Ähtäri

Kun talous on tosissaan jo kuralla vaikka siitä on kyllä lehtiin kirjoitettu se ei ole 25:lle valtuutetulle selvää.
Pois kaikki sieltä sairaita, vanhuksia ja lapsia syyllistämästä.
Niiltähän se "ryhmä" pn ennenkin ottanut.
Ottamista olis matkailusta, ja taiteesta.
31562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ainakin muualla maakunnassa. Ja Ähtärin sairaalasta ja Veljeskodista. Ilman Eläinpuistoa, Topi Sorsakoskea, Mesikämmentä ja sairaalaa, ei koko kunnasta paljon puhuttaisi. Ei matkalusta voi ottaa - siihen lisää ja kiinostavia juttuja sinne lisää, niin ihmiset tulee veronmaksajiksi ja vanhukset, lapset ja muutkin voivat hyvin. Ottakaa eduksenne myös ääkkösjärjestys ja kehittäkää siitä slogan, joka kiinnostaa. Ja pitäkää kii niistä, jotka siellä on. Hotellista markkinointikirjeet kuluneen vuoden yöpyjille yms.

Äänestä
  • Jep jep Ähtärissä on kapeaa ajattelua, toimintaa.
    Talvimatkailussa olis jo vuosia sitten pitänyt jäähalli perhematkailijoita kalastaa. Mutta kun eliitti hiihtää, jopa kunnantuvan sisälle hiihtoputkea puuhattiin."Joku ehti väliin".
    Meillä Jyväskylässä on ihmetelty miksei Ähtäri mainosta omia liikuntapaikkoja.
    Lapsilta oli otettu jopa vesiliukumäki pois, joka toinen tunti matkailualueella toimi po. vesiliukumäki.
    Tätä tasoa on ne Ähtärin säästöt ei ole uskottavuutta mihinkään.
    Ideointi sallitaan vain poliittisen jäsenkirjan perusteella ei ole ihme kun väki vähenee.
    Mummola pysyy siellä, kallista on asuminen siellä.
    Suomen kalleimmat asumiskulut ja verotus.
    Ei ole osattu hoitaa, asioita vuosiin.Joku totuuden torvi siellä on, valona poliittisessa pimeydessä, mutta vastustus maalaisjärjelle on kova.Surullista ja hölmölän päätöksen tekoa.
    Turhaan tehty komia kunnantupa, on siellä mukavaa edustaa... huhutaan jotta tulee kalliimmaksi kuin
    arveltiin. Tottakai kun vanhaa krepataan.

    Äänestä

  • kapea-alaisesti kirjoitti:

    Jep jep Ähtärissä on kapeaa ajattelua, toimintaa.

    Sairaalan lopetti mikko.
    KIITOS nim taksit rikastuu, ihmiset kuolee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusiin puihin kirjoitti:

Kun talous on tosissaan jo kuralla vaikka siitä on kyllä lehtiin kirjoitettu se ei ole 25:lle valtuutetulle selvää.
Pois kaikki sieltä sairaita, vanhuksia ja lapsia syyllistämästä.
Niiltähän se "ryhmä" pn ennenkin ottanut.
Ottamista olis matkailusta, ja taiteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu