Suomen vanhin asukas täytti juuri 110v. Hän on järvenpääläinen Aarne Arvonen, joka taisteli sisällissodassa punaisten puolella. Siinä sitä on miehen mallia tämän päivän laiskanpulskeille nettinatseille. Samanlaista mallia on myös Tapio Rautavaarassa, joka myi nuoruudessaan 30-luvulla Pentti Haanpään teoksia kadulla lapualaisten uhkailuista huolimatta. Kyllä se vain niin on, että entisajan vasemmistolaiset ovat hienompaa väkeä kuin yksikään nykyajan oikeistolainen.
Miehen mallia nettinatseille
16
1090
Vastaukset
- ........
...tuntuu kyllä että entisajan vasemmistolaiset olivat muutenkin aatteellisempaa ja yhteisöllisempää porukkaa kuin tämän päivän vasurit (oikeistolaisista on turha puhua tässä kontekstissa). Toisaalta aika oli eri ja tällaisesta yhteiskunnasta ei voinut puhuakaan.
- abcdef
Aika kaunistaa. Miehet oli poikia jo silloin, ei sen parempia tai huonompia kuin nyt. Ehkä sikäli, että ajat olivat kovemmat!
Miten hitossa ne olisi muuten saanut niin kelvotonta jälkikasvúa kuin me?
- kuin vasuriudesta
Kyllä Kosolan porukat, joissa isosetäni oli aktiivisesti mukana, olivat ihan toisesta puusta veistettyjä MIEHIÄ kuin nämä nykyiset nettinatsit ja kiljuskinit. (Kataisen kaltaisista "porvareista" puhumattakaan.)
- Näitä riittää
http://www.ksl.fi/files/muisti/sisallys.htm
Kun valtiopetos oli EPÄisänmaallinen teko
- Punainen Pohjois-Häme 1935-1944
SISÄLLYS
Unohdettu todellisuus
1 Fasismi nousee Euroopassa
Lapualaiset tiennäyttäjinä - Mannerheimin miekka ja sen tuppi - Kansallisia erikoispiirteitä - Kominternin ohjelma ja Suomi
2 SKP:n vaikutus ja toiminta Tampereella
Fasismin uhka heijastui - SKP:n ohjaava ote - Tunnettuja nimiä tuulisella paikalla - Piiriaktiivin keskeisin paikka - Kesäkoti ohranan silmätikkuna
3 Kansanrintamakauden toimintaa
Vasemmisto hyviin asemiin SDP:ssä - Nokialla voimakas oppositio - SDP:n johto tiukalla linjalla - Vasemmistolaista vaikutusta kaikkialla - Kommunistit urheilutoiminnassa - Yhteisrintamaa urheilutoiminnassa - Fasismi iskee kansainväliseen työläisurheiluun - Yhteistyötahtoa yhdennellätoista hetkellä - Kansanrintamaan nuorisotoiminnassa - Kommunistien mukaantulo aktivoi - Vaikutus nuorison keskuudessa - Ammatilliseen liikkeeseen hyvä ote - Rajuja hyökkäyksiä kommunisteja vastaan
4 Kansanrintamapolitiikan vaikutuksia ja saavutuksia
Tavoitteena liian suuri tehtävä - Pohjois-Hämeessä monia myönteisiä tuloksia - Ammattiosastoissa ja TUL:n seuroissa voimakasta nousua - Saavutuksissa myös riitasointuja
5 Valtiollisen poliisin seurantajärjestelmä
Tehokas ja vaikutusvaltainen koneisto - EK:n tiedot kansanrintamasta - Poliisit juhlatilaisuuksissa ja kokouksissa - Seurantaa kaduilla kokouksissa - Kymmeniä Valpon vasikoita järjestöissä - Yksi kolmesta puiston penkillä ohrana
6 SNS I ja pyrkimys suunnan muuttamiseen
Talvisota yllätti tamperelaiset - Talvisodan ulkopolitiikan vastakaiku - SDP:n tinkimätön tuomio "hajottajille" - Valtiollinen poliisi asialle - Tilannearvio ja SNS:n vaatimuklset - Pidätykset ja pienryhmätoiminta - Lääninhallituksen ihmeelliset kiemurat - SDP erotti Pohjois-Hämeessä 45 jäsentään - Valtiollisen poliisin suurratsia joulukuussa 1940
7 Työläisrintamamiehet järjestäytyvät
Ainutlaatuinen aloite - Erkki Salomaan ja Kalle Lehmuksen kaksintaistelu - Päätös: oma järjestö tarvitaan - Lehmuksen audienssi Mannnerheimin luokse - Sosialidemokraattien pyhä liitto - Tampereen esimerkkiä seurattiin - Pakotuskoneisto näytti voimansa
8 Tampereen sosdem. nuorisoseura nujerretaan
Vielä yksi kanto kaskessa - Nuorison kesäkoti yritettiin pelastaa - Huippunopea prosessi lääninhallituksesta raastupaan
9 Määrätietoisesti kohti sotaa
Mannerheim kiirehti keskitysleiriä - Yhdeksän tamperelaista jo 1940 - Sodanvalmistelujen mestarinäyte: satiaiset - Lainsäädäntö ennakoi sodan vaatimukset - Varautuivatko kommunistit sotaan?
10 Toimintaa liittotuneiden sodanpäämäärien puolesta
Valtiolliisen poliisin arvio ja ristivetoa SKP:ssä - Lentolehtisten erilainen alkuperä - Takatalo johtaa nuorisoryhmää vastarintaan - Ihmisjahtia Ruoveden ja Hämeenkyrön metsissä - Räjäytyksien sarja työllistää ohranan - Oliko salaperäinen keskuksen edustaja Leino? - Naisten vappujulistus kengän irtopohjan alla - SKP:n ohjelmajulistus kesällä 1942 - Valpon panajaismainen toimintavuosi - Sanan- vapauden tiellä pieniä esteitä - Sodanvastaiset mielialat rehoittivat - Humanitaarinenkin toiminta Valpon kiusana
11 Puna-armeijan kaukotiedustelu Tampereella
Kommunistien asenne tiedustelutoimintaan - Espanjan luutnantti, vaitelias hämäläinen - Sodan etsityin mies Tampereella - Arvo Lamminen Laakson tueksi
12 Satalukuinen joukko sodanvastustajien kintereillä
Neljä suurta organisaatiota - Alushousujen nimikoinnista vihje Parkanossa - Päämajan valvontaosaston suurapaja Turengissa - "Pitkien pamppujen yö" ja taistelu kellarissa - Kuolemantuomio, kolme elinkautista ja 102 vuotta - Tulitaisteluja ja yhteenottoja metsäkaartilaisten kanssa - Valpon ja päämajan valvontaosaston rumat jutut - Eräs jälkiselvittely SKP:n piirissä
13 Arviot sodan ajasta puolinaisia
Vastarintaa monella lohkolla - Valmistautumattomana sodan oloihin - Valmistautumattomana vastatoimien kovuuteen - Kenen kaapissa luuranko - MOT
Venäläissurmat Suomessa 1914–22. Osa 2.2. Sotatapahtumat 1918–22
Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 3/2004 952-5354-45-8
Venäläissurmat Suomessa 1914–22 -raportti antaa erittäin tarkan kuvauksen tapahtumien kulusta Viipurissa. Tuossa kerrotaan punikkijohtajien pako ja suuri putsinki venäläissotilaille ja suomalaispunikeille. Ihme että Arvonen selvisi hengissä Viipurista.
http://www.vnk.fi/julkaisukansio/2004/j03-venalaissurmat-suomessa-vuosina-1914-22-Osa-2.2_/pdf/134314.pdf - itsenäisyytemme
ei olisi säilynyt ilman kommunistien ja kaikkien muidenkin työväestön antamaa uhrausta isänmaamme hyväksi.
"Tammikuun kihlaus on Suomen työnantajain keskusliiton (STK) antama julistus Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton (SAK) tunnustamisesta neuvotteluosapuoleksi työmarkkinoita koskevissa asioissa. Siinä työmarkkinaosapuolet sopivat, että keskusjärjestöt vastaisuudessa"luottamuksellisesti neuvottelevat kaikissa niitten toimialalla esiintyvissä kysymyksissä". Julkilausuma luettiin yleisradion ilta-uutisissa 23. tammikuuta 1940 ja julkaistiin seuraavana päivänä sanomalehdissä.
Sen jälkeen työmarkkina-asioista on sovittu työehtosopimuksilla.
Silloinen sosiaaliministeri Karl-August Fagerholm toimi aloitteen tekijänä ja hankkeen edistäjänä. Hän oli Liiketyöntekijäin liiton puheenjohtaja ja SAK:n työvaliokunnan jäsen. Fagerholmin mielestä kansankunnan eheytyminen edellytti työntekijöiden oikeuksien tunnustamista. Merkittävänä taustatekijänä oli käynnissä oleva Talvisota ja kansallinen yhtenäisyys sotaponnistuksissa. Siihen liittyen julistuksesta sopimisen takana lienee olleet myös ylipäällikkö C. G. E. Mannerheim ja puolustusministeri Rudolf Walden, kuten armeijan salaisissa operaatioissa mukana ollut eversti Lehmus on väittänyt.
Neuvottelut julkilausumasta käytiin pommitusten takia kellarikerroksessa sijaitsevassa paksuholvisessa ravintola Königissä."
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Tammikuun_kihlaus - ...nettipunikeille?
Ennen oli sellainen aika, että vasemmistolaiset olivat ruumiillisen työn tekijöitä, ja poliittinen vasemmisto ajoi palkansaajan asiaa. Tänään näyttää tämä vasurijoukko tulevan ylemmästä keskiluokasta, ja verokannasta elävästä joukosta?
Pullamössösakin sikiöt meuhkaavat kaduilla ja saavat sitten hyvät virat vasemmiston ja vihreiden virkakiintiöistä. Ei rehellistä työtä koko elämänsä aikana.
Toista oli Sauli Niinistöllä, joka rahoitti opintonsa työllä ja Zyzze Zytskovitsillä, jonka kodissa oli leipäkin tiukalla.
Duunarien kakaroista saadaankin parhaat oikeistopoliitikot!- 50-luvun köyhin Ben
Monet oikeistopoliitikot myyvät mielellään kuvaa itsestään jonain köyhyydestä nousseena oman onnensa seppänä. Tosiasia kuitenkin on, että Niinistön faija oli pomona Salon Sanomissa ja Zyssen mutsi oli puhelunvälittäjä eli vanhalla kiellellä ns. "Sentraali-Santra", eli ei mikään raskainta työtä raatava duunariämmä hänkään. 50-luvulla suunnilleen kaikki suomalaiset olivat köyhiä, lukuunottamatta 15%:n oikeistoa, ja nykyiset kokoomuspoliitikot eivät todellakaan olleet mitään 50-luvun köyhimpiä lapsia.
Niinistön veli Kari muuten on kasvatustieteen proffa, eli juuri sellainen keskiluokan virkakiintiöissä elävä verokannan kuluttaja, jollaisia näyt syvästi halveksuvan. Aloita veroeurojen säästölinjasi vaikkapa hänestä.
Sinänsä en näe mitään vikaa siinä, jos rikkaiden perheiden lapsista osa haluaa nykyään tukea köyhiä puolustavaa vasemmistopolitiikkaa. On vain hyvä, jos lapset ovat vanhempiaan viisaampia, eivätkä halua vain jatkaa ja jatkaa rikkaiden loputonta itselleenhaalimista. - häh?
Sdp alensi veroja joka kerta ollessaan hallituksessa 90- ja 2000-luvulla. Kokoomus jätti nyt alentamatta. Eli mikähän tässä taas olikaan oikeiston voitto?
- mutta..
nykyajan oikeistolaiset ovat hienonpaa väkeä kuin yksikään nykyajan vasemmistolainen. Se taitaa kuitenkin olla se oleellinen asia.
Te vasurit sitten jaksatte aina myydä sitä menneisyyttä. Ja se teidän menneisyytenne on vielä kaiken hyvän lisäksi kurjaakin kurjempaa.. Tosin vielä tulevaisuutenne on vieläkin kurjempi, joten tavallaan se on sitten ymmärrettävääkin..- viru libud
Kuka nykyajan vasemmistolainen on vähemmän hienoa väkeä kuin esim. Kari Häkämies tai Harri Jaskari? Onko se edes fyysisesti mahdollista?
- Jaakko Laakso!
viru libud kirjoitti:
Kuka nykyajan vasemmistolainen on vähemmän hienoa väkeä kuin esim. Kari Häkämies tai Harri Jaskari? Onko se edes fyysisesti mahdollista?
Tuota maanpetturia minä en hevillä kovin hienoksi ihmiseksi kutsuisi.
Toinen hyvä kandidaatti on meidän rakas Tavja Havonen. Hänessä on juuri ne ominaisuudet mitä ei soisi kenessäkään naisessa olevan yhtäaikaa: tyhmä ja ruma. Tuon henkilön ei pitäisi olla minkään maan presidentti. Ei edes Ruotsin.
Mitä luulet, että millä tavalla tuollaisiin provo-viesteihin vastataan?
Maanpetturi-vasureitako täällä pitäisi alkaa ylistää ja kehua vain sen takia, että joku muinaismuisto on sattunut elämään vähän pitenpään!?
Te vasurit voisittekin tuollaisten epäolennaisuuksien sijaan vaikka luetella ne hyvät asiat ja teot, joita sosialismi on tehnyt tälle ihmiskunnalle. Kerran tällä palstalla tätä asiaa kysyttiin, niin vastauksia ei tullut yhtään varteen otettavaa. - esimerkiksi
Jaakko Laakso! kirjoitti:
Tuota maanpetturia minä en hevillä kovin hienoksi ihmiseksi kutsuisi.
Toinen hyvä kandidaatti on meidän rakas Tavja Havonen. Hänessä on juuri ne ominaisuudet mitä ei soisi kenessäkään naisessa olevan yhtäaikaa: tyhmä ja ruma. Tuon henkilön ei pitäisi olla minkään maan presidentti. Ei edes Ruotsin.
Mitä luulet, että millä tavalla tuollaisiin provo-viesteihin vastataan?
Maanpetturi-vasureitako täällä pitäisi alkaa ylistää ja kehua vain sen takia, että joku muinaismuisto on sattunut elämään vähän pitenpään!?
Te vasurit voisittekin tuollaisten epäolennaisuuksien sijaan vaikka luetella ne hyvät asiat ja teot, joita sosialismi on tehnyt tälle ihmiskunnalle. Kerran tällä palstalla tätä asiaa kysyttiin, niin vastauksia ei tullut yhtään varteen otettavaa.Laakso ja Halonen eivät käsittääkseni ole yrittäneet tappaa naisia huumepäissään, kuten Häkämies ja Jaskari, joten he eivät edes fysiikan lakien mukaan voi olla huonompia kuin kokoomuslaiset.
Suunnilleen kaikki hyvinvointiin ja sosiaaliturvaan liittyvä lainsäädäntö maailmassa on sosialistien ansiota. Oikeisto ei ole oma-aloitteisesti esittänyt ainuttakaan uudistusta 1800-luvun oloihin, joissa lapsilla teetettiin mm. kaivostyötä kunnes he kuolivat. Kaikki korjaukset on tehty joko suoraan vasemmiston toimesta taikka heidän painostuksestaan tai heitä peläten. - menee niin
esimerkiksi kirjoitti:
Laakso ja Halonen eivät käsittääkseni ole yrittäneet tappaa naisia huumepäissään, kuten Häkämies ja Jaskari, joten he eivät edes fysiikan lakien mukaan voi olla huonompia kuin kokoomuslaiset.
Suunnilleen kaikki hyvinvointiin ja sosiaaliturvaan liittyvä lainsäädäntö maailmassa on sosialistien ansiota. Oikeisto ei ole oma-aloitteisesti esittänyt ainuttakaan uudistusta 1800-luvun oloihin, joissa lapsilla teetettiin mm. kaivostyötä kunnes he kuolivat. Kaikki korjaukset on tehty joko suoraan vasemmiston toimesta taikka heidän painostuksestaan tai heitä peläten.pahasti metsikköön, että tiedätköhän enää itsekään mitä puhut.
Totta kai punaisten silmien lävitse katsottuna maailmaa, kaiken hyvän ja ihanuuden on tehnyt sosialismi ja helpostihan noilla perusteilla pystytään `kiistatta` osoittamaan mitä tahansa. Esimerkiksi se, että jokainen punikki on parempi kuin oikeistolainen.
Mitä tuohon Jaskariin ja Häkämieheen tulee niin heidän syntinsä koskettavat vain asianosaisia lähimmäisiä. Uhreina siis olivat heidän vaimonsa, jotka ovat myös itse siis tapahtumissa osallisina. En ole perehtynyt heidän tapauksiinsa juuri lainkaan mutta nuo tapaukset olivat vain inhimillisiä tragedioita, jollaisia tapahtuu Suomessa aivan liikaa. He ovat syntinsä oikeusasteissa sovittaneet ja nuo teot eivät tee heistä ihmisinä yhtään sen pahempia kuin kenestäkään muustakaan.
Maanpetturuus sensijaan on synti, johon ei anteeksiantoa sovi myöntää. Tämä on siis sosialistien omia teesejä. Kumpi olisi ollut NL:ssa suotavampaa: maanpetturuus vai perheväkivalta?
Siimes muuten voi kertoa tuosta Jaakosta vaikka mitä kivoja tarinoita. Ehkä myös Siimes voi olla sitä mieltä, että oikeistossa on myös parempia ihmisiä kuin Jaakko.
Puhuit tuossa hyvinvoinnista. Millähän tavalla määrittelet sen hyvinvoinnin sitten? Suomessa on yksi maailman korkeimpia itsemurhamääriä suhteutettuna väkilukuun. Onko se sinusta hyvinvointia? Suomessa on erittäin suuri alkoholiongelma, joten se on myös sitä hyvinvointia vai? Entäs suuri työttömyysaste, hyvinvointiako? Nämä ja lukuisat muut hyvinvoinnit olivat arkipäivää sosialistisessa hallituksessa, joka johti Suomea 12 vuotta.
Entäs ulkomaiset sosialismin saavutukset sitten? Pohjois-Koreahan on läpeensä sosialistinen, joten se on sitten läpeensä hyvinvoivakin vai?
Entäs nämä NL:n hyvinvointikesäleirit, jonne ihmiset suorastaan jonottivat päästä rentoutumaan. Nekö olivat sitä hyvinvointia parhaimmillaan?
Sosiaaliturvakaan ei itsessään ole mitään hyvinvointia. Se on enemmänkin epäoikeudenmukaisuutta ja siis sosialismia tyypillisimmillään. Suomessa käytetään noita kaikkia tukia todella paljon väärin. Se että ihmisille annetaa vastiikeetonta pääomaa tekee niistä passiivisia, laiskoja ja veteliä uuno turhapuroja, jotka oppivat nopeasti loisimaan oikean työntekemisen sijaan.
Suomi ei käsittääkseni ollut 1800-luvulla edes itsenäinen valtio. Tällöin sinun kannattaa kääntää katseesi tuonne ihailemaasi itänaapuriin, sillä tsaarithan Suomen asioista päättivät. Tämä oli tietysti aikakaudesta riippuvaa ja välillä oli suotuisat ajat ja välillä ei. Minun mielestäni tsaarit eivät niin kovin oikeistolaisia olleet, joten vasemmiston ja tsaarin vertaus toisiinsa on hiukan ontuvaa. Jos haluat verrata Suomessa vasemmistoa ja oikeistoa niin minusta ei ole liikaa vaadittu, että silloin keskitytään Suomen itsenäisyyden aikaan.
Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että et kykene näkemään metsää puilta tässä asiassa. Esität kaksi toisistaa täysin irrallista väittämää ja osoitat ilmeisesti toisella toisen?? Niin taikka näin, 1800-luku oli 1800-lukua. Sama pätee myös 1500-lukuun yms. Kyllä niitä töitä teetettiin lapsilla silloin 1500-luvullakin ja sitäkin aikaisemmin ja itseasiassa niitä teetettiin juuri niin kauan kun tuo mainitsemasi!? uudistus astui voimaan. Tällöin minusta on harhaanjohtavaa samaistaa 1800-luvun jokin yksittäinen tapahtuma suoraan tähän päivään. Ja jos oikeisto vastusti tätä uudistusta niin se ei tarkoita sitä, että siitä hetkestä eteenpäin oikeisto ei tekisi yhtään hyvää uudistusta.
Mistähän nämä kaikki uudistukset muuten aina tulevat? Aikojen alussa esim. ihmisoikeuksia ei edes ollut ja nyt siitäkin on jo suhteellisen kattava lakikokoelma. Sama pätee näihin kaikkiin muihinkin uudistuksiin, joita tässä matkanvarrella on tehty. Väitän, että sivistystasonnousulla on erittäin suuri merkitys kaikkiin näihin asioihin. Jos tämä pitää paikkansa niin sosialisteilla ei ole mitään tekemistä näiden uudistusten kanssa. Uudistuksille on siis tullut painetta kun ihmiskunta on kehittynyt edellisistä raameista ulos.
Ja sivistystason nousun takaa vain positiivinen taloudellinen kehitys. Tällöin siis positiivisella taloudellisella kehityksellä on suuri ansio uudistusten syntyyn.
No kuka hallitsee Suomessa ja muuallakin maailmassa talouden kaikkein parhaiten? No oikeisto tietenkin ja Suomessa siis Kokoomus. Joten siis köyhän paras ystävä Suomessa on Kokoomus edelleen. Ja tulee siis aina olemaankin.
Sinäpä sen sanoit. Sosialisteja ja sosialismia kannattaa aina pelätä. Muistuukin tästä mieleeni tuo vapaussota, jonka punikit aloittivat. Nyt he sitten itkevät sitäkin pitkin nettiä kun hävisivät. No onneksi meillä oli tuolloin Marski, joka pisti asiat ojennukseen.
Sosialismilla on synkkä menneisyys mutta vielä synkempi tulevaisuus. Tai oikeammin pitäisi sanoa, että ei ole tulevaisuutta laisinkaan. Suomessakin on (liian)pitkästä aikaa taas porvarihallitus. Sellainen tuleekin luultavasti säilymään vielä vuosikymmeniä. Joten vihdoinkin tässäkin maassa asenteet ovat muuttuneeet kriittisemmiksi sosialistien suuntaan. Se kyllä on täysin sosialistien itsensä aiheuttamaa, joten ovat he siinä kohdassa tehneet ainakin yhden hyvän asian.
- kerrakseen
Olli Jokinen on yrittänyt sovitella inttipäivien suorittamista kesiin, mutta se ei ole kuitenkaan eri syistä onnistunut.
"Sain vapautuksen armeijasta terveydellisistä syistä. Se myönnettiin toukokuussa, Olli Jokinen paljastaa Iltalehdelle.2
- Esimerkiksi tänä kesänä mulla oli ranne kipsissä. Sain harjoitella kunnolla vasta heinäkuun loppupuolella. Enpä olisi voinut intissäkään mitään fyysistä kädellä tehdä. Kolhuja on ollut kolmena viime kesänä. Ne kesät ovat menneet toipuessa ja paikkoja kuntouttaessa, Jokinen jatkaa.
- Tämän enempää ei ole tarvetta asiasta keskustella.
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/200708106439667_jk.shtml - qqqqqqqqqq
qqqqqqqq
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624303Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653506Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1551829Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251714Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991447Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18865Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235864en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115855