Marskin mies

ilmiön nimeltä neoliberalismi. Yhtä vaarallinen kuin kommunismi. Ehkä USA:n valta aseman johdosta vikelläkin vaarallisempi teknologia.

Kenetkö haluaisit keksiä viholliseksi? Epätoivoinen yritys nostattaa Nato Innostusta.

Neoliberalismissa ei ole puhdasta kuin häikäilemättömyys, julmuus ja pahuus

Mannerheim päinvastoin ajatteli:

- Puhtain asein puhtaan asian puolesta -

"Mannerheim on ollut onnellinen ja hymyilevä vain silloin kun Suomi on kuulunut Venäjälle?"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000020087218#22000000020087218

Nato pitää Venäjää kumppanina eikä katso sen muodostavan sotilaallista uhkaa. Naton tavoitteena on yhteistyön kautta pyrkiä edistämään Venäjän ulkoisen toiminnan ennustettavuutta ja rakentavuutta ja tukea Venäjän sisäistä demokraattista kehitystä.
Natolle yhteistyö Venäjän kanssa on prioriteetti, sillä Venäjä on tärkeä alueellinen ja globaali toimija, joka voi toiminnallaan vaikuttaa euroatlanttisen alueen turvallisuuteen ja Naton toimintaan eri sektoreilla.
Venäjä pitää Nato-yhteistyötä tärkeänä. Venäjän kannalta Nato-Venäjä -neuvosto on tunnustus Venäjän erityisasemasta ja tarjoaa mahdollisuuden tuoda julki näkemyksiä ja pyrkiä vaikuttamaan Naton agendaan.
Nato-Venäjä -yhteistyön tärkein foorumi on vuonna 2002 perustettu Nato-Venäjä -neuvosto, joka koostuu 27 tasavertaisesta jäsenestä (Nato-jäsenvaltiot ja Venäjä). Neuvostoa edelsi vuonna 1997 solmitulla Nato-Venäjä -peruskirjalla luotu pysyvä yhteistyöneuvosto.
Nato-Venäjä -neuvosto kokoontuu säännöllisesti eri kokoonpanoissa (ulko- ja puolustusministerit, suurlähettiläät, komiteat) ja toimii konsensusperiaatteella. Keskeisimpiä yhteistyösektoreita ovat sotilaiden välinen yhteistyö ml. yhteistoimintakyvyn kehittäminen, terrorismin vastainen

bluffi? Siis ideologinen ratkaisu?

Koska ne ovat niin samankaltaisia.

naapuri ei taira tykätä natosta naapurissaan ja se kääntää pyssynsä uuteen suuntaa joten suosittelen kekkosenlinjaa

ehkä heti Suomen
ja Ukrainan jälkeen?

... jonkinlainen perverssi sekasikiö Stalinismista ja markkinataloudesta ja sionismista.

Uusliberalismi tarkoittaa lähinnä klassiseen liberalismiin nojaavaa talouspolitiikkaa, joka tähtää talouselämän vapauttamiseen, verojen alentamiseen, hyvinvointivaltion purkamiseen ja kansainvälisen kaupan esteiden purkamiseen. Nykyään käsitettä käyttävät useimmiten sen vastustajat, kannattajat puhuvat mieluummin klassisesta liberalismista, markkinaliberalismista tai liberalismista. "Uus"-etuliitteen käytön taustalla on tärkeänä tekijänä se, että anglosaksisessa keskustelussa pelkkä "liberalismi" viittaa nykyään "hyvinvointiliberalismiin".


[muokkaa] Termin historiaa
Termin "uusliberalismi" esittelivät taloustieteilijät Friedrich Hayek, Wilhelm Röpke, Walter Eucken ja muut konferenssissa Pariisissa jo 1938. Monien 1900-luvun saksalaisten liberaalien näkemykset erosivat monesta klassisen liberalismin muodosta siinä, että he hyväksyivät kilpailulainsäädännön. DDR:ssä julkaistiin 1950-luvulla kirja, jossa arvosteltiin muun muassa edellä mainittuja saksalaisia taloustieteilijöitä ja Saksan liittotasavaltaa uusliberalismista. Pääasiassa sitä alettiin käyttää Margaret Thatcherin pääministerikaudella Iso-Britanniassa. "Thatcherismi" suuntautui pääasiassa keynesiläisyyttä vastaan. Se viittasi alun perin tiukkaan finanssikuriin, sosiaaliturvan karsimiseen sekä muihin oikeistolaisen talouspolitiikan osiin. Nimikettä uusliberalismi käytettiin, koska Thatcher perusteli politiikkaansa saman tyyppisillä näkemyksillä kuin liberaali filosofi ja taloustieteilijä Friedrich Hayek.

Painopistealueena thatcherismissa olivat vapaan markkinatalouden periaatteet, erityisesti pääomien ja työvoiman vapaa liikkuvuus. Thatcherismi korosti henkilökohtaista vastuuta sosiaalisen liikkuvuuden sijasta. Se haastoi myös ammattiyhdistysliikkeen, korosti vapaakauppaa ja pyrki teollisuuden ja kaupan vapauttamiseen ja vähensi varoja sosiaalipalveluista siirtäen vastuuta yhteiskunnalta yksityisille avustusorganisaatioille. Monia valtion omistamia julkisen palvelun laitoksia yksityistettiin (kaasu, sähkö) ja veroja alennettiin.

1980- ja 1990-luvun uusliberalismi liitetään globalisaation korostamiseen. Sitä ovat ajaneet maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto. Läheisesti Thatcherin ja Reaganin politiikan kaltaista agendaa ajamalla nämä organisaatiot korostivat kehitysmaissa rakennemuutosohjelmia, jotka pyrkivät takaamaan yksilönvapauden ja lain kunnioituksen, vapaan kilpailun, infrastruktuurin talouden kehitykseen ja budjettivakauden. Taloudelliset velvoitteet merkitsivät kehitysmaissa yksityistämisiä, verojen alennuksia tai kiristyksiä, menojen leikkauksia sosiaalisista ohjelmista ja sääntelyn vähentämistä. Joissain tapauksissa vastuuta terveydenhuollosta ja koulutuksesta siirrettiin valtiolta vapaille markkinoilla tai se joutui kansainvälisten avustusorganisaatioiden vastuulle. Monissa maissa talouskasvu pääsikin jollain tasolla käyntiin, mutta köyhimpien asema usein heikkeni. Käytännössä järjestöt ovat katsoneet sormiensa läpi periaatteittensa vastaisia toimia ja niiden ohjelmien vaikutuksista on kiistelty paljon. Maailmanpankki on itse pyrkinyt luomaan sellaista kuvaa, että rakennesopeutusten aika on nyt takana päin.

Esittäen muun muassa, että muutoksista on hyötynyt ennen kaikkea rajattu eliitti tai että tuloerojen rajaton kasvu on epäoikeudenmukaista (esim. The Neoliberal Myths about Globalization), monet uusliberalismin kriitikot ovat ajaneet valtioille suurempaa roolia sijoittajana ihmisten tulevaisuuteen ja taloudellisen epätasa-arvoisuuden vähentäjänä.


Uusliberalismi ja uuskonservatismi
Uusliberalismia ei pidä täysin samastaa uuskonservatismiin, vaikka uuskonservatiivit ovatkin talouspolitiikassaan usein lähellä uusliberaaleja ja vaikka uusliberalistista talouspolitiikkaa myös sovelsivat ensimmäisenä uuskonservatiivit (Thatcher, Reagan

jos olsisi tietänyt tämän VIELÄ VÄHEMÄN MARSKI:

HUOMION ARVOINEN KOHTA TÄSSÄ HETI ALUKSI TÄSSÄ:
"...Osan tausta on kommunistinen, trotskilainen tai ammattiyhdistysliikkeessä. Loikkarit tyypillisesti ovat pettyneet 1960-luvun sosialistisiin unelmiin ja sosiaalisiin parannusyrityksiin...."


IDELOOGINEN PERUSTA TULEE KOKONAISUUDESSAAN TÄSSÄ:

Uuskonservatismi

Uuskonservatismi (neokonservatismi) kuvaa etenkin Yhdysvalloissa vaikuttavia "uusia konservatiiveja", joita luonnehtii haukkamainen ulkopolitiikka, valtion koon kasvattaminen "pieni valtio"-linjan vastaisesti ja rajoitukset sosiaalimenoissa. Uutuus viittaa konservatismin "uuteen aaltoon", joka viime aikoina on saanut eritoten pontta.

Uuskonservatismi on yhdistetty Reaganin talouspolitiikkaan ja myöhemmin George W. Bushin talous- ja ulkopolitiikkaan.


Tausta
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.
Lähteettömät tiedot saa myös kyseenalaistaa tai poistaa.

Monet USA:ssa valtaan päässeistä uuskonservatiiveista niin sanotuista "neokonservatiiveistä" (engl slang neocons) ovat juuriltaan entisiä itäeuroopppalaisia emigrantteja tai heidän jälkeläisiään. Osan tausta on kommunistinen, trotskilainen tai ammattiyhdistysliikkeessä. Loikkarit tyypillisesti ovat pettyneet 1960-luvun sosialistisiin unelmiin ja sosiaalisiin parannusyrityksiin.

USA:n vanhemman polven konservatiivit eli niin sanotut paleokonservatiivit tuntevat uuden polven neokonservatiivit ja heidän aatepohjansa osin vieraiksi. Konservatiivit USA:ssa katsovat vastuun kuuluvan yksilölle niin, että kaikilla on sama lähtökohta, mutta yksilön itsensä aikuisena täytyy pitää huolta siitä, että menestyy.

Neokonservatiivit ovat vapaakaupan kannattajina innokkaampia kuin vanhat paleokonservatiivit, jotka taas ovat tahtoneet yleensä pystyttää tullimuureja etenkin teräs-, paperi- ja lentokoneteollisuuden suojaksi.

Neokonservatiivit 60-luvun "sosialisminsa" aikoina pettyivät lakeihin ja säädöksiin sekä keskushallintoon köyhyyden ja epäkohtien poistajana ja alkoivat 1980- ja 1990-luvuilla korostaa sisäisen uudistumisen merkitystä ja individualismia, joskus jopa uskoontulon kautta. Keskusvaltapettymyksensä he edelleen saattaavat peilata valtion ja maapallon tasolle. He voivat katsoa etteivät YK:n ja muiden kansanvälisten elimien säädökset ja päätökset, kuten Kioton ilmastosopimus, auta vaan valtioiden on vapaaehtoisesti uudistuttava.

Sen sijaan uuskonservatiivit eivät vastusta sitä, että sisäisiä vallankumouksia autetaan diktatuureissa tai jopa "tuodaan demokratia" ulkoapäin sotilaallisesti "roistovaltioihin". Irakin miehitystä on pidetty uuskonservatisimin ulkopoliittisena huippusaavutuksena. Laajemmin pyrkimys on hahmotettu The Project for the New American Century -henkkeessa.

Tällä käsitteistöllä on huomattavan samansuuntaisia yhteneväisyyksiä USA:n kasvaneen uskonnollisen oikeiston käsitteistön kanssa (kuten henkilökohtainen uskoontulo, uudelleen syntyminen) ja USA:n uuskonservatiivit ovatkin lyöttäytyneet yhteistyöhön uskonnollisen siiven kanssa. Useat uuskonservatiivit toisaalta ovat juutalaisia.

varmaan seniili 80 v ukonkäppyrä. Tai sitten sulla on pirusti rahaa.

kännyt pystyyn kun takaa kuuluu rukiver ja musiikina soi kalinkka perskeles.