Kesäajatus

Väyrysen Paavosta

20. kes�kuuta 2007

Kun kaksi merkittävää instituutiota - Arkadianmäellä istuva eduskunta ja Setä Arkadia - jäävät tänään kumpikin tahollaan ansaitsemattomalle kesälomalle, on aika jättää mielenpohjalle möyrimään ns. Kesäajatus.

Siis sellainen Kesäajatus, jota voi pyöritellä elokuuhun saakka. Sitä voi miettiä laiturin nokalla ahventen polskimista seuraillessa, kesäterasseilla kottaraisia katsellessa ja jos joku hullu marjametsään eksyy, niin sielläkin (siis loppukesästä). Kesäajatus on kuin hyvä ystävä, joka seuraa sinua kaikkialle.

Tämän kesän Kesäajatukseksi sopii ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.).

Siis se, mitä se Paavo miettii.

Ja Kesäajatus on tämä: Väyrynenen haluaa takaisin keskustan puheenjohtajaksi, eikös vain.

Ja hänen aseenkantajansa on puoluesihteeri Jarmo Korhonen (kesk.).

Kesäajatuksen perusteluita: Moni kepulainenkin mietti, mitä Korhosen mielessä liikkui kun hän opasti pääministeri-puheenjohtaja Matti Vanhasta (kesk.) keskustan linjoille päivähoidon nollamaksuluokan poistamisesssa ja Sipoon pakkoliitoksessa. Äkkinäisimmät luulivat, että kyseessä on Korhosen oman puheenjohtajakamppailun aloitus, sillä Herrahan ei kiellä suuria ajattelemasta.

Vaan entäpä jos Korhosella ja Väyrysellä onkin kassakaappisopimus, jonka voimalla Väyrynen pyrkii takaisin valtaan Korhosen väkivipumaisella tuella?

Se olisi epäilemättä Väyrysen onnen täyttymys. Väyrynenhän on myöntänyt erehtyneensä elämässään vain yhden (1) kerran: kun hän luopui vapaaehtoisesti keskustan puheenjohtajan paikalta 1990 ja paikalle valittiin Porin puoluekokouksessa 1991 Esko Aho, jonka johdolla Suomi liitettiin EU:n jäseneksi.

Ja nyt tuo virhe pitäisi korjata.

Korhonen hiillostaa Vanhasta. Samaan aikaan Väyrynen hiillostaa omalla tahollaan keskustan todennäköisintä seuraavaa puheenjohtajaa, ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä (kesk.). Väyrysen aktiivisuus ympäristöasioissa on ollut silmiinpistävää. Viime sunnuntain Kalevassa hän pisti järjestykseen Vuotokset ja Kollajat ja kritiikkiä ympäristöministeriötä (lue = Lehtomäkeä) kohtaan kuuluu Väyrysen taholta siellä täällä.

Vanhasen johtamaa hallitusta Väyrynen on moittinut keskustelun puutteesta.

Lisäksi liha keskustan kenttäväen voimakkaimpien vaikuttajien keskuudessa on kypsää: Vanhasen jatkuva seikkailu iltapäivä- ja sensaatiolehtien lööpeissä alkaa olla maalaisliiton vaikuttajille yksinkertaisesti jo liikaa.

Eli että: kunniapuheenjohtajasta takaisin puheenjohtajaksi. Jo vain se Paavolta onnistuu.

Niinhän vaikka?

Tällaisia voi siis kesällä pohtia (vaikka silloin, kun Väyrynen on heinäkuussa hetken vt. pääministerinä).

Timo Haapala

Kirjoittaja on MTV3:n politiikan toimituksen esimies, joka istuu aika ajoin myös eduskunnassa töitä tekemässä ja poliittisia juoruja kuuntelemassa

0

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        52
        5612
      2. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        68
        2661
      3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        18
        1960
      4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        154
        1796
      5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        37
        1766
      6. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        19
        1733
      7. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        5
        1488
      8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        19
        1141
      9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        80
        1129
      10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        62
        935
      Aihe