Miksi ihmiset eivät tajua sitä asiaa että heitä kusetetaan autuaasti ja ilman minkäänlaista häpyä??? Luuleeko joku että on ajateltu yksilön etua kun EU.ta ollaan perustettu. (No talollinen luulee kyllä, muta ei sen väliä, tyhmä kun on)
Koko paska perustuu siihen että rikkaat rikastuisi ilman surempia ongelmia. Jos tämä kusetus tapahtuísi vain SUOMEN mittakaavassa, niin kusetus olisi helppo havaita, mutta kun kusetuskenttää laajennettiin euroopan kokoiseksi niin on vaikea selvitellä mitä missäkin tapahtuu. Ja hyvänä esimerkkinä siitä että JOTAIN TODELLA SUURTA ON TEKEILLÄ on se että Vanhas Matti ei salli ministereitten kommentoida keskeneräisiä asioita. Ja sitten kun tämä suuri juttu on tehty, ja loiset loisineet kakusta osansa, kuten SONERASTA, ja kun tulee tilinteon hetki, niin hallitus sanoo vain että "meillä oli teidän valtakirjat tehdä mitä vaan!" *Näin sanoi myös Joseph Göbbels kun saksa oli menetetty...
Edelleenkin haluaisin kysyä että mitä hyvää on tapahtunut EU.n aikana, eli siitä lähtien kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin?
Ja heti kättelyssä sanon, että Talollisen kannanottoja ei kaivata, sillä niillä ei ole mitään merkitystä. Vain aitoja, rehellisiä mielipiteitä sallitaan.
Voin aloittaa:
Hyviä asioita ovat...
1)...
MIKSI???
15
702
Vastaukset
- listataan sitten.
Kyllä EU-kriitikonkin tulee tuntea kritiikkinsä kohteen hyvät ja huonot puolet.
Henk.koht tasolla mm.
1: Vapaa ja helpottunut matkustaminen EU alueella. Ei viisumianomuksia eikä passinuusintamaksuja.
2: Helpottunut rahaliikenne / maksaminen. Minulla on tili Alankomaissa sekä Islannissa, koska näissä maissa paremmat korot perustilillä. Lisäkuluja maksuista tai tilisiirroista ei EU/ETA alueella ole.
3: Duuni. Valitsen opintojeni lomassa duunipaikan missä tarjolla on paras palkka ym muut edut. Eipä tarvitse nihkeillä roskaliksalla Suomessa, kun samasta duunista maksetaan paremmin muualla. Niin, eikä tyolupia tarvitse edes anoa, kiitos EU:n :)
4: Ajokortti. Suoritin ajokorttini ulkomailla missä kurssin pääsi käymään itsenäisesti kotona, maksoi vähemmän eikä tarvetta nihkeillä talviajoissa ynnä muissa uusintainsseissä. Vaihdon kortin vaivatta suomalaiseen.
5: Ruoka. Halvempi ruokakori noin keskimäärin.
Jään pohtimaan muita positiivisia puolia ja palaan asiaan.- Won Dööbell
1: Vapaa ja helpottunut matkustaminen EU alueella. Ei viisumianomuksia eikä passinuusintamaksuja.
TARVITTIINKO TÄHÄN PASSITTOMUUTEEN EU? PASSI EI OLE POISTUNUT KÄYTÖSTÄ, ON VAIN ASIAKIRJA MUUTTUNUT, MUTTA PAKOLLISENA PYSYY.
VIISUMI??? MIHIN TARVITSIT ENNE EUROOPASSA KULKEMISEEN VIISUMIA?
JOS MATKUSTAMISEN HINTA ON JOPA KOLMINKERTAISTUNUT, NIIN KUKA PITÄÄ SITÄ HELPOTTUNEENA???
2: Helpottunut rahaliikenne / maksaminen. Minulla on tili Alankomaissa sekä Islannissa, koska näissä maissa paremmat korot perustilillä. Lisäkuluja maksuista tai tilisiirroista ei EU/ETA alueella ole.
ONNEKSI SAA LAITTAA RAHAT MINKÄ MAAN TILILLE HYVÄNSÄ... NYT SUOMALAISET YKSILÖT RIKASTUU :-) ...my ass!
3: Duuni. Valitsen opintojeni lomassa duunipaikan missä tarjolla on paras palkka ym muut edut. Eipä tarvitse nihkeillä roskaliksalla Suomessa, kun samasta duunista maksetaan paremmin muualla. Niin, eikä tyolupia tarvitse edes anoa, kiitos EU:n :)
ONKO SINULLE KERROTTU ETTÄ ENNEN EI SAANUT MENNÄ MUIHIN EUROOPANMAIHIN TÖIHIN? JA ETTÄ ONKO MUUTAMAN LAPPUSEN TÄYTTÄMINEN YLIPÄÄNSÄ VAIKEAA ETTÄ SIITÄ PITÄÄ OIKEIN ERIKSEEN MAINITA???
4: Ajokortti. Suoritin ajokorttini ulkomailla missä kurssin pääsi käymään itsenäisesti kotona, maksoi vähemmän eikä tarvetta nihkeillä talviajoissa ynnä muissa uusintainsseissä. Vaihdon kortin vaivatta suomalaiseen.
NO, JOS TOI ON HYVÄ JUTTU NIIN PYSY POIS MUN TIELTÄ JOS ET OLE LIUKKAANKELIN HARJOITUKSIA SUORITTANUT. ...my ass!
5: Ruoka. Halvempi ruokakori noin keskimäärin.
TÄÄ OLI KAIKEN HUIPPU!!!! VAIN SINÄ JA MUUT EU.n KANNATTAJAT ON SITÄ MIELTÄ ETTÄ RUOKA ON HALVENTUNUT TAI EDES PYSYNYT SAMASSA.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
"passinuusintamaksuja." MITEN PITKÄÄN ON NYKYINEN SALLITTU MATKUSTUKSEEN VAADITTAVA ASIAKIRJA VOIMASSA? JA PALJONKO SE MAKSAA
"Helpottunut rahaliikenne" TUO ASIA VAIKUTTAA EHKÄ NOIN 1%.iin SUOMALAISISTA.
"Duuni." MIKSI SITTEN KAIKKI ULKOMAALAISET TULEE SUOMEEN TÖIHIN? RAKSOILLA ON VAIN VIROLAISIA, RYSS.. KORJAAN VENÄLÄISIÄ JA PUOLALAISIA.
"Ajokortti. Suoritin ajokorttini ulkomailla " EDELLEENKIN... PYSY POIS SUOMEN TALVILIIKENTEESTÄ.
TÄSSÄ NÄHDÄÄN SE ETTÄ 1 KOITTI SYÖTTÄÄ PAJUNKÖYTTÄ EU.n HYVISTÄ PUOLISTA, MUTTA SE KUN EI PIDÄ PAIKKAANSA.
PS. Huomasittekos muuten kun Viro liittyi eu.hun, niin joppas viinan hinta nostettiin takas sille "oikealle" tasolle.
Suomi ja itsenäisyys HYVÄ ASIA. EU, huono asia - Won Dööbell
>>>Henkilökortin hinta on syys-lokakuun ajan vielä 29 euroa eli sama kuin nykyisellä, kolme vuotta voimassa olevalla sähköisellä henkilökortilla. Marraskuun alussa henkilökortin hinta nousee 40 euroon.>>>
Että se siitä säästöstä passinuusimiskuluissa... 10v passi maksoi alle 200mk :-) - 40 €uroa
Won Dööbell kirjoitti:
>>>Henkilökortin hinta on syys-lokakuun ajan vielä 29 euroa eli sama kuin nykyisellä, kolme vuotta voimassa olevalla sähköisellä henkilökortilla. Marraskuun alussa henkilökortin hinta nousee 40 euroon.>>>
Että se siitä säästöstä passinuusimiskuluissa... 10v passi maksoi alle 200mk :-)Hommasin pari kuukautta sitten, 40 €uroa ottivat, voimassa 5 vuotta, sitten pitää taas uusia.
- 40€
oli tili ulkomailla ennen Euroopan unionia. Moni kävi ulkomailla myös töissä, osa jäi, osa palasi, ei ongelmia, Norjassa teki kunnon tilit, siihenkään ei tarvittu Euroopan unionia.
- oli...
40€ kirjoitti:
oli tili ulkomailla ennen Euroopan unionia. Moni kävi ulkomailla myös töissä, osa jäi, osa palasi, ei ongelmia, Norjassa teki kunnon tilit, siihenkään ei tarvittu Euroopan unionia.
Ja onhan markkinatalous ja kaupanteko ollut ennen EU:a. Missaat kirjoittajan pointin väitteelläsi.
Tilisiirroista nimenomaan EU-alueella ei tule lisäkustannuksia. Norjaan on turha verrata, koska se on ETA-maa, mutta esimerkiksi meren yli Yhdysvaltoihin sekä rajantaakse Venäjälle tulee jok' ikiseen tilisiirtoon ja maksuun kustannuksia.
Tottakai töissä on käyty ulkomailla ennen EU:a, mutta työlupahakemus oli aina tehtävä (paitsi pohjoismaihin) ennen töiden alkua - eikä sen saaminen ole koskaan automaatio ja odotukseen meni helposti neljäkin kuukautta. Nyt niitä ei tarvitse, sos.turvatunnuksen saa saman tien ja sitäkautta verokortit ja pankkitilin avauksen.
Ei EU:n tarkoitus kai koskaan ole ollut luoda jotain uutta ja ihmeellistä (kuuta taivaalta) vaan parantaa ja nopeuttaa jo olemassaolevia oikeuksia, vapauksia sekä mahdollisuuksia (näin henkilökohtaiselta kantilta katsottuna). - vastineelle.
Won Dööbell kirjoitti:
1: Vapaa ja helpottunut matkustaminen EU alueella. Ei viisumianomuksia eikä passinuusintamaksuja.
TARVITTIINKO TÄHÄN PASSITTOMUUTEEN EU? PASSI EI OLE POISTUNUT KÄYTÖSTÄ, ON VAIN ASIAKIRJA MUUTTUNUT, MUTTA PAKOLLISENA PYSYY.
VIISUMI??? MIHIN TARVITSIT ENNE EUROOPASSA KULKEMISEEN VIISUMIA?
JOS MATKUSTAMISEN HINTA ON JOPA KOLMINKERTAISTUNUT, NIIN KUKA PITÄÄ SITÄ HELPOTTUNEENA???
2: Helpottunut rahaliikenne / maksaminen. Minulla on tili Alankomaissa sekä Islannissa, koska näissä maissa paremmat korot perustilillä. Lisäkuluja maksuista tai tilisiirroista ei EU/ETA alueella ole.
ONNEKSI SAA LAITTAA RAHAT MINKÄ MAAN TILILLE HYVÄNSÄ... NYT SUOMALAISET YKSILÖT RIKASTUU :-) ...my ass!
3: Duuni. Valitsen opintojeni lomassa duunipaikan missä tarjolla on paras palkka ym muut edut. Eipä tarvitse nihkeillä roskaliksalla Suomessa, kun samasta duunista maksetaan paremmin muualla. Niin, eikä tyolupia tarvitse edes anoa, kiitos EU:n :)
ONKO SINULLE KERROTTU ETTÄ ENNEN EI SAANUT MENNÄ MUIHIN EUROOPANMAIHIN TÖIHIN? JA ETTÄ ONKO MUUTAMAN LAPPUSEN TÄYTTÄMINEN YLIPÄÄNSÄ VAIKEAA ETTÄ SIITÄ PITÄÄ OIKEIN ERIKSEEN MAINITA???
4: Ajokortti. Suoritin ajokorttini ulkomailla missä kurssin pääsi käymään itsenäisesti kotona, maksoi vähemmän eikä tarvetta nihkeillä talviajoissa ynnä muissa uusintainsseissä. Vaihdon kortin vaivatta suomalaiseen.
NO, JOS TOI ON HYVÄ JUTTU NIIN PYSY POIS MUN TIELTÄ JOS ET OLE LIUKKAANKELIN HARJOITUKSIA SUORITTANUT. ...my ass!
5: Ruoka. Halvempi ruokakori noin keskimäärin.
TÄÄ OLI KAIKEN HUIPPU!!!! VAIN SINÄ JA MUUT EU.n KANNATTAJAT ON SITÄ MIELTÄ ETTÄ RUOKA ON HALVENTUNUT TAI EDES PYSYNYT SAMASSA.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
"passinuusintamaksuja." MITEN PITKÄÄN ON NYKYINEN SALLITTU MATKUSTUKSEEN VAADITTAVA ASIAKIRJA VOIMASSA? JA PALJONKO SE MAKSAA
"Helpottunut rahaliikenne" TUO ASIA VAIKUTTAA EHKÄ NOIN 1%.iin SUOMALAISISTA.
"Duuni." MIKSI SITTEN KAIKKI ULKOMAALAISET TULEE SUOMEEN TÖIHIN? RAKSOILLA ON VAIN VIROLAISIA, RYSS.. KORJAAN VENÄLÄISIÄ JA PUOLALAISIA.
"Ajokortti. Suoritin ajokorttini ulkomailla " EDELLEENKIN... PYSY POIS SUOMEN TALVILIIKENTEESTÄ.
