Luonnonvakioista

Satunnainen kommentoija

Minusta luonnonvakiot ovat osoitus jostakin :).

Eli on olemassa jotain, mikä ei muutu ikinä miksikään. On aina voimassa.

Miksi?

13

451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • monadeista?

      Termi monadi tulee kreikan sanasta monos= yksi. Leibnizin maailma on äärettömästä mahdollisten maailmojen joukosta ainoa olemassaoleva ja siis myös paras ja täydellisin maailma, joka koostuu "metafyysisistä pisteistä", äärettömän suuresta määrästä sielullisia perussubstansseja eli yksinkertaisia, aineettomia olioita, jotka eivät ole minkäänlaisessa kausaalisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Takeena sille, että monadien välillä ei ole vuorovaikutusta on se, että kaikki monadit on säädetty edustamaan koko maailmankaikkeutta: jokainen monadi ilmaisee maailmaa, omalla yksilöllisellä tavallaan ja näkökulmallaan. Niiden olemuksena ja toimintana on toisaalta "halu" ja toisaalta toinen toistensa havaitseminen, mutta havaitseminen ei ole tietoista millään arkisella, tutulla tavalla.

      Monadit muodostavat maksimaalisen järjestyneen kokonaisuuden, koska Jumala on luomistyössään jo aikojen alussa asettanut "etukäteen asennetun harmonian" monadien välille. Nämä aineettomat ja "ikkunattomat" toisiaan havaitsevat oliot ovat Leibnizille monadeja. Monadin olemus ei ole mekanistisesti kuvattavissa,vaan se on eräänlaista sieluntoimintaa, silloinkin kun se on täysin tiedostamatonta ja automaattista. Leibnizin epäilemättä hyvin vaikeasti käsitettävä ja äkkiseltään elämälle vieraalta tuntuva metafyysinen järjestelmä on reduktiivisen materialismin äärimmäinen vastakohta ja puhtaaksiviljeltyä reduktiivista idealismia. Hänen systeeminsä ei silti ole platonismia, vaan ontologista idealismia, jonka mukaan todellisuus on kaikessa monimuotoisuudessaan tässä ja nyt, ikuisesti.

      Sekä fyysiset että elottomat kuin myös kaikki elävät oliot, ovat palautettavissa samoihin ei-ulottuvaisiin, jakamattomiin ja katoamattomiin alkutekijöihinsä eli monadeihin. Koska Leibniz ajatteli, että substanssien eli äärimmäisten perusyksiköiden on oltava jakamattomia ei mikään aineellinen voi olla substanssi, koska periaatteessa kaikki aineelliset yksiköt voidaan jakaa osiin. Siksi Leibnizin mukaan substanssin on oltava sielullista, henkistä (tässä Leibniz liittyy Descartesin ajatteluun). Monadi on siis "substanssi, joka on aidosti yksi" eikä se koostu toisista substansseista, mikä ei tarkoita sitä, että substanssi olisi vailla sisäistä rakennetta. Monadin sisällä on päinvastoin kokonaisia maailmoja Leibnizin filosofiassa.

    • Satunnaiselle Kommenttaatto...
      • se sellainen

        jos ei se siis ole vakio??


      • artikkelista
        se sellainen kirjoitti:

        jos ei se siis ole vakio??

        "Vuonna 1937 Paul Dirac esitti, että vakiot saattavat pienentyä suoraan verrannollisesti maailmankaikkeuden ikään. Tästä lähtien jotkut muutkin tieteilijät ovat esittäneet, että luonnonvakiot eivät kenties olekaan vakioita."


      • se luonnonvakio
        artikkelista kirjoitti:

        "Vuonna 1937 Paul Dirac esitti, että vakiot saattavat pienentyä suoraan verrannollisesti maailmankaikkeuden ikään. Tästä lähtien jotkut muutkin tieteilijät ovat esittäneet, että luonnonvakiot eivät kenties olekaan vakioita."

        ei ole luonnonvakio, pitäis vissiin nimi vaihtaa, miten ois luonnonepävakio?


      • sitäkään
        se luonnonvakio kirjoitti:

        ei ole luonnonvakio, pitäis vissiin nimi vaihtaa, miten ois luonnonepävakio?

        tiedetä, ovatko ne epävakioita.

        Luonnonvakio, ollako vai eikö olla, kas, siinä pulma.


      • Satunnainen kommentoija

        Luullakseni en tarvitse wikipediaa tämän asian ymmärtämiseen.

        Pointti oli lähinnä siinä, että fysikaalisessa maailmassa on yleensäkin olemassa vakioita.

        Sinä kenties kyseenalaistat valon nopeuden tyhjiössä, kertoisitko miksi?


      • satunaiselle kommarille
        Satunnainen kommentoija kirjoitti:

        Luullakseni en tarvitse wikipediaa tämän asian ymmärtämiseen.

        Pointti oli lähinnä siinä, että fysikaalisessa maailmassa on yleensäkin olemassa vakioita.

        Sinä kenties kyseenalaistat valon nopeuden tyhjiössä, kertoisitko miksi?

        Tarkennus ei kyllä ollut osoitettu sinulle. Vaan niille jotka eivät tiedä mikä on luonnonvakio.


    • The One-leffa.. ;)

      Minusta multiuniversumi-teoriat on aika mielenkiintoisia ja ne voi ehkä selittää näitä luonnonvakioita.

      Jotain, mikä ei ikinä muutu miksikään? Eikö myös elektorinit ja muut hiukkaset ole tällaisia..

      Ja jos ne ovatkin "osoitus jostain" niin ei ainakaan siitä J:llä alkavasta jutusta.. :P

      Ja mistä sitä tietää jos ne vaikka muuttuisi :P

      • Satunnainen kommentoija

        Jotain tällaista itsekin ajattelin.

        Voisikohan niitä kutsua jonkinlaisiksi kasaantumispisteiksi tms.?


    • jaina

      Mitä saadaan irti, kun kysytään miksi? Kosmologioita. No, kosmologioistakin voidaan kysyä, että miksi?

      Vastaisitko.

      • Satunnainen kommentoija

        Luultavasti en tunne oikeaa termistöä, koetan säveltää jotain.

        Ajattelin lähinnä syy-seuraus -suhteita tai funktionaalista riippuvuutta.

        Vai olemmeko kiinnittäneet itse nämä vakiot saadaksemme sopivat teoriat toimiviksi? Minua kiehtoo se, että jokin asia voi olla (luonnossa) vakioitavissa. Raja-arvo, joka myös saavutetaan.


    • olet väärässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      140
      10166
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5393
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      40
      4040
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3602
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2654
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1567
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1428
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1386
    Aihe