Siitä on nyt 40 vuotta

vio-letti

Vuonna 1966 julkaisi Vt-seura uuden kirjan jossa esitettiin aikalaskelmat joiden mukaan ihminen oli elellyt täällä maanpäällä tasan 6000 vuotta syksyllä 1975.

Jehovantodistajat levittivät tätä kirjaa innolla koska he uskoivat nyt tietävänsä milloin Harmagedonin suuri sota tulisi ja sen jälkeinen paratiisin rakennus alkaisi. Meillekin he tulivat ja minun vanhempani innostuivat asiasta. Elämä meillä kotona oli maanpäälistä helvettiä ja nyt koittaisi vapaus. Näin ajatteli ainakin äitini ja vei meidät lapsetkin mukaan jehovantodistajiin. Silloin oli kiire, jos aikoi henkikultansa pelastaa.

Sitä kiireellistä sanomaa saarnattiin aina kun muilta töiltä ehdittiin. Kerrankin oli niin kiire jakaa traktaateja kaikille huonekunnille, että oville ei jääty asiasta keskustelemaan. Kaikille piti ehtiä viemään varoitus ennen kuin Harmagedonin sota alkaisi. En enää muista minä vuonna tämä vouhotus oli, mutta ennen vuotta 1975 se oli.

Vuosi 1975 tuli ja meni...

Siitä on nyt 40 vuotta kun minun silloinen perheeni meni mukaan jehovantodistajiin. Maailma on muuttunut paljon siitä ajasta. Jehovantodistajat saarnaavat edelleenkin "maailmanloppua".

Itse olen vuosikymmeniä sitten jättänyt jt-järjestön. Mutta ihmettelen, mikä saa ihmiset pysymään tuossa järjestössä mukana? Tunnen useita sieltä lapsuusaikani kotiseudulta, jotka silloin olivat siinä mukana ja ovat vieläkin. Monet vanhemmasta päästä ovat jo kuolleet - vanhuuttaan. Monet niistä, jotka minun lapsuudessani innokkaimmin saarnasivat loppua tulevaksi ennen vuotta 1975, lepäävät nyt nurmen alla.

Mikä siis saa ajattelevan ihmisen "antamaan anteeksi" jt-järjestölle kaikki pieleen menneet ennustelut?

25

2042

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oli pylväissä

      jehovien levittämiä julisteita, joissa luki "Jeesus tulee, oletko valmis?".

      • vio-letti

        "Jeesus tulee, oletko valmis?"- julisteita levittivät helluntailaiset. Monasti olikin kiivaita keskusteluja ovilla helluntailaisten kanssa siitä, miten "maailmanloppu" tulee ja kuka pelastuu.

        Helluntailaiset selittivät että Jeesus tulee yht'äkkiä keskellä kirkasta päivää ja sieppaa "omansa" taivaaseen ja siitä tulee mahdoton kaaos. Autokolareita, lento-onnettomuuksia ja muita kamaluuksia tapahtuu kun nämä "Jeesuksen omat" lentävät kaikkien nähden kesken työpäivän taivaisiin.

        Mitä maan päälle jääneille tapahtui heidän oppinsa mukaan, on minulta unohtunut, ehkä joku toinen muistaa.

        Jehovantodistajat eivät suinkaan olleet ainoa "maailmanloppua" odotteleva uskonlahko 60-70 luvulla. Yhteistä kaikille oli se, että juuri heidän uskonsa on ainoa oikea, joka vie pelastukseen.

      • oikaisija.
        vio-letti kirjoitti:

        Helluntailaiset olivat yksi "Jeesus tulee, oletko valmis"-julisteiden levittäjistä, muttei ainoa!
        Useat kristilliset liikkeet sitä tekivät.

        Toiseksi, helluntailaiset eivät koskaan ole ennustaneet maailmanloppua, ainakaan virallisesti.
        Joitain yksittäisiä "maailmanlopunjulistajia" hellareissakin oli, mutta maailmanlopun ennustaminen ei koskaan ole ollut helluntailaisten heiniä.
        Hellarit tulkitsevat maailmanlopun ennustamiset raamatun vastaisiksi.

      • vio-letti
        oikaisija. kirjoitti:

        >>> Helluntailaiset olivat yksi "Jeesus tulee, oletko valmis"-julisteiden levittäjistä.

        Minun kotopuolessani niitä levittivät helluntailaiset.

        >>> Toiseksi, helluntailaiset eivät koskaan ole ennustaneet maailmanloppua ainakaan virallisesti.

        Minä tapasin jehovantodistajana ollessani monia helluntailaisia jotka vilpittömästi, joskus lähes kiihkouskovaisesti odottivat Jeesuksen tulevan noutamaan "omansa" pian. Kesken arkiaskareiden heidät temmattaisiin taivaan kirkkauteen niinkuin Jeesus oli luvannut. Että me jehovantodistajat emme päässeet sille lentomatkalle mukaan, oli selvä juttu.

        Niin helluntailaiset kuin jehovantodistajatkin olivat varmoja asiansa oikeudesta ja olivat löytävinään Raamatusta sille varman tuen. Joopajoo... Sen enempää helluntailaisten lentomatkaa kuin jehovantodistajien Harmagedoniakaan ei ole tähän päivään mennessä näkynyt.

        Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

      • tuhat ja yksi

        Eivät Helluntalaiset väärien odotusten levittäjänä ole pulmusia olleet. Sen lisäksi kun liikkui turuilla ja toreilla ,rautatieasemilla ja missä vain lappusta työnnettiin luettavaksi,kirjasta vihkoa,Markuksen ilosanomaa kokous kutsuja sateli joka suunnasta, mutta Jehovan todistajat olivat kuitenkin kaikista tehokkaampia sanomansa levittämisessä , kerrostalon ovenkarmit merkkasivat merkeillä ettei vain ketään jäänyt informaatiosta paitsi ja näin menettäisi ,vain piskuiselle joukolle tarjotun paratiisin sinne ei Hellarilla ollut asiaa.
        Eikä Helluntai herätyksen markkinoiman uudesti syntymisen kokematta jääneellä ollut Jeesuksen tullessa mitään mahdollisuutta yläilmoissa kohdata Vapahtajaansa!

        Mutta näyttää kuitenkin siltä että kaikki nämä koukerot tarvitaan ihmiskunnan historiassa ja jos nuo tapahtumat painetaan villaisella mitään ei silloin opita! Uskonto on joskus pakoa todellisuudesta, uskonnon ja uskon eroista on juuri nyt väärä aika keskustella keskustelkaa tuo aloittamanne asia selväksi ,niin oletan päästävän parhaaseen lopputulokseen vaikka monille se kipeää tekeekin !

        ( en minäkään aivan syytön ole tuohon kaikkeen ja vieläkin kysyn itseltäni mikä on oikein ja väärin ,- vastausta vaille jäädä saanen !!)

      • vio-letti
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        >>>Eikä Helluntai herätyksen markkinoiman uudesti syntymisen kokematta jääneellä ollut Jeesuksen tullessa mitään mahdollisuutta yläilmoissa kohdata Vapahtajaansa!

        Juu, tämä asia tehtiin kyllä hyvin selväksi helluntalais-perheen ovelle koputtaneelle "jehovalaiselle".

        >>>keskustelkaa tuo aloittamanne asia selväksi

        Niin, aloituksessa tekemäni kysymys on vieläkin vastausta vailla. Mikä saa ihmiset antamaan jt-järjestölle anteeksi kaikki sekoilut ja pieleen menneet ennustelut?

        Minulla on sellainen idea että siinä olisi kysymys samasta henkisestä mekanismista kuin esimerkiksi siinä että väkivaltaisessa parisuhteessa elävä antaa kerta toisensa jälkeen anteeksi, vaikka tietää että turpiin tulee taas uudestaan. Ja ulkopuoliset kysyvät ihmeissään, miksi se [useimmiten nainen] ei lähde?

        Niin, miksi?

    • VAIKEAKSI

      Moni ei kiinnitä huomiota, mutta suuri osa lahkon toiminnasta tähtää eroamisen estämiseen.

      Lahkon ulkopuolisen kanssa ei saisi enää puhua, muuta uskonnollista materiaalia ei saisi lukea, maailmasta pyritään eristymään kieltämällä juhlat ja harrastuksetkin, lapsilta partio ja urheiluseurat.

      Urheilussa on tosin eri säännöt eri henkilöille. Lapsi ei saisi ottaa urheilua aikaavieväksi harrastukseksi, mutta nimekkäät Williamsin sisarukset saavat urheilla julkisuussyistä.

      Lahkon mielenhallintamenetelomistä on kirjoitus "uskonto manipulaation välineenä" sivulla http://www.jttuki.info

      • vio-letti

        >>Lahkon ulkopuolisen kanssa ei saisi enää puhua

        Niinhän se, tämän tyyppinen ryhmästä poissulkeminen on vanha ja koettu rankaisutapa. Aivotutkijat ovat todenneet että tämä menetelmä saattaa herättää niin voimakkaan ahdistuksen yksilössä, että se on verrattavissa kuolemanrangaistuksella uhkaamisen aiheuttamaan ahdistukseen. Joten tehokkaat on keinot.

        Jehovantodistajat eivät tässä ole kuitenkaan mitenkään erityisiä, olihan esimerkiksi katolisella kirkollakin pannaan julistukset sun muut kommervinkit jo vanhastaan.

        >> muuta uskonnollista materiaalia ei saisi lukea

        Itselleni oli kovin suureksi hyödyksi lukea uskontojen historiaa yleisesti, sieltä selvisi yhtä jos toistakin.

        >> maailmasta pyritään eristymään kieltämällä juhlat ja harrastuksetkin

        Eihän semmoiseen ole aikaa, nyt on kiire. Se on ollut jo kauan.

        >> lapsilta partio ja urheiluseurat

        Niin, mitä nyt todistajat itse pitivät nuoriso- ja partiotoimintaa kunnallisveron keventämiseksi männävuonna, missä se oli - jossain pohojanmaalla?

    • Lähimmäinen.

      Siksi: Koska he uskoivat että vain Jehova tietää koska loppu tulee, siksi he ovat mukana.

      • vio-letti

        Jos he uskovat että vain Jehova tietää koska loppu tulee, miksi he sitten ennustelevat näitä vuosilukuja?

        Muistan kun lasteni isä, - joka on vieläkin jt - vakuutteli lapsille silloin -80 luvun loppupuolella että nyt varmasti Harmagedon tulee ja saatte nähdä... Silloin olivat lapset vielä niin nuoria että he tosissaan pelkäsivät ja minulla oli kova työ saada heidät taas tasapainoon ja tuntemaan olonsa turvalliseksi ja vakuuttuneeksi, että mitään vaaraa ei ole.

        No, tuliko Harmagedon -80 luvun lopulla?

      • Lähimäinen.

        Taas joku kirjoittetlee minun nimimerkillä.

        Aloin tutkiskella 1974, ja kyllä silloin kovasti puhuttiin että Kaikkeuden Suvereeni käynnistää harman 1975. Joka muuta väittää, valetelee. Pysyin mukana, koska olin niin alussa ja pelkäsin kavereiden menetystä. Minut kastettiin 1984, enkä oikein tiennyt mitä olin tekemässä.

      • ei tullu vieläkään
        vio-letti kirjoitti:

        Jos he uskovat että vain Jehova tietää koska loppu tulee, miksi he sitten ennustelevat näitä vuosilukuja?

        Muistan kun lasteni isä, - joka on vieläkin jt - vakuutteli lapsille silloin -80 luvun loppupuolella että nyt varmasti Harmagedon tulee ja saatte nähdä... Silloin olivat lapset vielä niin nuoria että he tosissaan pelkäsivät ja minulla oli kova työ saada heidät taas tasapainoon ja tuntemaan olonsa turvalliseksi ja vakuuttuneeksi, että mitään vaaraa ei ole.

        No, tuliko Harmagedon -80 luvun lopulla?

        Juu ei se tullut juu....
        Ei se loppu tullut ees viime vuonna vaikka
        olikin vuosi 2006 ja kesäkuun 6.....
        06.06.06. niiin pahaa enteilevä päivämäärä oli tuo.... mutta mitään ei tapahtunut ei edes kirkkoja poltettu.....

