Allaolevan tekstin oli kirjoittanut nimimerkki Weijo Lindroos:
Tänä hetkenä Jumalan Pyhä Henki sanoo SINULLE myös näin: Eroa kirkosta välittömästi!
Jos jäät kuulumaan kirkkoon, olet eksytyksen hengen vaikutuspiirissä. Jos kuuntelet kirkkoon kuuluvia puhujia, olet mukana eksytyksessä. Näin ollen rohkaiset muitakin menemään mukaan
eksytykseen. Saatat johdattaa ihmiset helvettiin osallistumalla tilaisuuksiin, joissa puhuu kirkkoon kuuluva kastamaton.
Näin on varma Jumalan totuus!
Weijo Lindroos
http://weijo.lindroos@pp.inet.fi
Seurakunnan sivut:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Weijo Lindroosin todistus
12
759
Vastaukset
Hän on uudelleen kastaja.
- uudelleenkastaja
Sana yhdestä kasteesta ei merkitse sitä, etteikö kastetta voisi suorittaa uudelleen, mikäli sitä ei aiemmin ole toimitettu Raamatun mukaisesti.
Efesossa oli 12 opetuslasta (Apt. 19:1). Opetuslapsi-sana tarkoittaa Uudessa testamentissa uskoon tullutta (Apt. 14:22). He ottivat kasteen
Jeesuksen nimeen (Apt. 19:5), koska olivat kastetut vain Johanneksen kasteella (Apt. 19:3). Paavali itse kastoi efesolaiset uudelleen, vaikka juuri heille hän kirjoitti että on vain "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:5). Apostoli oli tarkka. Vain se seikka, ettei efesolaisia oltu kastettu oikeaan nimeen, vaikka he olivat uskovia ja opetuslapsia, sai hänet uusimaan kasteen (Ap.t. 19:1-6).
Samassa yhteydessä on kirjoitettu myös: Yksi usko. Jos sinulla aiemmin on ollut uskomuksia, jotka poikkeavat raamatullisesta uskosta, se ei kuitenkaan merkitse ettetkö nyt saisi uskoa uudelleen oikein.
Siinä on kirjoitettu myös: Yksi Herra. Jos sinulla on ollut vaikka kymmenen erilaista herraa aikaisemmin, sekään ei merkitse, ettetkö nyt voisi ottaa omaksesi uutta Herraa, Jeesusta Kristusta.
Samoin jos sinulle on aiemmin tehty jokin muu toimitus kuin Herran Jeesuksen asettama uskoviksi tulleiden upotuskaste, se merkitsee sitä että sinua ei vielä koskaan ole kastettu tällä Raamatun sanan mukaisella
yhdellä kasteella.
Ohjeena kastekysymyksessä tulee olla ainoastaan Uuden Testamentin opetus ja käytäntö. Ihmisten tulkinnat ja historiallinen kehitys ovat jättäneet jälkensä kaikkeen, mutta myöhempien vuosisatojen kehitys ei saa olla ohjaamassa myöskään kastekäsitystämme.
Myös Jeesus oli uudelleen kastettu. Raamattu kertoo että Jeesus ympärileikattiin lapsena:
Luuk.2:21
Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
Paavalin kirjeessä Kolossalaisille puolestaan kerrotaan että kaste on uuden liiton mukainen ympärileikkaus.
Kol.2:11
"ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta "
Mutta koska ensimmäinen kaste, käsintehty ympärileikkaus, se jonka Jeesus sai lapsena, oli kovin vajavainen, päätti Jeesus ottaa uudelleen kasteen vedessä. Jeesus sai siis kasteen kahdesti, vauvana, ja Johannes kastajalta.
Raamattu sanoo että Johannes Kastajan messiaaninen kaste tehtiin joessa, ei astiasta, ja että tuo kaste tehtiin upottamalla:
Matt.3:6
"ja hän [Johannes Kastaja] kastoi heidät Jordanin virrassa"
Matt.3:16
"Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä..."
Varmaa on että kastaja ja kastettava seisoivat vedessä. Veteen mentiin ja sieltä noustiin pois. Sitä ei sanota kuinka syvällä he olivat, mutta joessa kun oltiin niin varmaan ainakin lanteita myöten.
Raamattu kertoo että Johannes valitsi kastamiseen alueen jossa oli paljon vettä:
Johanneksen evankeliumi 3:23
"Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä."
Kun ihmisiä upotetaan veteen kaste-riitissä, pitää olla paljon vettä. Matala tai kuivettunut joenranta ei riitä.
Apostolien teoissa on myös kuvaus kasteesta. Siinäkin mentiin veteen, sekä kastaja että kastettava, ja vedestä noustiin kasteen jälkeen takaisin rannalle.
Apt.8:36
Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he ASTUIVAT KUMPIKIN VETEEN, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet. Ja kun he olivat astuneet YLÖS VEDESTÄ, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten.
Upotettiinko kastettava kokonaan veteen? Tätä ei ole suoraan sanottu, varmaa on vain että mitään nykyisen kaltaista ev.lut/katol. roiskimis kastetta ei ole ollut.
Jos tutkimme Sanaa huomeemme kasteen kaksi tai kolme vaihetta (Room.6:4):
1. Entisen ihmisen hautaus
2. Uuden ihmisen synty hengestä ja
3. Uuden ihmisen ylösnousemus
Veteen mentiin upotettavaksi koska upottautumisella oli symbolinen merkitys (ns "kasteen hauta"). Tuo veteen kokonaan upottaminen symboloi entisen korruptoituneen mielen hautaamista, ja nouseminen vedestä symboloi uudelleen syntymistä hengestä ja ylösnuosemusta. Vesi on kasteessa Jumalan Hengen symboli.
Hieman samoin kuin Kolossalaiskirjeessä, Paavali puhuu hautaamisesta kasteessa myös kirjeessään Roomalaisille
"Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan" (Room.6:4)
"ja hänessä te myös olette ympärileikatut... ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa" (Kol.2:11)
Samoin kuin Jeesus oli haudattuna maahan tulee meidän olla kasteessa hänen kanssaan haudattuna veteen.
Jeesuksen ruumis haudattiin kallioon hakattuun luolaan (Matt.27:60) jonka sisäänkäynti tukittiin kivellä. Jeesus oli siis hiljaisessa kalliohaudassaan kokonaan maan sisässä: maan uumenissa, tai maan povessa. Tuota maan sisällä makaamista on verrattu Raamatussa prtofeetta Joonaan asuinsijaan meripedon vatsassa:
"Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä." (Matt.12:40)
Kasteessa veden alla ollessamme me näemme maailman ja maailma näkee meidät mutta veden alta katsottuna maailma näyttää meistä vääristyneeltä. Niin on myös sen joka on hengestä syntynyt: me näemme tämän kieron ja väkivaltaisen maailman, mutta meistä sen teot näyttävät järjettömiltä.
Jos sinä et ole ollut haudattuna kasteessa veteen, sinua ei ole Raamatullisesti kastettu. Sinä olet saanut luterilaisen valelu-kasteen, ja olet vailla uskon sinettiä, kastetta. Usko siis Jumalan Sana ja tee parannus synneistäsi. Ota kristillinen kaste upottamlla, ei astiasta, ja joessa mielummin kuin järvessä. uudelleenkastaja kirjoitti:

Jos sinä et ole ollut haudattuna kasteessa veteen, sinua ei ole Raamatullisesti kastettu. Sinä olet saanut luterilaisen valelu-kasteen, ja olet vailla uskon sinettiä, kastetta. Usko siis Jumalan Sana ja tee parannus synneistäsi. Ota kristillinen kaste upottamlla, ei astiasta, ja joessa mielummin kuin järvessä.Et löydä sille perusteita Raamatun yhdestä kasteesta.
Jos Jumalalla vielä olisi käytössä ympärileikkaus,
niin montako kertaa sinut pitäisi ympärileikata
sen lapsena saadun ympärileikkauksen lisäksi,
jotta uskoisit, että nyt sinulla on se oikea
ympärileikkaus.
Ja jos mies olet, niin mitä sinulla enää olisi
miehisyydestäsi jäljellä,
jos sinut olisi vaikka kolmekin kertaa ympärileikattu?
Kolme kertaa kastettuja miehiä olen tavannut.
Jokaisella uudella kasteella pilkataan Pyhää Henkeä.
Kun Pyhä Henki sanoo: "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste",
se ei tarvitse tuekseen minkäänlaisia lisäselostuksia,
joita uudelleen kastajilla on kyllä pilvin pimein.- saatanan kastaja
TeuvoSuni kirjoitti:
Et löydä sille perusteita Raamatun yhdestä kasteesta.
