Poliittinen päätös

Vuotoksesta

Vaikka Vuotos-asia kuuluu ainakin ympäristöministeriön, työvoimaministeriön ja kulttuuriministeriön toimialaan, mahdollisen uuden kannanoton Vuotos-asiaan valtioneuvostolle valmistelee kauppa- ja teollisuusministeriö, koska kauppa- ja teollisuusministeriö valvoo valtionyhtiöitä, jollainen Kemijoki Oy on.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on asettaa työryhmän allashankkeen edellytysten tutkimista varten. Edellytykset pitää tutkia uusimpien ympäristöselvitysten valossa.Kauppa- ja teollisuusministeri vie asian hallitukseen, jos katsoo aiheelliseksi.

Ottaessaan kantaa Vuotos-asiaan hallitus toimii ainoastaan Kemijoki Oy:n enemmistöosakkeenomistajan, valtion puhevallan käyttäjänä. Valtioneuvosto Kemijoki Oy:n enemmistöosakkeen omistajan puhevallan käyttäjänä voi antaa Kemijoki Oy:lle määräyksiä tai ohjeita, mutta siilä ei ole toimivaltaa päättää Vuotoksen altaan rakentamisesta.

Valtioneuvoston kannan otolla on kuitenkin merkitystä myös, kun vesioikeus harkitsee onko Vuotos-hanke yleisen tarpeen vaatima.

Miten voidaan esim. alue vaihtaa toiseen paikkaan.

Kuitenkin sähkönä mittava, kun ajatellaan että menee kymmenkunnan vesivoimaitoksen läpi vesi.
Lähtöpää n.35 MW, ja se sitten kertautuu, pitkällä matkallaan. Ja ennekaikkea on säätövoimana korvaaton puhtaudessaan.

3

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vitkutellaan

      Jo saisi pisteen laittaa.
      Kun noinkin ollut mahdollista.

      "minä tein valituksen" -hassia..
      -ja Oikeuskansleri myötäili, kun oli hänkin vihreitten listoilla. Maksoi noinkin Eduskunta paikastaan vihreille.

      Milloin päästään työntekoon.
      Työtä ja toimeentuloa alueelle.
      Hyvinvointia. Jota sitten sähkönteko jatkaa, mm veroina alueelle. Unohtamatta itse tuotetta.

      Miljoona / pari on kuitenkin isosumma, jo yksin veroina kunnalle.

    • tyrkyttäjät

      Puheet valtion yhtiöistä on harhaanjohtavia niin kauan kun yhtiöissä on optio tai muu palkintopalkkio jakoperuste yksittäisille henkilöille. Valtion nimissä jaetaan kansalaisten verorahoilla rahoitetuissa yhtiöissä omaisuutta ja oikeuksia maa-alueisiin. Voitot sirtyvät optiona ja muina etuina yksityisille henkilöille, ei valtiolle.

      Kuntaliitosten porkkanarahat jaetaan virkamiesten palkkoihin ja palkkioihin / koulutuksiin. Kuinka se hyödyttää kuntalaisia (valtiota).

      Energiapolitiikassa tuulivoima, aurinkovoima tai biokaasu hukutetaan vuotostyyppisiin hankkeisiin, tai pakkosyötetään ydinvoimapelotetta. MTK, VTT jne. vannoo metsiin ja turpeisiin. Energia on valtaa jota ei haluta kansalle antaa.

      Vaikka itseppäinen lobbaus yrittää kaikin keinoin tukehduttaa järkevät ympäristöystävälliset energiavaihtoehdot, vedoten puhtauteen tai muihin mainosadjektiiveihin, alkaa muutos näkyä euroopassakin kasvavana aktiivisena toimintana.

      Tuulivoimalat ja aurinkopaanelit valloittavat biokaasun lisäksi euroopan yksityistä energiatuotantoa. Tämä aiheuttaa muissa toimijoissa jo paniikin kaltaista toimintaa.

      Lehdet, tv-uutiset ja ajankohtaisohjelmat kääntävät katseita pois muutoksesta ja kertaavat kansalle "valtion totuuksia".

      Kuluttajilla on valta. Ostamalla äänestämme huomisen ympäristön puhtauden. Haluatko sinä myrkkyjä ja tuhotun ympäristön?

      Hiljainen vallankumous on jo alkanut.

      • ja paljon

        Kirjoittajan kanssa pitkälle samaa mieltä.
        Juuri siksi pitää hetimiten saada puhdas vesivoima lajennettua.

        Vähän eriasia miten politiikot määrittelleet mm. optiot valtion firmoissa. Nythän erihallitus, kuin joka suosi optioita (SDP)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe