Kovaa faktaa

nakuda

Viime vuonna Ruotsin televisio esitti kaksi-osaisen könskriget-dokumentin, jossa esiteltiin ruotsalaisten naisjärjestöjen ideologiaa ja jossa haasteteltiin mm. joitakin ruotsin seksipalvelujenoston kieltolainlain taustalla olevia radikaalifeministejä.Olen itse nähnyt dokumentin molemmat osat( Suomessahan ei viime syksynä nähty kuin osia ykkösosasta silminnäkijä -ohjelmassa)ja se valottaa minkälaisesta taustasta ja ideologiasta tämä suomeenkin suunniteltu laki on alunperin lähtöisin.
Tämän miesvihakamppanjan takana ovat Ruotsissa ja Suomessa yksiselitteisesti miesvihafeministit, joiden joidenkin päästä ja asenteista on järki karannut ajat sitten.Ihan vain muutamia nimiä mainitakseni.
Ruotsin elinkeinoministeriön tasa-arvo-osaston projektivastaava Gunilla Ekberg.
Upsalan yliopiston Naistutkimuksen professori Eva Lundgren.
Tukholman yliopiston naistutkimuksen professori Tiina Rosenberg.
Ruotsin feministipuolueen puheenjohtaja Fi:n puheenjohtaja Gudrun Schyman.
Ruotsin entinen varapääministeri ja entinen työ- ja tasa-arvoministeri Margareta Winberg
Ruotsin turvakotien kattojärjestön ja merkittävimmän naisasiajärjestön ROK:sin johtaja Ireen von Wachenfeldt.
Todennäköisesti juuri lakivaliokunnankin kuultavana olleeen erityisasintuntija Ruotsin elinkeinoministeriön tasa-arvo-osaston projektivastaava Gunilla Ekbergin väite joitain vuosia sitten että ruotsin seksinostokieltolaki olisi muka vähentänyt ruotsalaista prostituutiota/kysyntää/seksin myyntiä??/lakia kannattaa ?? 80% sai suomalaiset naisjärjestöt ja muutaman naiskansanedustajan ajamaan samanlaista lakia Suomeenkin.

Tässä jotain otteitta könskriget dokumentista:
Ruotsin Södertäljen kaupungissa poliisi etsi 1993 metsästä pienten lasten ruumiista. Nuoren tytön silminnäkijäkertomuksen mukaan pienilapsi oli murhattu saatananpalvoja-pedofiilien rituaaleissa. Jotkut esittivät, että näihin murhiin liittyi korkeassa asemassa olevia miehiä. Kolmen vuoden kuluttua tutkimukset lopetettiin tuloksettomina ruumiita tai merkkejä niistä ei kuitenkaan löydetty. Eikä kadonneita lapsia ollut ilmoitettu. Rituaalimurhaajat olivat ensin seksuaalisesti hyväksi käyttäneet lapsia, ja sen jälkeen tappaneet nämä. Kolmessa Ruotsin kaupungissa epäiltiin tehneen näitä saatanallisia rituaalimurhia. Pedofilian ja murhien lisäksi rituaaleissa on tapettu vastasyntyneitä lapsia silpomalla, heidän sisäelimiään on syöty, ja vastasyntyneet lapset ovat saatu pakottamalla alaikäisiä tyttöjä synnyttämään näitä lapsia.
Ohjelmassa haastateltu Eva Lundgren professori Uppsalan yliopistosta pitää rituaalimurhia totena. Toinen rituaalimurhiin uskova on Ruotsin johtava feministijärjestö, ROKS, Riksorganisationens för Sveriges kvinnojourer, jonka johtaja Ireen von Wachenfeldt vakuutti uskovansa pedofiilirenkaan olemassaoloon. Professori Eva Lundgren, joka on ROKSin hoitomallin ja ideologian pääsuunnittelija, näkee pedofiilirenkaan tyypillisenä miehisen valtarakenteen seurauksena - osana samaa rakennetta kuin perheväkivalta, raiskaukset ja naisten seksuaalinen hyväksikäyttö.Dokumentissa esitetty käsitys miehistä lapsia syövinä saatananpalvojapedofiileinä on lähtöisin Lundgrenin "teoretisoinneista".
ROKSin edustajat toistavat dokumentissa useasti, että miehet ja naiset ovat sodassa keskenään, maailmanlaajuisessa sisällissodassa, jossa heidän feministijärjestönsä toimii kenttäsidontapaikkana.
Könskriget-dokumentissa seurataan mm. yhden tytön kokemuksia dramattisesta tapauksesta, jossa hän oli ilmoittautunut seksuaalisesta hyväksikäytöstä kärsiville tarkoitetulle -ROKS:iin kytköksissä olevaan- Bellas Vänner järjestönkesäleirille, mutta joutunutkin muiden kurssilasten ryhmän kaappaamaksi ja pakomatkalle Norjaan. Tämä kurssilaisten ryhmä oli saanut päähänsä, että korkealla poliittisessa hierarkiassa olevat laajan pedofiilirenkaan jäsenet uhkaavat tappaa heidät, koska heillä, eli ryhmän johtajalla, on tietoa pedofiilien toiminnasta. Nämä tytön kaappaajat saivat tukea pakomatkalleen Gunilla Ekbergiltä.Ohjelman lopussa Ekberg käyttäytyy agressiivisesti toimittajaa kohtaan ja uhkailee toimittaja Evin Rubairia sanoen mm.että jos toimittaja joutuu väkivallan kohteeksi turha hakea apua ROKS:lta ja ja sanoo että niin käy pettureille..

Ruotsin entinen varapääministeri, nykyinen Brasilian suurlähettiläs Margareta Winberg on väittänyt, että (ruotsalaiset) miehet lyövät naisia (jopa 40%; luku on peräisin Lundgrenin kiistanalaisista tutkimuksista) osoittaakseen, että miehillä on yhä ylivalta naisiin nähden, vaikka he ovatkin menettäneet valtansa kodin ulkopuolella ja että tasa-arvo saa miehet lyömään. Rubarin dokumentissa paljastettiin juuri Winbergin avustaneen äärifeministejä saamaan näkemyksensä läpi viralliseen tasa-arvopolitiikkaan tämän toimiessa hallituksen työ- ja tasa-arvoministerinä. Samalla myös Eva Lundgrenin "tutkimukset" nousevat esille kiistanaaliasessa valossa; väkivallan käsite on määritelty Lundgrenin tutkimuksissa hyvin epämääräisesti ja aivan liian laajasti.Norjassa Lundgren ratsasti aikansa moraalisen paniikin aalloilla. Hänen teoriansa onnistuivat myös synnyttämään pedofiilihysterian Bjugnissa, missä 90-luvun alussa tuomittiin viattomia lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jan Guillou on kirjoittanut asiasta kirjassaan
Häxornas försvarare. Lopulta moraalinen paniikki meni ohi ja syyttömät vapautettiin; Eva Lundgren joutui jupakan tuloksena pakenemaan Norjasta ja hakeutumaan Ruotsiin, missä hänelle sitten ROKSin taustavaikutuksen tuloksena räätälöitiin oma oppituoli.
ROKSin ideologia perustuu sille käsitykselle, että naisiin suuntautuvat väkivallanteot eivät kieli väkivaltaan syyllistyneen miehen henkilökohtaisista ongelmista, rikollisuudesta tai tasapainottomuudesta, vaan ovat elimellinen, ehkä jopa geneettinen osa mieheyttä sinänsä. Naisten hakkaaminen kuuluu normaalin mieheyden piiriin, ja yhteiskuntaa ohjaa saatananpalvojien salaliitto, joka suuressa mitassa uhraa lapsia jumalalleen ritualisoiduissa orgioissa.