TÄSSÄ NÄHDÄÄN SE ETTÄ 1 KOITTI SYÖTTÄÄ PAJUNKÖYTTÄ EU.n HYVISTÄ PUOLISTA, MUTTA SE KUN EI PIDÄ PAIKKAANSA.
PS. Huomasittekos muuten kun Viro liittyi eu.hun, niin joppas viinan hinta nostettiin takas sille "oikealle" tasolle.
Suomi ja itsenäisyys HYVÄ ASIA. EU, huono asia1: TARVITTIINKO TÄHÄN PASSITTOMUUTEEN EU? PASSI EI OLE POISTUNUT KÄYTÖSTÄ, ON VAIN ASIAKIRJA MUUTTUNUT, MUTTA PAKOLLISENA PYSYY.

Passittomuus kuuluu nimenomaan EU:n toimialan piiriin ja on ollut sen perustamisesta lähtien yksi neljästä perustavoitteesta (eli ns. liikkumisvapaus). Ei tietenkään EU:ta tarvita passittoman alueen luomiseen, kuten käytäntö jo ennen Schengen sopimuksen voimaantuloa Pohjoismaissa osoitti. Kansainvälisen sopimuksen passittomuus kyllä vaatii, ja Schengenin (joka nykyisin on osa EU:n lainsäädäntöä) avulla niputetaan kaikki Schengen jäsenmaat passittomiksi huomattavasti helpommin (ilman bilateraalista sopimushäslinkiä).
Passia EI tarvitse toiseen EU-jäsenmaahan matkustaessa, mutta henkilöllisyydentodistusvelvollisuus on säilynyt. Henkilökortin hintaan vetoaminen on siis turhaa, koska sellaisen Suomessa koko ikänsä oleileva joutuu Suomen lainsäädännön mukaan hankkimaan (tai vastaavan tavan osoittaa henkilöllisyytensä).
Matkustamisen hinnan nousulla ja tai laskulla ei liene mitään tekemistä itse EU:n kanssa. Valitan. EU ei omista lentoyhtiöitä, eikä omaa verotusoikeutta.
2: ONNEKSI SAA LAITTAA RAHAT MINKÄ MAAN TILILLE HYVÄNSÄ... NYT SUOMALAISET YKSILÖT RIKASTUU :-)
Helpottunut rahaliikenne koskenee ihan oikeasti joka ikistä suomalaista, jolla vain on tili. Luuletko tosiaan, että internetistä tilaamasi Elloksen ym tuotteet välittyisivät Suomen maksuliikenteen kautta...olkoon esim. Nordea, jonka konttoreita ja toimipisteitä löytyy jo kaikkialta pohjoismaista. Ulkomailla rahaa nostaessasi ja tai pankkikortillasi suoraan maksaessa (suomalaisella pankkikortilla maksaminen muissa EU-jäsenmaissa ilman kuluja mahdollistuu parin vuoden sisällä) on kyse saman tien kansainvälisestä maksuliikenteestä. Tiedän, kaikki eivät matkusta koskaan Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta esim opiskelijana olen itse jatkuvasti tilannut koulukirjani netin kautta ulkomailta, koska ne ovat siellä halvempia.
3: ONKO SINULLE KERROTTU ETTÄ ENNEN EI SAANUT MENNÄ MUIHIN EUROOPANMAIHIN TÖIHIN? JA ETTÄ ONKO MUUTAMAN LAPPUSEN TÄYTTÄMINEN YLIPÄÄNSÄ VAIKEAA ETTÄ SIITÄ PITÄÄ OIKEIN ERIKSEEN MAINITA???
Tähän idioottimaiseen virkkeeseen on vastattu samassa ketjussa muualla.
4: En viitsisi edes aloittaa. Koska EU mahdollistaa ja helpottaa yksityisen kansalaisen matkustamista sinne missä palvelut (kuten autokoulu) ovat halvempia, on tämä katsottava tietenkin EU:sta johtuvaksi hyötyseikaksi. Rautalangan vääntöä, tiedän.
5: Jos ulkopuolinen ja puolueeton taho on laatinut tutkimuksen, jonka johtopäätöksenä on se, että ruokakori on Suomessa keskimäärin noin euron halvempi kuin ennen euron tuloa, on idioottimaista olla pitämättä tätä tosiasiana (ja ellei vastaavanlainen tutkimus muuta väitä). - vastineelle

5: Jos ulkopuolinen ja puolueeton taho on laatinut tutkimuksen, jonka johtopäätöksenä on se, että ruokakori on Suomessa keskimäärin noin euron halvempi kuin ennen euron tuloa, on idioottimaista olla pitämättä tätä tosiasiana (ja ellei vastaavanlainen tutkimus muuta väitä) - vastine.

