Jos tämän päivän uskovaisia verattaisiin esim, orkesteriin tai laulukuoroon. Ensin vaikka kunkin hengellisen kodin keskinäiset äänet. Sitten kaikkien uskovaisten äänet, missä kukin sitten onkin, kuitenkin kaikkien Kristusta tunnustavien, hengellisiksi itsensä lukittelevien äänet, ja sitten vielä tekojen yhteneväisyys kartoituksineen.
Testi mittarina uudentestamentin apostolinen seurakunta oppi, eli, keskinäinen RAKKAUS ja huolenpito, TOTUUS, OIKEUS ( oikeudenmukaisuus ), ARMO. = Kristus Jeesus.
Jumalan seurakunnan pää, eli YDIN.
Mitä sanoisitte: miltä kuulostaisi, olisi varmaan mahtavaa soraäänien ryöpytystä, varmaan moni huokaisisi Nehemian lailla: SORAA ON YLEN PALJON. Olisiko tosissaan alettava perehtymään niihin ELÄMÄN nuotteihin, tutkia okein tarkaan, ettei vaan oltaisi hiukan eksyksissä.
( "Jumala antaa väkevän eksytyksen, mikäli mahdollista olisi, valitutkin tulisivat eksytetyksi" ).
Vaikuttaa siltä, että on tämän päivän todellisuutta.
Vieläkö joku ihmettelee kun kirkot ja rukoushuoneet ovat niin tyhjillään, ja suuressa vajaakäytössä.
Ja vaikka hyvillä ja vetävillä nimillä järjestetyt, jopa ulkomaisia puhujia haalien, saadaan jonkin verran ulkopuolisiakin kokouksiin, kyllä se enimmäkseen jää: niin kuin kala kävis näykkäämässä, mutta ei käy kokuuun. Syynä taustalla lienee soraäänet ja teot, sekä vastuuntunnottomuus / välinpitämättömyys, kanssa eläjistä, kuin myös Kristuksen ruumiin rakentamisesta, jota ei olisi saanut laiminlyödä ja sallia jakaumia, Kristuksen ruumiin jäsenille pahoinvoinniksi / yhteistyön esteeksi täydellisyyteen pyrkimisessä, sekä siinä ohessa, sielujen voittamisessa.
Jeesus Kristus Nimessä muistuttaen, puolustaja
Pyhä Henki / Esko Halkosaari.
http://samima1.tripod.com

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vanhoillislestadiolaisten rukoushuoneet eli Rauhanyhdistysten toimitalot ovat niin täynnä että jos siellä ei ole 20-10 vaille tasan paikalla joutuu seisomaan.