Tässä lainaus oikeusministeriön Haaste-lehdestä 4/2005 Pedofiilirinki saatanaa palvomassa:
http://www.om.fi/haaste/33962.htm
"Myös saatananpalvontaan on viitattu kovin helposti. Ruotsissa nousi viime keväänä valtava kohu Suomessakin tänä syksynä lyhennettynä nähdystä dokumentista Sukupuolisota (Könskriget), jossa Uppsalan yliopiston professori Eva Lundgren ilmeisen vakavissaan väitti, että hyvässä asemassa olevat ruotsalaismiehet surmaavat Ruotsin metsissä satoja lapsia vuosittain satanistisissa menoissaan. Lundgrenin mukaan miehillä on vallassaan naisia, joiden tehtävänä on varta vasten synnyttää lapsia uhrattavaksi. Todisteita ei tietenkään ole löytynyt. Kohu ei tällä kertaa koskenutkaan satanistien kauheutta vaan naisliikkeen ideologina tunnetun professorin ja hänen salaliittoteorioidensa uskottavuutta."
Ruotsalainen äärifeminismi perustuu osaltaan mm. Eva Lundgren vähitäänkin kyseenalaisiin tutkimuksiin miehistä väkivaltaisina saatananpalvojapedoliileina.Tuosta maaperästä ja ideologiasta on peräisin myös osaltaan myös laki seksipalvelujenmyynnin kriminalisoimiseksi,jossa seksipalvelujen osto nähdään aina väkivaltana ja raiskauksena naista kohtaan ja myyjä on aina pakotettu "uhri".Dokumentin esittämisen jälkeen Eva Lundgrenin "tutkimuksia" on kyseenalaistettu Ruotsissa ja osa ROKS:iin kuuluvista alajärjestöistä on eronnut kattojärjestöstä.Tässä valossa ainakin minusta tuntuu vähintään aika oudolta arveluttavalta ja kyseenalaiselta että lakivaliokunta kuulee asiantuntijana Gunilla Ekbergiä, joka on yksi tämän ruotsalaisen äärifeministisen ideologian keskeisemmistä vaikuttajista ROKS-yhteyksineen. Minusta on tärkeää, että tämä tiedostetaan, siksi haluan kiinniittää tähänkin asiaan huomioita.

Viime vuosina suurin osa prostituutiotutkimukseen ohjatusta rahoituksesta suomessa on annettu vain Stakesin projekteille, jossa työskentelee ruotsalaista feministisuuntausta lähellä olevia tutkijoita,jotka katsovat prostituution olevan ensisijaisesti väkivaltaa naista kohtaan.
Minusta tälläinen sukupuolirasistisista ajattelumalleista ja lähtökohdista tehtävä tutkimus, jossa tulokset on päätetty jo ennen tutkimuksen aloittamista ei ole uskottavaa. Perätömillä pedofiliaväitteillä käydään miesten kimppuun ja miehet kriminalisoidaan jo valmiiksi. He jo ovat lähtökohtaisesti hyväksikäyttäjiä ja raiskaajia, jotka on parempi laittaa vankilaan ainakin puoleksi vuodeksi jäähdyttelemään seksuaalisia tarpeitaan, jos edes yrittävät hankkia seksiä jonkinlaista korvausta vastaan.
Esimerkiksi virolainen tutkija Reet Nurmi on haastetellut tutkimuksissaan vain seksityöläisiä,jotka ovat parittajan vallassa.On itsestäänselvää että tälläisestä lähtökohdasta ja tälläisestä asenteellisuudesta johtuen tutkimusten tuloksiksi saadaan automaattisesti että ostaja on aina väkivaltainen raiskaajamies ja myyjä uhri nainen,joka inhoaa työtään. Erityisen selkeästi tälläinen asenteellisuus ja objektiivisuuden ja faktatiedon puute näkyy TANE:n kannanotoissa esim.siinä että paheksutaan seksipalvelu-sanan käyttöä, koska se mukamas antaa liian positiivisen ja neutraaliin kuvan"prostitutiosta".Mihinkähän on unohtunut niiden satojentuhansien ihmisten mielipide, jotka seksipalveluja käyttävät?He varmasti kuitenkin kokevat tälläiset palvelut positiiviseksi ja miellyttäviksi.N.80% miehistä vastustaa lakia,mutta sillä ei näytä olevan mitään merkitystä.Vai onko joku kuullut että ihmisiä vietäisiin väkisin prostituoiduille asiakkaiksi? Ja vielä v2006 TANE:n mielestä kaikki seksitöntekijät ovat vapaata tahtoa vail
la olevia "uhreja". Tällainen tutkimus ei ole uskottavaa,koska se jättää huomiomatta suurimman osa seksin osto-ja myyntikentästä. Minua arveluttaa ja epäilyttää tällainen mustavalkoinen keskustelu miesalistajista ja naisalistetuista ja että Ihmiskauppaa nähdään sielläkin missä sitä ei ole.
Naisliike käyttää samanlaista retoriikkaa propagandan välineenä lietsoessaan moraalista paniikkia seksipalvelujen oston ja myynnin ympärillä kuin natsit aikoinaan . Viittaan mm. dosentti Juha Hiltusen kirjoitukseen Kalevassa 28.3.2006 http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=559236 .Naisliike käyttää "ihmiskauppa"-sanaa mantrana ja propagandana jolla ajetaan seksin oston kieltolakia samalla tavalla kun esm.Bush käyttää "terrorismin vastainen sota" retoriikkaa ja propagandaa omia etuja ajaessaan.
Toki poikkeuksiakin on joukossa.Kuten esim.Anna Kontula, joka on yksi niistä harvoista tutkijoista, jotka pystyvät edes jonkinlaiseen objektiivisuuteen ja neutraalisuuteen ja asiallisuuteen ilman nais/mies lähtöasetelmaa ja ilman "poliittisesti korrektia" ennakkoasennetta ja ilman "oikeaoppista"vihamielistä orientoitumista seksipalvelujen ostoon ja myyntiin.