Passia EI tarvitse toiseen EU-jäsenmaahan matkustaessa, mutta henkilöllisyydentodistusvelvollisuus on säilynyt. Henkilökortin hintaan vetoaminen on siis turhaa, koska sellaisen Suomessa koko ikänsä oleilevakin joutuu Suomen lainsäädännön mukaan hankkimaan (tai vastaavan tavan osoittaa henkilöllisyytensä).
Matkustamisen hinnan nousulla ja tai laskulla ei liene mitään tekemistä itse EU:n kanssa. Valitan. EU ei omista lentoyhtiöitä, eikä omaa verotusoikeutta.
2: ONNEKSI SAA LAITTAA RAHAT MINKÄ MAAN TILILLE HYVÄNSÄ... NYT SUOMALAISET YKSILÖT RIKASTUU :-)
Helpottunut rahaliikenne koskenee ihan oikeasti joka ikistä suomalaista, jolla vain on tili. Luuletko tosiaan, että internetistä tilaamasi Elloksen ym tuotteet välittyisivät Suomen maksuliikenteen kautta...olkoon esim. Nordea, jonka konttoreita ja toimipisteitä löytyy jo kaikkialta pohjoismaista. Ulkomailla rahaa nostaessasi ja tai pankkikortillasi suoraan maksaessa (suomalaisella pankkikortilla maksaminen muissa EU-jäsenmaissa ilman kuluja mahdollistuu parin vuoden sisällä) on kyse saman tien kansainvälisestä maksuliikenteestä. Tiedän, kaikki eivät matkusta koskaan Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta esim opiskelijana olen itse jatkuvasti tilannut koulukirjani netin kautta ulkomailta, koska ne ovat siellä halvempia.
3: ONKO SINULLE KERROTTU ETTÄ ENNEN EI SAANUT MENNÄ MUIHIN EUROOPANMAIHIN TÖIHIN? JA ETTÄ ONKO MUUTAMAN LAPPUSEN TÄYTTÄMINEN YLIPÄÄNSÄ VAIKEAA ETTÄ SIITÄ PITÄÄ OIKEIN ERIKSEEN MAINITA???
Tähän idioottimaiseen virkkeeseen on vastattu samassa ketjussa muualla.
4: En viitsisi edes aloittaa. Koska EU mahdollistaa ja helpottaa yksityisen kansalaisen matkustamista sinne missä palvelut (kuten autokoulu) ovat halvempia, on tämä katsottava tietenkin EU:sta johtuvaksi hyötyseikaksi. Rautalangan vääntöä, tiedän.
5: Jos ulkopuolinen ja puolueeton taho on laatinut tutkimuksen, jonka johtopäätöksenä on se, että ruokakori on Suomessa keskimäärin noin euron halvempi kuin ennen euron tuloa, on idioottimaista olla pitämättä tätä tosiasiana (ja ellei vastaavanlainen tutkimus muuta väitä). - ...tynnyrit...
vastine. kirjoitti:
1: TARVITTIINKO TÄHÄN PASSITTOMUUTEEN EU? PASSI EI OLE POISTUNUT KÄYTÖSTÄ, ON VAIN ASIAKIRJA MUUTTUNUT, MUTTA PAKOLLISENA PYSYY.
VIISUMI??? MIHIN TARVITSIT ENNE EUROOPASSA KULKEMISEEN VIISUMIA?
JOS MATKUSTAMISEN HINTA ON JOPA KOLMINKERTAISTUNUT, NIIN KUKA PITÄÄ SITÄ HELPOTTUNEENA???
Passittomuus kuuluu nimenomaan EU:n toimialan piiriin ja on ollut sen perustamisesta lähtien yksi neljästä perustavoitteesta (eli ns. liikkumisvapaus). Ei tietenkään EU:ta tarvita passittoman alueen luomiseen, kuten käytäntö jo ennen Schengen sopimuksen voimaantuloa Pohjoismaissa osoitti. Kansainvälisen sopimuksen passittomuus kyllä vaatii, ja Schengenin (joka nykyisin on osa EU:n lainsäädäntöä) avulla niputetaan kaikki Schengen jäsenmaat passittomiksi huomattavasti helpommin (ilman bilateraalista sopimushäslinkiä).
