli seurakunnan jäseniä.

1Kor.12:13 "Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä"

Kaikki eivät kuitenkaan saaneet uskonlahjaa vielä silloin. Jumalalla on aikansa.

1.Kor.12:9 "TOINEN saa uskon samassa Hengessä"

Perheestäkin vain TOINEN kastettu puoliso voi saada kasteessa uskonlahjan. Koko perhe on kuitenkin pyhitetty kasteessa kolmiyhteisen Jumalan nimessä ja Hengessä.

1. Kor. 7:14 "Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä."

Korinttolaiskirje on kirjoitettu kastetuille Korinton seurakunnan jäsenille.

0

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        5070
      2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        113
        1594
      3. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        48
        1249
      4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        10
        1189
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        13
        1123
      6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        1017
      7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        76
        969
      8. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        3
        895
      9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        57
        779
      10. Junan alle

        Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
        Kajaani
        27
        753
      Aihe