Jos Jumalalla vielä olisi käytössä ympärileikkaus,
niin montako kertaa sinut pitäisi ympärileikata
sen lapsena saadun ympärileikkauksen lisäksi,
jotta uskoisit, että nyt sinulla on se oikea
ympärileikkaus.
Ja jos mies olet, niin mitä sinulla enää olisi
miehisyydestäsi jäljellä,
jos sinut olisi vaikka kolmekin kertaa ympärileikattu?
Kolme kertaa kastettuja miehiä olen tavannut.
Jokaisella uudella kasteella pilkataan Pyhää Henkeä.
Kun Pyhä Henki sanoo: "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste",
se ei tarvitse tuekseen minkäänlaisia lisäselostuksia,
joita uudelleen kastajilla on kyllä pilvin pimein.Sinulla Teuvo ei ole yhtään kastetta, harhaoppinen usko ja kolme Herraa.
saatanan kastaja kirjoitti:
Sinulla Teuvo ei ole yhtään kastetta, harhaoppinen usko ja kolme Herraa.
Saatanan oppikirjasta, sen siitä osasta, jossa on
pilvin pimein ihmisoppia uuden kasteen puolustamiseksi.- sen taas,
TeuvoSuni kirjoitti:
Et löydä sille perusteita Raamatun yhdestä kasteesta.
Jos Jumalalla vielä olisi käytössä ympärileikkaus,
niin montako kertaa sinut pitäisi ympärileikata
sen lapsena saadun ympärileikkauksen lisäksi,
jotta uskoisit, että nyt sinulla on se oikea
ympärileikkaus.
Ja jos mies olet, niin mitä sinulla enää olisi
miehisyydestäsi jäljellä,
jos sinut olisi vaikka kolmekin kertaa ympärileikattu?
Kolme kertaa kastettuja miehiä olen tavannut.
Jokaisella uudella kasteella pilkataan Pyhää Henkeä.
Kun Pyhä Henki sanoo: "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste",
se ei tarvitse tuekseen minkäänlaisia lisäselostuksia,
joita uudelleen kastajilla on kyllä pilvin pimein.Teuvo sää teit sen taas.
Efesolaiskirje 4
1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. sen taas, kirjoitti:
Teuvo sää teit sen taas.
Efesolaiskirje 4
1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.Mutta tämä yhden Herran yksi kaste on Saatanan
kastamille ihmisille kuin punainen vaate härälle.- mukainen
TeuvoSuni kirjoitti:
Mutta tämä yhden Herran yksi kaste on Saatanan
kastamille ihmisille kuin punainen vaate härälle.en ole keskusteluaiheen aloittaja mutta sanonpahan vaan, että oikea kaste on Raamatun esimerkin mukainen, ei myöhempien kirkkokuntien määrittelemä sillä Jumala määrää Raamatun kautta, miten kaste tulisi suorittaa. Siellä ei sanallakaan mainita sylilasten kasteesta. Ottakaamme esimerkkiä Raamatusta.
- tietenkin
mukainen kirjoitti:
en ole keskusteluaiheen aloittaja mutta sanonpahan vaan, että oikea kaste on Raamatun esimerkin mukainen, ei myöhempien kirkkokuntien määrittelemä sillä Jumala määrää Raamatun kautta, miten kaste tulisi suorittaa. Siellä ei sanallakaan mainita sylilasten kasteesta. Ottakaamme esimerkkiä Raamatusta.
Kastetuissa perheissä oli eri ikäisiä lapsia vielä enemmän kuin nykyisin, koska mitään ehkäisyä ei käytetty. Kastaminen tapahtui perhekunnittain. Kristillinen kaste on perhekaste.
"Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti."
Katakombien kalliopiirustusten mukaan käytössä oli VALELUKASTE.
Kun linkitin tämän harhaoppisen Weijo Lindroosin
sähköpostilinkkiä, niin tietokoneeni ei minua
sinne päästänyt, vaan ilmoitti, että se on
suojatun tilan ulkopuolella - jonka minä kyllä jo tiesinkin.
Siis ei ole Jumalan suojeluksessa!- *******''''*******
Kadotuksen lapsi.
2.Tessalonikalaiskirje:
2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, *******''''******* kirjoitti:
Kadotuksen lapsi.
2.Tessalonikalaiskirje:
2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,Enhän ole lähtenyt uudelleen kastettavaksi,
vaikka houkutuksista ei ole ollut puutetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875