Helluntaikirkon

Uskontunnustus

Uskontunnustus

Suomen Helluntaikirkon (Pingstkyrkan i Finland) tunnustus perustuu Jumalan pyhään sanaan, Raamattuun. Tunnustuksen keskeinen sisältö on lausuttu helluntaiseurakunnan uskon pääkohdissa ja apostolisessa uskontunnustuksessa.
Helluntaiseurakunnan uskon pääkohdat

1. Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.

2. On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja.

3. Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.

4. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.

5. Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnan rakentamiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen.

6. Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö. Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat yhteen ja yhteiseen seurakuntaan, joka näkyvällä tavalla ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus Kristus käski seurakuntaansa tekemään kaikista kansoista opetuslapsia, kastamaan ja opettamaan heitä. Seurakunta muodostaa hengellisen papiston, jonka tehtävänä on palvella Herraa ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.

7. Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan.

8. Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.

9. Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen. Vanhurskaat nousevat elämän ylösnousemuksessa ja jumalattomat tuomion ylösnousemuksessa.

10. Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän tulee kuninkaana hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Tämä on vanhurskaiden ikuinen osa.

4

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin?

      Täällä pitäisi tehdä aloituksia keskustelujen herättämiseksi eikä leikata ja liimata tekstejä. MITÄ halusitkaan siis sanoa?

    • arvuuttelua

      Rivien välistä olen lukevinani, että ko uskolla on ahdasmielinen näkemys kaikista muista kuin helluntalaisista itsestään. Ketään muuta Jeesus ei "tempaa" mukaansa.

      • -sivusta seuraava-

        Luulen, että taivaassa meitä odottaa yllätyksiä sen suhteen, keitä tapaamme siellä. Ja senkin suhteen, keitä emme siellä tapaa, milloinkaan.

        Asia on vakava. Minkään kirkkokunnan tai puhtaimmankaan opin avulla ei perille päästä. "Minä olen ovi", sanoi Jeesus. "Joka minun kauttani käy sisälle, hän pelastuu". Muuta tietä ei vanhurskasten iloon ole, sillä "Minä olen Jumala eikä toista ole; ei ole muuta pelastavaa Jumalaa kuin Minä, Minä en ketään tunne", sanoo Herra.


    • Matti E Simonaho

      " Suomen Helluntaikirkon (Pingstkyrkan i Finland) tunnustus perustuu Jumalan pyhään sanaan, Raamattuun. "

      Ja Raamattu on osittain väärennetty Lutherin toimesta 1500 -luvulla.

      Väärennetty Raamattu
      http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=vaarennettyraamattu

      " 1. 1. Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta.

      2. On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja.

      3. Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle. "

      Matteus 24
      A. Hän ei ollut kristus kun hän syntyi.
      I. Hän oli kristus kun hän oli ristillä.
      O. Hän ei ole kristus ristimisen jälkeen koska hän nousi ylös.

      Pyhän kaavan mukaan kaikki pitää esittää ajallisesti oikein. Koskaan ei saa esittää harhaanjohtavia sanoja jotka ei ole ajallisesti oikein. Jos niin tekee, kaikki kuulee heti että on harhaanjohtaja ja valehtelija. Pirulta puuttuu ajajn taju; Isa (Jesus) ei ollut kristus kun hän syntyi. Hän oli kristitty vain silloin kun hän oli ristillä. Hän ei ole kristus (ristitty) koska hän nousi ylös ja istuu Luojan oikealla puolella.

      4 Silloin [Jeesus] vastasi ja sanoi heille: " Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. "
      5 Sillä monta tulee [minun nimessäni] sanoen: " [Minä] olen Kristus ", ja he eksyttävät monta.

      Kiinnitä huomio paksunnettuihin osiin jotka koskee Jeesus -nimeä. "Minun", "minun nimessäni" ja "Minä" viittaa Jeesus -nimeen. Kyse ei ole esiintymisestä hänenä, vaan kyseessä on että esittää hänet Kristuksena. Eksyttäjän tunnistaa esimerkiksi sanonnasta "Jeesuksen Kristuksen nimeen". Ja kun otamme huomioon historian kokonaisuudessaan, monta on tullut hänen nimeen, esittänyt häntä kristuksena ja rikkonut IO Käskyä.

