Puhuva lohikäärme

DragonGod.-.-.-

Joskus muinoin eli viisas ja vanha puhuva lohikäärme, sitä pidettiin jumalana siksi koska se puhui. Lohikäärmeestä kuningas ei pitänyt, koska kuningasta ei enää pidetty niin korkeassa arvossa koska lohikäärme oli ottanut suurimman arvon ja lohikäärmeestä oli tullut linnan kansalaisten jumala. Lohikäärme löydettiin kiviseltä alueelta, kahlittuna 4:jään kiveen kiinni, jokaisessa 4:ssä ympyrässä oli 4 symbolia, ympyrä, kolmio, neliö, kolmio jonka päällä oli ympyrä. Lohikäärme vapautettiin uhraamalla 4 kyläläistä lohikäärmeelle.

Kun 4 kyläläistä oli uhrattu lohikäärmeelle, kivet painautuivat alas sisään kiviseen alustaan ja kahleet irtosivat kun ne repeytyivät lohikäärmeen jaloista irti. Uhraus tehtiin siksi, koska lohikäärme oli saatava parempaan kuntoon koska lohikäärme ei ollut syönyt vuosiin. Lohikäärme sen jälkeen pääsi parempaan kuntoon ja sulatti kivialustaa sen verran että kivet sulivat läpi kivialustan. Lohikäärme ei pystynyt puhumaan vielä ennen kyläläisten uhraamista, koska jos se olisi puhunut, se olisi menettänyt voimiansa paljon enemmän.

Joka kuukausi 5 kyläläistä uhrattiin linnassa lohikäärmeelle. Lohikäärme kertoi ennustuksia ja menneisyydestä. Lohikäärme kertoi että hän oli ennen vaaleaihoinen ja vaaleahiuksinen mies joka oli kehuttu kyläläisten parissa, no vanha velho lukitsi miehen yhtenä päivänä taiallansa pieneen häkkiin jossa mies katseli ja ihmetteli että miten hän voi olla näin pieni nyt. Velho vei tämän miehen näille neljälle kivelle jotka itse velho oli siirtänyt, hän ajatteli että kun lohikäärme ruokitaan, sen raajat repeytyvät irti kokonaan kivien sulaessa kivialustasta läpi.

Hän taikoi miehen häkissä lohikäärmeeksi ja samalla kahleet suoraan tuli kivistä ja lukitsi lohikäärmeen 4:llä kahleella. Lohikäärme kun vapautettiin, niin se miten se oli päässyt linnaan oli syynä se että kuningas itse oli tarjonnut lohikäärmeelle majapaikan kun itse lohikäärme puhui siellä paikassa missä 4 kiveä oli niin siellä lohikäärme oli puhunut majapaikasta. No kuningas ja lohikäärme lähtivät kohti linnaa, matkalla he tapasivat varkaat, mutta lohikäärme söi ne.

Tämän jälkeen kuningas oli alkanut tarjoamaan joka kuukausi 5 kyläläistä lohikäärmeen ruuaksi. Tämän jälkeen seuraavina kuukausina lohikäärmeestä tuli jumalhahmo kun lohikäärme kertoi ennustuksista, menneisyydestä ja lähitapahtumista mitä tulee tapahtumaan. Lohikäärme ei liikkunut linnasta mihinkään vaan se oleili vain linnassa. Kuningas surmasi lohikäärmeen miekalla jonka hän iski lohikäärmeen nukkuessa lohikäärmeen päästä läpi, lohikäärme kuoli samantien ja lohikäärme muuttui takaisin mieheksi jolla oli vaaleat hiukset ja vaalea iho. Seuraavina päivinä siitä kyläläiset herätessään seuraavina aamuna ihmettelivät minne lohikäärme oli kadonnut.

Kuningas telkesi häkkiin samaisena yönä tämän miehen joka oli ollut lohikäärmeenä. Kuningas sanoi kyläläisille että kuningas oli tuona yönä nähnyt lohikäärmeen oikean muodon ja se oli kuin suuri demoni, hän rohkeasti iski miekan läpi demonin ja demoni kuoli. Oikeasti se oli vain lohikäärme eikä se ollut demoni, joten kuningas halusi vain vallan takaisin joten hänen oli valehdeltava. Seuraavina päivinä päivät olivat samanlaisia kuin ennen. Lohikäärme jumala oli poissa.

0

749

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        261
        4267
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        265
        3477
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        154
        1812
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        25
        1698
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        298
        1439
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        133
        945
      7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        862
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        115
        848
      9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        18
        839
      Aihe