Passia EI tarvitse toiseen EU-jäsenmaahan matkustaessa, mutta henkilöllisyydentodistusvelvollisuus on säilynyt. Henkilökortin hintaan vetoaminen on siis turhaa, koska sellaisen Suomessa koko ikänsä oleilevakin joutuu Suomen lainsäädännön mukaan hankkimaan (tai vastaavan tavan osoittaa henkilöllisyytensä).
Matkustamisen hinnan nousulla ja tai laskulla ei liene mitään tekemistä itse EU:n kanssa. Valitan. EU ei omista lentoyhtiöitä, eikä omaa verotusoikeutta.
2: ONNEKSI SAA LAITTAA RAHAT MINKÄ MAAN TILILLE HYVÄNSÄ... NYT SUOMALAISET YKSILÖT RIKASTUU :-)
Helpottunut rahaliikenne koskenee ihan oikeasti joka ikistä suomalaista, jolla vain on tili. Luuletko tosiaan, että internetistä tilaamasi Elloksen ym tuotteet välittyisivät Suomen maksuliikenteen kautta...olkoon esim. Nordea, jonka konttoreita ja toimipisteitä löytyy jo kaikkialta pohjoismaista. Ulkomailla rahaa nostaessasi ja tai pankkikortillasi suoraan maksaessa (suomalaisella pankkikortilla maksaminen muissa EU-jäsenmaissa ilman kuluja mahdollistuu parin vuoden sisällä) on kyse saman tien kansainvälisestä maksuliikenteestä. Tiedän, kaikki eivät matkusta koskaan Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta esim opiskelijana olen itse jatkuvasti tilannut koulukirjani netin kautta ulkomailta, koska ne ovat siellä halvempia.
3: ONKO SINULLE KERROTTU ETTÄ ENNEN EI SAANUT MENNÄ MUIHIN EUROOPANMAIHIN TÖIHIN? JA ETTÄ ONKO MUUTAMAN LAPPUSEN TÄYTTÄMINEN YLIPÄÄNSÄ VAIKEAA ETTÄ SIITÄ PITÄÄ OIKEIN ERIKSEEN MAINITA???
Tähän idioottimaiseen virkkeeseen on vastattu samassa ketjussa muualla.
4: En viitsisi edes aloittaa. Koska EU mahdollistaa ja helpottaa yksityisen kansalaisen matkustamista sinne missä palvelut (kuten autokoulu) ovat halvempia, on tämä katsottava tietenkin EU:sta johtuvaksi hyötyseikaksi. Rautalangan vääntöä, tiedän.
5: Jos ulkopuolinen ja puolueeton taho on laatinut tutkimuksen, jonka johtopäätöksenä on se, että ruokakori on Suomessa keskimäärin noin euron halvempi kuin ennen euron tuloa, on idioottimaista olla pitämättä tätä tosiasiana (ja ellei vastaavanlainen tutkimus muuta väitä)....kolisee!
- Syy on tietenkin
maanpetokseen johtava EUn perustuslaki - kaikkien laittomuuksien aiti. Vereton vallankaappaus, sukupolvemme suurin hapea, luonnollinen ilmastonmuutoskin jaa toiseksi
- talollinen
Ei sillä ole väliä. Niin kauan kuin rahaa, bensaa ja olutta riittää. Niin kauan myös EU saa kiitosta osakseen. Kiitosta.
Vanhasen ei pidä antaa kansan sotkeutua tärkeisiin asioihin. Vanhanen on jämerä ja jämäkkä johtaja - oikeassa. Todellinen Johtaja.
Hyviä asioita ovat:
- EU on viimeinkin lähes täydellinen järjestelmä joka perustuu kilpailuun ja vapaaseen yritteliäisyyteen.
- EU:n vastustajat pidetään kurissa
- EU tuo Suomelle vaurautta
- Muuta vaihtoehtoa ei ole.- ...jo...
...mainitsin. Talollisen mielipiteet... EVVK!
- SS Kokoomuksen
...jo... kirjoitti:
...mainitsin. Talollisen mielipiteet... EVVK!
vapaa yritteliaisyys: Ruumiiden maaralla ei tule SS politiikalla olemaan ylarajaa, tulonsiirrot ylittavat jo lamavuosien tason ja ihmisten maksukyvyn
- nomex5
Samaa eu fraasiasi päivästä toiseen ja yksikään ei noista eu leperryksistäsi ole toteunut eikä tule toteumaankaan voithan mieliksesi hokea tuota eu fraasiasi muttei se mitään auta:(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791