Ennen en oikeestaan kuunnellut mitään tai kuuntelin kyllä mutten varsinaisesti tykännyt.
Kun hommasin Arin levyn tai sain sen faijalta niin jokin hommeli lähti käyntiin. Tuun aina muistamaan Arin vaikka kuuntelisin paljon muitakin bändejä. Se sai mut kiinnostumaan hevistä ja musta sillä on todella hieno ja erikoinen ääni.
Olen nyt kuunnellut kaikkia klassikkoja ja mun mielestä Ari pärjäis niiden joukossa ihan hyvin. Kuuntelen myös muita suomalaisia bändeja ja joistain tykkään ja toisista taas en. Rahaa on alkanut kulumaan kauheesti musaan ja kaikkeen muuhunkin. Ennen ei kulunut kuin mäkkäriin tai sellasiin.
Siskon ja faijan kanssa käydään Arin keikoilla tai niissä mihin mekin päästään.
Musta Ari on myös hyvä esikuva vaikka eihän muusikon tarvii sellanen varsinaisesti edes olla. Se on rehellinen ja suoraanpuhuva. Musta sillä on hyvä asenne elämään. Jos se dokaa ja röökaa niin ei se mua haittaa. Ite en ala ikinä röökaamaan kun ukki kuoli keuhkosyöpään.
Onkohan tällasia kuin mä paljon? Muutama mun kaveri ainakin tykkää myös arista.
Mä oon 11-v poika ja Ari on johdattanut mut
12
675
Vastaukset
- joku bändi/artisti on aina
se eka, joka jotenkin kolahtaa ja siitä se sitten lähtee. Tosi on et sen ekan aina muistaa vaikka suosikki sen jälkeen muuttuiskin. On se kuitenkin niin merkittävä tapaus.
- Totta on
En itse arista pidä vaikka sillä on ihan hyvä ääni
ja vaikka metalli on parasta mutta ei sitä sais tulla liikaa koska pian on niin paljon bändejä että ne jotka on pienestä lähtien halunnut muusikoiksi ja tekee töitä sen eteen niin ei pysty enää ku on niin paljon bändejä että ei voi tehä enää uutta kun kaikki on jo käytössä mutta kannattajia ei voi olla liikaa- pärjää. niinhän se
menee. Musta se on vaan hyvä, että on tarpeeksi kilpailua ja on vara valita kenestä tykkää. Ei Suomessa ainakaan vielä ole liikaa hevibändejä.
Tosta Arin bändistä sellasta, että paitsi, että niillä on ykköslaulaja niin niillä on myös se etu, että ne tulee hyvin toimeen keskenään. Se näkyy siellä lavallakin, että niillä synkkaa hyvin. - kasaan Arin myötä
pärjää. niinhän se kirjoitti:
menee. Musta se on vaan hyvä, että on tarpeeksi kilpailua ja on vara valita kenestä tykkää. Ei Suomessa ainakaan vielä ole liikaa hevibändejä.
Tosta Arin bändistä sellasta, että paitsi, että niillä on ykköslaulaja niin niillä on myös se etu, että ne tulee hyvin toimeen keskenään. Se näkyy siellä lavallakin, että niillä synkkaa hyvin.vai oliko se jo ennen olemassa? On jääny mulle vähän epäselväksi.
Selvää sen sijaan on, et vaikka ne ois puuhanneet mitä ennen Aria niin siihen ne tuskin palaa kovin intensiivisesti ainakaan. Ei taida nimittäin kannattaa.
- se on 12-vuotta
Hirvee hinku silläkin on keikoille. Se on kyllä kuunnellu heviä jo kakarasta lähtien, kun meidän vanhemmatkin on kuunnellu. Arissa on vaan jotain erilaista kuin muissa nykyisissä hevibändeissä. Laulun taso on korkeemmalla. Osaahan ne muidenkin bändien vokalistit laulaa, en mä sitä, mut Arilla on niin erikoinen ääni, et sellasta ei oo kellään muulla. Ja niiden keikoillakin on ihan hillitön fiilis. Mitä oon käyny muiden suomalaisten hevibändien keikoilla niin se on sellasta joteskin synkempää touhua niillä. Jengi päissään tillittää niitä ja ihan ok nekin on, mut kyllä Ari on tuonu säpinää kehiin. Ja sekin kun sillä on niin laaja fanikanta. Löytyy ihan kaikenikästä jengii ainakin noilta sallituilta.
- on kummaa säpinää
ja on se sitä pistänyt koko Suomeen.Hirvittävästi halutaan kommentoida kaikkea mahdollista Arista. Hevi on kuitenkin hiukan erikoista tai siitä on tehty kai tahtomattaan hiukan "mystistä". Siksi nyt eri-ikäiset heristelevät korviaan..ai tuotakos se on ja huomaavat pitävänsä siitä, myös ne vanhemmat jotka ovat "turvallisesti" koettaneet pysyä popin ym. perässä. Kun ei tiedetä niin pelätään, hui ehkä se hevi on jotain pahan palvontaa jne. Siksi on lapsetkin yritetty pitää siitä kaukana. Käsittääkseni se ei kuitenkaan pahanpalvontaa ole. Hieman tuo hevi on minullekkin outo asia vielä, mutta pidän siitä..! Uusi, outo ja vieras aina pelottaa ja vielä sekin, että Ari ei ole se "perinteinen" hevijätkä päällepäin. Ja onpa vielä iloisen näköinenkin, pääkallonkuvat oikeastaan vain naurattavat..ennevanhaanhan niitä on pidetty tosi pahanmerkkinä. En tiedä olen näin kuullut kai isovanhemmiltani. Olishan se silti kiva kuulla, miksi se tuli ja lentoonlähtö siinä hevissä usein mainitaan ym. musta ja pääkallot!!
- kuten Lordikin osaltaan
on kummaa säpinää kirjoitti:

Oli jo aikakin panna puoti remonttiin. Alko jo lahoomaan sisältä päin, kun oli tehty rakenteet liian tiiviiksi.
- toimii henkiin
kuten Lordikin osaltaan kirjoitti:
Oli jo aikakin panna puoti remonttiin. Alko jo lahoomaan sisältä päin, kun oli tehty rakenteet liian tiiviiksi.
herättäjänä. Sikshän Aria syytetään hevin kaupallistamisesta.
- hih tulee Chomeini mieleen
toimii henkiin kirjoitti:
herättäjänä. Sikshän Aria syytetään hevin kaupallistamisesta.
tosta. Niin silleen toimii hengellisenä johtajana, et alkaa päässä joku prosessi Arin äänen myötä. Niinku se aukois siellä jotain ovia tms. Kaikkee saattaa vyöryä mieleen ja joskus ihan pelottaa, et jos vaik sekoo lopullisesti niiden juttujen kaa. Mutta se on silleen hyvää energiaa se mitä päähän tulee eikä tuu sellasia fiiliksiä niinku joidenkin muiden musasta, et tekis mieli hypätä katolta tai vastaavaa.
- on alkanut
hih tulee Chomeini mieleen kirjoitti:
tosta. Niin silleen toimii hengellisenä johtajana, et alkaa päässä joku prosessi Arin äänen myötä. Niinku se aukois siellä jotain ovia tms. Kaikkee saattaa vyöryä mieleen ja joskus ihan pelottaa, et jos vaik sekoo lopullisesti niiden juttujen kaa. Mutta se on silleen hyvää energiaa se mitä päähän tulee eikä tuu sellasia fiiliksiä niinku joidenkin muiden musasta, et tekis mieli hypätä katolta tai vastaavaa.
vyöryä mieleen, vaikka jokin esimerkki.
- sanotaan nyt vaikka
on alkanut kirjoitti:
vyöryä mieleen, vaikka jokin esimerkki.
niin, että on tullu sekoiltua teininä melko pahasti ja kaikkee on sattunut eikä kaikki ole ollu muidenkaan syytä. Tällaset jutut tulee mieleen ja Arin ääni joteskin avaa niitä ovia mitkä on sulkenu mielestään. Kerran aloin ihan hillittömästi parkumaan sen keikalla enkä pystyny lopettamaan vaikka jengi alko jo kattomaan, et mikähän hullu toi oikein on, kun jostain musasta alkaa spiidaamaan. Mut samalla se on ikäänkuin tervehdyttävää se asioiden mieleentulo, et ei silleen haitaksi.
Sit saatan seota joistain biiseistä ihan totaalisti ja suurinpiirtein joku transsi on päällä eikä kyl aavistustakaan miten oon riehunu. Muhun vaikuttaa kyllä monikin musa, mut ei pitkään aikaan tälleen kuin tää Arin. Enkä ole ollu ees erikoisemmin kännissä. - tuostakin
sanotaan nyt vaikka kirjoitti:
niin, että on tullu sekoiltua teininä melko pahasti ja kaikkee on sattunut eikä kaikki ole ollu muidenkaan syytä. Tällaset jutut tulee mieleen ja Arin ääni joteskin avaa niitä ovia mitkä on sulkenu mielestään. Kerran aloin ihan hillittömästi parkumaan sen keikalla enkä pystyny lopettamaan vaikka jengi alko jo kattomaan, et mikähän hullu toi oikein on, kun jostain musasta alkaa spiidaamaan. Mut samalla se on ikäänkuin tervehdyttävää se asioiden mieleentulo, et ei silleen haitaksi.
Sit saatan seota joistain biiseistä ihan totaalisti ja suurinpiirtein joku transsi on päällä eikä kyl aavistustakaan miten oon riehunu. Muhun vaikuttaa kyllä monikin musa, mut ei pitkään aikaan tälleen kuin tää Arin. Enkä ole ollu ees erikoisemmin kännissä.selityksestä. Uteliaisuus vain heräsi, että millaisiahan ne jutut ovat. Totta sekin, ettei kaikkea voi kertoa netissä.
Itku on ihan normaali reaktio, keikoillakin. Joku on varmaan katsonut, ettei vain ole sattunut mitään
onnettomuutta, missä tarvitaan apua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827