      23 Jos silloin joku sanoo teille: " Katso, täällä on Kristus ", tahi: " Tuolla ", niin älkää uskoko.
      24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
      25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. (katso 4 ja 5)
      26 Sentähden, jos teille sanotaan: " Katso, hän on erämaassa ", niin älkää menkö sinne, tahi:
      " Katso, hän on kammiossa ", niin älkää uskoko.

      Kristus -titteliä/sanaa käyttävä on harhaanjohtaja. Piru osoittaa aina sinne missä Hän ei ole. Hän ei ole veistoksessa tai puisella ristillä. Hän ei ole sydämessä, hengessä eikä taivaalla. Hän ei ole erämaassa, esimerkiksi puussa tai kalliossa joka on kasvanut ihmishahmon muotoiseksi. Hän ei ole kammiossa " Jeesuksen ja Marian haudassa " viitaten The Lost Tomb of Jesus -televisiodokumenttiin (James Cameron, Discovery-Channel 4.3.2007). Hän ei ole rakennuksissa eikä niiden seinillä. Piru viittoilee ainaa sinne missä hän ei ole tai kaikkeen sellaiseen minkä se voi jossain mielessä viedä. Se voi viedä esimerkiksi hengen, sydämen, lihan, veren ja mielen mutta sielua se ei voi viedä. Hän ei ole missään kuolleessa vaan elävässä: Sielussa.

      " 6. Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö. "

      Jos Kristuksella tarkoitat Isaa (Jesus) niin ei ole. Kristinuko ei omista mitään ja kaikki mitä sillä on on esi-vanhemmiltamme varastettu tai kopioitu. Kristinusko on rikkoo Kaikkia IO Käskyä ja sille Jumala ja Sielujen Valtkunta tulee kääntämään selkänsä.

      " 7. Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan. "

      Eli rikotaan IO Käskyä. Koska [nimeen] kuuluu myös [mitä nimi on sanonut]. Että kastettu liitetään MAALLISEEN SEURAKUNTAAN on harhaanjohtamista.

      A. Äiti
      I. Isä
      O. Lapsi
      Äiti, Isä ja Lapsi on Sielullisessa Sukupuussa ja Maallisessa Sukupuussa samaa perimää. Lapselle Äiti ja Isä on ainut maallinen Pyhä Äiti ja Pyhä Isä.

      A. Äiti
      I. Tekopyhä isä ( Isä )
      O. Lapsi
      Ulkopuolinen tekopyhä isä syrjäyttää lapsen aidon isän sielullisella tasolla.

      A. Äiti : Tekopyhä isä
      I. Syrjäyttää ( Isän )
      O. Lapsi : on tekopyhän isän lapsi
      Tekopyhä isä tekee Äidistä huoran ja Lapsesta huoran penikan; Lapsi on nyt sielullisesti ulkopuolisen isän ja näin äiti ja lapsi on huorattu.

      A. Äiti on tekopyhän isän huora
      I. Tekopyhä isä
      O. Lapsi on kuollut huoran penikka
      Kaikki kuollut merkitään ristillä Kasteessa lapsen otsaan piirretään risti. Lapsi merkitään elävänä kuolleeksi.

      Luther/Luder tarkoittaa huora
      Tekopyhä isä on Luther ja hänen tekopyhä, maallinen seurakunta ja kaikki sen enkelit; Ilmestyskirjan Saatanan Synagooga. Luther/Luder tarkoittaa huora ja hän ei ollut saksalainen vaan Gootti, "muinainen ruotsalainen".

      Älä tee huorin.
      Käsky tarkoitaa ruumiillista ja sielullista huorin tekoa.

      " 8. Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. "

      Ehtoollinen on pahimipia herjoja mitä on suomalaisista ja Isästä. Mitä suuhusi laitat, se menee vatsaan ja tulee ulos ulosteena (Isa/jesus). Yhdistytte höyryävään paskaan.

      " 10. Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän tulee kuninkaana hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Tämä on vanhurskaiden ikuinen osa. "

      Ja seurakunta ei ole se joka perustuu IO Käskyn rikkomiseen, tai yksikään siitä sienneistä seurakunnista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7622
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      109
      5301
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3536
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      65
      1373
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe