T-luupihvin paisto?

T-Bone Steak

Löysin tänään pitkästä aikaa taas naudan t-luupihviä City-Marketista, ja ajattelin ehkä ostaa huomenna.
Mutta kun on vierähtänyt niin monta vuotta viime kerrasta, niin kysyisin asiantuntijoilta, miten pitkään tuota t-luupihviä on syytä paistaa/grillata? Haluan sen jäävän sisältä vähintäänkin roseeksi tai jopa mediumiksi, mutta pinnasta reilun ruskeaksi ja rapeaksi. Mutta onko vaara, että mediumina se on sitkeä?

18

11029

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oho!

      Oho!

    • vanha kokki

      ei ole lainkaan vaikeata, kunhan tuntee lihan. Lihan ulkonäöstä voi päätellä melkoisesti, miten se käyttäytyy grillillä tai pannulla. Kotimaiset T-luu pihvit ovat melko usein ilman "marmoria", joten mahdollisuus saada sitkeähköä syötavaa kasvaa. Marinoimalla voidaan jonkinverran auttaa asiaa, eli mureuttaa. Jo pelkkä öljymarinadi auttaa jonkin verran. Papaija ja ananas ovat sopivia tarkoitukseen, eli marinadiin. Jos käytät punaviiniä, se antaa hiukan happaman maun lihalle. Kokeile seuraavaa marinadia:
      5 osaa oliiviöljyä 1 osa Ketjap manis soijaa, puntti persiljaa hakattuna, soseutettua papaijaa, tai tuoretta ananasta murskana, ei siis purkkitavaraa, sekä haluamasi mausteet. Laita liemi muovipussiin ja pihvit samoin. Anna olla ainakin yön yli. Paistaessa huomioitavaa. Anna pihvin kypsyä ensin toiselta puoleltaan riittävän kauan, älä kääntele sitä turhaan. Parin sentin paksuinen pihvi ottaa noin 2-3 min. sen jälkeen käännä pihvi ja kun pintaan alkaa kohoamaan lihasnestettä sieltä täältä, on pihvi valmis. Hyvin marmoroitunt liha vaatii hieman lyhyemmän paistoajan. Kypsäksi päässyt T-luu pihvi on soppalihaa. Huom kyseisen pihvin pienempi lihapuoli on sisäfilettä ja se on aina mureampi kuin se isompi, joka on ulkofilettä. Muistathan katkaista kalvon sieltä täältä, sen kalvon joka on pihvin uf-puolella, silloin pihvisi ei kipristele niin paljon.

      • Aloittaja

        Oikein hyviltä tuntuvat neuvot! Nyt tosin meni ohi tältä päivältä, mutta toivottavasti niitä t-luupihvejä on läheisessä City-Marketissa myös ensi viikonloppuna.
        Siellä muuten näkyi olevan (pakasteena) myös argentiinalaisia "häränkyljyksiä" tuhteina kiekkoina. Oli todella tummanpuhuvaa lihaa, mutta hyvin marmorista. Mitä vanha kokki tuumaat niistä? Vastaavatko mitään meikäläistä pihviä, vai onko tämä "kyljys" ihan oma lajinsa tässä tapauksessa? Eivät siis näyttäneet entrecôtelta, vaan vielä erilaisilta.

      • nyt sitten
        Aloittaja kirjoitti:

        semmoisen "t-luupihvin" City-Marketista, josta viikko sitten kirjoitin.
        Sen takia laitoin nyt sanan lainausmerkkeihin, koska pihvi oli tällä kertaa leikattu täysin väärin. Nyt (toisin kuin viikko sitten) siitä puuttui tyystin se "T:n" toinen puoli, eli se näytti vain valtaisalta "porsaankyljykseltä" (eli oli leikattu samalla tavalla "toispuoliseksi").
        Maku ja mureus oli kuitenkin OK, joskin meinasi päästä vähän liian kypsäksi. En marinoinut yhtään, vaan paistoin valurautapannulla kolmisen minuuttia per puoli, mutta tosiaan oli vähän yläkanttiin, varsinkin reunoilta. Mutta mitä lähemmäs luuta pääsi syödessä, sen ihanamman "raa'aksi" tuli.
        Päällä oli valkosipulivoita.
        Mutta kyllä olisin halunnut aidon t-luupihvin, eli semmoisen, jossa olisi ollut luun kahta puolta molemmat fileesiivut.
        Mutta varokaa siis: älkää paistako yli, vaan tosiaan vain pari minuuttia per puoli kuumassa pannussa.

      • vanha kokki
        nyt sitten kirjoitti:

        Kyseessä ei ole T-luu pihvi, jos siitä puuttuu jompi kumpi filee. Koska siitä puuttui se parempi eli sisäfilee, joka on vieläpä huomattavasti mureampi kuin se isompi eli ulkofilee, niin kauppias on myynyt sisäfileen kokonaisena tai paloina kovaan hintaan. Voisit käydä vaikka hieman "kehumassa" sellaista kauppiasta. Jos joskus saat kunnollisen T-luu pihvin ja sinulla on mahdollisuus valmistaa se hiiligrillillä, tulet huomaamaan huikean eron maussa, hiiligrillin hyväksi.

    • helpoimpia tapauksia

      varsinkaan kotimainen t-luupihvi. Marinointi auttaa, mutta silti on hankalaa. Kypsän voi hiettää pedoille, muut eivät sitä pysty syömään. Rose/medium on hyvä. Marinaadiin ei parane laittaa lainkaa suolaa, muuten tulee noutaja - poistaa nestettä, ja sitähän ei haluta. Itse suosin tämän tyyppiselle grillattavalle ananasmehu-yrtti-öljy marinaadia.

      Jos teen paistinpannulla sitten vaihdan ananaksen johonkin muuhun, siitä tuppaa jäämään panulla paistettaessa turhan vahva maku, sopii possulle mutta ei naudalle.

      Itse olen viimeksi kokeillut grillissä mainitulla marinaadilla, onnistui aika hyvin kun otti pinnan kuumassa grillissä ja loppu kypsytys uunissa, sekä 5-10 vetäytyminen päälle ja suola pintaan vasta kun laitetaan vetäytymään folioon.

      Tämäkin oli kotimaista lihaa, mutta jos valita saan suosin tässä tapauksessa etelä-amerikan tuottajia, ero on heidän edukseen aika iso.

      Hyvä - mutta aika vaativa tapaus, varsinkin kun hinta tuppaa olemaan aika korkea.

      • mahtaa olla

        "argentiinalainen häränkyljys"?

      • Argentiinassa asuneesta
        mahtaa olla kirjoitti:

        "argentiinalainen häränkyljys"?

        härästä eli lehmäelukasta. Argentiinalainen possunkyljys eri asia.

      • et erota
        Argentiinassa asuneesta kirjoitti:

        härästä eli lehmäelukasta. Argentiinalainen possunkyljys eri asia.

        toisistaan härkää ja lehmää. Paras varoa sinua, jos joutuu samaan ravintolavessaan kanssasi...
        Possun sentään erotat, kun olet tottunut katsomaan sellaisen kuvaa peilistäsi.

      • tarkuus on
        Argentiinassa asuneesta kirjoitti:

        härästä eli lehmäelukasta. Argentiinalainen possunkyljys eri asia.

        paikallaan, kyseessä on nautaeläin ja sen uros eli härkä, nautaeläin naaraasta käytetään nimitystä lehmä. Eli kyseessä ei voi olla lehmä ja härkä samaan aikaan, tai sitten on sukupuolet päässeet sekoittumaan keskenään.

        Tämä kuuluu sarjaan, kuinka lypsän härkää ?

      • vanha kokki
        tarkuus on kirjoitti:

        Nauta on siitä merkillinen eläin meillä Suomessa, että se ikäänkuin vaihtaa sukupuoltaan ravintolan ruokalistalla. Toisin sanoen siitä lehmästä tulee härkä kuoltuaan. Todellisuus ei tietenkään ole tämä, mutta kun se kuulostaisi hieman kornilta jos listalla lukisi grillattu lehmän pihvi. Samalla tavalla sika saa nuorennuskuurin kuoltuaan. Vai oletteko nähneet menussa sianleikettä, ei, se on aina porsaanleike, kun se on ikäänkuin fiinimpää. Kaiken kukkuraksi, Suomessa ei ole tavattu oikeastaan varsinaisia härkiä, eli salvettuja sonneja miesmuistiin. Lehmän mies on sonni ja se entinen virkaheitto puoliso on härkä. Härkää käytettiin vetoeläimenä muinoin ja jossainpäin kaiketi vieläkin, mutta ei tiettävästi Suomessa.

      • ensinnäkin

        sinä moukka tyhmä kirjoittamaan ("tarkuus" - "tarkkuus") mutta ennen kaikkea myös sisälukua.
        Tuossa puhuttiin härästä/lehmästä eikä "nautaeläimistä" yleensä. Nautoja ovat sekä härkä että lehmä, mutta härkä ei ole lehmä eikä lehmä ole härkä.

      • arkistojen kätköstä
        vanha kokki kirjoitti:

        Ai jaa. Jos härkiä ei ole, niin miksi niistä on maksettu härkäpalkkioita. EU taas huijaa vai?

        http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/maatalous/tuet/viljelijatuet/elaintuetjapalkkiot/elainperusteiseteutuet/harkapalkkio.html

        Härkä-nimitys naudanliharuoille tulee suomeen ruotsin kielen sanasta ox. Ruotsissa ravintoloissa voi tilata ox-filettä, ox-svanssoppa ja ox-ruladereita ym. ox-alkuista. Härkä ilmeisesti on koettu muinoin listoja käännettäessä lähinnä vastaavaksi. Ox sitten taas tarkoittaa sonnia, jolta on kassit leikattu ja joka toimii vetojuhtana. Sana on ilmeisen vanha, koska samaa sanaa on käytetty myös englannin kielessä jo muinoin (esim. Oxford). Englanissa sana ox ei sitten tarkoitakaan naudanlihaa vaan oikea sana on beef (ransk. boeuf)

        Nyt kun tämä tilitys nimistä on alkanut, niin muistakaa että myös sana pihvi tulee ruotsin sanasta biff, joka taas tulee ranskan sanasta boeuf ja joka tarkoittaa siis aina naudanlihaa. On siis täysin absurdia puhua porsaanpihvistä, koska sellaista ei ole olemassa.

        Naudan jauheliha on taas ns. roiskeista koottu tuote joten siinä ei voi tehdä eroa sukupuolien välillä. Tosin suomalainen lihateollisuus perustuu väsyttämällä tapettuihin lypsylehmiin, joten se suojakaasuun pakattu 400 g on melkoisen varmasti lehmää. Imagosyistä tätä nyt vaan ei haluta mainostaa. Suurissa lihamaissa kuten USA:ssa lehmävasikat joutuvat yleensä burgermyllyyn ja niitä ei turhaan kasvateta kovin isoiksi.

        Yleensä eri ruokien nimityksillä on vanhat kansainväliset perinteet ja niitä on turha mennä muuttamaan.

        Tosin Suomessa asialla ei enää ole väliä, koska täällä ei ole enään ravintoloita vaan pitsaputiikkeja ja kebappipaikkoja ja niissä nyt on aivan sama, mitä tilaa. Kauhukertomus kyllä kertoo kebappipaikasta, missä kebapliha oli loppunut ja asiakas yllättyi kun tilalle oli kysymättä laitettu lauantaimakkarasiivuja.

      • vanha kokki
        arkistojen kätköstä kirjoitti:

        on minunkin mielestäni kivaa. Mutta asiallisesti ottaen en ole melko pitkän keittiöurani aikan milloinkaan saanut kotimaista härkää leikkuulaudalleni. Aina se on ollut joko lehmää tai sitten sonnia, joka tuppaa olemaan kalliimpaa, kaiketi suuremman kokonsa vuoksi. Kielitieteilijänä olen tavattoman huono, ainoastaan Suomen kielen murteet ovat harrastukseni. Edelleenkin näkyvät käyttävän samoja nimikkeitä oikeissa ravintoloissa. Mitä tulee kebapiin, oikein valmistettuna sekin on perinneruokaa, tosin ei meikäläistä. Sen valmistukseen olen perehtynyt perusteellisesti Turkissa. Pizza on kaiketi amerikkalaista alkuperää, ei suinkaan italialaista, väitteestä en suinkaan ole varma, mutta jospa sinä voisit kertoa sen historian. Montakos härkäpalkkiota löysit Suomeen maksetun? Ravintoloiden tasosta sinänsä olen samaa mieltä, poikkeuksen tekevät pienet, yleensä yksityisten omistamat ruokapaikat, joille on elintärkeätä yrittää pitää laatu korkealla. Puolivalmisteita tai eneksiä tarjoava ruokaravintola on sangen nopeasti entinen. Osuusliikkeet ne sotkevat kaiken alalla, vaikka toista mainostavat.

        Koska olet noin äärimmäisen tarkka, niin mistä ihmeestä vedit tuo sian tai porsaanpihvin. Mielestäni puhuin leikkeestä, ymmärtänet eron?

      • Hesus Impaler
        vanha kokki kirjoitti:

        on minunkin mielestäni kivaa. Mutta asiallisesti ottaen en ole melko pitkän keittiöurani aikan milloinkaan saanut kotimaista härkää leikkuulaudalleni. Aina se on ollut joko lehmää tai sitten sonnia, joka tuppaa olemaan kalliimpaa, kaiketi suuremman kokonsa vuoksi. Kielitieteilijänä olen tavattoman huono, ainoastaan Suomen kielen murteet ovat harrastukseni. Edelleenkin näkyvät käyttävän samoja nimikkeitä oikeissa ravintoloissa. Mitä tulee kebapiin, oikein valmistettuna sekin on perinneruokaa, tosin ei meikäläistä. Sen valmistukseen olen perehtynyt perusteellisesti Turkissa. Pizza on kaiketi amerikkalaista alkuperää, ei suinkaan italialaista, väitteestä en suinkaan ole varma, mutta jospa sinä voisit kertoa sen historian. Montakos härkäpalkkiota löysit Suomeen maksetun? Ravintoloiden tasosta sinänsä olen samaa mieltä, poikkeuksen tekevät pienet, yleensä yksityisten omistamat ruokapaikat, joille on elintärkeätä yrittää pitää laatu korkealla. Puolivalmisteita tai eneksiä tarjoava ruokaravintola on sangen nopeasti entinen. Osuusliikkeet ne sotkevat kaiken alalla, vaikka toista mainostavat.

        Itse asiassa pizza originoituu Napoliin, jossa 1700-luvun loppupuolella alettiin lisäämään murskattua tomaattia paistettavan leivän päälle. Historia on tosin monimutkainen, Välimeren alueella kun on useita erilaisia "flatbreadeja". Amerikkoihin pizza rantautui vasta 1800-luvun loppupuolella, saaden kuitenkin siellä suurimman suosionsa ja variaationsa, Napolin alueellahan pizzaksi katsotaan ainoastaan "Marinara" ja "Margherita", täytteitä tomaatin, mozzarellan tai basilikan lisäksi ei juuri käytetä.

      • my ass
        Hesus Impaler kirjoitti:

        !!!!!!!!!!!!

      • """ """
        ensinnäkin kirjoitti:

        sinä moukka tyhmä kirjoittamaan ("tarkuus" - "tarkkuus") mutta ennen kaikkea myös sisälukua.
        Tuossa puhuttiin härästä/lehmästä eikä "nautaeläimistä" yleensä. Nautoja ovat sekä härkä että lehmä, mutta härkä ei ole lehmä eikä lehmä ole härkä.

        on salvettu sonni. Suomessa ei tiettävästi eläinlääkäri saa salvata sonnia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4267
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3477
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1812
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1698
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1439
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      945
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      848
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      839
    Aihe