Oon lukenut varmaan tonneittain syömishäiriöistä(jonkin sortin pakkomielle varmaan..) Aloitin niistä lukemisen samaan aikaan kun aloitin laihduttamisenkin viime syksynä. Ainoa jolle oon kertonut laihduttamisesta on mun poikaystävä joka sanoo että oon sekopää kun laihdutan. Haluun nyt kuulla muidenkin mielipiteitä..
Olen laihtunut aloituspainosta nyt ehkä 6kiloa..nyt on vähän tullut takaisin kyllä..Jep tiedän, vuodessa olis voinut laihtua paljon enemmänkin. Mutta mulla on välillä kamalia mässäilykausia. En voi itelleni mitään kun pitää vaan saada ruokaa sisään vaikka olisin jo ähkyssä :( Mä en kestä mun läskejä. Tää on kamalan turhauttavaa.
Haluaisin olla kamalan hento...
Oikeastaan tiedän jo nyt etten ole mitenkään ylipainoinen. Haluaisin vain olla laihempi. Musta tuntuu että oon liikaa nyt..
Ja osasyy miks haluaisin laihtua ja kuihtua on että haluaisin jonnekin laitokseen missä mun ei tarvitsis enää kantaa vastuuta itsestäni...ja haluaisin kuolla.
Sillon kun intoudun laihduttamaan syön 200-700 kalorin edestä päivässä ja teen vatsalihaksia ja vastaavia ja käyn monen tunnin lenkeillä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Ja silloin kun menee huonosti minä en välitä mistään, en liiku, syön vain kaiken mitä kaapista löytyy niin että muut katselevat inhoten...
En mielellään myöntäis että mua mikään vaivaa, mutta haluaisin kuitenkin kuulla miltä tämä teistä kuulostaa. Arvostan jos joku vaivautuu vastaamaan näin pitkään vuodatukseen :)
Ja ainiin mun mitat nyt on 169,5cm/51kg ja alimmillaan painoin vähän päälle 48kg. Haluaisin painaa ehkä 45 ja vaikka vähemmän. Niin paljon vähemmän että katoaisin. (Mutta mulla on kamalan huono itsekuri ja menee varmaan monta vuotta että pääsen edes 45kiloon :D Mut mä yritän silti..)
Onko mussa jotain vikaa?
6
785
Vastaukset
- hämmentynyt
unohin sano että oksentelin aiemmin. aika paljonkin. yhdessä vaiheessa oksensin kaiken mitä söin, sitten vain kun olin syönyt mielestäni sopimatonta ruokaa tai liikaa laihtuakseni, ja sitten myöhemmin kun aloin ahmia...ja nyt en enää oksenna koska poikaystävä piti sitä niin kamalana asiana suuttui ja raivosi mulle aina hirveästi enkä pystynyt salaamaan oksentelua. nyt kun ahmin niin en tee mitään, paitsi masistelen.
- jkj'
en oikeen ymmärtänyt millaista mielipidettä kaipailet mut tässä jotai mitä tuli mieleen...=) no sussa ei varmasti mitään vikaa ole,mutta syömiskäytös ei taida olla oikeella tolalla.syömishäiriöltä kuulostaa..ja tosiaan tuolla pituus/painolla oot hyvin hoikka,ei sun tarvi mitää syömisiä laskeskella!ja tuo lause jossa mainitset halustas kuolla kertoo jo sen että olisi hyvä aika mennä hakemaan apua ja jutteleen jollekkin,kaikki ei oo niinku pitäisi.hyvää syksyä!
- tiedän
Mä veikkaan että suurin osa naisista on just niinkuin sinä, LUULEE olevansa lihavempi kuin mitä todellisuudessa on. Mulla myöskin samankaltaisia "oireita"... Mutta mä laihdutin 20kg aikoja sitten, mutta se kaloreitten laskeminen vaan on jäänyt, tullut tavaksi.. Enkä mä varmaan koskaan ole tyytyväinen omaan itseeni, aina on liikaa.
Sä oot OIKEESTI niin normaali kokoinen, että sun ei enää tarvii laihduttaa. Moni varmasti haluaisi olla niinkuin sinä, laiha!!! Sun pitäisi vaan hyväksyä itsesi ja alkaa nauttia elämästä!!!! Tota menoa sä menetät ehkä kokonaan sun elämäsi kun mietit vaan sun kilojas, tulee mielenterveysongelmia..ei kivaa..=( sun mieli on vääristynyt... LOPETA SE LAIHIS.- hämmentynyt
Oot varmaan oikeassa, mutta en millään haluais lopettaa. Musta tuntuu että mun elämä helpotti niin paljon kun sain järjestää sen laihdutuksen mukaan.
Eli
aamulla vaa'alle
mahdollisimman vähän ruokaa kun joku sitä tuputtaa
jos syön liikaa niin oksennan
liikun kun voin ja mahdollisimman paljon kerralla
jne.
Mukavaa kun ei tarvi ajatella muuta.
Oon kärsiny masennuksesta ehkä 13 tai 14 vuotiaasta asti ja oon nyt 19. Viime keväänä äiti sai tarpeekseen ja passitti mut hoitoon..
Joten mun pää on ollu sekasin jo aika kauan. En tiedä miten lopettaa ja palata siihen "entiseen normaaliin" :(
Haluisin oikeastaan vaan upota syvemmälle vaan..
Huoh..täällä mä märehdin tuntemattomille.
Sori oon vaan yksinäinen.
