PELONSEKAKAINEN RAIVO TARTTUU JUMALATTOMAAN
Jaak 2:19-20
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
Paholainen tietää, että Isä ja Poika ja Pyhä Henki on yksi Jumala. Lievittääkseen pelkoaan ja tulevan tuomion tuskaansa se keksii vaikka mitä. Esimerkiksi se aikaansaa sellaista, että jo kasteessa pyyhittäisiin pois nuo nimet ja kastettaisiin vain ”Jeesuksen Kristuksen nimeen”.
Pelonsekaisella raivolla saatana viekoittelee uskottelemaan, että ylienkeli Miikael on ”Jumalan vertainen”, jotta katseet kääntyisivät pois Ihmisen Pojasta. Vaikka Miikael haastaa nimellään ”KUKA on Jumalan vertainen” nimenomaan katsomaan Kristukseen, Dan 10, Ilm 12.
Juud 1:9 muistuttaa, kuinka rajallinen taivaan sotajoukkojenkin tuomiovalta on.
Pelonsekainen raivo laittaa uskottelemaan: ei helvettiä, tuota ikuisen rangaistuksen paikkaa ole.
Ei siinä auta lain taulut, eikä kymmenet, kymmenet käskyt – sillä vain rakkaus ja rakkauden teot karkottavat helvetin pelon. Johannes Kastaja karjaisee kasteelle tuleville lainkiivailijoille: ”Kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?” Tiesivät helvetin olevan edessään, mutta epätoivoisina yrittivät karkoittaa sen kasterituaalilla.
Niinkuin se muka olisi tehnyt heistä valkeuden lapsia. Niinkuin muka uskonnon avulla voisi karkottaa Jumalan tulevaisen vihan.
1. Joh. 4:18
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
2. Kor. 11:14
Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
SUNNUNTAI VAIVAA SAATANAA ERITOTEN
Erityisesti sunnuntaina saatana pelonsekaisesti raivoaa, sillä onhan uskovilla silloin tavallistakin suurempi lepo ja rauha. Heidäthän on kastettu Kaikkivaltiaan koko suureen nimeen -”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" – Jeesuksen nimessä ja VERESSÄ. Pelonsekaisella uskottelulla saatana pyrkii häiritsemään sitä lepoa: lepäätte vääränä päivänä, leponne on siis väärää lepoa.
KOSKA AIKAA ON VÄHÄN
Jos aikaa "kaiken loppumiseen" olisi vähän, ei tarvitsisi raivota kiihtyvällä vauhdilla. Mutta kun on vain vähän aikaa riehua ja sitten tulee ikuinen rangaistus, on syytäkin raivota ja sekoittaa opit ja sielut ylösalaisin.
Sekä Vanha Testamentti että Uusi opettavat, että saatana heitettiin Maan päälle, koska sille ei enää ”ollut sijaa taivaassa”. Mutta kun aikanaan maailmankaikkeuden ” alkuaineet kuumuudesta sulavat”, niin täytyy olla toinen paikka saatanalle riivaajineen, sillä nämä henkiolennothan ovat kuitenkin aina olemassa.
Myös ihmisestä tuli elävä sielu ja siksi Raamattu opettaa, että ne, jotka päättävät jäädä pysymään ”Jumalan vihan” alla, ne heitetään sinne, minne saatanan joukotkin.
Esimerkkinä se väärä profeetta.
Ilm. 19:20
Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
Ilm. 20:10
Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli -j a tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
Täytyyhän olla paikka, jossa iäisyysolennot viettävät iäisyytensä. Kun ei ole sijaa taivaassa ja katoavainen maailmankaikkeus on kadonnut. JUMALAN LÄHEISYYDESSÄ NOILLA OLISI VIELÄ KUUMEMMAT PAIKAT.
Mutta omiensa puolesta on Jeesus, esikoisena kaikista, maistanut tuota eroa Isästä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”
JUMALAN PITKÄMIELISYYS ON AJALLISTA ja rajallista
Eikö tämä muka ole Jumalan oikeudenmukaisuutta? Sillä antaahan Jmala jopa rauhan valtakunnan lopussa tavallaan saatanallekin yhdessä rauhan valtakuntaa asuttavien ihmisten kanssa VIELÄ YHDEN MAHDOLLISUUDEN tehdä lopullinen valinta. Senjälkeen ei enää muutosta ole, ei vaihteen varjoa, sillä on vain ikuisuus.
Hyvän palkan saaneilla hyvässä paikassa ja pahan palkan saaneilla pahassa paikassa. Voiko suurempaa oikeudenmukaisuutta olla? Ne jotka villitsevät Jumalan valittuja rakkaita, ne valitsevat itse itselleen sen pahan paikan!
Ilm 20:1-5 :
1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
ESIMERKKEJÄ PELONSEKAISESTA HELVETIN KIELTÄMISESTÄ
Ja kuitenkin VOISI valita Jumalan rakkaudessa itsensä pysyttämisen,
Juud. 1:21
Ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.
Esimerkki pelonsekaisesta raivosta
Raivo Herran omia sivuja - ilmoitusta – vastaan
Tekeytyy valkeuden enkeliksi ja korvaa Raamatun ?
Pelkää kuollakseen jopa Paavalia?
Armosta kutsuttu ja valittu
Rakkaus ei pelkää totuutta
16
338
Vastaukset
- cybo-ceronimo-cabriel-61
- Minä sanon teille, että ihmisten täytyy tuomiopäivänä tehdä tili jokaisesta hyvästä sanasta, jonka ovat jättäneet lausumatta. -
- Sinä olet nähnyt veljesi; sinä olet nähnyt Herrasi. Hartaus on kymmenosainen. Yhdeksän osaa on hiljaisuutta ja kymmenes on yksinäisyyttä. -
- Rukoilkaa vihollisten puolesta, sillä he saattavat todellisuudessa olla teidän ystäviänne, ja jos eivät tänään sitä ole, voivat huomenna siksi tulla. -
- Jeesus sanoi: "Pyri vakavasti johonkin, jota tuli ei voi niellä". He sanoivat: "Mitä se on?" Hän vastasi: "Hyvyys". -
- Eräänä päivänä hän kulki apostoliensa kanssa, ja he sivuuttivat koiran raadon. Apostolit sanoivat: "Kuinka inhottava on tuon koiran haju!" Mutta Jeesus sanoi: "Kuinka valkoiset ovat sen hampaat!" -
- Hän kulki muutamien juutalaisten ohi, jotka puhuivat pahasti hänelle, mutta hän puhui heille hyvää vastaukseksi. Hänelle huomautettiin: "Totisesti nämä puhuvat ilkeästi sinulle ja sinä puhut heille hyvää?" Hän sanoi: "Jokainen antaa varastostaan". -
Rakkaus = 'Jumala', ajatusta tajuamaton ['ei sisäistänyt'] on tajuton, nukkuu, ei ole hereillä.
Hyvän-tahtoisuus uskonnoista riippumatta--> kiinnittää aina ihmisten että Korkeimman huomion ja osoittaa olennon olevan sisäistänyt jotain hyvin olennaista ja tärkeää, juuri sen 'ytimen' mistä kaikki 'pyhät' kirjoitukset 'naulan-kantaan-osuessaan' kertovat.Tuollainen filosofointi ei ketää tee autuaaksi.
Katson pelkäksi filosofiaksi sellaiset viisaudet, jotka eivät ole kelvanneet Raamattuun. Alkuperä ei ole täysin luotettava. Hyvä apu toki, mutta Raamatussa riittää selaamista elämän loppuun asti.
Julistakaamme puhdasta evankeliumin totuutta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä, niin syntyy jano saada sisäisesti tuntea Kristus.
Se on kaikki kaikessa, siitä yhteydestä ei voi repiä irti kukaan.
Matt. 16:17
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.- Mitä???
AnttiVKantola kirjoitti:
Tuollainen filosofointi ei ketää tee autuaaksi.
Katson pelkäksi filosofiaksi sellaiset viisaudet, jotka eivät ole kelvanneet Raamattuun. Alkuperä ei ole täysin luotettava. Hyvä apu toki, mutta Raamatussa riittää selaamista elämän loppuun asti.
Julistakaamme puhdasta evankeliumin totuutta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä, niin syntyy jano saada sisäisesti tuntea Kristus.
Se on kaikki kaikessa, siitä yhteydestä ei voi repiä irti kukaan.
Matt. 16:17
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.Antin helvetin oppia???? "Jos et tee niin tai näin niin helvetissä kidut aina ja iankaikkisesti".
Julistaisimmeko sitä?????
Emme tietenkään!
Se on täysin vääristeltyä Raamattua ja harhaa -koska tuollaisia "ikuisen kidutuksen" opetuksia ei Raamatusta löydy, eikä sellaista Jumalaa joka ensin loisi elämää ja sitten kiduttaisi sitä ikuisesti.
Käsitykseni mukaan Antti uskoo Jumalaan enemmänkin helvetin pelkonsa takia eikä niinkään siksi että iloitsisi siitä Jumala on oikeudenmukaisnen ja rakkaudellinen Luoja.
Perustelen epäilyni Antin käsitykseen "Jumalasta ja Hänen olemuksestaan" mikä eroaa VALTAVASTI niiden käsityksestä jotka ymmärtävät että MITÄÄN IKUISTA HELVETIN PIINAA EI OLE OLEMASSAKAAN ja että sellainen puhe on ymmärtämätöntä Raamatun vastaista pöty puhetta Raamatun Jumalasta.
Antti ei ymmärrä että vain Jumala on ikuinen ja että jokaisen ihmisen ainoa mahdollisuus iankaikkiseen elämään on Hänessä.
Antti ei ymmärrä että Jumala on ikuinen SYYSTÄ eikä sattumalta, että VAIN Jumala omaa kaikki ikuiseen elämään tarvittavat ominaisuudet (että ihminen EI OMAA näitä ikuisen elämän ominaisuuksia). Raamattu kertoo, että näihin Jumalan ominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi täydellinen oikeudenmukaisuus ja täydellinen rakkaus.
Antilla on paljon opittavaa (niinkuin meillä kailla) valitettavasti näyttää kuitenkin siltä että helvetinpelko on sokaissut Antin silmät, tukkinut Antin korvat ja tehnyt hänestä itsepäisen väittelijän joka kieltäytyy ymmärtämästä Jumalan Sanaa.
Matt. 4:4
Mutta Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta SANASTA, joka lähtee Jumalan suusta.'"
Tämä koskee myös iankaikkista elämää.
Iankaikkinen elämä on Jumalan Sanassa, joka tuli lihaksi Jeesuksessa ja eli meidän keskellämme. Mitä??? kirjoitti:
Antin helvetin oppia???? "Jos et tee niin tai näin niin helvetissä kidut aina ja iankaikkisesti".
Julistaisimmeko sitä?????
Emme tietenkään!
Se on täysin vääristeltyä Raamattua ja harhaa -koska tuollaisia "ikuisen kidutuksen" opetuksia ei Raamatusta löydy, eikä sellaista Jumalaa joka ensin loisi elämää ja sitten kiduttaisi sitä ikuisesti.
Käsitykseni mukaan Antti uskoo Jumalaan enemmänkin helvetin pelkonsa takia eikä niinkään siksi että iloitsisi siitä Jumala on oikeudenmukaisnen ja rakkaudellinen Luoja.
Perustelen epäilyni Antin käsitykseen "Jumalasta ja Hänen olemuksestaan" mikä eroaa VALTAVASTI niiden käsityksestä jotka ymmärtävät että MITÄÄN IKUISTA HELVETIN PIINAA EI OLE OLEMASSAKAAN ja että sellainen puhe on ymmärtämätöntä Raamatun vastaista pöty puhetta Raamatun Jumalasta.
Antti ei ymmärrä että vain Jumala on ikuinen ja että jokaisen ihmisen ainoa mahdollisuus iankaikkiseen elämään on Hänessä.
Antti ei ymmärrä että Jumala on ikuinen SYYSTÄ eikä sattumalta, että VAIN Jumala omaa kaikki ikuiseen elämään tarvittavat ominaisuudet (että ihminen EI OMAA näitä ikuisen elämän ominaisuuksia). Raamattu kertoo, että näihin Jumalan ominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi täydellinen oikeudenmukaisuus ja täydellinen rakkaus.
Antilla on paljon opittavaa (niinkuin meillä kailla) valitettavasti näyttää kuitenkin siltä että helvetinpelko on sokaissut Antin silmät, tukkinut Antin korvat ja tehnyt hänestä itsepäisen väittelijän joka kieltäytyy ymmärtämästä Jumalan Sanaa.
Matt. 4:4
Mutta Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta SANASTA, joka lähtee Jumalan suusta.'"
Tämä koskee myös iankaikkista elämää.
Iankaikkinen elämä on Jumalan Sanassa, joka tuli lihaksi Jeesuksessa ja eli meidän keskellämme.Hyvä adventtipastori. (Tämä on vain kohteliaisuus, sillä Jeesus tietää sanoa, ettei "kukaan ole hyvä paitsi Isä yksin").
Tässä lisää antin helvetin oppia:
Matt. 5:22
Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
Älä pelkää kuitenkaan, sillä pilkanteko - ei edes jumalanpilkka, Mark 3:28 - sinänsä vie helvettiin. Vain Pyhän Hengen pilkka aiheuttaa ikuisen rangaistuksen pimeyden ympäröimässä helvetin tulijärvessä.
Ja Hengen pilkkaahan ei ole vajavaisten kirjoitusten pilkkaaminen, vaan Jumalan tekojen halveksiminen on Hengen pilkkaa, Mark 3:23-30. Joista, Jlan teoista, teoista suurin on se, että Jumala armossaan antaa uskon Kristukseen.
Tiedäthän tämän kullanarvoisen, lohduttavan sanan:
Kun Jeesus sanoo, että veljeään panetteleva on ANSAINNUT helvetin tuomion, niin Hän itse on sen tuomion jo kärsinyt puolestasi. Vain siirrät syyllisyyden Hänen päälleen. Niin vähällä panettelun synnistä selviää.
Jes. 53:10
Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
Selkokielelle käännettynä Hengen pilkka tarkoittaa käytännössä sitä, että ei vielä viimeisen hengenvetonsakaan aikana vastaanota sovitusta. Sillä Jlan tekohan se on, se että uskomme Häneen, jonka Jla on lähettänyt, Joh 6:29.
Teemme Jlan tekoja siinä, kun "panemme Hänen sielunsa vikauhriksi".
MISTÄS MEIDÄT PELASTETAAN?
Kevytmieliset kirjoittajat pakottavat minut ottamaan kantaa Jeesuksen helvetti-opetukseen ja tietysti niin tulen Jeesuksen lailla syyllistyneeksi ihmisten vaivaamisen pelottavalla asialla. Minun mielestäni Jeesuksen ei olisi pitänut lainkaan puhua helvetistä.
Toisaalta: mistä meillä on tarve pelastua, ellei iäti kestävästä rangaistuksesta. Jlan oikeudenmukaisuus ja uskollisuus vaatii, että ne jotka eivät LOPULTAKAAN lakkaa kiusaamasta Hänen rakkaitaan, saavat rangaistuksen, eikä vain jotain tyhjänpäiväistä tyhjiin raukeamista. Siksi Jesus puhui hieman myös helvetistä.
MUTTA helvetti ei ole ihmistä varten, vaan aivan toisenlaisia ikuisia olentoja varten - pahuuden henkivaltoja varten, sitten kuin tämä maailmankaikkeus alkuaineineen kuumuudesta sulaa ja katoaa. Sillä "heille ei enää ollut sijaa taivaassa".
Tiedämmekin vain Juudas Iskariotista, Pedon väärästä profeetasta ja Pedosta varmuudella - ei antti, vaan Jeesus sen sanoi - että helvettiin joutuvat.