Haluammeko yhteiskunnan, jossa seksuaalisuus perustuu feministiseen seksismiin ja jossa suuri osa ihmisistä elää puutteessa ja jossa aikuisilla ihmisillä ei ole itsemääräämisoikeutta sopia keskenään seksiasiosta haluamallaan tavalla ja itsemääräämisoikeutta omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteen ja haluamaansa ammattiin ja työntekoon.Halummeko yhteiskunnan,jossa seksuaalisuus perustuu kieltoihin ja holhoukseen ja valvontaan ja kyräilyyn ja kyttäilyyn ja perättömiin ilmiantoihin ja jossa jonkun keskuskomitean päätöksellä on sallittua vain yksi seksinharrastamisen malli? Äärifeminismin eli nykyisen suomalaisen mielipidemuokkauksen ajama malli on avoimen sukupuolirasistinen. Perusteet haetaan epäjohdonmukaisesti tukeutuen toisaalta konservatiivisiin ja toisaalta liberaalisiin linjauksiin niin että seksinostokielto tähtää valtaosiltaan miehiin ja hedelmöityshoitoesitys vapauttaa naiset itsekkääseen lapsenhankintaan.

Vai haluammeko yhteiskunnan jossa seksuaalisuuden tulee perustua molempien sukupuolten-myös miesten-tarpeiden kunniottamiseen ja huomioonottamiseen ja jossa tarvitsevat saavat.Haluammeko tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa aikuiset ihmiset-myös naiset-saavat itse määrätä omasta seksuaalisuudestaan(eikä niin kuin se kulloisenkin historiallisen väärinymmärryksen kautta tulee määritellyksi) ja mitä kehollaan tekevät ja saavat itse myös päättää haluavatko tehdä seksityötä.Haluammeko yhteiskunnan, jossa sallitaan erilaisia tapoja harrastaa seksiä siis muitakin tapoja harrastaa seksiä kuin naisjärjestöjen määrittelemä tapa.Haluammeko yhteiskunnan, jossa täysi-ikäisten täysivaltaisten vapaiden ihmisten fyysinen itsemääräysoikeus on yleismaallinen, luovuttamaton ja perustavanlaatuinen oikeus.Seksityötätekeville pitäisi antaa heille kuuluva arvostus ja kunnioitus.Seksi on hyvä asia.Maksullinenkin seksi on parempi kuin ei mitään.
Ihanne yhteiskuntaa ja moraalin ja asenteiden muutosta odotellessa vapaa-ehtoinen seksipalvelujen osto ja myynti on kohtalaiseen hyvä kompromissi sekä myyjälle että ostajalle matkalla todelliseen seksuaalisesti tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.

12

835

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riita.sointu

      "Ruotsin entinen varapääministeri, nykyinen Brasilian suurlähettiläs Margareta Winberg on väittänyt, että (ruotsalaiset) miehet lyövät naisia"

      Sinäkö tiedät muuta?

      "tasa-arvo saa miehet lyömään"

      Miksi ennen tasa-arvon lisääntymistä väkivalta naisia kohtaan oli vielä yleisempää? Mihin tutkimukseen perustat väitteesi?

      Ostettu seksi ei ole seksuaalista tasa-arvoa. Sitä ei ole myöskään se, että yhteiskunta antaa viestin, että naisen ruumiin asettaminen kauppatavaraksi on hyväksyttävää. Prostituutio ei ole yksityisasia.

      • sinun mielipiteesi,

        samalla lailla kuin aloittajalla oli oma.


      • haluat takaisin?

        Kerro heti, mistä naisen ruumiita saa ostaa. Tilaan pari kappaletta varastoon. Minä kun olen luullut, että ostaa saa vain lyhytaikaisia ja hyvin rajoitettuja palveluja. Muun muasssa suuteleminen ei yleensä kuulu tarjottuihin toimintoihin.

        Prostituutio nimenomaan on yksityisasia. Sinulle tai yhteiskunnalle ei kuulu pätkääkään, mitä minä ja Maija-Leena illalla puuhaillaan. Ei kuulu myöskään se, vaihtaako seteli omistajaa homman yhteydessä.


      • riita.sointu
        haluat takaisin? kirjoitti:

        Kerro heti, mistä naisen ruumiita saa ostaa. Tilaan pari kappaletta varastoon. Minä kun olen luullut, että ostaa saa vain lyhytaikaisia ja hyvin rajoitettuja palveluja. Muun muasssa suuteleminen ei yleensä kuulu tarjottuihin toimintoihin.

        Prostituutio nimenomaan on yksityisasia. Sinulle tai yhteiskunnalle ei kuulu pätkääkään, mitä minä ja Maija-Leena illalla puuhaillaan. Ei kuulu myöskään se, vaihtaako seteli omistajaa homman yhteydessä.

        Minä en puutukaan siihen mitä sinä ja Maija-Leena puuhaatte, ei se minua kiinnostaa. Minua kiinnostaa yhteiskunnan antama viesti ja asenneilmasto, johon se johtaa. Ilman yhteiskunnan hyväksyntääkin sinun on mahdollista ostaa pillua Maija-Leenalta.


      • noin käytännössä tehdään?
        riita.sointu kirjoitti:

        Minä en puutukaan siihen mitä sinä ja Maija-Leena puuhaatte, ei se minua kiinnostaa. Minua kiinnostaa yhteiskunnan antama viesti ja asenneilmasto, johon se johtaa. Ilman yhteiskunnan hyväksyntääkin sinun on mahdollista ostaa pillua Maija-Leenalta.

        Yhteiskunnan antama viesti ja asenneilmasto on nyt ja on aina ollut se, ettei prostituutio ole hyväksyttävää.

        Miten haluat muuttaa asiaa?


      • riita.sointu
        noin käytännössä tehdään? kirjoitti:

        Yhteiskunnan antama viesti ja asenneilmasto on nyt ja on aina ollut se, ettei prostituutio ole hyväksyttävää.

        Miten haluat muuttaa asiaa?

        En minä halua. Aloittaja haluaa.


    • manna gryn

      pohjoismaissa tähän ns seksityöhön on kovin kirjava suhtautuminen. suomessa alalla toimivilla on kirjanpito- ja verovelvollisuus, ja mahdollisuus toimia ainoastaan yksityisinä elinkeinonharjoittajina. ruotsissa on puututtu ostajan statukseen lainsäädännön keinoin, ostaminen on yleisesti kriminalisoitu. myyminen sen sijaan paradoksaalista kyllä ei ole kiellettyä ja suomen tapaan yksityiset elinkeinonharjoittajat maksavat liiketoiminnastaan sielläkin jopa veroja.!! tanskassa "vammaisryhmään" kuuluvilla on mahdollisuus saada sosiaaliturvan kautta maksusitoumuksia sexsuaaliterapeutin istuntoon, joka käytännössä tarkoittaa itsellistä prostituoitua. virassaolevaa sosiaalityöntekijää tai seksuaaliterapeuttiahan ei voi velvoittaa intiimiin kanssakäymiseen asiakkaansa kanssa, joten konkreettinen hoitotyö on siellä luontevasti ulkoistettu.

