PUNA-ARMEIJAN YRITYS KOUKATA

Olen aiemmin tällä palstalla pohtinut asiaa, että NL oli tuonut kesällä 1944 logistisesti liikaa joukkoja Kannakselle. Kun suomalaiset olivat pysäyttäneet etenemisen Tali-Ihantalassa saattoi puna-armeijaa uhata ammusten ja ruuan loppuminen suunnattoman kuljetustarpeen vuoksi. Eteneminen satamiin olisi ratkaissut huolto-ongelman, mutta siinä NL ei onnistunut. Joukkoja täytyi siirtää muualle. Ilomantsin hyökkäys testasi mahdollisuutta iskeä suomalaisten heikentyneeseen selustaan kun päävoimat olivat Kannaksella.

zz-top kirjoitti:

Olen aiemmin tällä palstalla pohtinut asiaa, että NL oli tuonut kesällä 1944 logistisesti liikaa joukkoja Kannakselle. Kun suomalaiset olivat pysäyttäneet etenemisen Tali-Ihantalassa saattoi puna-armeijaa uhata ammusten ja ruuan loppuminen suunnattoman kuljetustarpeen vuoksi. Eteneminen satamiin olisi ratkaissut huolto-ongelman, mutta siinä NL ei onnistunut. Joukkoja täytyi siirtää muualle. Ilomantsin hyökkäys testasi mahdollisuutta iskeä suomalaisten heikentyneeseen selustaan kun päävoimat olivat Kannaksella.

Lue lisää

Tuo oli lyhyt mutta todella niin selkeä analyysi.Lisään vielä löylyä pesään:

Heinäkuun puoliväliin 1944 mennessä venäläisten
voimakas hyökkäys oli saatu torjuttua niin karjalan kannaksella kuin Laatokan Karjalassakin.
Siinä vaiheessa Ilomantsi valittiin Puna-armeijan painopistealueeksi. Tavoitteena oli
kiertää sen kautta suomalaisten selustaan, lyödä tiivis puolustus ja avata tie Suomeen.
Ilomantsiin suunnattiin kaksi euvostodivisioonaa (176. ja 289. D) Porajärven suunnalla toimineesta 32. Armeijasta.
Divisioonien ensimmäisenä tehtävänä oli ensiksi U-aseman (Pitkäranta–Lemetti–Loimola)371 jatkon murtaminen Ilomantsissa ja sitten asemien valtaaminen pohjoisesta käsin.
Niiden tuli lisäksi edetä Joensuuhun ja Lieksaan, mikä olisi vaarantanut suomalaisen 14. Divisioonan (14. D) selustayhteyksiä Rukajärvellä.Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista.

Ilmeisesti vain halutaan niin tiukasti pitää kiinni tuosta erllissodan myytistä, että tosiasioiden tunnustaminen on lähes mahdotonta, mutta...

Kiistaton tosiasia on, että Karjalankannakselta lähti 30. Kaartin AK Baltiaan - heinäkuun alussa; ja toinen tosiasia on, että Itä-Karjalasta samoin lähti 37. Kaartin AK Baltiaan - heinäkuun lopulla. Ja Kaartin raskaat panssarit olivat lähteneet heti Viipurin valtauksen jälkeen - kiistaton tosiasia sekin!

Emme me käyneet mitään erillissotaa, valitettavasti!

Kuinka joku voikaan kuvitella, että kun Normandiassa, Valko-Venäjällä ja Baltiassakin on täysi maailmansodan rähinä päällä - kokonaiset armeijat, raskaat panssariarmeijat, IS-kakkoset ja Tiikerit - käyvät toistensa päälle, niin Stavka ja puna-armeija olisi lähtenyt muutamalla jalkaväkidivisioonalla hakemaan ratkaisua Karjalankannakselta tai Itä-Karjalasta?

Ei voi sanoa muuta kuin, että ovat nämä härmäläiset vieläkin - ihan täysiä härmäläisiä.

Ilomantsista kirjoitti:

Ilmeisesti vain halutaan niin tiukasti pitää kiinni tuosta erllissodan myytistä, että tosiasioiden tunnustaminen on lähes mahdotonta, mutta...

Kiistaton tosiasia on, että Karjalankannakselta lähti 30. Kaartin AK Baltiaan - heinäkuun alussa; ja toinen tosiasia on, että Itä-Karjalasta samoin lähti 37. Kaartin AK Baltiaan - heinäkuun lopulla. Ja Kaartin raskaat panssarit olivat lähteneet heti Viipurin valtauksen jälkeen - kiistaton tosiasia sekin!

Emme me käyneet mitään erillissotaa, valitettavasti!

Kuinka joku voikaan kuvitella, että kun Normandiassa, Valko-Venäjällä ja Baltiassakin on täysi maailmansodan rähinä päällä - kokonaiset armeijat, raskaat panssariarmeijat, IS-kakkoset ja Tiikerit - käyvät toistensa päälle, niin Stavka ja puna-armeija olisi lähtenyt muutamalla jalkaväkidivisioonalla hakemaan ratkaisua Karjalankannakselta tai Itä-Karjalasta?

Ei voi sanoa muuta kuin, että ovat nämä härmäläiset vieläkin - ihan täysiä härmäläisiä.

Lue lisää

Venäjän nykyinenkin hallinto pelkää jos totuus tulee oman kansan tietoon,se on uhka Venäjän yhtenäisyydelle.Suomi taisteli ERILLISSOTAA Suomi teki ERILLISRAUHAN,nämä ovat ne kultimaatio pisteet miksi jatkosodan Stalinin todellisi pyrkimyksiä ei Venäjän nykyhallinto pusty hyväksymään.Stalin vaati Suomelta EHDOTONTA antautumista,ja se tavoite torjuttiin juuri sillä TORJUNTAVOITOLLA.Parempi rauhanesitys tuli vasta kun Stalin tajusi tilanteen.Ilomantsin torjuntavoiton jälkeen aseissa oli yli puolimiljoonaa hyvissä aseissa olevaa puolustajaa.Siksi Stalin ei vaatinut EHDOTONTA antautumista enää syksyllä -44.

zz-top kirjoitti:

Olen aiemmin tällä palstalla pohtinut asiaa, että NL oli tuonut kesällä 1944 logistisesti liikaa joukkoja Kannakselle. Kun suomalaiset olivat pysäyttäneet etenemisen Tali-Ihantalassa saattoi puna-armeijaa uhata ammusten ja ruuan loppuminen suunnattoman kuljetustarpeen vuoksi. Eteneminen satamiin olisi ratkaissut huolto-ongelman, mutta siinä NL ei onnistunut. Joukkoja täytyi siirtää muualle. Ilomantsin hyökkäys testasi mahdollisuutta iskeä suomalaisten heikentyneeseen selustaan kun päävoimat olivat Kannaksella.

Lue lisää

Kannaksella läpimurron teki niin Valkeasaaressa kuin Viipurin valtauksen ja sitten vielä Talin läpimurron Gusevin 21. armeija. Sen perässä tuli ja oikealle meni 23. armeija.

Mutta heinäkuun alussa nämä molemmat armeijat vedettiin sieltä pois. Ja arvannetko tuota minne? Ne vedettiin sinne minne ne oli alunperin tarkoitettukin - Normandian jälkeisiin maailmansodan ratkaisutaisteluihin... Teheranissa sovitun mukaisesti.

Jos olet armeijan käynyt ja tiedät mikä on divisioona, niin pitäisi sinun pystyä ymmärtämään sekin, ettei sillä hyökätä ... minnekään selustaan.

Johan ne olisivat Ilomantsin mummelit ajaneet sen matkoihinsa.

- Operaatio Viipuri oli kuitenkin suoritettu!

tulkintoihin kirjoitti:

Venäjän nykyinenkin hallinto pelkää jos totuus tulee oman kansan tietoon,se on uhka Venäjän yhtenäisyydelle.Suomi taisteli ERILLISSOTAA Suomi teki ERILLISRAUHAN,nämä ovat ne kultimaatio pisteet miksi jatkosodan Stalinin todellisi pyrkimyksiä ei Venäjän nykyhallinto pusty hyväksymään.Stalin vaati Suomelta EHDOTONTA antautumista,ja se tavoite torjuttiin juuri sillä TORJUNTAVOITOLLA.Parempi rauhanesitys tuli vasta kun Stalin tajusi tilanteen.Ilomantsin torjuntavoiton jälkeen aseissa oli yli puolimiljoonaa hyvissä aseissa olevaa puolustajaa.Siksi Stalin ei vaatinut EHDOTONTA antautumista enää syksyllä -44.

Lue lisää

Ei kyllä tuo oli puhtaasti suomalaisen sotilaan tulkinta,
sotilaan, joka haluaa irti natsinostalgiaa lietsovien kiihkoilijoiden
valheellisista tulkinnoista!

Pussinperä kirjoitti:

Tuo oli lyhyt mutta todella niin selkeä analyysi.Lisään vielä löylyä pesään:

Heinäkuun puoliväliin 1944 mennessä venäläisten
voimakas hyökkäys oli saatu torjuttua niin karjalan kannaksella kuin Laatokan Karjalassakin.
Siinä vaiheessa Ilomantsi valittiin Puna-armeijan painopistealueeksi. Tavoitteena oli
kiertää sen kautta suomalaisten selustaan, lyödä tiivis puolustus ja avata tie Suomeen.
Ilomantsiin suunnattiin kaksi euvostodivisioonaa (176. ja 289. D) Porajärven suunnalla toimineesta 32. Armeijasta.
Divisioonien ensimmäisenä tehtävänä oli ensiksi U-aseman (Pitkäranta–Lemetti–Loimola)371 jatkon murtaminen Ilomantsissa ja sitten asemien valtaaminen pohjoisesta käsin.
Niiden tuli lisäksi edetä Joensuuhun ja Lieksaan, mikä olisi vaarantanut suomalaisen 14. Divisioonan (14. D) selustayhteyksiä Rukajärvellä.Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista.

Lue lisää

"Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista."


- Minkään maan strategisia sotilaallisia
tavoitteita ei varmasti kerrota divisioonan
miehille taistelukentille.

Kyllä sinun olisi pitänyt lähettää
kaukapartiomiehet nappaamaan jos ei Stavkan
henkilökuntaa niin vähintäänkin KaRin tai
LeRin henkilökuntaa.

mummelit kirjoitti:

Kannaksella läpimurron teki niin Valkeasaaressa kuin Viipurin valtauksen ja sitten vielä Talin läpimurron Gusevin 21. armeija. Sen perässä tuli ja oikealle meni 23. armeija.

Mutta heinäkuun alussa nämä molemmat armeijat vedettiin sieltä pois. Ja arvannetko tuota minne? Ne vedettiin sinne minne ne oli alunperin tarkoitettukin - Normandian jälkeisiin maailmansodan ratkaisutaisteluihin... Teheranissa sovitun mukaisesti.

Jos olet armeijan käynyt ja tiedät mikä on divisioona, niin pitäisi sinun pystyä ymmärtämään sekin, ettei sillä hyökätä ... minnekään selustaan.

Johan ne olisivat Ilomantsin mummelit ajaneet sen matkoihinsa.

- Operaatio Viipuri oli kuitenkin suoritettu!

Lue lisää

Miksi venäläiset vähättelevät Ilomantsi operatiotaan? Stalin yritti todellaki päästä kahdella divisioonallan Suomalaisten selustaan.
Tämähän on FAKTOIN osoitettu.Asian kiertäminen ja vähätteleminen,vain VAHVISTAA Stalinin epäonnistunutta Suomen kukistamisyritystä,ja EHDOTTOMAN antautumisen vaatimuksen kariutumista juuri siihen kuuluisaan Suomen TORJUNTAVOITTOON!
Stalin HALUSI tehdä erillisrauhan ilman EHDOTONTA antautumisvaadetta sitten syksyllä,koska Suomi oli Sodassa NL vastaan SAKSAN RINNALLA.Stalin joutui kuuntelemaan myös Englannin ja Amerikan ääntä suhteessaan Suomeen.(Teheran)

Muuten Saksalta liittoutuneet ja NL mukana,vaativat loppuun asti EHDOTONTA ANTAUTUMISTA.Miksiköhän Stalin lopulta syksyllä Ilomantsin taisteluitten jälkeen ei enää vaatinutkaan Suomelta ehdotonta antautumista???

Eikös tämä paljasta juuri sen,että Stalin näki Suomen taistelleen omaa erillissotaansa!!

KOLME Divisioonaa? kirjoitti:

Miksi venäläiset vähättelevät Ilomantsi operatiotaan? Stalin yritti todellaki päästä kahdella divisioonallan Suomalaisten selustaan.
Tämähän on FAKTOIN osoitettu.Asian kiertäminen ja vähätteleminen,vain VAHVISTAA Stalinin epäonnistunutta Suomen kukistamisyritystä,ja EHDOTTOMAN antautumisen vaatimuksen kariutumista juuri siihen kuuluisaan Suomen TORJUNTAVOITTOON!
Stalin HALUSI tehdä erillisrauhan ilman EHDOTONTA antautumisvaadetta sitten syksyllä,koska Suomi oli Sodassa NL vastaan SAKSAN RINNALLA.Stalin joutui kuuntelemaan myös Englannin ja Amerikan ääntä suhteessaan Suomeen.(Teheran)

Muuten Saksalta liittoutuneet ja NL mukana,vaativat loppuun asti EHDOTONTA ANTAUTUMISTA.Miksiköhän Stalin lopulta syksyllä Ilomantsin taisteluitten jälkeen ei enää vaatinutkaan Suomelta ehdotonta antautumista???

Eikös tämä paljasta juuri sen,että Stalin näki Suomen taistelleen omaa erillissotaansa!!

Lue lisää

"Muuten Saksalta liittoutuneet ja NL mukana,vaativat loppuun asti EHDOTONTA ANTAUTUMISTA.Miksiköhän Stalin lopulta syksyllä Ilomantsin taisteluitten jälkeen ei enää vaatinutkaan Suomelta ehdotonta antautumista???
Eikös tämä paljasta juuri sen,että Stalin näki Suomen taistelleen omaa erillissotaansa!!"

Suomi oli niin pieni tekijä suurvaltasodassa että päätavoitteena Stalinilla oli irroittaa Suomi sodasta ja uhkaamasta Leningradia. Muutenkaan Suomesta ei enää olisi ollut hyökkääjäksi Saksan voimien ehdyttyä joten Stalin keskitti voimansa kilpajuoksuun Berliiniä kohti saavutettuaan tavoitteensa kannaksella.

partiomies kirjoitti:

"Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista."


- Minkään maan strategisia sotilaallisia
tavoitteita ei varmasti kerrota divisioonan
miehille taistelukentille.

Kyllä sinun olisi pitänyt lähettää
kaukapartiomiehet nappaamaan jos ei Stavkan
henkilökuntaa niin vähintäänkin KaRin tai
LeRin henkilökuntaa.

Lue lisää

- "Minkään maan strategisia sotilaallisia
tavoitteita ei varmasti kerrota divisioonan
miehille taistelukentille. "

NO EI TODELLAKAAN !

