Nim. todé toteaa yhdessä avauksessa, että seurakunnan kynnys vain kasvaa. Hänellä ei ole näkyä evankeliumintyöstä eikä sielujen pelastuksesta. On totta että ilman taitokaan ei into ole hyväksi, ja ei kannata joka paikkaan tuppautua todistamaan.
Mutta seurakunnan tilaisuudet ovat eri asia.
Seurakunta ei on sosiaalinen klubi, jossa piiri-pieni pyörii. Ei mikään pellekerho eikä juorupiiri vaan mitä se on?
Seurakunta on paikka jonne mennään ja kokoonnutaan Jumalan sanan kuuloon. Siellä on uskovat koolla ja uskosta osattomat tervetulleita Jumalan sanan kuuloon. Seurakuntaan saa tulla hyvällä ja pahalla päällä, langenneena tai onnistuneena. Seurakunta on turvapaikka, eikä siellä saa palella henkisesti.
Jos siellä on tyhjänpäiväsiä turhapuronäytelmiä, vailla suolaa olevaa sanaa, jonninjoutavaa jaarittelua, ei se ole enää Jumalan seurakunta.
Jos minä tahdon katsoa Turhapuro-elokuvan, katson sen vuokraamalla videon taikka ostamalla sen.
Seurakunta ei ole ilon-tappaja. Hengen hedelmässä on ensimmäisenä ilo. Ilo Herrassa on väkevyytenne, sanoo Raamattu.
Miksi pilata Jumalan huone ja mukautua tämän maailman menon mukaan?
Silloin aina evankeliumin sanoma kärsii.
Uskosta osattomat eivät tule juurikaan kokouksiimme. Siispä evankeliumi on vietävä sinne missä ihmiset ovat. Olen helluntailainen ei ole mikään todistus.
Onko srk: ssa kynnys ovella?
17
389
Vastaukset
- Nas.se
normaaliälyinen ihminen kun lukee tätä palstaa tai näkee käytännössä hell-und-die systeemin menoa nostaa kynnyksen varmasti riittävän korkealle.
Toisaalta, sehän ei haittaa, koska vatipäitä maailmassa on vain tietty määrä ja rauhaahan vatipääkin hakee.- Tälle "neidille"
ei kai kannata mitään vastata. Hän on kuitenkin elävä esimerkki Jumalan pitkämielisyydestä.
- RitariOlevainen
Tälle "neidille" kirjoitti:
ei kai kannata mitään vastata. Hän on kuitenkin elävä esimerkki Jumalan pitkämielisyydestä.
että tämä "neiti" nasse saa esiintyä calleriassa naisena, vaikka tiettävästi on miespuolinen?
Nassehan esiintyi vuosi tai pari aikaisemmin omana itsenään,eli miehenä, oli poissa jonkun aikaa, ja ilmestyi blondina tullessaan takaisin, vai olisiko sukupuolen vaihdoksesta johtunut palstalta poissa olo?
- Amos7 kirjoitti
**Hengen hedelmässä on ensimmäisenä ilo**
Gal. 5:22 menee näin ja tässä järjästyksessä
"Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen".
"Suurin niistä on rakkaus".- Amos7
Laitoin ulkomuistista tuon ja kiitos oikaisusta!
- Amos7:n kirjoitti
Amos7 kirjoitti:
Laitoin ulkomuistista tuon ja kiitos oikaisusta!
Pieni virhehän se oli tai ei virhe ollenkaan, sillä Herran tuntemista seuraa ilo, myös Hengen hedelmänä.
- elävää vettä
Kylläpä osasit porata ajan hermoon. Kyllä seurakuntaelämään kuuluu kaiken ikäiset. Perheessäkin ja suvuissa on monen ikäisiä ihmisiä. Seurakunta on Jumalan perhe. Kyllä rajat täytyy olla selvät, hupinäytelmät eivät kuuluu evankeliointiin. Ihmiset ovat kyllästetty kaikenlaisilla hupiohjelmilla. Joka pelastusta kaipaa, hänellä on todellinen hätä. Sitä me uskovat taas emme saa tyriä.
- siis juuri näin.
Liikaa on (ja vähäkin on liikaa) seurakunnan tekemät kompromissit maailman kanssa.
Paavali sanoo 1. kor. 15:1-4 miten hän julisti veljien kanssa evankeliumia ja mikä oli sen sisältö. Tämä evankeljumi pitää julistaa kaikille. - Amos7
Tämä kommetntti lyhykäisyydessään on itse aloitusta parempi!
Kun kattelee filmejä (joita tällekin palstalle on linkitetty) helluntailais-tilaisuuksista on se täyttä turhapuroa mutta ilman huumoria.
Se on tiedossa että toisille on helluntaiseurakuntien kynnys korkealla ja toisille ei sitä ole lainkaan.
Rikostaustat ja huono mielenterveys poistaa kynnyksen ja omilla aivoilla ajattelevia vanhemmisto ei suvaitse paikalle vaikka jäsenistölle ne kelpais.
Ja meibaatko tosiaan ottaa käyttöön jehovalaisten opit jotta löydät mieleltään järkkyneitä rahoittajia kotiovien takaa.- Mutta Amos7:stä
Kirjoittelunsa peruusteella Amos7:n ei ole ottanut käyttöön jehovalaisten oppeja. Nehän poikkeavat perusteellisin osin raamatun opetuksista.
Mutta Amos7:stä kirjoitti:
Kirjoittelunsa peruusteella Amos7:n ei ole ottanut käyttöön jehovalaisten oppeja. Nehän poikkeavat perusteellisin osin raamatun opetuksista.
Syytöksiäkään en esittänyt.
- sorry!
Pe.ku kirjoitti:
Syytöksiäkään en esittänyt.
Tällaista sattuu (puolin ja toisin). Öitä.
- tavanomaisesti
sorry! kirjoitti:
Tällaista sattuu (puolin ja toisin). Öitä.
hyvää yötä ja jeesus myötä. se on aika lapsellinen mutta hyvä toivotus. kukapa ei toivoisi, että öitä antaisi jeesus. voisko entiselle juopolle parempaa kaveria ollakaan kuin jeesus.
- todé
mennä häiriköimään homomarsseille.
Seurakunnan pitää olla myös sosiaalinen klubi.- Amos7
ei kuulu minulle.
Seurakunta ei ole eikä saa olla sosiaalinen klubi. - todé
Amos7 kirjoitti:
ei kuulu minulle.
Seurakunta ei ole eikä saa olla sosiaalinen klubi.seksuaalinen suuntautumiseni ei kuulu sinulle? :-o
Jos seurakunnassa ei harrasteta ja korosteta tavallista arkista sosiaalista kanssakäymistä, niin sellainen seurakunta ei ole mistään kotoisin. Vai mistä ihmeen klubista oikein saarnaat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791