    • jaina

      ruotsalaisfeminismiä, enkä sen lietsomaa miesvihaa.

      Olkoon meillä kaksi sukupuolta eroineen, eläköön se ero, se kutina, joka ylläpitää kiinnostusta ja jännitettä, se erotiikka, erojen romantiikka.

      *joo lähtis tästä makeilemasta...*

      • Eläköön erot

        ja tasa-arvo.
        Kyllä sinultakin joskus helmiä tulee.


    • Ruosutar

      sitten tuon ohjelman jälkeen. Unohda koko tarina.

      Kukaan noista mainitsemistasi henkilöistä ei enää vaikuta millään tavalla. Tiina Rosenberg puhuu nyt vain luokkakamppailusta, ei feminismistä. Tiina joutui turvautumaan henkivartioihin koska häntä uhkailtiin. Se on vaarallista olla feministi Ruotsissa ja queerfeministi ennen kaikkea.

      Sanon vaan ettei feministeillä ole ollut sijaa niin eduskunnassa kuin hallituksessakaan vaikka hallitukseen he kyllä yrittivät ujuttaa itseään mutta Persson hetti ne pihalle. Winbergin jopa sinne missä pippuri kasvaa.

      Ruotsalaisessa eduskunnassa toimitaan vain ryhmissä oman puolueen nimissä, ei ykistyishenkilöinä. Edustajat eivät koskaan esiinny mediassa. Eduskunnan ulkopuolella he ovat neutraaleja henkilöitä. Harva edes tietää monenkaan edustajan nimeä. Sitä kautta on melko mahdotonta saada feministisiä ideoita esille.

      Ei feministit ole laatineet seksinostolakia, se on täysin miesten hommia. Seksinostolailla yritetään saada trafikking kuriin Ruotsissa (ja globaalisesti) ja lakiasiainministeri Thomas Boström lobbasi tätä lakia muihinkin Euroopan maihin. Nyt on hallitus vaihtunut eikä uudella hallituksella kai ole aikaa eikä innnostusta lobbailla.

      • Ruosutar

        Feminismi on täysin lukossa Ruotsissa. Monet tunnetut feministit ovat sanoutuneet irti feminismistä. Feminstipuoluekkin lopetti olemasta puolue. Toisaalta ei puolueessa ollut enää juuri jäseniä koska suurin osa hyppäsi pois puolueesta riitojen takia.

        Mainitsen vielä että RFSL ( Setaa vastaava järjestö Ruotsissa) sanoutui julkisesti irti feminismistä noin puolitoista vuotta sitten. Se oli helpotus monelle homolle ja joillekkin lesboillekkin. Feministit alkoivat hyysäämään liikaa homoja.

        Juuri nyt on Pride festivaalit Tukholamssa. Yksi pääpuhujista on Glenn Hysen, tunenttu ammattijalkapalloilija ja nykyisen valmentaja. Hän joutui seitsemän vuotta sitten seksuaalisen häirinnän kohteeksi Frankfurtin lentoaseman miestenvessassa. Eräs mies oli tullut takaapäin ja käynyt toisella kädellä kiinni Hysenin peniksestä ja työntanyt tosien käden sormet Hysenin anukseen. No Hysenhän lyödä mäjäytti häritsijää. Hyseniä alettiin nimittämään homofobiksi tämän tapahtuman jälkeen. Homot sanoivat kyllä että ei kukaan saa koskan kehenkään ilman lupaa. Homofobi nimyts osoittautuikin tulevan lesbofeministiseltä taholta. Että silleen.


    • Sanelma*

      siis taas tämä sama? Seksinostokielto miesvihamielistä? Tämäkö on tosiaan sovakkojen (kaikesta päättäen näin on) suurin ongelma tässä yhteiskunnassa? Somaa. Jatkakaa vain samaan malliin. Nimittäin mitä naurettavammaksi vastapuoli tekee itsensä, sen helpompaa on edes suht.koht. normijärkisillä saada asiansa läpi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4320
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3524
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      157
      1841
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1726
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1452
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      974
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      879
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      866
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      858
    Aihe