Mutta entä upseereille? Älä heittäydy vaatimattomaksi.Upseerithan asiat paljastivatkin,kun joutuivat saarrostetuna Suomalaisten vangeiksi!!! Oli siinä kanssa UPSEERIT!!!

käy eespäin väki vo.......... kirjoitti:

- "Minkään maan strategisia sotilaallisia
tavoitteita ei varmasti kerrota divisioonan
miehille taistelukentille. "

NO EI TODELLAKAAN !

Mutta entä upseereille? Älä heittäydy vaatimattomaksi.Upseerithan asiat paljastivatkin,kun joutuivat saarrostetuna Suomalaisten vangeiksi!!! Oli siinä kanssa UPSEERIT!!!

Lue lisää

etulinjan upseeritkaan. He tiesivät oman joukko-osastonsa tavoitteen, eivät strategista kokonaistavoitetta.

pienempi piru kirjoitti:

"Muuten Saksalta liittoutuneet ja NL mukana,vaativat loppuun asti EHDOTONTA ANTAUTUMISTA.Miksiköhän Stalin lopulta syksyllä Ilomantsin taisteluitten jälkeen ei enää vaatinutkaan Suomelta ehdotonta antautumista???
Eikös tämä paljasta juuri sen,että Stalin näki Suomen taistelleen omaa erillissotaansa!!"

Suomi oli niin pieni tekijä suurvaltasodassa että päätavoitteena Stalinilla oli irroittaa Suomi sodasta ja uhkaamasta Leningradia. Muutenkaan Suomesta ei enää olisi ollut hyökkääjäksi Saksan voimien ehdyttyä joten Stalin keskitti voimansa kilpajuoksuun Berliiniä kohti saavutettuaan tavoitteensa kannaksella.

Lue lisää

olleen Saksan mukana Barbarossassa. Stalinhan teki Suomen kanssa ERILLISRAUHAN,vaikka Suomi taisteli Saksan rinnalla heitä vastaan.Täten Suomi oli sodassa NL vastaan omista lähtökohdistaan,ja Talvisota siihen syynä!!
Kyllä Stalin tämän takia kohteli Suomea erillään Saksasta.

tienneet kirjoitti:

etulinjan upseeritkaan. He tiesivät oman joukko-osastonsa tavoitteen, eivät strategista kokonaistavoitetta.

"Eivät niitä tavoitteita tienneet"


Tavoiteitten ymmärtäminen, VARSINKIN jos vieraat sotajoukot ovat valtaamassa maata ei selittelyjä kaipaa!
No eiväthän ne hyväntekeväisyys reissulle kuitenkaan tulleet.

Suomen kirjoitti:

olleen Saksan mukana Barbarossassa. Stalinhan teki Suomen kanssa ERILLISRAUHAN,vaikka Suomi taisteli Saksan rinnalla heitä vastaan.Täten Suomi oli sodassa NL vastaan omista lähtökohdistaan,ja Talvisota siihen syynä!!
Kyllä Stalin tämän takia kohteli Suomea erillään Saksasta.

Lue lisää

hyökkäyksen tarkoitus saattoi lopultakin olla huomion pois siirtäminen Kannakselta, jonka Venäläiset jättivät varsin heikon varmistus joukon käsiin. Iskuvoimaisimmat yksiköt siirrettiin kiiresti etelemmäs,koska siellä käytiin sodsan ratkaisutaistelua. Käsittääkseni Ilomantsin suunnalla hykänneillä parilla Neuvostodivisioonalla ei ollut reservsjä eli lisäjoukkoja jos jonkinlainen läpimurto olisi saavutettu. Suomi olisi voinut vallata Viipurinkin takaisin Elokuun aikana 44 niin vähäiset voimat silloin siellä oli. Poliittinen rohkeus puuttui.

seikat kirjoitti:

"Eivät niitä tavoitteita tienneet"


Tavoiteitten ymmärtäminen, VARSINKIN jos vieraat sotajoukot ovat valtaamassa maata ei selittelyjä kaipaa!
No eiväthän ne hyväntekeväisyys reissulle kuitenkaan tulleet.

Lue lisää

"Tavoiteitten ymmärtäminen, VARSINKIN jos vieraat sotajoukot ovat valtaamassa maata ei selittelyjä kaipaa!"

Eli sä vaan väität, et tiedä.

Suomen kirjoitti:

olleen Saksan mukana Barbarossassa. Stalinhan teki Suomen kanssa ERILLISRAUHAN,vaikka Suomi taisteli Saksan rinnalla heitä vastaan.Täten Suomi oli sodassa NL vastaan omista lähtökohdistaan,ja Talvisota siihen syynä!!
Kyllä Stalin tämän takia kohteli Suomea erillään Saksasta.

Lue lisää

ei lopullista rauhaa. Sen tekeminen jätettiin Pariisiin 1947. Siellä sitten todettiin Suomen tulleen Saksan liittolaiseksi hyökätessään Barbarossassa.
Myös Unkaria ja Romaniaa jotka olivat mukana Barbarossassa, kohdeltiin yhtä erillään Saksasta kuin Suomea. Eli väitteesi ei todista mitään erillissodasta mitä Suomi ei käynyt jatkosodassa.

Stalin teki kirjoitti:

ei lopullista rauhaa. Sen tekeminen jätettiin Pariisiin 1947. Siellä sitten todettiin Suomen tulleen Saksan liittolaiseksi hyökätessään Barbarossassa.
Myös Unkaria ja Romaniaa jotka olivat mukana Barbarossassa, kohdeltiin yhtä erillään Saksasta kuin Suomea. Eli väitteesi ei todista mitään erillissodasta mitä Suomi ei käynyt jatkosodassa.

Lue lisää

Saksan kanssa ei tehty välirauhaa koska aina,loppuun asti vaatimuksena oli EHDOTON antautuminen.Sinä itsekkin toteat:

"Myös Unkaria ja Romaniaa jotka OLIVAT MUKANA Barbarossassa, kohdeltiin yhtä erillään Saksasta kuin Suomea"

Oikeassa olet,asiat olivat juuri noin.

suomalainen sotilas kirjoitti:

Ei kyllä tuo oli puhtaasti suomalaisen sotilaan tulkinta,
sotilaan, joka haluaa irti natsinostalgiaa lietsovien kiihkoilijoiden
valheellisista tulkinnoista!

Taisteluista linkittää Pääministerin tai Puolustusministerin käyttämiä puheenvuoroja.Ei maailma ole NOIN mustavalkoinen.Natsilla on vihollisensa toisella äärilaidalla,ja se on Stalinisti kommunisti.Etsinet ja löytänet kaverisi.

Samoin tuon tutkija Pohjosen kattava selvitys Ilomantsin taisteluista,josta tuossa taas pätkä,sitäkö myös tarkoitat natsittelu terveisilläsi.Tukeudun tottavie EDELLEEN noihin lähteisiini,mutta et kyllä niistä löydä PÄTKÄÄKÄÄN NATSINOSTALGIAA!Oletkohan ollenkaan Suomalainen?Hiukka alkaa epäilykseni viritä määrättyyn suuntaan.

>>>Tavoitteena oli Suomen
armeijan tuhoaminen ja ehdoton antautuminen.
Hyökkäys laajeni kaikille rintamaosille ja päättyi
lopulta suomalaisten torjuntavoittoon Ilomantsissa
9.8.1944. Seuraavassa kerrotaan lähinnä siitä,
miten kesän 1944 sotatoimet koskettivat joko
suoranaisesti tai välillisesti Ylä-Koitajoen aluetta
ja sen lähiympäristöä (esim. Hattuvaaraa).
Heinäkuun puoliväliin 1944 mennessä venäläisten
voimakas hyökkäys oli saatu torjuttua
niin Karjalan kannaksella kuin Laatokan Karjalassakin.

vahvat todisteet kirjoitti:

"Tavoiteitten ymmärtäminen, VARSINKIN jos vieraat sotajoukot ovat valtaamassa maata ei selittelyjä kaipaa!"

Eli sä vaan väität, et tiedä.

Puna-armeijan tavoitteena oli Suomen
armeijan tuhoaminen ja ehdoton antautuminen.
Hyökkäys laajeni kaikille rintamaosille ja päättyi
lopulta suomalaisten torjuntavoittoon Ilomantsissa
9.8.1944. Seuraavassa kerrotaan lähinnä siitä,
miten kesän 1944 sotatoimet koskettivat joko
suoranaisesti tai välillisesti Ylä-Koitajoen aluetta
ja sen lähiympäristöä (esim. Hattuvaaraa).
Heinäkuun puoliväliin 1944 mennessä venäläisten
voimakas hyökkäys oli saatu torjuttua
niin Karjalan kannaksella kuin Laatokan Karjalassakin.


Siinä vaiheessa Ilomantsi valittiin
Puna-armeijan painopistealueeksi. Tavoitteena oli
kiertää sen kautta suomalaisten selustaan, lyödä
tiivis puolustus ja avata tie Suomeen. Ilomantsiin
suunnattiin kaksi neuvostodivisioonaa (176. ja
289. D) Porajärven suunnalla toimineesta 32. Armeijasta.
Divisioonien ensimmäisenä tehtävänä
oli ensiksi U-aseman (Pitkäranta–Lemetti–Loimola)
371 jatkon murtaminen Ilomantsissa ja sitten
asemien valtaaminen pohjoisesta käsin. Niiden
tuli lisäksi edetä Joensuuhun ja Lieksaan, mikä
olisi vaarantanut suomalaisen 14. Divisioonan
(14. D) selustayhteyksiä Rukajärvellä.

Ja tässä vastaus epäilyllesi.

"Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista."

http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=66701&lan=fi

Katso s,64-alkaen.

Ilomantsi kirjoitti:

Puna-armeijan tavoitteena oli Suomen
armeijan tuhoaminen ja ehdoton antautuminen.
Hyökkäys laajeni kaikille rintamaosille ja päättyi
lopulta suomalaisten torjuntavoittoon Ilomantsissa
9.8.1944. Seuraavassa kerrotaan lähinnä siitä,
miten kesän 1944 sotatoimet koskettivat joko
suoranaisesti tai välillisesti Ylä-Koitajoen aluetta
ja sen lähiympäristöä (esim. Hattuvaaraa).
Heinäkuun puoliväliin 1944 mennessä venäläisten
voimakas hyökkäys oli saatu torjuttua
niin Karjalan kannaksella kuin Laatokan Karjalassakin.


Siinä vaiheessa Ilomantsi valittiin
Puna-armeijan painopistealueeksi. Tavoitteena oli
kiertää sen kautta suomalaisten selustaan, lyödä
tiivis puolustus ja avata tie Suomeen. Ilomantsiin
suunnattiin kaksi neuvostodivisioonaa (176. ja
289. D) Porajärven suunnalla toimineesta 32. Armeijasta.
Divisioonien ensimmäisenä tehtävänä
oli ensiksi U-aseman (Pitkäranta–Lemetti–Loimola)
371 jatkon murtaminen Ilomantsissa ja sitten
asemien valtaaminen pohjoisesta käsin. Niiden
tuli lisäksi edetä Joensuuhun ja Lieksaan, mikä
olisi vaarantanut suomalaisen 14. Divisioonan
(14. D) selustayhteyksiä Rukajärvellä.

Ja tässä vastaus epäilyllesi.

"Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista."

http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=66701&lan=fi

Katso s,64-alkaen.

Lue lisää

ei helvetti että taas linkkipelle iski oikeen asiaan kuulumattomalla linkillä :DDDD
aina vaan menee huonommaks.... ympäristö.fi.... buahaahaahaahaahaa!!!!

ERILLISRAUHAN kirjoitti:

Saksan kanssa ei tehty välirauhaa koska aina,loppuun asti vaatimuksena oli EHDOTON antautuminen.Sinä itsekkin toteat:

"Myös Unkaria ja Romaniaa jotka OLIVAT MUKANA Barbarossassa, kohdeltiin yhtä erillään Saksasta kuin Suomea"

Oikeassa olet,asiat olivat juuri noin.

Lue lisää

Pariisissa 1947 kun lopullinen rauha tehtiin, ehdoissa sanotaan selvästi että Suomesta tuli Saksan liittolainen liityessään Barbarossaan mukaan. Se että Saksalta vaadittiin ehdotonta antautumista loppuun asti oli liittoutuneiden yhteinen päätös koska Saksa oli pääsyyllinen sotaan ja natsit haluttiin pois vallasta. Liittoutuneille riitti että Saksan liittolaiset saatiin väliaikaisilla aselevoilla irti sodasta myöhempää rauhansopimista varten. Kuten Suomen kohdalla.

Ilomantsin kirjoitti:

Taisteluista linkittää Pääministerin tai Puolustusministerin käyttämiä puheenvuoroja.Ei maailma ole NOIN mustavalkoinen.Natsilla on vihollisensa toisella äärilaidalla,ja se on Stalinisti kommunisti.Etsinet ja löytänet kaverisi.

Samoin tuon tutkija Pohjosen kattava selvitys Ilomantsin taisteluista,josta tuossa taas pätkä,sitäkö myös tarkoitat natsittelu terveisilläsi.Tukeudun tottavie EDELLEEN noihin lähteisiini,mutta et kyllä niistä löydä PÄTKÄÄKÄÄN NATSINOSTALGIAA!Oletkohan ollenkaan Suomalainen?Hiukka alkaa epäilykseni viritä määrättyyn suuntaan.

>>>Tavoitteena oli Suomen
armeijan tuhoaminen ja ehdoton antautuminen.
Hyökkäys laajeni kaikille rintamaosille ja päättyi
lopulta suomalaisten torjuntavoittoon Ilomantsissa
9.8.1944. Seuraavassa kerrotaan lähinnä siitä,
miten kesän 1944 sotatoimet koskettivat joko
suoranaisesti tai välillisesti Ylä-Koitajoen aluetta
ja sen lähiympäristöä (esim. Hattuvaaraa).
Heinäkuun puoliväliin 1944 mennessä venäläisten
voimakas hyökkäys oli saatu torjuttua
niin Karjalan kannaksella kuin Laatokan Karjalassakin.

Lue lisää

linkit on täysin pihalla.... :DDDD

ympäristö.fi.... oikeen "historiantutkimusta" parhaamillaan :DDDD

Ilomantsi kirjoitti:

Puna-armeijan tavoitteena oli Suomen
armeijan tuhoaminen ja ehdoton antautuminen.
Hyökkäys laajeni kaikille rintamaosille ja päättyi
lopulta suomalaisten torjuntavoittoon Ilomantsissa
9.8.1944. Seuraavassa kerrotaan lähinnä siitä,
miten kesän 1944 sotatoimet koskettivat joko
suoranaisesti tai välillisesti Ylä-Koitajoen aluetta
ja sen lähiympäristöä (esim. Hattuvaaraa).
Heinäkuun puoliväliin 1944 mennessä venäläisten
voimakas hyökkäys oli saatu torjuttua
niin Karjalan kannaksella kuin Laatokan Karjalassakin.


Siinä vaiheessa Ilomantsi valittiin
Puna-armeijan painopistealueeksi. Tavoitteena oli
kiertää sen kautta suomalaisten selustaan, lyödä
tiivis puolustus ja avata tie Suomeen. Ilomantsiin
suunnattiin kaksi neuvostodivisioonaa (176. ja
289. D) Porajärven suunnalla toimineesta 32. Armeijasta.
Divisioonien ensimmäisenä tehtävänä
oli ensiksi U-aseman (Pitkäranta–Lemetti–Loimola)
371 jatkon murtaminen Ilomantsissa ja sitten
asemien valtaaminen pohjoisesta käsin. Niiden
tuli lisäksi edetä Joensuuhun ja Lieksaan, mikä
olisi vaarantanut suomalaisen 14. Divisioonan
(14. D) selustayhteyksiä Rukajärvellä.

Ja tässä vastaus epäilyllesi.

"Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista."

http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=66701&lan=fi

Katso s,64-alkaen.

Lue lisää

Metsähallituksen julkaisu? Ja pelkin suomalaisin lähtein. Tarvittaisiin venäläisiä lähteitä myös todistamaan heidän tavoitteensa.

sulla lähde kirjoitti:

Metsähallituksen julkaisu? Ja pelkin suomalaisin lähtein. Tarvittaisiin venäläisiä lähteitä myös todistamaan heidän tavoitteensa.

http://cris.joensuu.fi/projects/cris3/cris3.nsf/va_PrimaryKey/DOMI-6GE8ZD200592085719?OpenDocument&Start=1&Count=1000&Expand=2

ja pahasti kirjoitti:

Pariisissa 1947 kun lopullinen rauha tehtiin, ehdoissa sanotaan selvästi että Suomesta tuli Saksan liittolainen liityessään Barbarossaan mukaan. Se että Saksalta vaadittiin ehdotonta antautumista loppuun asti oli liittoutuneiden yhteinen päätös koska Saksa oli pääsyyllinen sotaan ja natsit haluttiin pois vallasta. Liittoutuneille riitti että Saksan liittolaiset saatiin väliaikaisilla aselevoilla irti sodasta myöhempää rauhansopimista varten. Kuten Suomen kohdalla.

Lue lisää

Tottahan Saksa oli liittolainen,mutta ketä vastaan,ja kenen kanssa? Stalinin NL oli Suomen vihollinen,jota vastaan sota käytiin.

LÄHTEENI kirjoitti:

http://cris.joensuu.fi/projects/cris3/cris3.nsf/va_PrimaryKey/DOMI-6GE8ZD200592085719?OpenDocument&Start=1&Count=1000&Expand=2

Lue lisää

sivulla ei ollut yhtään viitettä käsiteltävään asiaan? Aika kumma lähde sulla?

mutta! kirjoitti:

Tottahan Saksa oli liittolainen,mutta ketä vastaan,ja kenen kanssa? Stalinin NL oli Suomen vihollinen,jota vastaan sota käytiin.

oli liittoutuneiden mukaan liittolainen, kuten myös Unkarin ja Romanian kanssa. Kaikki liittolaiset tekivät välirauhan ennen Saksan kukistumista ja lopullisen rauhan sodan jälkeen.
Suomen liittolaisuuden liittoutuneiden mukaan vahvisti Barbarossaan mukaan lähteminen.

LÄHTEENI kirjoitti:

http://cris.joensuu.fi/projects/cris3/cris3.nsf/va_PrimaryKey/DOMI-6GE8ZD200592085719?OpenDocument&Start=1&Count=1000&Expand=2

Lue lisää

ole käynyt Venäjällä tutkimassa heidän näkemystään Suomen valtaamisaikeissa 1944. Se vasta vahvistaisi tälläiset väitteet.

tuolla linkittämälläsi kirjoitti:

sivulla ei ollut yhtään viitettä käsiteltävään asiaan? Aika kumma lähde sulla?

No pääset seuraavaksi mollaamaan tohtori Kokkosen luentoa.


Jatkosodan loppurynnistys
Asemasotavaihe katkesi Neuvostoliiton Punaarmeijan
massiiviseen hyökkäykseen Karjalan
kannaksella 9.6.1944.

Tavoitteena oli Suomen
armeijan tuhoaminen ja ehdoton antautuminen.
Hyökkäys laajeni kaikille rintamaosille ja päättyi
lopulta suomalaisten torjuntavoittoon Ilomantsissa
9.8.1944. Seuraavassa kerrotaan lähinnä siitä,
miten kesän 1944 sotatoimet koskettivat joko
suoranaisesti tai välillisesti Ylä-Koitajoen aluetta
ja sen lähiympäristöä (esim. Hattuvaaraa).
Heinäkuun puoliväliin 1944 mennessä venäläisten
voimakas hyökkäys oli saatu torjuttua
niin Karjalan kannaksella kuin Laatokan Karjalassakin.


Siinä vaiheessa Ilomantsi valittiin
Puna-armeijan painopistealueeksi. Tavoitteena oli
kiertää sen kautta suomalaisten selustaan, lyödä
tiivis puolustus ja avata tie Suomeen. Ilomantsiin
suunnattiin kaksi neuvostodivisioonaa (176. ja
289. D) Porajärven suunnalla toimineesta 32. Armeijasta.
Divisioonien ensimmäisenä tehtävänä
oli ensiksi U-aseman (Pitkäranta–Lemetti–Loimola)
371 jatkon murtaminen Ilomantsissa ja sitten
asemien valtaaminen pohjoisesta käsin. Niiden
tuli lisäksi edetä Joensuuhun ja Lieksaan, mikä
olisi vaarantanut suomalaisen 14. Divisioonan
(14. D) selustayhteyksiä Rukajärvellä. Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista.

372
176. D marssi pohjoisempana pääosin tiettömiä
taipaleita ja 289. D etelämpänä käyttäen Porajärveltä
Ilomantsiin johtanutta tietä. Viimeksi
mainitun neuvostodivisioonan lähitavoitteena
oli luultavasti Ilomantsin valtaus, ensiksi mainitun
puolestaan Ilomantsin–Hattuvaaran tien
haltuunotto.373
7.2.1 Kenraali Raappana valmistautuu
Ilomantsin taisteluun
Hälyttävässä tilanteessa ylipäällikkö Mannerheim
valitsi 24.7.1944 luottomiehensä ja suoran
alaisensa jääkärikenraalimajuri Erkki Johannes
Raappanan johtamaan Ilomantsin torjuntataisteluita.
374 Raappana oli siihen asti toiminut 14.
Divisioonan komentajana pohjoisempana Rukajärvellä.
Häntä pidettiin erinomaisena korpisoturina
ja ”mottimestarina”. Hän tunsi erinomaisesti
tulevan taistelualueensa, sillä hän oli toiminut
pitkään Joensuun rajavartioston komentajana
ja tehnyt paljon tarkastusmatkoja ja eräretkiä
Ilomantsiin. Hän oli kunnostautunut talvisodan
aikana Lieksan suunnalla Pohjois-Karjalan Ryhmän
komentajana ja sitten Rukajärven valtauksessa
jatkosodan alettua. Suurista sotilaallisista ansiosta
kertoo se, että Raappana oli järjestyksessä
kolmas Mannerheim-ristin ritari.375 Raappanan
hyvän paikallistuntemuksen ansioksi on arveltu,
ettei kukaan toinen olisi voinut onnistua yhtä
hyvin Ilomantsin torjuntataisteluiden johtamisessa.
Ilomantsin torjuntataisteluita kesällä 1944
on kutsuttu ”vanhan mottimestarin viimeiseksi
opetukseksi”.376
Ilomantsiin perustettuun Ryhmä Raappanaan
(Ryhmä R) kuuluivat Porajärveltä vetäytynyt
eversti Torvald Ekmanin komentama 21.
Prikaati (21. Pr), Viipurinlahdelta siirretty Ratsuväkiprikaati
(Rv.Pr) johtajanaan eversti Urho
Tähtinen sekä kaksi pataljoonaa 14. Divisioonasta,
joista muodostettiin Osasto Partinen (Os.
P) johtajanaan everstiluutnantti Väinö Partinen.
Ryhmä R:n kokonaisvahvuus oli 13 000 miestä ja
56 kenttätykkiä.377 Jatkosodan torjuntataisteluita
ajatellen Ilomantsin taistelut heinä–elokuun 1944
vaihteessa olivatkin siinä mielessä harvinaisia, että
suomalaisilla oli jopa pieni miesylivoima venäläisiin
nähden. Tykistön osalta voimasuhteet olivat
1:2 venäläisten eduksi.378
Raappanan nimitys oli aika lailla erikoinen.
Hän pysyi oman divisioonansa (14. D) komentajana
Rukajärvellä, mutta toimi samalla II Armeijakuntaa
komentaneen kenraalimajuri Einar
Mäkisen alaisena johtaessaan Ryhmä R:ää Ilomantsissa.
Toimintakäskynsä Raappana sai suoraan
Päämajasta, ei Mäkiseltä.379
Porajärveltä vetäytynyt 21. Pr oli 27.7.1944
linjalla Koitajoki–Kitsanlampi–Luovejärvi–
Ilajanjärvi–Ilajansuo. Korentovaaran–Vellivaaran

tien suunnassa III Pataljoonan (III/21. Pr) varmistusosastot
joutuivat väistymään Niemijärveltä
kolme kilometriä länteen, kun 176 D:n osastojen
onnistui ensimmäisenä ylittää Moskovan rauhan
raja. Ilajanjärven pohjoispuolella ollut Rajajääkäripataljoona
3 (RajaJP 3) sai partiokosketuksen
viholliseen Niemijärvellä 27.7.380
Kun Raappana otti joukot komentoonsa Ilomantsissa
26.7.1944 klo 12, 21. Pr jatkoi Kuolismaan
tien suunnassa vetäytymistään lounasta
kohti. Nähtyään vetäytyvien joukkojen kunnon
Raappana halusi, että Ekmanin prikaati viivyttäisi
vihollista sitkeästi ja samalla vetäisi päävoimansa
ja raskaan kalustonsa viivytyksen takarajalle Ontrovaara–
Konnukka–Sysmäjärvi. Tästä linjasta oli
ehdottomasti pidettävä kiinni. 21. Pr siirtyi vaiheittain
Sysmäjärven–Konnukan järvikapeikkoihin
26.–29.7. Neuvostoliittolainen 289. D pääsi
pureutumaan Lutikkavaaran alueelle ja samalla
vuoden 1940 rajan yli suomalaisten puolelle.381
Samaan aikaan Rv.Pr saapui Hattuvaaran tien
suunnalle käyttäen Kaltimon ja Joensuun asemia
purkauspaikkoinaan. Prikaatin reservinä olivat
Uudenmaan Rakuunarykmentti (URR) ja Hämeen
Ratsurykmentti (HRR), ensiksi mainittu
Kuittilanvaarassa ja jälkimmäinen Korentovaarassa.
382
Kenraalimajuri Raappana antoi 29.7.1944
hyökkäyskäskyn joukoilleen. Toiminta hahmoteltiin
siinä porrastetuksi: ensin molemmat vastassa
olleet neuvostodivisioonat eristettäisiin selustayhteyksistään
ja sitten lyötäisiin ne peräkkäin, ensin
Ilomantsin–Kuolismaan tietä edennyt 289. D ja
lopuksi tien pohjoispuolella ollut 176. D. Neuvostovoimat
oli tarkoitus saavuttaa kolmen vihollisen
selustaan tungettavan kiilan voimin. Kun
kiilojen kärjet yhtyisivät, saataisiin kahdet pihdit,
joiden puristukseen vihollisjoukot jäisivät. Tarkoituksena
oli, että toisistaan ja huoltoyhteyksistään
eristetyt ”saaliit” rusennettaisiin yksi kerrallaan.
Raappana ei katsonut suomalaisvoimien riittävän
molempien vihollisdivisioonien murskaamiseen
yhdellä kertaa. Lopuksi oli tarkoituksena edetä
itään parinkymmenen kilometrin päähän Ylä-
Vuottojärven–Saarijärven–Salmijärven tasalle,
jotta tärkeä liikenteellinen solmukohta, Kuolismaan tienhaarat, saataisiin takaisin suomalaisten valvontaan.383 Tulevan hyökkäyksen kulkua määriteltiin vielä taisteluosastojen sisällä.

Rv.Pr:n
komentaja eversti Tähtinen muodosti URR:stä,
Jääkäripataljoona 1:stä (JP 1) ja HRR:n osista
Taisteluosasto von Essenin, jonka komentajaksi
tuli eversti Hans Olof von Essen. Eversti Gustaf
Ehrnroothin384 ja hänen HRR:nsä päävoimien
oli aluksi hyökättävä Hattuvaarasta Hullariin ja
vallattava se Os. P:n kanssa.385
7.2.2 Taistelualue
Ilomantsin torjuntataistelut käytiin noin 30 kilometriä kanttiinsa olevalla alueella (kuva 19).
Keskeinen tie taistelualueella oli Kuolismaan tie
(Liusvaara–Kuolismaa–Möhkö–Kuuksenvaara–
Ilomantsin kirkonkylä). Sillä oli pituutta 80 kilometriä
Liusvaarasta Parppeilaan, joka sijaitsee
Ilomantsin kirkonkylän liepeillä. Asutus harveni
Möhkön ruukkikylästä itään päin mentäessä. Taloja
oli sen jälkeen lähinnä vain Lutikkavaaran,
Kuolismaan ja Liusvaaran erämaakylissä. Tien ulkopuolella salokyliin ja yksittäisiin asumuksiin johti vain kärryteitä ja polkuja, jotka olivat tuskin ajoneuvoin kuljettavissa. Paikoitellen käytössä oli vain kapulateitä ja pitkospolkuja. Kuolismaan
tie jatkui heikkokuntoisena Liusvaarasta Porajärvelle mentäessä.

Ensimmäisenä välietappina rajan
toisella puolella oli Hingervaaran kylä. Liusvaaran–
Hingervaaran–Porajärven reitti oli ikiaikainen
ratsupolku, joka rakennettiin autotieksi
vasta kesän 1941 aikana. Suomalaisista työvelvollisista
koottu Linnoitusrakennuspataljoona 3
ryhtyi parantamaan sitä kesäkuun 1944 loppupuoliskolla,
mutta Liusvaaran ja Porajärven väli
jäi silti lähinnä hevosajoneuvoin liikennöitäväksi.
Heinäkuussa tienhoitokomppania paranteli vielä
väliä Hingervaara–Liusvaara autoin kuljettavaksi,
kunnes Puna-armeijan rynnistys keskeytti työn.386
Porajärveltä luoteeseen johti ikivanha runkotie
Kuutamalahdelle, Klyyssinvaaraan, Lupasalmelle,
Lentiiraan ja Repolaan. 14. D:n etuvartioasemat
olivat Klyyssinvaarassa kesällä 1944.387
Toinen keskeinen kulkuväylä oli Hattuvaaran
tie (Ilomantsin kirkonkylä–Kallioniemen
lossi–Lehtovaara–Korentovaara–Hattuvaara).
Tällä tiellä oli pituutta noin 40 kilometriä. Siltä
erosi lukuisia sivuteitä. Yksi niistä oli Korentovaaran–
Hullarin tie (Korentovaara–Tossavalan tienristeys–
Ilajanjärven pohjoispää–Niemijärvi–Koitajoen
Jyrkänkoski–Hullari). Hullari oli entinen
metsänvartijatorppa. Pätkä Jyrkänkoskelta Hullariin
oli vuonna 1944 niin hyvässä kunnossa, että
siitä pääsi jopa autoilla. Toinen tärkeä tie, joka
erkani Hattuvaaran tieltä, johti kohti rajaa Lahnajärven suunnalle. Kyseessä oli lähinnä kärrytie,
joka oli Palokankaalle saakka hyvässä kunnossa.
Tie ylitti Koitajoen Polvikoskella ja jatkui Lahnavaaran
kautta Hullariin. Hullari oli risteyspaikka,
josta meni heikohko kärrytie Vuottojärville ja
jonkinmoinen kulku-ura koilliseen vanhan rajan
tuntumaan.388 Hattuvaaran–Lahnajärven tietä oli
laitettu Metsähallituksen toimesta ajettavampaan
kuntoon 1910-luvun alussa.389
7.2.3 Taistelu Hattuvaarasta 30.7.1944 ja
mottitaistelut
Suomalaisten odotellessa hyökkäyksensä alkamista
alkoi yllättävästi tapahtua Hattuvaaran suunnalla.
Suunnitelmissa se oli saanut vain vähäisen
merkityksen. Uskottiin, etteivät neuvostojoukot
uhkaisi Hattuvaaraa ja sieltä rajalle johtanutta tietä.


Vihollista odoteltiin vain Hullarista Vellivaaraan, Ilajanjärven pohjoispäähän ja Korentovaaraan
johtaneelle tielle, siis suoraan Rv.Pr:n lähtöalueelle.


390 Toisin kuitenkin kävi.
Ratsuväkiprikaatin johto oli kylläkin
27.7.1944 aavistellut Hattuvaaran suunnalle
kohdistuvan toimintaa. Niinpä se määräsi Ilajanjärven
pohjoispuolelle siirtyneen RajaJP 3:n
lähettämään kaksi joukkuetta sinne. Suomalaiset
tiedustelivat Lahnavaaraan ja -järvelle sekä
Sivakkavaaraan saakka.

Rajamiehet menivät
Polvikoskelle polkupyörillä ja loppumatkan jalkaisin
metsäpolkua pitkin.391 Taistelupartio joutui
kuitenkin vetäytymään Lahnavaarasta illalla 28.7.
voimakkaan vihollisosaston tieltä Koitajoen Polvikoskelle.
Lauantaiaamuna 29.7. paine kasvoi entisestään
ja suomalaisten oli väistyttävä Koitajoen
länsirannalta klo 5.30.392 Vihollisvoimat arvioitiin
uudelleen kahdeksi pataljoonaksi. Ryhmä R:n sotapäiväkirjassa
vihollisosasto arvioitiin noin 250
miehen vahvuiseksi. Sotavankitietojen mukaan
perässä oli vielä toinen vahvempi osasto.393
Vahvennetun 1. Rajakomppanian (1./Raja-
JP 3) päällikkö ryhmitti miehensä Sikrenpurolle,
runsas kilometri Hattuvaaran kylästä itään.
Yhtenä sen vartiopaikkana toimi Hattuvaaran
vanhan tsasounan torni heinäkuun viimeisinä
päivinä.394 Hälyttävässä tilanteessa Rv.Pr:n johto
määräsi HRR:n lyömään Hattuvaaran itäpuolelle
edenneet neuvostoliittolaiset joukot, koska
RajaJP 3:n voimat eivät yksin riittäneet siihen.
Muodostettiin majuri Mauno Siraman johtama
Taisteluosasto Sirama, johon kuuluivat kaksi eskadroonaa
HRR:stä ja niitä tukenut kevyt kranaatinheitinjoukkue.
Liikkeellelähtö tapahtui
noin kaksi kilometriä Hattuvaaran eteläpuolelta
29.7.1944 klo 22.00.395 Suomalaisten pääosat etenivät
yhdessä Hovattalaan saakka, jossa ensimmäinen
eskadroona kääntyi Sikrenvaaraan suota
ja korpea kulkien ja toinen eskadroona Kiukoisten
suuntaan. Viimeksi mainittu lähinnä varmisti
päähyökkäystä.396 Samaan aikaan vahvistettu
1./RajaJP 3 suojasi Hattuvaaran pääkylää.
Vihollinen yllätettiin täysin, lyötiin hajalle
ja osaksi tuhottiin aamuun 30.7.1944 klo 8.00
mennessä. Pääosa vihollisesta kohdattiin Tiittasen
talon eli punaisen talon luona Polvikoskelle johtavan
tien varressa. Venäläisten tappiot olivat noin
80 kaatunutta ja 11 sotavankia. Yksi suomalaisten
vangiksi jääneistä oli punatukkainen naisluutnantti,
joka avuliaasti osoitti rykmenttinsä arkiston
säilytyspaikan.

Saaliiksi saatiin myös seitsemän
kunnossa olevaa 45 mm:n panssarintorjuntatykkiä,
kolme 82 mm:n kranaatinheitintä, 15
hevosta, kolme polkupyörää, yksi ajoneuvollinen
viestimateriaalia ja 20 konepistoolia. Kuormastossa
oli myös neuvostoliittolaisia kunniamerkkejä ja
rahaa.397 Osa venäläisistä pääsi pakenemaan motista
juoksemalla suomalaisten ketjun läpi itään
ja koillisen suoalueelle. Osa käveli pois harhautusmielessä
kaikessa rauhassa heti suomalaishyökkäyksen
alkaessa.398 Muutamat neuvostoupseerit
surmasivat mieluummin itsensä kuin antautuivat
vangiksi. Heidät löydettiin teltastaan tikari rinnassa.
399 JR 52:n neuvostokomentaja tapasi matkansa
pään punaisen talon portaiden vierestä.400
Tiittasen talo toimi neuvostojalkaväkirykmentin
komentopaikkana. Siten se oli varustettu vahvasti
mm. konekivääreillä (yksi oli kätkettynä perunakellariin),
kranaatinheittimillä ja piiskatykeillä.
HRR:n ensimmäisestä eskadroonasta kaatui 11
miestä ja toisesta neljä.401 Vihollinen ei käyttänyt
ilmavoimiaan Hattuvaaran taistelussa, vaikka sää
oli kirkas. Ilmatoiminta oli keskittynyt etelämmäksi
Loimolan ja Tolvajärven suunnalle.402
Taistelun ja huollon jälkeen muodostettiin
Taisteluosasto Ehrnrooth (Tst.Os. E), joka lähti
etenemään Lahnavaaraa kohti 31.7. klo 1.00
(kuva 20).

Eteneminen oli aluksi nopeaa, sillä
osaston kärki saavutti Alijoen sillan jo klo 2.20.
Venäläiset olivat tuhonneet sillan, mutta se korjattiin
pian. Polvikoskelle tultiin klo 3.30 ja eteneminen
pysähtyi tilapäisesti Raappanalle suureksi
harmiksi. Vihollinen saatiin irtaantumaan Polvikosken
itärannalta vasta klo 14.35. Paikalle jäi yli
60 venäläistä kaatuneina ja runsaasti materiaalia.
Neuvostojoukkojen poistuttua suomalaiset ryhtyivät
korjaamaan siltaa ja kului aikaa. Ehrnrooth
kirosi puhelimessa Raappanalle: ”Perkele, minun
rykmenttini ei ole mikään sorsaparvi, että se lähtisi
Koitajoen yli ilman ylityskalustoa!” Raappanan
ja Ehrnroothin keskinäiset suhteet kiristyivät.


Ehrnroothin taisteluosaston kärki saavutti kuitenkin
Lahnavaaran samana päivänä (31.7.) klo
18.00. Osa joukoista jäi varmistamaan sitä, osa
jatkoi Hullarin suuntaan. Raappana otti yllättäen
3.8. HRR:n päällikkyyden pois Ehrnroothilta.


Raappana katsoi, että Ehrnroothin olisi pitänyt
hyödyntää Hattuvaarassa saavuttamansa voitto,
eikä jäädä odottelemaan Polvikoskelle. Koitajoki
olisi pitänyt ylittää koskipaikoista yli kahlaamalla
ja suvantopaikoissa polkusiltoja rakentamalla.
HRR:n mukana liikkui myös joukko, jonka oli pitänyt toimittaa ampumatarviketäydennystä
pohjoisesta tulevalle Os. P:lle. Ehrnroothin odottelu
hyökkäystoimien jatkamisessa ja hermostuminen
esimiehelle johtivat jyrkin sanakääntein
HRR:n komentajan vaihtamiseen. Uudeksi mieheksi
nostettiin Hattuvaaran taistelussa kunnostautunut
majuri Mauno Sirama.403


Hattuvaarasta Lahnajärvelle johtaneen tien
varrella käydyt taistelut näkyivät pitkään maastossa
niin maahan jääneenä sotamateriaalina
kuin hakattuna metsänä. Puita oli käytetty puolustuslaitteiden
rakentamiseen. Metsää oli myös
kaadettu ampuma-aloja raivattaessa. Sirpaleista
vaurioituneiden puiden käyttöä haittasi sodan
jälkeen pelko koneiden rikkoutumisesta. Myös
Niemijärven suunnalla oli samankaltaisia metsävaurioita.
404
Ryhmä R siirtyi hyökkäykseen 31.7.1944
koodilla ”Nakkari nykäisee kello 02.30”. Taktiikkaa
voi kuvata yltiöpäiseksi, sillä kaksi neuvostodivisioonaa
ensin pysäytettiin viivytystaisteluita
käyden, sitten motitettiin 4.8. mennessä kahdella
kaksipuolisella saarrostuksella ja lopulta lyötiin
lähes täydellisesti.

On kylläkin todettava, että
pääosa vihollisesta pääsi pakenemaan moteista
9.8. mennessä, mutta suurin osa raskaasta aseistuksesta
ja materiaalista jäi suomalaisten haltuun.
Venäläisten 32. Armeija koetti 5.8. alkaen tuoda
Ilomantsiin lisäjoukkoja. Raappanan antaman
käskyn mukaan suomalaiset eivät kuitenkaan
antaneet niille mahdollisuutta yhtyä motitettujen
divisioonien avuksi. Saarroksiin joutuneita
neuvostodivisioonia koetettiin huoltaa ilmateitse,
mutta pudotusten suurimmaksi osaksi epäonnistuttua
motitetut joutuivat ahtaalle. Niinpä 176.
ja 289. D:n ainoana vaihtoehtona oli murtautua
ulos suomalaisten saartorenkaasta. Taistelujen aikana Raappana siirsi everstiluutnantti Tähtisen
apulaisekseen ja Rv.Pr:n uudeksi komentajaksi
tuli eversti Bertel Ikonen.405


7.2.4 Pohjoisesta avuksi tulleen Os. P:n
vaiheet 2.8.1944 saakka
Raappana muodosti 27.7.1944 I/JR 52:sta ja
Er.P 24:stä everstiluutnantti Väinö Partisen johtaman

Os. P:n, joka sai käskyn marssia Rukajärveltä
Lupajärvelle ja edetä sen jälkeen Hullarin–
Vellivaaran tietä Koitajoelle. Sieltä pääosien
oli hyökättävä Vellivaaran–Kuolismaan tielle, joka
piti katkaista Lehmivaaran kohdalla. Viimeiseksi
oli hyökättävä tien suunnassa Vellivaaraan.


Os. P:n vahvuus oli noin 1 200 miestä, ja se lähti
liikkeelle Lupasalmelta Lahnajärveä kohti 29.7.
klo 18.00. Se saapui olettamalleen tavoitealueelle
30.7. klo 4.00 noin 18–20 kilometrin pituisen
raskaan korpimarssin jälkeen. Pian kuitenkin
huomattiin, että osasto oli viisi kilometriä
Lahnajärvestä pohjoiseen. Oikeaan tavoitteeseen
saavuttiin lopulta noin klo 13.00 ja leiriydyttiin.


Venäläiset eivät todennäköisesti tienneet suomalaisten
tulleen heidän selustaansa.
Os. P jatkoi marssia 30.7. klo 23.00 tavoitteenaan
Koitajoki. Kun Ryhmä R:n hyökkäys alkoi
aamuyöllä 31.7., Os. P katkaisi suunnitelmien
mukaisesti Hattuvaaran–Hullarin tien Virmajärven
eteläpuolelta klo 1.00 ja 2./I/JR 52 eteni tien
suunnassa länteen saadakseen yhteyden Hattuvaarasta
etenevään HRR:iin. Osaston pääjoukko
marssi Hullariin päin. Vajaan kahden kilometrin
kuluttua kärki sai taistelukosketuksen vihollisen
varmistusosastoon. Osasto jatkoi metsän läpi ja
katkaisi Hattuvaaran–Hullarin tien klo 3.30 noin
kaksi kilometriä Hullarin lounaispuolella. I/JR
52:n osat saavuttivat Koitajoen taistellen klo 6.45.
Sen hyökkäys pysähtyi kuitenkin siihen. Oli ryhmittäydyttävä
puolustukseen, koska sillan maastoa
ei saatu haltuun raskaiden aseiden puuttuessa.
Er.P 24 jatkoi 31.7. klo 15.00 päästen häiriöttä
Koitajoen yli noin kolme kilometriä sillan eteläpuolelta.
Sen onnistui katkaista Vellivaaran–
Kuolismaan tie Lehmivaaran eteläpuolelta 1.8.
klo 4.30. Vihollisen 176. D:n tärkein huoltotie
meni siten poikki. Pataljoona ryhmittyi ”siilipuolustukseen”
Mottikukkulaksi nimettyyn maastoon.
Osaston joukkosidontapaikka nro 1 ja huoltokeskus
olivat jääneet Lahnajärvelle, mutta ne joutuivat
illalla 31.7. vetäytymään Mieronahonkankaalle
I/JR 52:n yhteyteen Hattuvaarasta perääntyvän
vihollisen alta.406
I/JR 52 lähti Mieronahosta patruunapulan
vuoksi ja saapui Haukijärven pohjoispuoliseen
maastoon 1.8. klo 1.30. Iltapäivällä pataljoona
lähti etenemään kohti Hullaria, kun Hullarin–
Vellivaaran tie havaittiin tyhjäksi vihollisesta.
Mieronahon pohjoispuolella kohdattiin Hattuvaarasta
Hullarin kautta etenevän HRR:n osat
klo 17.00. Os. P alistettiin HRR:lle. Pataljoona
jäi Tst.Os. E:n reserviksi. HRR:n mukana saapui
Lupasalmelta Hattuvaaraan kuorma-autoilla siirtynyt
kranaatinheitinjoukkue. I/JR 52 sai 2.8. klo
1.40 käskyn hyökätä tien suunnassa Vellivaaraan.
Koitajoen ylitys sujui tällä kertaa hyvin, koska
vihollinen oli jo irtaantunut asemistaan. Noin
klo 5 saatiin taistelukosketus viholliseen Ruipalammen
tasalla, pari kilometriä Vellivaarasta
itään.

Hyökkäys pysähtyi sinne. Uudeksi etenemisajankohdaksi
määrättiin 3.8. aamuyö. 2. ja
4. komppania, jotka olivat menneet Hattuvaaran
ja Hullarin suuntaan Ryhmä R:n hyökkäyksen
alettua, kohtasivat toisensa Lahnajärven pohjoispuolella
ja löysivät muun pataljoonan (I/JR 52)
2.8. iltapäivällä. I/JR 52:lle saatiin 7.8. alkaen
huoltotie Niemijärveltä RajaJP 3:n kautta.407
7.2.5 Suomalaisten torjuntavoitto
Mottitaisteluiden päätyttyä 9.8.1944 Ryhmä R
ryhmittyi puolustusasemiin vuoden 1940 valtakunnanrajan
itäpuolelle. Ilomantsin alueella siirryttiin
asemasotaan. Neuvostojoukkojen ei onnistunut
saada tavoitteitaan läpi – ei edes vähäisintäkään
osaa Suomesta vuoden 1940 rajoin. Eteläisempi
289. neuvostodivisioona, joka oli edennyt
molemmin puolin Konnukan–Sysmäjärven
ja Luovejärven–Ilajanjärven kannasten väliselle
alueelle, menetti mm. koko raskaan kalustonsa.
Pohjoisempi 176. D, joka oli ollut Vellivaaran–
Lehmivaaran alueella, jätti jälkeensä 307 kaatunutta
(joukossa mm. kaksi rykmentinkomentajaa),
45 sotavankia ja runsaasti materiaalia. Pääosa
miehistöstä pääsi kuitenkin pakenemaan kaakkoon
ja itään 9.8.1944 vastaisena yönä. Huomattavan
osan vihollisesta tuhosivat Os. P:n miehet.
Myös suomalaiset kokivat melko suuria tappioita.
Esimerkiksi I/JP 52:sta kaatui 21, haavoittui
74, katosi 9 ja sairastui 17 miestä. Se oli noin 17
% taisteluihin osallistuneista komppanian miehistä.
408
Ilomantsin taistelut olivat asettaneet sulun
kahden neuvostodivisioonan vyörymiselle länteen
ja tuottaneet hyökkääjälle tuntuvia tappioita.
Sotatoimissa vihollinen menetti suomalaisille
kuusi toimintakuntoista panssarivaunua, 106
erilaista tykkiä, todennäköisesti kaksi romuksi
rikottua raketinheitintä, 89 kranaatinheitintä,
55 kpl 45 mm:n panssarintorjuntatykkejä, 43
autoa, 33 kenttäradiota, 333 elävää hevosta, 48
kenttäkeitintä, runsaasti jalkaväen aseita, ampumatarvikkeita
sekä viesti-, pioneeri- ja lääkintämateriaalia.
Mitä tulee miehistötappioihin, venäläisten
omien tietojen mukaan 176. ja 289. D
sekä avuksi tulleet joukot (3., 69. ja 70 Merijv.
Pr) menettivät 1.–11.8.1944 kaatuneina 1 258 ja

kadonneina 278 miestä. Kokonaismenetykset olivat
kaikkiaan 4 966 neuvostosotilasta, kun myös
haavoittuneet ja muuten joukoista poistuneet
lasketaan mukaan.409 Myös suomalaisten tappiot
olivat suuret. Ilomantsin taisteluihin perehtyneen
Antti Juutilaisen mukaan kaatuneita, haavoittuneita,
kadonneita ja sotavankeuteen joutuneita oli
noin 2 500 miestä. Suomalaisilta jäi saavuttamatta
tavoite Salmijärvi–Saarijärvi–Ylä-Vuottojärvi,
mutta sillä ei ollut enää mitään merkitystä. Välirauhansopimus
tuli voimaan 19.9.1944 ja Suomi
joutui vetäytymään vuoden 1940 rajoille.410
Kenraalimajuri Raappana siirtyi 13.8.1944 takaisin
omaan divisioonaansa Rukajärvelle. Hänen
tilalleen Ilomantsissa siirrettiin 21. Pr:n komentaja,
eversti Ekman. Ryhmä R:stä tuli Ryhmä E.
Eversti Tähtinen puolestaan siirtyi järjestelyissä
21. Pr:n komentajaksi.411 Ilomantsiin suunnattu
hyökkäys heinäkuun loppupuolella 1944 jäi
Neuvostoliiton viimeiseksi yritykseksi tunkeutua
Suomen maaperälle.

partiomies kirjoitti:

"Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista."


- Minkään maan strategisia sotilaallisia
tavoitteita ei varmasti kerrota divisioonan
miehille taistelukentille.

Kyllä sinun olisi pitänyt lähettää
kaukapartiomiehet nappaamaan jos ei Stavkan
henkilökuntaa niin vähintäänkin KaRin tai
LeRin henkilökuntaa.

Lue lisää

" - Minkään maan strategisia sotilaallisia
tavoitteita ei varmasti kerrota divisioonan
miehille taistelukentille."

Kannattaisi varmaan tietää, että myös pataljoonan miehillä on komentajaportaassa yleisesikuntaupseerin koulutus sekä kyky ajatella.

Jos joukot vetäytyvät yleensä, mutta hyökkäävät jossain sivummalla, on tietenkin siihen olemassa jokin syy.

Se syys selviää usein omaa karttaa ja omaa ryhmitystä katsomalla.

Ymmärrän kyllä, että maastossa suunnistava tiedustelija: väkivaltainen tai harmiton, uskoo olevansa kaiken ajankohtaisen tiedon äärellä ja ajattelee, ettei kuraportaassa paljoa mietitä.

Venäjän Suomen valloitussuunnitelma on ollut samanlainen 1808 ja 1939. Tuon vuoden 1808 -suunnitelman tekivät Venäjälle loikanneet suomalaiset.

Luepas eversti Erkki Nordbergin kirjaa sotilasstrategista niin huomaat, että:

1) päähyökkäys Kannakselta;

2) Suomen karkaiseminen Torniosta, jotta maayhteys Ruotsiin katkeaa

3) Koukkaushyökkäys Savosta (myös Pohjois-Karjalasta) on

Venäjän Suomen valloituksen vakioskenaario. Venäjän vakioskenaario on se, että Pietaria vastaan hyökätään Baltiasta ja Etelä-Suomesta, jolloin Venäjän on pakko mennä saksalaisia, ranskalaisia ja brittiläisiä vastaan pitkin Suomenlahden rantoja.

En usko, että tätä kuitenkan opetetaan RuK:n kolmannessa jalkaväkikomppaniassa niin perusteellisesti.

tienneet kirjoitti:

etulinjan upseeritkaan. He tiesivät oman joukko-osastonsa tavoitteen, eivät strategista kokonaistavoitetta.

Divisioonan tavoitteet voi lukea yhdistämällä naapurirykmenttien tavoitteet. Rykmenttien tavoitteet voi lukea yhdistämällä pataljoonien tavoitteet. Pataljoonien tavoitteet voi lukea yhdistämällä komppanioiden tavoitteet. Komppanioiden taviotteet voi lukea yhdistämällä joukkueiden tavoitteet. Joukkueiden tavoitteet voi lukea yhdistämällä ryhmien tavoitteet.

Sotilasornganisaatiossa nimittäin toimeenpanevan tahon tavoitteet eivät voi olla muut kuin suunnitteelvan ja käskevän organisaation tavoitteet.

mummelit kirjoitti:

Kannaksella läpimurron teki niin Valkeasaaressa kuin Viipurin valtauksen ja sitten vielä Talin läpimurron Gusevin 21. armeija. Sen perässä tuli ja oikealle meni 23. armeija.

Mutta heinäkuun alussa nämä molemmat armeijat vedettiin sieltä pois. Ja arvannetko tuota minne? Ne vedettiin sinne minne ne oli alunperin tarkoitettukin - Normandian jälkeisiin maailmansodan ratkaisutaisteluihin... Teheranissa sovitun mukaisesti.

Jos olet armeijan käynyt ja tiedät mikä on divisioona, niin pitäisi sinun pystyä ymmärtämään sekin, ettei sillä hyökätä ... minnekään selustaan.

Johan ne olisivat Ilomantsin mummelit ajaneet sen matkoihinsa.

- Operaatio Viipuri oli kuitenkin suoritettu!

Lue lisää

Kyseisestä kokonaiskuvasta puuttuvat tietenkin armeijakunnan muut divisioonat.

ei kaiketi kirjoitti:

ole käynyt Venäjällä tutkimassa heidän näkemystään Suomen valtaamisaikeissa 1944. Se vasta vahvistaisi tälläiset väitteet.

vieläpä dokumenttinsa,ja VANKI UPSEERIT vielä kavalsivat Stalinin käskyn.

"Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista."

KOLME Divisioonaa? kirjoitti:

Miksi venäläiset vähättelevät Ilomantsi operatiotaan? Stalin yritti todellaki päästä kahdella divisioonallan Suomalaisten selustaan.
Tämähän on FAKTOIN osoitettu.Asian kiertäminen ja vähätteleminen,vain VAHVISTAA Stalinin epäonnistunutta Suomen kukistamisyritystä,ja EHDOTTOMAN antautumisen vaatimuksen kariutumista juuri siihen kuuluisaan Suomen TORJUNTAVOITTOON!
Stalin HALUSI tehdä erillisrauhan ilman EHDOTONTA antautumisvaadetta sitten syksyllä,koska Suomi oli Sodassa NL vastaan SAKSAN RINNALLA.Stalin joutui kuuntelemaan myös Englannin ja Amerikan ääntä suhteessaan Suomeen.(Teheran)

Muuten Saksalta liittoutuneet ja NL mukana,vaativat loppuun asti EHDOTONTA ANTAUTUMISTA.Miksiköhän Stalin lopulta syksyllä Ilomantsin taisteluitten jälkeen ei enää vaatinutkaan Suomelta ehdotonta antautumista???

Eikös tämä paljasta juuri sen,että Stalin näki Suomen taistelleen omaa erillissotaansa!!

Lue lisää

Lisää aritmetiikkaa

Ilomantsi kirjoitti:

No pääset seuraavaksi mollaamaan tohtori Kokkosen luentoa.


Jatkosodan loppurynnistys
Asemasotavaihe katkesi Neuvostoliiton Punaarmeijan
massiiviseen hyökkäykseen Karjalan
kannaksella 9.6.1944.

Tavoitteena oli Suomen
armeijan tuhoaminen ja ehdoton antautuminen.
Hyökkäys laajeni kaikille rintamaosille ja päättyi
lopulta suomalaisten torjuntavoittoon Ilomantsissa
9.8.1944. Seuraavassa kerrotaan lähinnä siitä,
miten kesän 1944 sotatoimet koskettivat joko
suoranaisesti tai välillisesti Ylä-Koitajoen aluetta
ja sen lähiympäristöä (esim. Hattuvaaraa).
Heinäkuun puoliväliin 1944 mennessä venäläisten
voimakas hyökkäys oli saatu torjuttua
niin Karjalan kannaksella kuin Laatokan Karjalassakin.


Siinä vaiheessa Ilomantsi valittiin
Puna-armeijan painopistealueeksi. Tavoitteena oli
kiertää sen kautta suomalaisten selustaan, lyödä
tiivis puolustus ja avata tie Suomeen. Ilomantsiin
suunnattiin kaksi neuvostodivisioonaa (176. ja
289. D) Porajärven suunnalla toimineesta 32. Armeijasta.
Divisioonien ensimmäisenä tehtävänä
oli ensiksi U-aseman (Pitkäranta–Lemetti–Loimola)
371 jatkon murtaminen Ilomantsissa ja sitten
asemien valtaaminen pohjoisesta käsin. Niiden
tuli lisäksi edetä Joensuuhun ja Lieksaan, mikä
olisi vaarantanut suomalaisen 14. Divisioonan
(14. D) selustayhteyksiä Rukajärvellä. Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista.

372
176. D marssi pohjoisempana pääosin tiettömiä
taipaleita ja 289. D etelämpänä käyttäen Porajärveltä
Ilomantsiin johtanutta tietä. Viimeksi
mainitun neuvostodivisioonan lähitavoitteena
oli luultavasti Ilomantsin valtaus, ensiksi mainitun
puolestaan Ilomantsin–Hattuvaaran tien
haltuunotto.373
7.2.1 Kenraali Raappana valmistautuu
Ilomantsin taisteluun
Hälyttävässä tilanteessa ylipäällikkö Mannerheim
valitsi 24.7.1944 luottomiehensä ja suoran
alaisensa jääkärikenraalimajuri Erkki Johannes
Raappanan johtamaan Ilomantsin torjuntataisteluita.
374 Raappana oli siihen asti toiminut 14.
Divisioonan komentajana pohjoisempana Rukajärvellä.
Häntä pidettiin erinomaisena korpisoturina
ja ”mottimestarina”. Hän tunsi erinomaisesti
tulevan taistelualueensa, sillä hän oli toiminut
pitkään Joensuun rajavartioston komentajana
ja tehnyt paljon tarkastusmatkoja ja eräretkiä
Ilomantsiin. Hän oli kunnostautunut talvisodan
aikana Lieksan suunnalla Pohjois-Karjalan Ryhmän
komentajana ja sitten Rukajärven valtauksessa
jatkosodan alettua. Suurista sotilaallisista ansiosta
kertoo se, että Raappana oli järjestyksessä
kolmas Mannerheim-ristin ritari.375 Raappanan
hyvän paikallistuntemuksen ansioksi on arveltu,
ettei kukaan toinen olisi voinut onnistua yhtä
hyvin Ilomantsin torjuntataisteluiden johtamisessa.
Ilomantsin torjuntataisteluita kesällä 1944
on kutsuttu ”vanhan mottimestarin viimeiseksi
opetukseksi”.376
Ilomantsiin perustettuun Ryhmä Raappanaan
(Ryhmä R) kuuluivat Porajärveltä vetäytynyt
eversti Torvald Ekmanin komentama 21.
Prikaati (21. Pr), Viipurinlahdelta siirretty Ratsuväkiprikaati
(Rv.Pr) johtajanaan eversti Urho
Tähtinen sekä kaksi pataljoonaa 14. Divisioonasta,
joista muodostettiin Osasto Partinen (Os.
P) johtajanaan everstiluutnantti Väinö Partinen.
Ryhmä R:n kokonaisvahvuus oli 13 000 miestä ja
56 kenttätykkiä.377 Jatkosodan torjuntataisteluita
ajatellen Ilomantsin taistelut heinä–elokuun 1944
vaihteessa olivatkin siinä mielessä harvinaisia, että
suomalaisilla oli jopa pieni miesylivoima venäläisiin
nähden. Tykistön osalta voimasuhteet olivat
1:2 venäläisten eduksi.378
Raappanan nimitys oli aika lailla erikoinen.
Hän pysyi oman divisioonansa (14. D) komentajana
Rukajärvellä, mutta toimi samalla II Armeijakuntaa
komentaneen kenraalimajuri Einar
Mäkisen alaisena johtaessaan Ryhmä R:ää Ilomantsissa.
Toimintakäskynsä Raappana sai suoraan
Päämajasta, ei Mäkiseltä.379
Porajärveltä vetäytynyt 21. Pr oli 27.7.1944
linjalla Koitajoki–Kitsanlampi–Luovejärvi–
Ilajanjärvi–Ilajansuo. Korentovaaran–Vellivaaran

tien suunnassa III Pataljoonan (III/21. Pr) varmistusosastot
joutuivat väistymään Niemijärveltä
kolme kilometriä länteen, kun 176 D:n osastojen
onnistui ensimmäisenä ylittää Moskovan rauhan
raja. Ilajanjärven pohjoispuolella ollut Rajajääkäripataljoona
3 (RajaJP 3) sai partiokosketuksen
viholliseen Niemijärvellä 27.7.380
Kun Raappana otti joukot komentoonsa Ilomantsissa
26.7.1944 klo 12, 21. Pr jatkoi Kuolismaan
tien suunnassa vetäytymistään lounasta
kohti. Nähtyään vetäytyvien joukkojen kunnon
Raappana halusi, että Ekmanin prikaati viivyttäisi
vihollista sitkeästi ja samalla vetäisi päävoimansa
ja raskaan kalustonsa viivytyksen takarajalle Ontrovaara–
Konnukka–Sysmäjärvi. Tästä linjasta oli
ehdottomasti pidettävä kiinni. 21. Pr siirtyi vaiheittain
Sysmäjärven–Konnukan järvikapeikkoihin
26.–29.7. Neuvostoliittolainen 289. D pääsi
pureutumaan Lutikkavaaran alueelle ja samalla
vuoden 1940 rajan yli suomalaisten puolelle.381
Samaan aikaan Rv.Pr saapui Hattuvaaran tien
suunnalle käyttäen Kaltimon ja Joensuun asemia
purkauspaikkoinaan. Prikaatin reservinä olivat
Uudenmaan Rakuunarykmentti (URR) ja Hämeen
Ratsurykmentti (HRR), ensiksi mainittu
Kuittilanvaarassa ja jälkimmäinen Korentovaarassa.
382
Kenraalimajuri Raappana antoi 29.7.1944
hyökkäyskäskyn joukoilleen. Toiminta hahmoteltiin
siinä porrastetuksi: ensin molemmat vastassa
olleet neuvostodivisioonat eristettäisiin selustayhteyksistään
ja sitten lyötäisiin ne peräkkäin, ensin
Ilomantsin–Kuolismaan tietä edennyt 289. D ja
lopuksi tien pohjoispuolella ollut 176. D. Neuvostovoimat
oli tarkoitus saavuttaa kolmen vihollisen
selustaan tungettavan kiilan voimin. Kun
kiilojen kärjet yhtyisivät, saataisiin kahdet pihdit,
joiden puristukseen vihollisjoukot jäisivät. Tarkoituksena
oli, että toisistaan ja huoltoyhteyksistään
eristetyt ”saaliit” rusennettaisiin yksi kerrallaan.
Raappana ei katsonut suomalaisvoimien riittävän
molempien vihollisdivisioonien murskaamiseen
yhdellä kertaa. Lopuksi oli tarkoituksena edetä
itään parinkymmenen kilometrin päähän Ylä-
Vuottojärven–Saarijärven–Salmijärven tasalle,
jotta tärkeä liikenteellinen solmukohta, Kuolismaan tienhaarat, saataisiin takaisin suomalaisten valvontaan.383 Tulevan hyökkäyksen kulkua määriteltiin vielä taisteluosastojen sisällä.

Rv.Pr:n
komentaja eversti Tähtinen muodosti URR:stä,
Jääkäripataljoona 1:stä (JP 1) ja HRR:n osista
Taisteluosasto von Essenin, jonka komentajaksi
tuli eversti Hans Olof von Essen. Eversti Gustaf
Ehrnroothin384 ja hänen HRR:nsä päävoimien
oli aluksi hyökättävä Hattuvaarasta Hullariin ja
vallattava se Os. P:n kanssa.385
7.2.2 Taistelualue
Ilomantsin torjuntataistelut käytiin noin 30 kilometriä kanttiinsa olevalla alueella (kuva 19).
Keskeinen tie taistelualueella oli Kuolismaan tie
(Liusvaara–Kuolismaa–Möhkö–Kuuksenvaara–
Ilomantsin kirkonkylä). Sillä oli pituutta 80 kilometriä
Liusvaarasta Parppeilaan, joka sijaitsee
Ilomantsin kirkonkylän liepeillä. Asutus harveni
Möhkön ruukkikylästä itään päin mentäessä. Taloja
oli sen jälkeen lähinnä vain Lutikkavaaran,
Kuolismaan ja Liusvaaran erämaakylissä. Tien ulkopuolella salokyliin ja yksittäisiin asumuksiin johti vain kärryteitä ja polkuja, jotka olivat tuskin ajoneuvoin kuljettavissa. Paikoitellen käytössä oli vain kapulateitä ja pitkospolkuja. Kuolismaan
tie jatkui heikkokuntoisena Liusvaarasta Porajärvelle mentäessä.

Ensimmäisenä välietappina rajan
toisella puolella oli Hingervaaran kylä. Liusvaaran–
Hingervaaran–Porajärven reitti oli ikiaikainen
ratsupolku, joka rakennettiin autotieksi
vasta kesän 1941 aikana. Suomalaisista työvelvollisista
koottu Linnoitusrakennuspataljoona 3
ryhtyi parantamaan sitä kesäkuun 1944 loppupuoliskolla,
mutta Liusvaaran ja Porajärven väli
jäi silti lähinnä hevosajoneuvoin liikennöitäväksi.
Heinäkuussa tienhoitokomppania paranteli vielä
väliä Hingervaara–Liusvaara autoin kuljettavaksi,
kunnes Puna-armeijan rynnistys keskeytti työn.386
Porajärveltä luoteeseen johti ikivanha runkotie
Kuutamalahdelle, Klyyssinvaaraan, Lupasalmelle,
Lentiiraan ja Repolaan. 14. D:n etuvartioasemat
olivat Klyyssinvaarassa kesällä 1944.387
Toinen keskeinen kulkuväylä oli Hattuvaaran
tie (Ilomantsin kirkonkylä–Kallioniemen
lossi–Lehtovaara–Korentovaara–Hattuvaara).
Tällä tiellä oli pituutta noin 40 kilometriä. Siltä
erosi lukuisia sivuteitä. Yksi niistä oli Korentovaaran–
Hullarin tie (Korentovaara–Tossavalan tienristeys–
Ilajanjärven pohjoispää–Niemijärvi–Koitajoen
Jyrkänkoski–Hullari). Hullari oli entinen
metsänvartijatorppa. Pätkä Jyrkänkoskelta Hullariin
oli vuonna 1944 niin hyvässä kunnossa, että
siitä pääsi jopa autoilla. Toinen tärkeä tie, joka
erkani Hattuvaaran tieltä, johti kohti rajaa Lahnajärven suunnalle. Kyseessä oli lähinnä kärrytie,
joka oli Palokankaalle saakka hyvässä kunnossa.
Tie ylitti Koitajoen Polvikoskella ja jatkui Lahnavaaran
kautta Hullariin. Hullari oli risteyspaikka,
josta meni heikohko kärrytie Vuottojärville ja
jonkinmoinen kulku-ura koilliseen vanhan rajan
tuntumaan.388 Hattuvaaran–Lahnajärven tietä oli
laitettu Metsähallituksen toimesta ajettavampaan
kuntoon 1910-luvun alussa.389
7.2.3 Taistelu Hattuvaarasta 30.7.1944 ja
mottitaistelut
Suomalaisten odotellessa hyökkäyksensä alkamista
alkoi yllättävästi tapahtua Hattuvaaran suunnalla.
Suunnitelmissa se oli saanut vain vähäisen
merkityksen. Uskottiin, etteivät neuvostojoukot
uhkaisi Hattuvaaraa ja sieltä rajalle johtanutta tietä.


Vihollista odoteltiin vain Hullarista Vellivaaraan, Ilajanjärven pohjoispäähän ja Korentovaaraan
johtaneelle tielle, siis suoraan Rv.Pr:n lähtöalueelle.


390 Toisin kuitenkin kävi.
Ratsuväkiprikaatin johto oli kylläkin
27.7.1944 aavistellut Hattuvaaran suunnalle
kohdistuvan toimintaa. Niinpä se määräsi Ilajanjärven
pohjoispuolelle siirtyneen RajaJP 3:n
lähettämään kaksi joukkuetta sinne. Suomalaiset
tiedustelivat Lahnavaaraan ja -järvelle sekä
Sivakkavaaraan saakka.

Rajamiehet menivät
Polvikoskelle polkupyörillä ja loppumatkan jalkaisin
metsäpolkua pitkin.391 Taistelupartio joutui
kuitenkin vetäytymään Lahnavaarasta illalla 28.7.
voimakkaan vihollisosaston tieltä Koitajoen Polvikoskelle.
Lauantaiaamuna 29.7. paine kasvoi entisestään
ja suomalaisten oli väistyttävä Koitajoen
länsirannalta klo 5.30.392 Vihollisvoimat arvioitiin
uudelleen kahdeksi pataljoonaksi. Ryhmä R:n sotapäiväkirjassa
vihollisosasto arvioitiin noin 250
miehen vahvuiseksi. Sotavankitietojen mukaan
perässä oli vielä toinen vahvempi osasto.393
Vahvennetun 1. Rajakomppanian (1./Raja-
JP 3) päällikkö ryhmitti miehensä Sikrenpurolle,
runsas kilometri Hattuvaaran kylästä itään.
Yhtenä sen vartiopaikkana toimi Hattuvaaran
vanhan tsasounan torni heinäkuun viimeisinä
päivinä.394 Hälyttävässä tilanteessa Rv.Pr:n johto
määräsi HRR:n lyömään Hattuvaaran itäpuolelle
edenneet neuvostoliittolaiset joukot, koska
RajaJP 3:n voimat eivät yksin riittäneet siihen.
Muodostettiin majuri Mauno Siraman johtama
Taisteluosasto Sirama, johon kuuluivat kaksi eskadroonaa
HRR:stä ja niitä tukenut kevyt kranaatinheitinjoukkue.
Liikkeellelähtö tapahtui
noin kaksi kilometriä Hattuvaaran eteläpuolelta
29.7.1944 klo 22.00.395 Suomalaisten pääosat etenivät
yhdessä Hovattalaan saakka, jossa ensimmäinen
eskadroona kääntyi Sikrenvaaraan suota
ja korpea kulkien ja toinen eskadroona Kiukoisten
suuntaan. Viimeksi mainittu lähinnä varmisti
päähyökkäystä.396 Samaan aikaan vahvistettu
1./RajaJP 3 suojasi Hattuvaaran pääkylää.
Vihollinen yllätettiin täysin, lyötiin hajalle
ja osaksi tuhottiin aamuun 30.7.1944 klo 8.00
mennessä. Pääosa vihollisesta kohdattiin Tiittasen
talon eli punaisen talon luona Polvikoskelle johtavan
tien varressa. Venäläisten tappiot olivat noin
80 kaatunutta ja 11 sotavankia. Yksi suomalaisten
vangiksi jääneistä oli punatukkainen naisluutnantti,
joka avuliaasti osoitti rykmenttinsä arkiston
säilytyspaikan.

Saaliiksi saatiin myös seitsemän
kunnossa olevaa 45 mm:n panssarintorjuntatykkiä,
kolme 82 mm:n kranaatinheitintä, 15
hevosta, kolme polkupyörää, yksi ajoneuvollinen
viestimateriaalia ja 20 konepistoolia. Kuormastossa
oli myös neuvostoliittolaisia kunniamerkkejä ja
rahaa.397 Osa venäläisistä pääsi pakenemaan motista
juoksemalla suomalaisten ketjun läpi itään
ja koillisen suoalueelle. Osa käveli pois harhautusmielessä
kaikessa rauhassa heti suomalaishyökkäyksen
alkaessa.398 Muutamat neuvostoupseerit
surmasivat mieluummin itsensä kuin antautuivat
vangiksi. Heidät löydettiin teltastaan tikari rinnassa.
399 JR 52:n neuvostokomentaja tapasi matkansa
pään punaisen talon portaiden vierestä.400
Tiittasen talo toimi neuvostojalkaväkirykmentin
komentopaikkana. Siten se oli varustettu vahvasti
mm. konekivääreillä (yksi oli kätkettynä perunakellariin),
kranaatinheittimillä ja piiskatykeillä.
HRR:n ensimmäisestä eskadroonasta kaatui 11
miestä ja toisesta neljä.401 Vihollinen ei käyttänyt
ilmavoimiaan Hattuvaaran taistelussa, vaikka sää
oli kirkas. Ilmatoiminta oli keskittynyt etelämmäksi
Loimolan ja Tolvajärven suunnalle.402
Taistelun ja huollon jälkeen muodostettiin
Taisteluosasto Ehrnrooth (Tst.Os. E), joka lähti
etenemään Lahnavaaraa kohti 31.7. klo 1.00
(kuva 20).

Eteneminen oli aluksi nopeaa, sillä
osaston kärki saavutti Alijoen sillan jo klo 2.20.
Venäläiset olivat tuhonneet sillan, mutta se korjattiin
pian. Polvikoskelle tultiin klo 3.30 ja eteneminen
pysähtyi tilapäisesti Raappanalle suureksi
harmiksi. Vihollinen saatiin irtaantumaan Polvikosken
itärannalta vasta klo 14.35. Paikalle jäi yli
60 venäläistä kaatuneina ja runsaasti materiaalia.
Neuvostojoukkojen poistuttua suomalaiset ryhtyivät
korjaamaan siltaa ja kului aikaa. Ehrnrooth
kirosi puhelimessa Raappanalle: ”Perkele, minun
rykmenttini ei ole mikään sorsaparvi, että se lähtisi
Koitajoen yli ilman ylityskalustoa!” Raappanan
ja Ehrnroothin keskinäiset suhteet kiristyivät.


Ehrnroothin taisteluosaston kärki saavutti kuitenkin
Lahnavaaran samana päivänä (31.7.) klo
18.00. Osa joukoista jäi varmistamaan sitä, osa
jatkoi Hullarin suuntaan. Raappana otti yllättäen
3.8. HRR:n päällikkyyden pois Ehrnroothilta.


Raappana katsoi, että Ehrnroothin olisi pitänyt
hyödyntää Hattuvaarassa saavuttamansa voitto,
eikä jäädä odottelemaan Polvikoskelle. Koitajoki
olisi pitänyt ylittää koskipaikoista yli kahlaamalla
ja suvantopaikoissa polkusiltoja rakentamalla.
HRR:n mukana liikkui myös joukko, jonka oli pitänyt toimittaa ampumatarviketäydennystä
pohjoisesta tulevalle Os. P:lle. Ehrnroothin odottelu
hyökkäystoimien jatkamisessa ja hermostuminen
esimiehelle johtivat jyrkin sanakääntein
HRR:n komentajan vaihtamiseen. Uudeksi mieheksi
nostettiin Hattuvaaran taistelussa kunnostautunut
majuri Mauno Sirama.403


Hattuvaarasta Lahnajärvelle johtaneen tien
varrella käydyt taistelut näkyivät pitkään maastossa
niin maahan jääneenä sotamateriaalina
kuin hakattuna metsänä. Puita oli käytetty puolustuslaitteiden
rakentamiseen. Metsää oli myös
kaadettu ampuma-aloja raivattaessa. Sirpaleista
vaurioituneiden puiden käyttöä haittasi sodan
jälkeen pelko koneiden rikkoutumisesta. Myös
Niemijärven suunnalla oli samankaltaisia metsävaurioita.
404
Ryhmä R siirtyi hyökkäykseen 31.7.1944
koodilla ”Nakkari nykäisee kello 02.30”. Taktiikkaa
voi kuvata yltiöpäiseksi, sillä kaksi neuvostodivisioonaa
ensin pysäytettiin viivytystaisteluita
käyden, sitten motitettiin 4.8. mennessä kahdella
kaksipuolisella saarrostuksella ja lopulta lyötiin
lähes täydellisesti.

On kylläkin todettava, että
pääosa vihollisesta pääsi pakenemaan moteista
9.8. mennessä, mutta suurin osa raskaasta aseistuksesta
ja materiaalista jäi suomalaisten haltuun.
Venäläisten 32. Armeija koetti 5.8. alkaen tuoda
Ilomantsiin lisäjoukkoja. Raappanan antaman
käskyn mukaan suomalaiset eivät kuitenkaan
antaneet niille mahdollisuutta yhtyä motitettujen
divisioonien avuksi. Saarroksiin joutuneita
neuvostodivisioonia koetettiin huoltaa ilmateitse,
mutta pudotusten suurimmaksi osaksi epäonnistuttua
motitetut joutuivat ahtaalle. Niinpä 176.
ja 289. D:n ainoana vaihtoehtona oli murtautua
ulos suomalaisten saartorenkaasta. Taistelujen aikana Raappana siirsi everstiluutnantti Tähtisen
apulaisekseen ja Rv.Pr:n uudeksi komentajaksi
tuli eversti Bertel Ikonen.405


7.2.4 Pohjoisesta avuksi tulleen Os. P:n
vaiheet 2.8.1944 saakka
Raappana muodosti 27.7.1944 I/JR 52:sta ja
Er.P 24:stä everstiluutnantti Väinö Partisen johtaman

Os. P:n, joka sai käskyn marssia Rukajärveltä
Lupajärvelle ja edetä sen jälkeen Hullarin–
Vellivaaran tietä Koitajoelle. Sieltä pääosien
oli hyökättävä Vellivaaran–Kuolismaan tielle, joka
piti katkaista Lehmivaaran kohdalla. Viimeiseksi
oli hyökättävä tien suunnassa Vellivaaraan.


Os. P:n vahvuus oli noin 1 200 miestä, ja se lähti
liikkeelle Lupasalmelta Lahnajärveä kohti 29.7.
klo 18.00. Se saapui olettamalleen tavoitealueelle
30.7. klo 4.00 noin 18–20 kilometrin pituisen
raskaan korpimarssin jälkeen. Pian kuitenkin
huomattiin, että osasto oli viisi kilometriä
Lahnajärvestä pohjoiseen. Oikeaan tavoitteeseen
saavuttiin lopulta noin klo 13.00 ja leiriydyttiin.


Venäläiset eivät todennäköisesti tienneet suomalaisten
tulleen heidän selustaansa.
Os. P jatkoi marssia 30.7. klo 23.00 tavoitteenaan
Koitajoki. Kun Ryhmä R:n hyökkäys alkoi
aamuyöllä 31.7., Os. P katkaisi suunnitelmien
mukaisesti Hattuvaaran–Hullarin tien Virmajärven
eteläpuolelta klo 1.00 ja 2./I/JR 52 eteni tien
suunnassa länteen saadakseen yhteyden Hattuvaarasta
etenevään HRR:iin. Osaston pääjoukko
marssi Hullariin päin. Vajaan kahden kilometrin
kuluttua kärki sai taistelukosketuksen vihollisen
varmistusosastoon. Osasto jatkoi metsän läpi ja
katkaisi Hattuvaaran–Hullarin tien klo 3.30 noin
kaksi kilometriä Hullarin lounaispuolella. I/JR
52:n osat saavuttivat Koitajoen taistellen klo 6.45.
Sen hyökkäys pysähtyi kuitenkin siihen. Oli ryhmittäydyttävä
puolustukseen, koska sillan maastoa
ei saatu haltuun raskaiden aseiden puuttuessa.
Er.P 24 jatkoi 31.7. klo 15.00 päästen häiriöttä
Koitajoen yli noin kolme kilometriä sillan eteläpuolelta.
Sen onnistui katkaista Vellivaaran–
Kuolismaan tie Lehmivaaran eteläpuolelta 1.8.
klo 4.30. Vihollisen 176. D:n tärkein huoltotie
meni siten poikki. Pataljoona ryhmittyi ”siilipuolustukseen”
Mottikukkulaksi nimettyyn maastoon.
Osaston joukkosidontapaikka nro 1 ja huoltokeskus
olivat jääneet Lahnajärvelle, mutta ne joutuivat
illalla 31.7. vetäytymään Mieronahonkankaalle
I/JR 52:n yhteyteen Hattuvaarasta perääntyvän
vihollisen alta.406
I/JR 52 lähti Mieronahosta patruunapulan
vuoksi ja saapui Haukijärven pohjoispuoliseen
maastoon 1.8. klo 1.30. Iltapäivällä pataljoona
lähti etenemään kohti Hullaria, kun Hullarin–
Vellivaaran tie havaittiin tyhjäksi vihollisesta.
Mieronahon pohjoispuolella kohdattiin Hattuvaarasta
Hullarin kautta etenevän HRR:n osat
klo 17.00. Os. P alistettiin HRR:lle. Pataljoona
jäi Tst.Os. E:n reserviksi. HRR:n mukana saapui
Lupasalmelta Hattuvaaraan kuorma-autoilla siirtynyt
kranaatinheitinjoukkue. I/JR 52 sai 2.8. klo
1.40 käskyn hyökätä tien suunnassa Vellivaaraan.
Koitajoen ylitys sujui tällä kertaa hyvin, koska
vihollinen oli jo irtaantunut asemistaan. Noin
klo 5 saatiin taistelukosketus viholliseen Ruipalammen
tasalla, pari kilometriä Vellivaarasta
itään.

Hyökkäys pysähtyi sinne. Uudeksi etenemisajankohdaksi
määrättiin 3.8. aamuyö. 2. ja
4. komppania, jotka olivat menneet Hattuvaaran
ja Hullarin suuntaan Ryhmä R:n hyökkäyksen
alettua, kohtasivat toisensa Lahnajärven pohjoispuolella
ja löysivät muun pataljoonan (I/JR 52)
2.8. iltapäivällä. I/JR 52:lle saatiin 7.8. alkaen
huoltotie Niemijärveltä RajaJP 3:n kautta.407
7.2.5 Suomalaisten torjuntavoitto
Mottitaisteluiden päätyttyä 9.8.1944 Ryhmä R
ryhmittyi puolustusasemiin vuoden 1940 valtakunnanrajan
itäpuolelle. Ilomantsin alueella siirryttiin
asemasotaan. Neuvostojoukkojen ei onnistunut
saada tavoitteitaan läpi – ei edes vähäisintäkään
osaa Suomesta vuoden 1940 rajoin. Eteläisempi
289. neuvostodivisioona, joka oli edennyt
molemmin puolin Konnukan–Sysmäjärven
ja Luovejärven–Ilajanjärven kannasten väliselle
alueelle, menetti mm. koko raskaan kalustonsa.
Pohjoisempi 176. D, joka oli ollut Vellivaaran–
Lehmivaaran alueella, jätti jälkeensä 307 kaatunutta
(joukossa mm. kaksi rykmentinkomentajaa),
45 sotavankia ja runsaasti materiaalia. Pääosa
miehistöstä pääsi kuitenkin pakenemaan kaakkoon
ja itään 9.8.1944 vastaisena yönä. Huomattavan
osan vihollisesta tuhosivat Os. P:n miehet.
Myös suomalaiset kokivat melko suuria tappioita.
Esimerkiksi I/JP 52:sta kaatui 21, haavoittui
74, katosi 9 ja sairastui 17 miestä. Se oli noin 17
% taisteluihin osallistuneista komppanian miehistä.
408
Ilomantsin taistelut olivat asettaneet sulun
kahden neuvostodivisioonan vyörymiselle länteen
ja tuottaneet hyökkääjälle tuntuvia tappioita.
Sotatoimissa vihollinen menetti suomalaisille
kuusi toimintakuntoista panssarivaunua, 106
erilaista tykkiä, todennäköisesti kaksi romuksi
rikottua raketinheitintä, 89 kranaatinheitintä,
55 kpl 45 mm:n panssarintorjuntatykkejä, 43
autoa, 33 kenttäradiota, 333 elävää hevosta, 48
kenttäkeitintä, runsaasti jalkaväen aseita, ampumatarvikkeita
sekä viesti-, pioneeri- ja lääkintämateriaalia.
Mitä tulee miehistötappioihin, venäläisten
omien tietojen mukaan 176. ja 289. D
sekä avuksi tulleet joukot (3., 69. ja 70 Merijv.
Pr) menettivät 1.–11.8.1944 kaatuneina 1 258 ja

kadonneina 278 miestä. Kokonaismenetykset olivat
kaikkiaan 4 966 neuvostosotilasta, kun myös
haavoittuneet ja muuten joukoista poistuneet
lasketaan mukaan.409 Myös suomalaisten tappiot
olivat suuret. Ilomantsin taisteluihin perehtyneen
Antti Juutilaisen mukaan kaatuneita, haavoittuneita,
kadonneita ja sotavankeuteen joutuneita oli
noin 2 500 miestä. Suomalaisilta jäi saavuttamatta
tavoite Salmijärvi–Saarijärvi–Ylä-Vuottojärvi,
mutta sillä ei ollut enää mitään merkitystä. Välirauhansopimus
tuli voimaan 19.9.1944 ja Suomi
joutui vetäytymään vuoden 1940 rajoille.410
Kenraalimajuri Raappana siirtyi 13.8.1944 takaisin
omaan divisioonaansa Rukajärvelle. Hänen
tilalleen Ilomantsissa siirrettiin 21. Pr:n komentaja,
eversti Ekman. Ryhmä R:stä tuli Ryhmä E.
Eversti Tähtinen puolestaan siirtyi järjestelyissä
21. Pr:n komentajaksi.411 Ilomantsiin suunnattu
hyökkäys heinäkuun loppupuolella 1944 jäi
Neuvostoliiton viimeiseksi yritykseksi tunkeutua
Suomen maaperälle.

Lue lisää

todistella Neuvostoliiton strategista tavoitetta valloittaa Suomi? Historiantutkijat kertovat päinvastaista kun puna-armeijalla oli kiire Berliinin kilpajuoksuun länsiliittoutuneiden kanssa. Neuvostoliiton joukkojen määrä ei olisi riittänyt Suomen miehitykseen kun ottaa vielä huomioon saksalaisia täynnä olleen Lapin.

jättämässä kirjoitti:

vieläpä dokumenttinsa,ja VANKI UPSEERIT vielä kavalsivat Stalinin käskyn.

"Neuvostoliittolaisten tavoitteet saatiin selville vangiksi joutuneilta upseereilta ja sotasaaliskartoista."

Lue lisää

ollut sellaisia dokumentteja joista olisi selvinnyt koko puna-armeijan strateginen tavoite. He tiesivät vain rajatut tavoitteet.

*-* kirjoitti:

Divisioonan tavoitteet voi lukea yhdistämällä naapurirykmenttien tavoitteet. Rykmenttien tavoitteet voi lukea yhdistämällä pataljoonien tavoitteet. Pataljoonien tavoitteet voi lukea yhdistämällä komppanioiden tavoitteet. Komppanioiden taviotteet voi lukea yhdistämällä joukkueiden tavoitteet. Joukkueiden tavoitteet voi lukea yhdistämällä ryhmien tavoitteet.

Sotilasornganisaatiossa nimittäin toimeenpanevan tahon tavoitteet eivät voi olla muut kuin suunnitteelvan ja käskevän organisaation tavoitteet.

Lue lisää

asiat. Neuvostoliiton tavoitteet Suomen kanssa kesällä 1944 paljastuvat vain ja ainoastaan heidän arkistoistaan. Sieltä pitäisi löytyä vahvistus valtausaikeille. Puna-Armeijan kannakselle varaamat voimat kesällä 1944 eivät olisi riittäneet Suomen valtaamiseen ja koska niitä vielä siirrettiin jo heinäkuussa poispäin kertonee se että Suomen irroittaminen sodasta ja Leningradin turvaaminen olivat Stalinin tavoitteet.

KOLME Divisioonaa? kirjoitti:

Miksi venäläiset vähättelevät Ilomantsi operatiotaan? Stalin yritti todellaki päästä kahdella divisioonallan Suomalaisten selustaan.
Tämähän on FAKTOIN osoitettu.Asian kiertäminen ja vähätteleminen,vain VAHVISTAA Stalinin epäonnistunutta Suomen kukistamisyritystä,ja EHDOTTOMAN antautumisen vaatimuksen kariutumista juuri siihen kuuluisaan Suomen TORJUNTAVOITTOON!
Stalin HALUSI tehdä erillisrauhan ilman EHDOTONTA antautumisvaadetta sitten syksyllä,koska Suomi oli Sodassa NL vastaan SAKSAN RINNALLA.Stalin joutui kuuntelemaan myös Englannin ja Amerikan ääntä suhteessaan Suomeen.(Teheran)

Muuten Saksalta liittoutuneet ja NL mukana,vaativat loppuun asti EHDOTONTA ANTAUTUMISTA.Miksiköhän Stalin lopulta syksyllä Ilomantsin taisteluitten jälkeen ei enää vaatinutkaan Suomelta ehdotonta antautumista???

Eikös tämä paljasta juuri sen,että Stalin näki Suomen taistelleen omaa erillissotaansa!!

Lue lisää

Ilomantsin taisteluihin 1944 kesällä osallistui kaksi venäläistä divisioonaa.(= 2*6000 miestä) ja kolme prikaatia (= 3*noin 3000 miestä). Heidän kokonaismääränsä vastasi talvisodan aikaista vahvistettua divisioonaa. Kummallekaan osapuolelle kyseisellä tapahtumalla ei ollut ”hyttysen pierua” suurempaa merkitystä.

nyt pahasti kirjoitti:

asiat. Neuvostoliiton tavoitteet Suomen kanssa kesällä 1944 paljastuvat vain ja ainoastaan heidän arkistoistaan. Sieltä pitäisi löytyä vahvistus valtausaikeille. Puna-Armeijan kannakselle varaamat voimat kesällä 1944 eivät olisi riittäneet Suomen valtaamiseen ja koska niitä vielä siirrettiin jo heinäkuussa poispäin kertonee se että Suomen irroittaminen sodasta ja Leningradin turvaaminen olivat Stalinin tavoitteet.

Lue lisää

Ehdoton antautumisvaade josta jo Suomessa keskusteltiin ja osa raskaansarja päättäjistämme oli sen valmis hyväksymään.Tanner,Paasikivi mm.olivat valmiit hyväksymään Stalinin kapitulaation.Onneksi meillä oli Marski,joka KIELSI mahdottomana antautua ehdottomasti.

Kyllä Ilomantsi viimeisenä lukkona vaikutti siihen että Stalin joutui ottamaan lusikan siihen kauniiseen kätensä.Suomi oli säilyttänyt näin itsenäisyytensä.

pitäisi kirjoitti:

todistella Neuvostoliiton strategista tavoitetta valloittaa Suomi? Historiantutkijat kertovat päinvastaista kun puna-armeijalla oli kiire Berliinin kilpajuoksuun länsiliittoutuneiden kanssa. Neuvostoliiton joukkojen määrä ei olisi riittänyt Suomen miehitykseen kun ottaa vielä huomioon saksalaisia täynnä olleen Lapin.

Lue lisää

tunnetusti hyville puolukkakankaille syksyiseen Ilomantsiin.

"Historiantutkijat kertovat päinvastaista kun puna-armeijalla oli kiire Berliinin kilpajuoksuun länsiliittoutuneiden kanssa."

Tottahan tuo on osittain.Stalin petti liittoutuneet,Teheranissa Stalin oli luvannut aloittaa hyökkäyksen Saksan suuntaan mutta tämä Suomen kolkka ei ollut vai samalla suunnalla.Hän katsoi että on ensin parempi puhdistaa selusta,ja se operaatio ei mennytkään suunnitelmien mukaan.

Ilomantsista kirjoitti:

Ilomantsin taisteluihin 1944 kesällä osallistui kaksi venäläistä divisioonaa.(= 2*6000 miestä) ja kolme prikaatia (= 3*noin 3000 miestä). Heidän kokonaismääränsä vastasi talvisodan aikaista vahvistettua divisioonaa. Kummallekaan osapuolelle kyseisellä tapahtumalla ei ollut ”hyttysen pierua” suurempaa merkitystä.

Lue lisää

"Ilomantsin taisteluihin 1944 kesällä osallistui kaksi venäläistä divisioonaa.(= 2*6000 miestä) ja kolme prikaatia (= 3*noin 3000 miestä). Heidän kokonaismääränsä vastasi talvisodan aikaista vahvistettua divisioonaa. Kummallekaan osapuolelle kyseisellä tapahtumalla ei ollut ”hyttysen pierua” suurempaa merkitystä."


Kyllä jälkiviisaus on viisaudenlajeista ehdottomasti paras.Kaikki historian kultimatiopisteet voidaan kuitata samalla tavalla.

*-* kirjoitti:

" - Minkään maan strategisia sotilaallisia
tavoitteita ei varmasti kerrota divisioonan
miehille taistelukentille."

Kannattaisi varmaan tietää, että myös pataljoonan miehillä on komentajaportaassa yleisesikuntaupseerin koulutus sekä kyky ajatella.

Jos joukot vetäytyvät yleensä, mutta hyökkäävät jossain sivummalla, on tietenkin siihen olemassa jokin syy.

Se syys selviää usein omaa karttaa ja omaa ryhmitystä katsomalla.

Ymmärrän kyllä, että maastossa suunnistava tiedustelija: väkivaltainen tai harmiton, uskoo olevansa kaiken ajankohtaisen tiedon äärellä ja ajattelee, ettei kuraportaassa paljoa mietitä.

Venäjän Suomen valloitussuunnitelma on ollut samanlainen 1808 ja 1939. Tuon vuoden 1808 -suunnitelman tekivät Venäjälle loikanneet suomalaiset.

Luepas eversti Erkki Nordbergin kirjaa sotilasstrategista niin huomaat, että:

1) päähyökkäys Kannakselta;

2) Suomen karkaiseminen Torniosta, jotta maayhteys Ruotsiin katkeaa

3) Koukkaushyökkäys Savosta (myös Pohjois-Karjalasta) on

Venäjän Suomen valloituksen vakioskenaario. Venäjän vakioskenaario on se, että Pietaria vastaan hyökätään Baltiasta ja Etelä-Suomesta, jolloin Venäjän on pakko mennä saksalaisia, ranskalaisia ja brittiläisiä vastaan pitkin Suomenlahden rantoja.

En usko, että tätä kuitenkan opetetaan RuK:n kolmannessa jalkaväkikomppaniassa niin perusteellisesti.

Lue lisää

Tiedätkö miksi LeRi aloitti Narvan operaation jo
helmikuussa 1944 heti Leningradin piirityksen
murruttua;

- tiedätkö miksi LeRi keskeytti Narvan
operaation sitten maaliskuun lopussa kolmeksi
kuukaudeksi?

upseereilla kirjoitti:

ollut sellaisia dokumentteja joista olisi selvinnyt koko puna-armeijan strateginen tavoite. He tiesivät vain rajatut tavoitteet.

"Ei etulinjan upseereilla
ollut sellaisia dokumentteja joista olisi selvinnyt koko puna-armeijan strateginen tavoite. He tiesivät vain rajatut tavoitteet."

Tässäpä taas poimintojani Kokkosen tutkielmasta.

"Pääosa vihollisesta kohdattiin Tiittasen
talon eli punaisen talon luona Polvikoskelle johtavan
tien varressa. Venäläisten tappiot olivat noin
80 kaatunutta ja 11 sotavankia. Yksi suomalaisten
vangiksi jääneistä oli punatukkainen naisluutnantti,
joka avuliaasti osoitti rykmenttinsä arkiston
säilytyspaikan."

Muutamat neuvostoupseerit surmasivat mieluummin itsensä kuin antautuivat vangiksi. Heidät löydettiin teltastaan tikari rinnassa.399 JR 52:n neuvostokomentaja tapasi matkansa
pään punaisen talon portaiden vierestä.400
Tiittasen talo toimi neuvostojalkaväkirykmentin
komentopaikkana

vuosia kirjoitti:

"Ilomantsin taisteluihin 1944 kesällä osallistui kaksi venäläistä divisioonaa.(= 2*6000 miestä) ja kolme prikaatia (= 3*noin 3000 miestä). Heidän kokonaismääränsä vastasi talvisodan aikaista vahvistettua divisioonaa. Kummallekaan osapuolelle kyseisellä tapahtumalla ei ollut ”hyttysen pierua” suurempaa merkitystä."


Kyllä jälkiviisaus on viisaudenlajeista ehdottomasti paras.Kaikki historian kultimatiopisteet voidaan kuitata samalla tavalla.

Lue lisää

Ps. Kuinka sinun kohdalla tavausharjoitukset ovat edistyneet.

arkistoon kirjoitti:

"Ei etulinjan upseereilla
ollut sellaisia dokumentteja joista olisi selvinnyt koko puna-armeijan strateginen tavoite. He tiesivät vain rajatut tavoitteet."

Tässäpä taas poimintojani Kokkosen tutkielmasta.

"Pääosa vihollisesta kohdattiin Tiittasen
talon eli punaisen talon luona Polvikoskelle johtavan
tien varressa. Venäläisten tappiot olivat noin
80 kaatunutta ja 11 sotavankia. Yksi suomalaisten
vangiksi jääneistä oli punatukkainen naisluutnantti,
joka avuliaasti osoitti rykmenttinsä arkiston
säilytyspaikan."

Muutamat neuvostoupseerit surmasivat mieluummin itsensä kuin antautuivat vangiksi. Heidät löydettiin teltastaan tikari rinnassa.399 JR 52:n neuvostokomentaja tapasi matkansa
pään punaisen talon portaiden vierestä.400
Tiittasen talo toimi neuvostojalkaväkirykmentin
komentopaikkana

Lue lisää

noilla joukoilla ei ollut sellaisia dokumentteja mukanaan joista olisi paljastunut Neuvostoliiton tavoite valloittaa Suomi 1944. Sellaiseen tavoitteeseen nähden ei oltu asetettu riittävästi joukkoja tai edes reservejä saataville. Myöskään päärintaman hyökkäysaikataulu ei sellaiselle antanut mahdollisuutta. Operaatio Bagration käynnistyi 22.06.1944 ja se oli päähuomionkohteena käynnistymisestään lähtien. Myös saksalaisen pohjoisen armeijaryhmän murtaminen Narvan rintamalla vaati joukkoja kannakselta joiden sinne nähtiin jo heinäkuusta alkaen siirtyvän.

Suomen kirjoitti:

tunnetusti hyville puolukkakankaille syksyiseen Ilomantsiin.

"Historiantutkijat kertovat päinvastaista kun puna-armeijalla oli kiire Berliinin kilpajuoksuun länsiliittoutuneiden kanssa."

Tottahan tuo on osittain.Stalin petti liittoutuneet,Teheranissa Stalin oli luvannut aloittaa hyökkäyksen Saksan suuntaan mutta tämä Suomen kolkka ei ollut vai samalla suunnalla.Hän katsoi että on ensin parempi puhdistaa selusta,ja se operaatio ei mennytkään suunnitelmien mukaan.

Lue lisää

puhdistaa suomalaiset pois Leningradin ympäristöstä ja ottaa vuoden 1940 rajat. Se oli päätavoite. Kaikki muu olisi ollut odottamatonta plussaa hänelle.

tienneet kirjoitti:

etulinjan upseeritkaan. He tiesivät oman joukko-osastonsa tavoitteen, eivät strategista kokonaistavoitetta.

Tämänkin ylläpito poisti

Stalinillahan oli EHDOTTOMAN
Kirjoittanut: antautumisen 3.8.2007 klo 21.41


vaatimus JO kevään -44 salaisissa neuvotteluissa.
Tuo Kilinin kartta tosin osoittaa Stalinin haluja eteläisen Suomen valtaamisen.Mutta laitanpa teille tässä tulemaan Maasalon tulkinnat,ja mitä EHDOTON antautuminen olisi merkinnyt Suomelle!

http://www.uta.fi/laitokset/historia/tutkijakoulu/sivut /paperi01/emaas.htm
Suurhyökkäyksen tavoitteet

Puna-armeijan kesäkuussa vuonna 1944 Leningradin rintaman oikealla siivellä ja Karjalan rintaman eteläsiivellä Suomen suunnalla toteuttaman suurhyökkäyksen tavoitteena oli Suomen "täydellinen", toisin sanoen ehdoton antautuminen, joka ei kuitenkaan edellyttänyt koko maan alueen miehittämistä. Hyökkäyksen päämäärä saavutettaisiin sekä Karjalan kannaksella että Aunuksen Karjalassa joukkojen nopeilla saartoliikkeillä, joilla suomalaisten päävoimat saataisiin saaretuiksi ja lyödyiksi ennen niiden vetäytymistä taaempiin puolustusasemiin.

Suurhyökkäyksen pääsuunnalla, Karjalan kannaksella, Leningradin rintaman "vasarana" hyökkäneet 21. ja 23. Armeijan voimat, murtautuisivat kahdessa viikossa läpi kaikki suomalaisten puolustuslinjoja, saavuttaen yleislinjan Hamina-Lappeenranta 26.6. mennessä. Samalla suomalaisten rintama pitenisi ja mitätöisi odotettavissa olleen joukkojen siirrot Itä-Karjalasta Karjalan kannakselle.

Suunnitelman mukaan Karjalan rintaman Aunuksen Karjalassa toimineet joukot hyökkäisivät "sirppinä" verratten heikoin voimin laajalla rintamallaan Syväriltä Karhumäen tasalle, tavoitteenaan suomalaisten joukkojen takaa-ajo. Kesän loppuun mennessä Karjalan rintama miehittäisi koko Itä-Suomi ja osa Keski-Suomea. Mm. Mikkeli ja Mäntyharju olisivat Karjalan rintaman selustassa. (ks. kartta)

http://www.joensuu.fi/mekri/sotahistoria/htavoite.gif
_________

http://www.joensuu.fi/mekri/sotahistoria/kilin.htm

"... venäläiset alkoivat siirtää kannaksen joukkojaan hykkäykseen Saksaan"

Jos vain oli mitä siirtää. Varmaankin tukijoukot säästyivät pahemmalta verilöylyltä mutta ensiportaan joukot kokivat hyvin ikävän kuoleman Viipurin viereisillä hetteiköillä ja Vuosalmella tai sitten makasivat haavoittuneina päät turvoksissa jalkaa kättä poikki kenttäsairaaloissa.

pienempi piru kirjoitti:

"Muuten Saksalta liittoutuneet ja NL mukana,vaativat loppuun asti EHDOTONTA ANTAUTUMISTA.Miksiköhän Stalin lopulta syksyllä Ilomantsin taisteluitten jälkeen ei enää vaatinutkaan Suomelta ehdotonta antautumista???
Eikös tämä paljasta juuri sen,että Stalin näki Suomen taistelleen omaa erillissotaansa!!"

Suomi oli niin pieni tekijä suurvaltasodassa että päätavoitteena Stalinilla oli irroittaa Suomi sodasta ja uhkaamasta Leningradia. Muutenkaan Suomesta ei enää olisi ollut hyökkääjäksi Saksan voimien ehdyttyä joten Stalin keskitti voimansa kilpajuoksuun Berliiniä kohti saavutettuaan tavoitteensa kannaksella.

Lue lisää

"Muutenkaan Suomesta ei enää olisi ollut hyökkääjäksi Saksan voimien ehdyttyä joten Stalin keskitti voimansa kilpajuoksuun Berliiniä kohti saavutettuaan tavoitteensa kannaksella."

Stalin EI SAAVUTTANUT TAVOITTEITAAN! Hyökkäyksen ensitavoite oli Kymijoella. Sinne ei neukku koskaan päässyt! Viipurinlahdella oli varmuudella tavoitteena mantereelle pääsy ja HKI-Viipuri maantien katkaisu! Sekin jäi kesken!

Ja kun Tarkkispoika on niin tietävinään neukun aikeet niin kerrotko, että mikä neronleimaus oli hyökätä Ilomantsissa? Sehän johti vain raskaisiin tappioihin ja liki kokokaluston menetykseen! Mikä oli sen touhun tavoite?

Tämän keskustelupalstan sääntöihin kuuluu se, että pitkiä lainauksia ja kokonaisia artikkeleita ei saa laittaa aloituksiin tai vastauksiin. Sellainen ei ole keskustelua vaan kopioimista ja liittämistä. Omaa panosta pitää olla.

Et siis keskustele vaan kopioit toisten tekstejä. Poistot ovat aiheellisia.

"Avaus on puuta heinää 110 prosenttisesti. Kuka voi olla niin pöhkö, että kuvittelee neukun saartavan ja tuhoavan Suomen 450 000-päisen armeijan kahdella divisioonalla eli n. 20 000 miehellä ? Avaus lienee trolli tai huono vitsi."

ITSE ASIASSA KOKO hyökkäys on huono vitsi ja lopputulokseltaan nolo ja kiusallinen muna-armeijalle!

Joten kertooko Tarkkispoika, tuo suuri neukkutietäjä, mikä oli sen sotatoimen tarkoitus ja tavoite? Saada hyvä mieli ja voitto Suomen armeijalle ennen rauhanneuvotteluja?