Ja hemmetti mua kiukuttaa jos mulle sanotaan, että olen niin kuin muutkin, että oon normaali ja yhtä hyvä tai huono kuin muutkin. Mun pitää jostain syystä olla joko paras tai kaikkein surkein. Tiiän etten voi olla paras joten haluun olla kaikkein surkein. Kaikkein surullisin, huomionkipein, yksinäisin, riutunein ja laihin. - tutulta
hämmentynyt kirjoitti:
Oot varmaan oikeassa, mutta en millään haluais lopettaa. Musta tuntuu että mun elämä helpotti niin paljon kun sain järjestää sen laihdutuksen mukaan.
Eli
aamulla vaa'alle
mahdollisimman vähän ruokaa kun joku sitä tuputtaa
jos syön liikaa niin oksennan
liikun kun voin ja mahdollisimman paljon kerralla
jne.
Mukavaa kun ei tarvi ajatella muuta.
Oon kärsiny masennuksesta ehkä 13 tai 14 vuotiaasta asti ja oon nyt 19. Viime keväänä äiti sai tarpeekseen ja passitti mut hoitoon..
Joten mun pää on ollu sekasin jo aika kauan. En tiedä miten lopettaa ja palata siihen "entiseen normaaliin" :(
Haluisin oikeastaan vaan upota syvemmälle vaan..
Huoh..täällä mä märehdin tuntemattomille.
Sori oon vaan yksinäinen.
Ja hemmetti mua kiukuttaa jos mulle sanotaan, että olen niin kuin muutkin, että oon normaali ja yhtä hyvä tai huono kuin muutkin. Mun pitää jostain syystä olla joko paras tai kaikkein surkein. Tiiän etten voi olla paras joten haluun olla kaikkein surkein. Kaikkein surullisin, huomionkipein, yksinäisin, riutunein ja laihin.... tosin ei niin, että itse tuntisin samoin. (Vaikkakin painoni ja ällöttävyyteni ajattelu on noin 24/7, mutta olen niin hyvä työntämään sen pois esim. ahmimiseen, että se ei edes häiritse aina.) Tyttöystäväni on masentunut. Ennen kuin seurustelimme, sain suurimmaksi osaksi kuulla aivan täysin samoja asioita, joita sinäkin kerroit. Toisaalta en uskalla edes ajatella millaiselta se tuntuu, tiedän vain millaista se itselleni on, kun joku jota rakastaa enemmän kuin mitään, voi niin huonosti.
Oletko ajatellut, että käytöksesi ja ajatuksesi eivät vaikuta vain sinun elämääsi? Siitä "kärsivät" aivan yhtä paljon läheisesikin, kaikki ne asiat joista ennen pidit, katoaa myös.
Jos jatkat laihuttamista sen 8kg, et luultavasti pysty lopettamaan. Unohtamatta sitä, että siinä vaiheessa elintoimintosi ovat kärsineet jo niin paljon että lyhistyt henkisen tilan lisäksi vielä fyysisestikin. Joskus vaan on aika antaa muiden ottaa otteen sun elämästä, jos siihen ei enää itse kykene. Jos et itse pysty tekemään aloitetta, kirjoita vaikka kirje jollekin tärkeälle, ja pyydä apua.
Musta ainakin olisi kamalaa jos sinä ja mun oma tyttöni olisitte kohta osa vaan kamalan surullisia tilastoja. - hämmentynyt
tutulta kirjoitti:
... tosin ei niin, että itse tuntisin samoin. (Vaikkakin painoni ja ällöttävyyteni ajattelu on noin 24/7, mutta olen niin hyvä työntämään sen pois esim. ahmimiseen, että se ei edes häiritse aina.) Tyttöystäväni on masentunut. Ennen kuin seurustelimme, sain suurimmaksi osaksi kuulla aivan täysin samoja asioita, joita sinäkin kerroit. Toisaalta en uskalla edes ajatella millaiselta se tuntuu, tiedän vain millaista se itselleni on, kun joku jota rakastaa enemmän kuin mitään, voi niin huonosti.
Oletko ajatellut, että käytöksesi ja ajatuksesi eivät vaikuta vain sinun elämääsi? Siitä "kärsivät" aivan yhtä paljon läheisesikin, kaikki ne asiat joista ennen pidit, katoaa myös.
Jos jatkat laihuttamista sen 8kg, et luultavasti pysty lopettamaan. Unohtamatta sitä, että siinä vaiheessa elintoimintosi ovat kärsineet jo niin paljon että lyhistyt henkisen tilan lisäksi vielä fyysisestikin. Joskus vaan on aika antaa muiden ottaa otteen sun elämästä, jos siihen ei enää itse kykene. Jos et itse pysty tekemään aloitetta, kirjoita vaikka kirje jollekin tärkeälle, ja pyydä apua.
Musta ainakin olisi kamalaa jos sinä ja mun oma tyttöni olisitte kohta osa vaan kamalan surullisia tilastoja.Niin.. olen huomannut kyllä. Ystävä ainakin on ollut surullinen kun en oikein halua tehdä mitään ja kun tehdään jotain en ilostu ollenkaan ja olen väsynyt ja hiljainen. Ja poikaystävä melkeinpä hermostuu kun yhtäkkiä minusta katoaa kaikki sisu jonkin pikkujutun takia ja kaadun vaan vuoteeseen itkua pidättelemään.
En vaan ajattele silloin että pitäisi hakea apua läheistenkin takia, vaan ajattelen että heillä on parempi ilman minua.
Kiitos että vastasit, kuulostaa siltä että ymmärrät..Musta harvoin tuntuu että kukaan ymmärtää.
Mä en uskalla tai halua kysyä mitään apua. pelkään ettei kukaan usko että mulla on jotain syömisongelmia. Ne varmaan vilkasee mua ja päättää että kerjään vaan huomiota..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611189- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että334678- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51618
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 75576
- 56564