Ihminenkö uskonnollinen?

Ritari-90

Nykyään on vallalla käsitys, jonka mukaan ihminen on luonnostaan aina altis uskomaan johonkin yliluonnolliseen ja itsensä yläpuolella olevaan voimaan. Psykologia ja biologia tutkivat aivoja ja ihmisen mieltä löytääkseen uskonnollisuuden kehittävän alueen. Termi "Homo religiosus" on tullut jäädäkseen.

Onkohan asia kuitenkaan aivan näin? Käväisin äsken juoksemassa, ja samalla päähäni pälkähti (todennäköisesti jo wanha, mutta minulle uusi) ajatus. Faktahan on se, että ihminen on kivikaudesta saakka uskonut johonkin jumalaan, joihinkin jumaliin tai jonkinlaiseen jumalallisuuteen. Mukaanlukien naispuoleiset jumaluudet. Mutta miksi he uskoivat ja miksi meistä jotkut uskovat?

Syy on simppeli: Korkeammilla voimilla voidaan selittää se, mitä ei itse ymmärretä. Mikä olisikaan helpompaa, kuin katsoa vaikka tulen roihua ja yrittämättäkään tajuta ilmiötä, kuitata se vähättelevillä heitoilla kuten "Mistä hitosta me se voitais tietää, eihän koko jutussa ole mitään järkeä, Thorin temppujahan se kuitenkin on! Älä sekaannu jumalten puuhiin, ne ei tykkää!"?

Luulen, että luonnonilmiöt, kuten vaikka ukkonen, tuuli, nousu- ja laskuvesi yms. "synnyttivät" ensimmäiset jumalat. Todennäköisesti vasta myöhemmin jumalajatusta jalostettiin eteenpäin. Kun tutut kuolivat, oli lohdullista keksiä ajatus, että "Hei! Nythän se on siellä Ukon vierellä pilven reunalla meitä kattelemassa". Sitten varmaan syntyivät rukoilu -ja manausajatukset.

Pelkkää arveluahan nämä ovat, mutta paljon luonnollisemman kuuloista on se, että ihmisellä olisi ennemminkin tarve SELITTÄÄ kaikki kuin tarve USKOA. Usko on vain yksi selitysmalli ja - rehellisesti sanoen - vielä äärimmäisen köykäinen.


... Ja kaikesta tästä huolimatta en voi sanoa itseäni ateistiksi. :( Olenkohan parantumaton? ...

9

501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaiko*

      olemassaoleva?

      "Termi "Homo religiosus" on tullut jäädäkseen."

      Kuten on myöskin ontologia.

    • ----------__

      kyllä jumalalle löytyy tarvetta ihan siksi että ihminen on tunteva olio, sen lisäksi että se on ajatteleva ja ihmettelevä olio.

      jumala on muotoiltu ihmisen tarpeista. tarpeesta selittää maailmaa, mutta myös tunne-elämän tarpeista, esim. lohduttaa kuolleen omaisia. jumalalla ja taivaalla voidaan poistaa ihmisen kokemaa ahdistusta omasta kuolemastaan.

      toisaalta jumalaa käytetään myös suurempien joukkojen hallitsemiseen, tämä taas nousee johtajien tarpeista pitää ja vahvistaa valtaansa.

      lyhyesti sanottuna jumala on tehty ihmisen kuvaksi. :D

    • aina vaan

      Vanha sanonta: jos uskonnollisuus ja usko jumalaan olisivat ihmiselle luonnollisia, niin ei olisi mitään tarvetta opettaa niitä.

      Itse sanoisin, että ihmiset ovat luonnostaan taikauskoisia ja noista taikauskoisuuden hämäristä syövereistä ovat peräisin kaikki uskonnotkin.

      • tärkeys

        "Itse sanoisin, että ihmiset ovat luonnostaan taikauskoisia ja noista taikauskoisuuden hämäristä syövereistä ovat peräisin kaikki uskonnotkin."

        Itse sanoisin että ihminen ajattelee.


      • aina vaan
        tärkeys kirjoitti:

        "Itse sanoisin, että ihmiset ovat luonnostaan taikauskoisia ja noista taikauskoisuuden hämäristä syövereistä ovat peräisin kaikki uskonnotkin."

        Itse sanoisin että ihminen ajattelee.

        "Itse sanoisin että ihminen ajattelee."

        Monetkaan eivät kyllä pahemmin ajattele, vaan uskovat sokeasti ja kritiikittömästi kaiken mitä heille syötetään.

        Monissa uskonlahkoissa kaikenlainen kriittinen ajattelu on oikein erikseen kielletty, koska se on vain ja ainoastaan saatanasta lähtöisin olevaa eksytystä.

        Jos ihminen kykenee täysin kritiikittömästi omaksumaan ikivanhan vuohipaimenten alkukantaisen taikauskon, niin eipä siinä silloin ole pahemmin mitään ajateltu. Sehän on aivan sama palvooko sokeasti Zeusta vai Allahia vai Shivaa vai Jahvea, koska todellisuustaso on noilla kaikilla täsmälleen sama.


    • Richard Dawkins nuorempi

      Ihmisen uskonnollisuudesta on lukuisia teorioita. Dawkins ja monet muut ihmistutkijat ovat esittäneet tieteellisen väittämän, että uskonto on sivutuote, toimintahäiriö.

      Dawkinsin Jumalharha-teoksessa (30e netistä tilattuna, kannattaa hankkia) on oiva selitys uskonnosta turhana sivutuotteena. Ajatus on pitkälti myös esitelty Dawkinsin esseessä "Viruses of the mind". Lapsille on hyötyä, että he vastaanottavat nuorina kaikki aikuisten ohjeet. Lyhyesti selitettynä uskonto on vain eräs (hyödytön) sivutuote.

      Mielestäni tämä voittaa kaikki selitykset yläluokan vallankäytön välineestä jne. Asiahan ei tosiaan ole kovin yksiselitteinen. Uskonnollisuus on aika laaja käsite muutenkin. Toki asiaan liittyy juuri myös tämä ymmärtämättömien asioiden selitysten hakeminen mielikuvituksesta, stressin poisto. Uskonnon säilymiseen sukupolvesta toiseen liittyy keskeisesti tämä lapsena aikuisten juttuihin kyseenalaistamatta uskominen. Täytyy myöhemminen kertoa laajemmin ilmiöstä.

      http://www.cscs.umich.edu/~crshalizi/Dawkins/viruses-of-the-mind.html
      http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/1999_04/mielenvir.html

    • lymyää

      ne väliajat, kun se ei ole palamassa ja näkyvissä, kyseli entinenkin mies sieltä Suomussalmen perukoilta? Taisi olla Konsta Pylkkänen?

      Taidatkos selittää.

      Tuleeko meidän uskoa siihen, vaikka se ei palakaan?
      Tietenkin, koska se on nähty!

      Tuleeko meidän uskoa Jumalaan, vaikka Häntä nyt emme näekään?
      Tietekin, koska Hänet kirjoitusten todisteen lisäksi on nähty! Ylionnellinen (autuas) se, joka uskoo, vaikkei näe!

      Uskonnollisuus on pahin Elävän, todellisen Uskon vastustaja. Jeesus Kristus taisteli itse juuri uskonnollisuutta ja tekopyhyyttä, ulkokultaisuutta vastaan. Hän ilmoitti meille itsessään, omassa oersoonassaan Elävän Jumalan, AINOAN sellaisen.

      Taikauskosta ei ole kysymys. Taikauskoa on esim. koputtaa puuta, ettei asiat kääntyisi huonompaan suuntaan, tai pelätä perjantaita, jos se sattuu olemaan 13 päivä.

      T; Jmalahullu

    • lord_juhani9

      >>Pelkkää arveluahan nämä ovat, mutta paljon luonnollisemman kuuloista on se, että ihmisellä olisi ennemminkin tarve SELITTÄÄ kaikki kuin tarve USKOA. Usko on vain yksi selitysmalli ja - rehellisesti sanoen - vielä äärimmäisen köykäinen.>>

      Usko on selittämisen muoto. Voimme selittää asioita uskomalla joko tietoon tai toiveeseen. Tietoon uskomista kutsutaan tietämiseksi ja toiveeseen uskomista uskomiseksi. Näin ainakin olen itse käsittänyt.

    • Holbach

      Hyvin tiedettyä että yleensä kun on ymmärrys loppunut, on turvattu uskontoon. Yleistä esim noill 1400-1800 lukujen tiedemiehillä jotka veivät tiedettä eteenpäin.

      Myös apinoilla on huomattu olevan jonkinasteista uskonnollista käyttäytymistä, esim. mikäli apinalauma on nähnyt salaman iskevän puuhun, ja se salama on irrottanut oksan, on siitä irronneesta oksasta tullut tavallaan kuin "reliikki" sille laumalle. Ja itse puu on saanut palvontapaikan aseman.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5050
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1219
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1159
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1113
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      743
    Aihe