Traumaattista hermostumista ihmissuhteissa

Minulla on hankala pelko, joka vie voimiani todella paljon.
Ongelmani on ihmiset. Minulla on aina ollut yksi tai kaksi ihmistä, joihin olen kiinnittynyt. Heiltä vaadin paljon, kunne väsyvät minuun.

Muut ihmiset ovat aina olleet niitä, joita kohtaan koen negatiivisia tunteita. Seuraan ihmisten toimia, liikkeitä, ilmeitä sekä puheita. Mieleni etsii viitteitä siitä mitä ihmiset ajattelevat. Helpoiten tulkitsen ihmisen negatiiviset ilmeet itseeni kohdistuviksi. Negatiiviset ajatukset saattavat olla tosia, mutta ne saattavat olla oman pääni sisältä lähteviä uskomuksia.

Näin tapahtuu, vaikka tiedostan ettei asialla pitäisi olla merktitystä. Tiedän ettei pitäisi olla merkitystä sillä mitä ihmiset ajattelevat minusta.

Haluan oppia elämään kuten kuka tahansa muu. Haluan oppia olemaan ajattelematta mitä ihmiset ajattelevat minusta.

Tilanne tuo monenlaisia ongelmia. Kuten sen, että vähäiset voimavarani kuluvat toisaalta kuvitteluun, toisaalta järkeistämiseen. Eli järkeistämällä sen etteivät ihmiset oikeasti ajattele pahaa minusta.

Toinen ongelma aiheutuu siitä, etten osaa luottaa ihmisiin yllä mainitun vuoksi. Ihmiset reagoivat tähän ja tekevät minusta kummajaisen.

Eräs asiaan liittyvä ongelma on se, että en osaa rentoutua kun ihmisiä on paljon ympärilläni. Pystyn keskustelemaan järkevästi jos lähelläni on yksi tai kaksi minulle ennestään tuttua ihmistä.
Mutta kun ihmisiä on paljon. Koen suorituspainetta keskustelusta. Haluan ilmaista itseäni, koska en halua tuntea itseäni tylsäksi ihmiseksi. Yritän keksiä jonkin aiheen tai vitsin, jonka koen kiinnostavaksi ja hauskaksi. Suuri pettymys tulee, kun ihmiset katsovat oudosti minua ja jatkavat keskustelua jostakin muusta asiasta.

Onko muita, jotka kokevat samanlaisia ongelmia? Haluaisin todella tietää!

2

663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ollut tuollaista

      Aikaisemmin olin vähän tuon tyyppinen. Nyt olen siitä pyrkinyt tietoisesti kasvamaan ulos. Ja olenkin onnistunut.
      Älä rasita niitä harvoja hyviä ystäviäsi liikaa. Ole mielummin kiva kaveri niille. Se ei ole heidän vikansa, että toivot että sinulla olisi enemmän ystäviä.
      Pohjimmiltaanhan kyse on heikosta itsetunnosta. Itsekin koin olevani jotenkin muita huonompi ja ajattelin, että ihmiset siksi ajattelevat minusta pahaa/ eivät pidä minusta. Kun oppii luottamaan itseensä, ihmissuhteetkin sujuvat paljon helpommin.
      Ihan hyvä alku on, että ymmärrät jonkin sortin ongelmaa olevan ja tiedät miten siitä selvitään.
      Muista lisäksi, että kaikki eivät kuitenkaan koskaan tule pitämään sinusta, etkä sinä kaikista. Joten älä menetä sen takia yöuniasi, että haaveilet kaikkien kaveruudesta/miellyttämisestä.

    • vastaavanlaisia fiiliksiä m...

      Pelkään ennen kaikkea sitä, että läheiset ihmiset pettyvät minuun, ja kun tällainen tilanne lähestyy, saan kauheita pelkokohtauksia. Tällöin todella haluaisin voivani puhua heille, mutta en pysty.

      Ajattelen koko ajan vaan niitä tilanteita, kun he ovat heittäneet jonkin minua tai omaa elämääni vastaavia muiden ihmisten asioita ja kohdistaneet arvostelua tätä kohtaan. En kestä elämääni koskevia ohjeita, vaan koen ne vittuiluksi, ja suutun ohjeiden esittäjälle, vaikka tiedän hyvin tämän olevan oikeassa.

      Muissa tilanteissa en pysty puhumaan henk.koht. asioista oikein millään tasolla, vaan ohjaan keskustelua muualle, valehtelen jollain lailla tai suutun.

      Itse en pysty järkeistämään näitä asioita millään tavalla, vaan lähinnä menen lukkoon ajoittain, muutoin en jaksa ajatella em. asioita ollenkaan. Tälläkin hetkellä toivoisin, että voisin kertoa pahasta olostani läheiselle, mutta kun en vaan pysty, se kumminkin ajattelee minusta pahaa (seuraus tuntemuksissa, kun tuntuu pahalta: voi, kunpa kuolisin, salama voisi iskeä tai joku hullu laukaista pommin vieressäni ym.ym.). Ehkä paras :( paradoksi mielessäni on: en voi tappaa itseäni, mitä muutkin ajattelisivat, toisaalta olen niin huono ihminen muita kohtaan, että elämän jatkuminen tuntuu mahdottomalta.

      No, tuo viimeinen ei liittynyt tarinaasi mitenkään, mutta summana omista tuntemuksistani: en vain voi ajatella, että muilta voisi saada mitään apua omien tunteideni käsittelyyn. Itse pelkään vastaavalla tavalla suuremman ihmismäärän edessä huomiota.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      405
      41169
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      119
      9684
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6270
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      5048
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3945
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3869
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3508
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      40
      3047
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2498
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      21
      2338
    Aihe