Puoluesihteerin kesä

lomaa 7/pv/viik.

Timppa oli oikeassa. Kasvava puolue tarvitsee puoluesihteerin, jolla on seitsemän päiväiset viikot. Siis: Seitsemän päivää viikossa ammattitaitoista LOMAA! ;D~~~~~~~~

6

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on nyky-SMP

      SMP ei ole vielä päässyt vahvan johtajan kultista, vaikka siellä on järkevää(kin?) porukkaa Uudellamaalla ja Helsingissä.

      Timo Soini on ainoa guru, minkä vuoksi puoluesihteerillä on kuonokoppa eikä Soinia saa lomittaa.

      Varaosaksi ei ole edes varapuheenjohtajista, jotka eivät saa puhua itse.

      Toista on Suomen Keskustassa, jossa puoluesihteeri saa omatuntona muistuttaa puheenjohtajaa aitoalkiolaisista periaatteista.

      SMP:ä vaivaa edelleen Fuhrer-periaate ja Soinilla on hieman noussut hattuun.

      • Heil Soini!

        "Kaiken tuon Fyhrertouhun johdosta on melkein unohdettu, et­tä kansanvallassakin on johtajansa ja että kansanvallan eräänä tärkeimpänä tehtävä on juuri johtajien kasvattaminen itselleen.

        Ensimmäisistä kansanvaltaisista valtioista, jotka pienuutensa ansiosta vielä saattoivat harjoittaa välitöntä kansanvaltaa, joissa siis koko kansa välittömästi kansalaiskokouksissa otti osaa valtiotahdon muodostamiseen, on jo kulunut vuosituhansia ja nykyaikoina välittömyys kuuluu valtioiden laajenemisen ja ni­menomaan myös niiden toimialojen laajenemisen vuoksi harvinai­siin poikkeuksiin. Nykyajan kansanvalloissa harjoittaa alku­peräisen valtiotahdon omistaja, kansa, valtaansa valitsemiensa edusmiesten välityksellä, joiden kautta eri toiminnanhaarojen johtajat vuorostaan tulevat valituiksi. Kansa ei takerru val­tiolaivan hoidon yksityiskohtiin, määrää vain pääsuunnan, ja sen hyväksymän politiikan soveltaminen käytännössä on johta­jien tehtävä.

        Johtajaperiaate on se taikasana, jolla kansanvallan vastus­tajat lupaavat nykyajan kansoille tien onnellisempaan tulevaisuuteen.

        Meidän uusiksi johtajiksi pyrkivillä tyytymättömillä aineksilla on tällöin esikuvamaana lähinnä Saksa jonkinlaisine sosialistis-sotilaallisine järjestelmineen. Sillä Führer-peri­aate ei tietenkaän rajoitu yksinomaan varsinaiseen Führeriin, tulevaan Kaiseriin, vaan johtajaperiaatetta sovelletaan kautta linjan. Huomasivathan kaikki ne, jotka vaivautuivat lukemaan selostuksen kansallissosialistien puoluekokousparaatista Nürn­bergissä, että siellä oli läsnä 180 000 kansallissosialistista rivimiestä sekä samoin 180 000 Führeriä! Führerimme on meil­läkin ja heitä on leegio, vaikka emme nimittäisikään heitä johtajiksi, pukisi mus­tiin puseroihin, marssittaisi suljetuissa rivistöissä pitkin katuja ja laulattaisi heillä innostavia taistelulauluja, esim. kytösavun aukeilla mailla!"

        http://www.vapaamielistenklubi.fi/kirpputori/kirpputori t02.htm

      • huomaa että

        Asialla on ollut sielultaan sivistynyt ihminen. Kiitos!

      • Kelmi Kepu
        Heil Soini! kirjoitti:

        Vennamo piti langat käsillään velkauttamalla puolueen hallitsemalleen kustannusyhtiölle, joka julkaisi Suomen Uutisia.

        Kun puolue oli sidottu liekaan Veikon kontrolloimiin yrityksiin, eivät vennamolaiset olisi voineet saada Vennamolta valtaa SMP:ssä.

        Vennamo ei luottanut vennamolaisiin, koska "tunsi omansa".

        Timo Soini perusti rauniolle uuden puolueen, mutta tosiasiassa paavin vallan tunnustavaa espoolaista valtiotieteiden maisteria ei kannattaisi pitää niin mahdottomana kykynä, vaikka hän on kyllä sinnikäs ja hyvä populisti.

        Helsingissä ja Uudellamaalla on tohtoritasoista potentiaalia, kunhan homma ei jäisi niin akateemiseksi kuin nuorsuomalaisilla: tutkijoista ei ole poliittisen työn eikä useinkaan muunkaanlaisen työn tekijöiksi, koska ovat opiskelleet päästäkseen siitä.

    • liekanarusta

      Ei niin vain karata kentälle. Suukin avataan vain luvan perästä.
      Timpalta kuuluu menneen Kouvolan kuninkuusraveissa rutkasti totorahaa. No, se ei haittaa. Nythän sitä tauhkaa on riittävästi, eikä kukaan perään huutele.

      • kuriin?

        Timppa sanoi Oulussa, että uuden puoluesihteerin yksi tärkeimmistä tehtävistä on pistää Hesan Kopla kuriin. Koskahan tämä kurinpalautus alkaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe