Puna-armeijan taktiikka ja strategia

Stalingradin taisteluun saakka puna-armeijan sotataito oli surkeaa katsottavaa mutta venäläiset oppivat kaiken aikaan. Stalingradissa näyttivät millä tavalla kerta toisensa jälkeen murskataan saksalaisten puolustus. Massiivinen tykistökeskitys, siihen panssareiden ja jalkaväen suurimittainen käyttö ja se on siinä. Turhia hienouksia ei käytetty vaan armoton rynnistys! Sodassa ei tyylipisteitä jaeta vaan lopputulos ratkaisee. Ja se nähtiin Berliinissä toukokuussa 1945!
3728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tankit ilman jalkaväen suojaa olivat tankkien tuhoajille helppoa saalista.

Summan lohkolla Gunnar Höckert tuhosi tankkeja juoksemalla oman juoksuhautansa etumaastoon,hyppäsi tankin päälle ampui tähystysaukosta,ja kun vaunun miehistö avasi luukun katsoakseen mikä se siellä ulkopuolella oikein on,niin hän heitti käsikranaatin luukusta sisään.Siten hänen onnistui muutaman päivän sisällä tuhota kolme tankkia.Kerran eräs tankki sai teknisen vian,ja jäi liikuntkyvyttömänä linjan eteen,jolloin miehistö pakeni siitä toiseen tankkiin,tällöin Höckert ja aliupseeri Österholm ryömivät tankkiin ja käänsivät konekivääin pakenevia kohti ja tekivät selvää.
Suomalaisosasto oli palaamasa operaatiostaan kun vihollisen kk. alkoi laulaa heitä kohti,tällöin Höckert avasi tankista tulen pesäkettä kohti,ja sai sen vaiennettua ja osasto pääsi omien puolelle tappioitta.
Tämän urotyön jälkeen hänet nimitettiin "tankkien tappajaksi"
Seuraavana päivänä 11.2-40 res.vänrikki Höckert kaatui kranaatin osuessa pk.pesäkkeeseen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Gunnar_Höckert

Äänestä

Stalingradin taistelut oli käännekohta itärintamalla; Saksan armeijoiden eteneminen pysähtyi ja alkoivat puna-armeijan enemmän tai vähemmän onnistuneet vastahyökkäykset: Hinta oli kummallekin osapuolelle valtava, ja puna-armeijalle taustalla lienee ainakin jossain määrin myös kuuluisaksi tullut KÄSKY nro 227 ”Ei askeltakaan taakse!”

Käsky julkaistiin Stalingradin taistelujen aattona 28. heinäkuuta 1942. Käsky oli jonkinlainen ”ultimaatumi” puna-armeijan divisioonille...
. . . .
2. Armeijoiden sotilasneuvostojen ja ennen kaikkea komentajien tuli:
a) Kaikissa olosuhteissa syrjäyttää armeijoiden ja armeijakuntien komentajat, jotka olivat sallineet joukkojensa vetäytyä … ja lähettää heidät ... rintaman sotaoikeuteen;
b) Muodostaa 3 - 5 hyvin aseistettua yksikköä ja asettaa ne epävakaiden divisioonien taakse ja velvoittaa ne teloittamaan paniikin lietsojat ja pelkurit täten...

- SNTL:n Puolustusneuvoston kansankomissaarin käsky no. 227:

http://en.wikisource.org/wiki/Order_No._227_by_the_People's_Commissar_of_Defence_of_the_USSR

Olisipa mielenkiintoista yrittää arvioida, mikä vaikutus tuolla käskyllä nro 227 olisi voinut olla oli puna-armeijan joukko-osastoihin ja siten mahdollisesti sodankulun käänteeseen Stalingradissa ja sen jälkeenkin, - ja ennen kaikkea kuinka paljon miehiä nämä taakse asetetut teloituskomppaniat ampuivat?

Saksan, Romanian, Unkarin ja Italian tappiot Stalingradin taisteluissa 21. 8. 1942 – 2. 2. 1943 lienee 850.000 miestä, ja Neuvostoliiton tappiot lienee jotain – 750.000 miestä.

Äänestä

Kommunistinen järjestelmä toimi niin, että ketä ei vihollinen saa hengiltä, sen hoitelee politrukkien ja kommissaarien joukko:

"Sulkuosastojen perustamisen välttämättömyys luo räikeää valoa sodanaikaisen puna-armeijan henkeen: edestäpäin sitä pitää koossa vihollinen, takaapäin sulkuosasto, ja niiden välissä hyllyy edestakaisin politrukkien pistoolien uhkaamana puna-armeijalaisten massa, jossa ovat sekaisin fanaattiset kommunistit ja pakkotyöleireistä otetut kommunismin uhrit."

Rooseveltin aseilla ja Venäjän loputtomalla ihmismassa Stalin rynni uhreista piittaamatta länttä kohti, mutta ei saanut kynsiinsä kuin puolet Eurooppaa. Se oli "sosialismin" loppu.

Kun ihmisille jäi vertailukohde, vielä vapaa länsi, kommunismin alistamilta ei voitu loputtomiin salata totuutta, ja neukkula romahti.

Keljuttaa tovereita varmaan niin perkeleesti?!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


1943-1945 kirjoitti:

Stalingradin taisteluun saakka puna-armeijan sotataito oli surkeaa katsottavaa mutta venäläiset oppivat kaiken aikaan. Stalingradissa näyttivät millä tavalla kerta toisensa jälkeen murskataan saksalaisten puolustus. Massiivinen tykistökeskitys, siihen panssareiden ja jalkaväen suurimittainen käyttö ja se on siinä. Turhia hienouksia ei käytetty vaan armoton rynnistys! Sodassa ei tyylipisteitä jaeta vaan lopputulos ratkaisee. Ja se nähtiin Berliinissä toukokuussa 1945!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu