Odottava äiti on vastuussa paitsi omasta kehostaan myös hänen sisällään kehittymässä olevan ihmistaimen hyvinvoinnista.
Tämän vuoksi hänen tulee pidättyä tavoista jotka vaikuttavat kielteisesti, tai suorastaan tuhoavat ihmiselämää.
Näitä ovat hevimusiikin kuunteleminen, alkoholi, tupakka sekä huumeet luonnollisesti.
Sen sijaan esimerkiksi klassisen tai hengellisen musiikin kuuntelemisen on todettu vaikuttavan positiivisesti sikiöön ja hänestä voi kehittyä tasapainoinen lapsi ja aikuinen ihminen. Kenties vielä enemmän vaikuttaa se jos äiti itse laulaa lasta odottaessaan hengellistä – tai muuta kaunista rauhoittavaa musiikkia.
Periaatteessahan ihminen on tarkoitettu olemaan Elävän Jumalan temppeli ja sitä hän on jo ennen syntymistään tähän maailmaan.
Esimerkiksi Johannes Kastajasta kerrotaan Raamatussa:
’Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta.’ (Luuk 1:15).
Toki Johannes Kastaja oli tietyllä tavalla poikkeustapaus mutta toisaalta Raamattu toteaa että profeetatkin ovat vain ihmisiä, ja samat lainalaisuudet jotka pätevät heihin, koskevat myös meitä ns. tavallisia ihmisiä.
’Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.’ (Jaak 5:17).
Esimerkiksi abortti on hirvittävä asia ja verrattavissa murhaan.
Mutta jos olet antanut tehdä itsellesi abortin, ei sinun tarvitse kantaa siitä syyllisyyttä, jos haluat tehdä parannuksen elämässäsi.
Sinä saat uskoa Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimessä ja kalliissa maahan vuotaneessa sovintoveressä tuonkin syntisi anteeksi, ja aloittaa uuden elämän hänen yhteydessään. Jeesuksen kehotus sinulle kuuluu: Mene äläkä tästedes enää syntiä tee.
’Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.’ (1 Kor 2:16-17).

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.