Paikka siis on valmistettu ja noiden kolmenlaisten kaltaiset siihen saatanalle valmistettuun paikkaan "sijoitetaan". Sillä he eivät voi kestää Jumalan läsnäolossa, vaan häveten rangaistuspaikkaansa pakenevat - ja myöntävät, että se on oikeus ja kohtuus.
Joh. 6:70
Jeesus vastasi heille: "Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele."
Joh. 17:12
Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.
Ilm. 19:20
Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
Matt. 23:15
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!
PERKELEELLE VALMISTETTU
JOS iankaikkinen rangaistus olisi vain tyhjiin raukeaminen, olemattomaksi tuleminen - sanoisiko Jeesus: "valmistettu"?
Matt. 25:41
Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
Ps. 139:8
Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
Kiitos Jlalle, että uuden liiton pyhien ei tarvitse alhaalla tuonelassa odotella iankaikkisuutta, vaan ylhäällä paratiisissa! Riittää, että elämäsi viime hetkillä uskot sovituksen kohdallesi, niinkuin ristin ryöväri.
Mutta älä luota itseesi, sillä ET tiedä, milloin hetkesi lyö.
Luuk. 23:43
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
Luuk. 12:20
Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'
Matt. 24:44
Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
Valitettavasti en tainnutkaan saada linkitystä tooimimaan - taaksepäin foorumilla, niihin 4 lupaamaani esimerkkiin. Et helpsoti noita nimettömien laittamia löytäisi.
Joten tuon ne tähän suoraan.
ESIMERKKI PELONSEKAISESTA RAIVOSTA:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000028200773
>
RAIVO HERRAN OMIA SIVUJA - ILMOITUSTA - VASTAAN:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000028210196
Antti V Kantola ja
Kirjoittanut: Uskova1, perustakaa 6.8.2007 klo 09.02
omat sivut, joissa yritätte peloitella ihmisiä iankaikkisuudella helvetissä! Helvetillä peloittelu on ihmisten keksintöä ja täysin saatanasta. RAKKAUDESSA EI PELKOA OLE!
Raamattu puhuu LOPULLISESTA TUHOSTA helvetin tulijärvessä, niin "ettei heistä jää juurta, eikä oksaa, vaan he tulevat TOMUKSI JALKOJEMME ALLE!"
Ja lopuksi Jumala tekee UUDEN TAIVAAN JA UUDEN MAAN, jossa VANHURSKAUS ASUSTAA, eikä MITÄÄN PAHAA ENÄÄ OLE KOSKAAN OLEVA MISSÄÄN JUMALAN KAIKKEUDESSA! Vaan saatanakin tuhotaan lopullisesti.
Helvetti tarkoittaa LOPULLISTA JA TÄYDELLISTÄ TUHOAMISTA. Jyvät eroitetaan akanoista ja ruumenet poltetaan sammumattomassa tulessa. Vaikka Jumalan tuli onkin sammumatonta tulta, niin ei se merkitse sitä että se ei tekisi loppua , niin "ettei heistä jää juurta, eikä oksaa!"
TEKEYTYY VALKEUDEN ENKELIKSI JA KORVAA RAAMATUN?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000028217800
Ellen White varoitti
Kirjoittanut: Iisebelistä 6.8.2007 klo 14.36
jonka henki on langenneiden kirkkokuntien ja nimikristittyjen yllä. Ellen White oli Jumalan profeetta jonka sanomat ovat Jeesukselta. Kaikki jotka uskovat ja noudattavat hänen sanomiaan, varjeltuvat Iisebelin eksytyksiltä!
PELKÄÄ KUOLLAKSEEN JOPA PAAVALIA?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000028165951
Kolme Enkeliä on
Kirjoittanut: adventismin virallinen kanta 4.8.2007 klo 00.10
On kuitenkin hyvä, että adventismin virallinen kanta tulee näin "enkelien kautta" paljastetuksi.
Sillä virallisissa ja asiallisissa tilanteissa he tykkänään salaavat julman saalistuksensa.
Verraton tie olisi ja ON:
1. Kor. 4:16
Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.
1. Kor. 11:1
Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.
Fil. 3:17
Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
Fil. 3:15
Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.
SIINÄ NE ESIMERKIT - mutta minä: KAHTA EN VAIHTAISI
Sillä kahta nimeä riivaajaisetkin pelkäävät: Jeesusta ja Paavalia; Mooseksesta ne kyllä rohkenevät riidellä. Mutta tietämätön ihmispoloinen ei kaihda mitään.
Ap. t. 19:15
Mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
Juud. 1:9
Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
Armon lapseuteen kutsuttu ja valittu- Vapautunu
Niin olen päässyt ulos A Kantolan lumouksen piiristä. Hän on antanut munulle ymmärryksen, ettei koko Jumalaa ole muualla, kuin Antin mielikuvituksessa, Jopa itse Saatanakin löytyy hänen sydämensä syvyyksistä. ei uskomalla Antin Evankeliumiin voi kukaan todella mihinkään pelastua.
Hän vain toimii uskovasten palstalla häiriköimässä. Hän on tavallinen omintakeinen Raamatun vastainen Evankelista. Jota ei kukaan ota todesta koska hänen sanomansa ei ole totta, ei edes siteksikään. Hän sotkee Saatanan ja Jumalan keskenään. Olen vapautunut A K sanomasta Vapauteen. Kiitos Avasit silmäni näkemään harhaan johtosi! En enää viitsi lukea joutavia asiattomia viestejäsi.
Vapaana Narri pelistä. - jota Antti opettaa
Vapautunu kirjoitti:
Niin olen päässyt ulos A Kantolan lumouksen piiristä. Hän on antanut munulle ymmärryksen, ettei koko Jumalaa ole muualla, kuin Antin mielikuvituksessa, Jopa itse Saatanakin löytyy hänen sydämensä syvyyksistä. ei uskomalla Antin Evankeliumiin voi kukaan todella mihinkään pelastua.
Hän vain toimii uskovasten palstalla häiriköimässä. Hän on tavallinen omintakeinen Raamatun vastainen Evankelista. Jota ei kukaan ota todesta koska hänen sanomansa ei ole totta, ei edes siteksikään. Hän sotkee Saatanan ja Jumalan keskenään. Olen vapautunut A K sanomasta Vapauteen. Kiitos Avasit silmäni näkemään harhaan johtosi! En enää viitsi lukea joutavia asiattomia viestejäsi.
Vapaana Narri pelistä.ei ole olemassakaan.
Mutta se että Antin käsitys Jumalan olemuksesta on väärä ei millään lailla todista, että Jumalaa ei olisi olemassa. Antti vain uskoo Jumalasta sellaista mikä ei ole totta, koska hän ei ymmärrä Jumalasta paljoakaan vaan tavallaan vertaa Jumalaa itseensä.
Antin uskonnon ydin on oma pelastus. Antti tekee mitä vain pelastuakseen kuvittelemastaan helvetin ikuisesta piinasta.
On todella valitetta asia jos Antin höpötykset ja heltin pelko saavat sinut uskomaan että Jumalaa ei ole. Ajattele .. eihän se että joku sanoo että Jumala on sellainen tai tälläinen tee Jumalasta toisenlaista.
Raamattu kertoo että Jumala on aina oikeudenmukainen ja rakkaudellinen elämän Antaja ja Luoja. Se joka uskoo että oikeudenmukaisuus ja rakkaus ovat kaksi puolta samasta asiasta on lähempänä Jumalaa kuin se joka uskoo Jumalan tuomitsevan syntiset ikuiseen helvetin piinaan. Vapautunu kirjoitti:
Niin olen päässyt ulos A Kantolan lumouksen piiristä. Hän on antanut munulle ymmärryksen, ettei koko Jumalaa ole muualla, kuin Antin mielikuvituksessa, Jopa itse Saatanakin löytyy hänen sydämensä syvyyksistä. ei uskomalla Antin Evankeliumiin voi kukaan todella mihinkään pelastua.
Hän vain toimii uskovasten palstalla häiriköimässä. Hän on tavallinen omintakeinen Raamatun vastainen Evankelista. Jota ei kukaan ota todesta koska hänen sanomansa ei ole totta, ei edes siteksikään. Hän sotkee Saatanan ja Jumalan keskenään. Olen vapautunut A K sanomasta Vapauteen. Kiitos Avasit silmäni näkemään harhaan johtosi! En enää viitsi lukea joutavia asiattomia viestejäsi.
Vapaana Narri pelistä.Vai olet muka tutustunut A. Kantolaan - ethän ole tutustunut edes A. Kantolan kirjoituksiin.
Jotta olisit havainnut, että raamatun asiaa punuu ja Raamatun hengessä. Asiakokonaisuuksia ja viitekohtia myöden silloin kun tarpeen on.
MIKÄ IHMEEN LUMOUS
Armonoppi ei lumoa, vaan vapauttaa. Sensijaan lainkiihkoilun lumosta olen koettanut varoitella.
Sillä ihminen helposti, uudellen ja uudelleen lumoutuu omiin töihinsä ja lainalaisiin saavutuksiin. Huono puoli on se, että alkaa luottaa itseensä.
Gal 3:1-3
1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
3 Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
Kun väität tuntevasi minut ja löytäneesi itse saatanankin sydämeni syvyyksistä, niin aprikoin, että oletkohan milloinkaan tullut mihinkään pelastukseen.
Vaikka sinun evankeliumisi olisikin saatanan etsimistä lähimmäisten sydämistä, niin minä jatkan Paavalin julistaman evankeliumin opettamista.
Se on jokseenkin v aloisampaa ja antoisampaa.
Tahtoisin löytää Kristuksen tuntemisen jokaisen sydämestä. Eikä tosiaankaan vain ajatusmaailmasta tai mielikuvituksesta, vaan sisimmästä.
Kol. 1:28
Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
Jos jo evankeliumin peruustotuuksien esiin tuominen on "häiriköintiä", niin mitä olisikaan syvällisempi opetus. Paavalilla on kokemusta siitäkin. Että saa kuulal kunniansa, kun häiritsee itsemielestään viisaiden väärää rauhaa.
Ap. t. 24:5
Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies.
Miksi ylipäätään aloit lukea A.Kantolan kirjoituksia? Sillä eiväthän ne ole edes tarkoitetut sinulle, vaan Sanan nälkäisille.
- Guzzimies
Jumalan pitkämielisyys on ajallista ja rajallista.....
Höpöä.
Jumala oikeudenmukainen ??
Ensin loi pahan,Saatanan,ja nyt on oikeudenmukainen.Kaikki tämä pelleily Jumalan mokan takia.
Voi voi,unohtakaa JoulupukkitarinatEi Jumala mokannut, Mutta Hän tiesi, että sinä tulet mokaamaan, vaikka oletkin Jumalasta lähtöisin.
Siksi Hän jo ennen maailman luomista valmisti tuon pelastussuunnitelman.
Hän on päättänyt jo kaikki oleelliset asiat maailman loppuun asti. Mielenkiintoista. Sillä Raamattu ei tyhjiin raukea.
Room. 16:25
Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta,
Ef. 1:10
siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, -oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.- olio, vai kuis on?
AnttiVKantola kirjoitti:
Ei Jumala mokannut, Mutta Hän tiesi, että sinä tulet mokaamaan, vaikka oletkin Jumalasta lähtöisin.
Siksi Hän jo ennen maailman luomista valmisti tuon pelastussuunnitelman.
Hän on päättänyt jo kaikki oleelliset asiat maailman loppuun asti. Mielenkiintoista. Sillä Raamattu ei tyhjiin raukea.
Room. 16:25
Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta,
Ef. 1:10
siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, -oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.Ainakin kirjoituksesi huokuvat toisten halventamista! Miksi et näe omaa vajavaisuuttasi, vaan etsit vikoja muista? Eikö leimakirveesi ole jo liikaakin veren tahrima? Lopeta hyvä mies!
- Guzzimies
AnttiVKantola kirjoitti:
Ei Jumala mokannut, Mutta Hän tiesi, että sinä tulet mokaamaan, vaikka oletkin Jumalasta lähtöisin.
Siksi Hän jo ennen maailman luomista valmisti tuon pelastussuunnitelman.
Hän on päättänyt jo kaikki oleelliset asiat maailman loppuun asti. Mielenkiintoista. Sillä Raamattu ei tyhjiin raukea.
Room. 16:25
Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta,
Ef. 1:10
siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, -oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.Höpöä !!!!!!!
olio, vai kuis on? kirjoitti:
Ainakin kirjoituksesi huokuvat toisten halventamista! Miksi et näe omaa vajavaisuuttasi, vaan etsit vikoja muista? Eikö leimakirveesi ole jo liikaakin veren tahrima? Lopeta hyvä mies!
>
No sinähä olet herkkähipiäinen (advari?). ensin tekeydyt jumalattomaksi ja sanot höpön höpöksi Jumalan ennalta-asettamiset.
Kun oikaisen sinua, koskien maailman törkeintä tahallista tahallista väärinkäsitystä - että Jumala mokasi, eikä siksi ole uskottava - niin alat riehumaan kuin viikinki.
Tekeydyt tai olet tuossa loukkaantumisessasi tyypillinen tosikkomainen advari. Minkähän roolin seuraavaksi otat? Tuskin sinulle kelpaa raamatullinen rooli - tämä: armosta te olette pelastetut, uskon kautta; ette itsenne kautta.
Väität minua yksinkertaiseksi, jota olenkin; mutta se ei haittaa näin yksinkertaisessa asiassa.
Lisäksi väität minun halventavan muita. Onko siis evankeliumin julistaminen halventamista?
Mutta kuinka voidaan armon evankeliumia julistaa, ellei saa toteennäyttää, että armahdusta tarvitaan.
ENKÖ MUKA NÄE OMAA VAJAVAISUUTTANI?
Juuri siitähän tiedän, siitä että itse olen vajavainen ja olin poispoikennut - vain siitä tiedän, että myös sinä.
Jumala ei mokannut, vaan minä ja sinä.
ÄLÄ LUOTA ITSEESI
Te, jotka itseenne luotatte, tehän rukoilette - Sana sen paljastaa - vain itseksenne.
Mutta Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen vapauttaa sellaiseen rukoilemiseen, että kykenee rukoilemaan jopa Isä meidän -rukouksen. Se rukous kiitää aina taivaisiin asti.
Luuk 18:11-12
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'Guzzimies kirjoitti:
Höpöä !!!!!!!
ILOSANOMAA YKSINKERTAISILLE -kuten minä
1. Kor. 1:21
Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat.
Room. 3:19
Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä,
Luuk. 10:21
Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
Paavali julistaa hulluja vielä tänäänkin:
Ap. t. 26:24
Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus suurella äänellä: "Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut".
Apt 26:27-31 :
27 Uskotko, kuningas Agrippa, profeettoja? Minä tiedän, että uskot."
28 Niin Agrippa sanoi Paavalille: "Vähälläpä luulet taivuttavasi minut kristityksi".
29 Mutta Paavali sanoi: "Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen, näitä kahleita lukuunottamatta".
30 Niin kuningas nousi ja maaherra ja Bernike sekä ne, jotka istuivat heidän kanssansa.
31 Ja mennessään he puhuivat keskenänsä sanoen: "Tämä mies ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsisi kuoleman tai kahleet".
- Raivo=**
Pelonsekainen raivo, niin onko sinulla aina piru takapuolessa. Ole hyvä ja mene näkemään Psykiatria, että saat hieman rauhoittavia lääkkeitä. Lääkityksellä voi tuo raivosi hellittää.
Petri PankolaTuntematon tai tunnettu raivo - lähde aina sama.
Eikä tälläkään kertaa raivo paljastanut raivonsa syytä. ei tiedä, minkä asian puolesta ja mitä vastaan raivoaa. Mutta tiedetään toki, mistä se tulee ja mihin se johtaa.
Sitä vastoin Hengstä syntyneet tulevat ja menevät, menevät ja tulevat - vapaina raivosta - eikä häntä voidakaan kahlita tai ohjailla.
Raikas vaikutus vain tunnetaan; ken ottaa vastaan, ken ei.
Joh. 3:8
Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839