    • Markku_Meilo

      >>Sitä kiireellistä sanomaa saarnattiin aina kun muilta töiltä ehdittiin. Kerrankin oli niin kiire jakaa traktaateja kaikille huonekunnille, että oville ei jääty asiasta keskustelemaan. Kaikille piti ehtiä viemään varoitus ennen kuin Harmagedonin sota alkaisi. En enää muista minä vuonna tämä vouhotus oli, mutta ennen vuotta 1975 se oli.

      1970 keväällä piti rajata tutkiminen kuuteen kuukauteen:

      "Tämä on ihmiskunnan historian vakavinta aikaa, ja sinä elät tämän muutoksen aikana. "Maailma katoaa", Raamattu sanoo, mutta 'ne jotka tekevät Jumalan tahdon pysyvät iankaikkisesti'." (Vt 1/3 s. 116)

      Asiathan ovat hyvin, jos ihmiskunnan historian vakavin aika oli jo miltei 40 vuotta sitten.

      • vio-letti

        >> 1970 keväällä piti rajata tutkiminen kuuteen kuukauteen

        Juu tämän minäkin muistan, se oli vissiin "Totuus"-kirja jota kiireellä tutkittiin. Jos henkilö ei hetioitis halunnut mennä kasteelle vaan epäili, niin hänen katsottiin tehneen valintansa. Hän oli valinnut varman kuoleman Harmagedonissa.

        >> Asiathan ovat hyvin, jos ihmiskunnan historian vakavin aika oli jo miltei 40 vuotta sitten.

        No, mikäs tässä, mennään sitte vaikka saunaan.. ;)

        Luin viime viikolla kesän ratoksi kirjan ristiretkistä. Hurjaa touhua sinänsä. Siihen maailman aikaan [1095 eKr jne..] oli myös näitä lopun ajan saarnaajia ja heidän seuraajiaan ympäri Eurooppaa ja silloinkin se loppu tuli "pian". Kaikki merkit viittasivat selvästi lopun aikaan, oli sotia ja ruttotauteja, laittomuutta ja moraalittomuutta.

        No oikeaksi osoittautuivat profetiat, loppu tuli monelle pian ristiretkillä, silloin vaan mentiin suoraan sinne taivaaseen jos usko oli 'oikea'...

        (Sören Wibeck, Korståg Västerlandets heliga krig.)

    • pant0.15

      Järjestö pyysi siitä muuten anteeksi, joten mitä sitä enään kiusaamaan asiasta. Ja jos lasketaan raamatussa mainittua sukupuuta ja sijoitellaan ihmisiä keskelle ajanvirtaa, ikään kuin kiintopisteiksi tai ankkureiksi. Eli tiedämme milloin he elivät. Päädymme ikävä kyllä siihen tulokseen että ihmiskunta tuli vuonna 1975 tralla lalla laaa... 6000vuotiaaksi. Siis jos joku pitää raamattua jumalan sanana :) Uskoo ken tahtoo sillä uskohan on lähinna uskon asia, ja kuka todella voi heittää heihin sen ensimmäisen kiven.

      • kanta

        Tuo 6000 vuotta ei ole minkään tieteenalan eikä tutkimuksen mukainen luku.

        Suomessakin on vanhimmat asutuslöydökset n. 10.000 vuotta vanhoja

        Egyptissä löytyy kirjalllisia muistiinpanojakin ainakin lähes tuonne 6000 vuoteen asti.

      • salaisuus?

        Esitettiin??? Minulta ei ainakaan kukaan ole pyytänyt anteeksi!!

      • vio-letti

        >>> Järjestö pyysi siitä muuten anteeksi, joten mitä sitä enään kiusaamaan asiasta.

        Eeeh!? Mitä jt-järjestö on pyytänyt anteeksi ja koska? Voisitko kertoa lähemmin? Mitä, missä, koska???

        En ole ikinä, en kuuna kullan valkiana kuullut että näin olisi tapahtunut.

      • kerran.

        Keneltä anteeksi ?

        Järjestöhän sanoo olevansa jehovan yhteyskanava maan päälle.

        Mutta kuitenkin maksaa pedofiilioikeudenkäynnit välttääkseen rahakorvaukset.

        Kuinka se ilkeäisi pyytää pedofiilien uhreilta anteeksi.

        Mitä katsotaan järjestön tehneen sellaista jota sen väitetään pyytäneen anteeksi.

        Kirjoita uusiksi ja laita lähdetietoja näkyviin.

      • Ohdake

        >>Päädymme ikävä kyllä siihen tulokseen että ihmiskunta tuli vuonna 1975 tralla lalla laaa... 6000vuotiaaksi.>>

        Päädytte?

        Missä todisteet?

        Miksi sanot "ikävä kyllä"? Mikä asiassa on mielestäsi ikävää?

      • pant0.15
        vio-letti kirjoitti:

        >>> Järjestö pyysi siitä muuten anteeksi, joten mitä sitä enään kiusaamaan asiasta.

        Eeeh!? Mitä jt-järjestö on pyytänyt anteeksi ja koska? Voisitko kertoa lähemmin? Mitä, missä, koska???

        En ole ikinä, en kuuna kullan valkiana kuullut että näin olisi tapahtunut.

        Tämä myönnettiin Vartiotornissa 15.6.1980 (s.17). Jehovan todistajia kuitenkin myös varoitettiin siitä, että he eivät olisi liiaksi kiinnostuneita aikamääristä ja varhaisen pelastuksen odotteista, vaan keskittyisivät pääasiassa Jehovan tahdon tekemiseen.

        Ja aikoinaan 1980 luvulla erotettu joku frans tai sinneppäin kertoi että hallintoelimessä vähän pohdittiin että hitto mitäs nyt!!! Voisi sanoa että melkoinen myönnytys tuo että oltiin vähän väärässä. Kyllä se ylpeeltä käy anteeksipyynnältä. Mutta lukee ton ja silleen. Täytyy sanoa että mielenkiintoisia ajatuksia olette esittäneet, toivottavasti minäkin ???

      • pant0.15
        Ohdake kirjoitti:

        >>Päädymme ikävä kyllä siihen tulokseen että ihmiskunta tuli vuonna 1975 tralla lalla laaa... 6000vuotiaaksi.>>

        Päädytte?

        Missä todisteet?

        Miksi sanot "ikävä kyllä"? Mikä asiassa on mielestäsi ikävää?

        Ottaa kiintopisteiksi henkilön jonka kuoleman tietää tarkalleen , tai syntymän, tai jotain muuta. Sitten vain ihmisten eliniän läskemista taakseppäin ja silleen. Se ikävä kyllä lausahdus oli vaan lausahdus, ei siinä mitään sen kummempaa :)

    • salaisuus?

      Eiköhän löydy Vt järjestöstä joukko ihmisiä jotka kiistävät kirjoittamasi, mutta totta joka sana mitä kirjoitit.

    • hymistely

      aika säyseästi, ottaen huomioon, mikä on alkuaiheenne. "Siitä on nyt 40 vuotta".

      Muistan jo 50-luvulla, ollessani puutarhatöissä eräässä taimistossa. Olin 14 v. ikäinen, täynnä uteliasta, uuden oppimisen halua. Sain työparikseni 18 v. Sirkan, joka oli JT. Hän esitti omaa uskoaan heti ekana päivänä ja toi seuraavana päivänä Vartiotorni-lehden. Tietysti kiinnostuin kovin, olihan kyse pian (silloinkin) tulevassta maailmanlopusta, jota Sirkkakin odotti. Niin runsaasti hän teki kanssani omaa "lähetystyötään", että sen vuotinen kristikunnan suuri juhla Joulu, meni sivu suun.
      Ei kuusta, ei lahjoja, ei joulunvaloa.

      Sitten alkoi rippikoulu. Se oli tietysti ev.lut.
      Kiinnostukseni ja avoimmuuteni kristillisiä asioita kohtaan eteni. Tulin nk. uskoon. Löysin todella hyviä ystäviä, seurakunnassamme näyteltiin, laulettiin paljon ja elettiin raikasta nuoren ihmisen elämää.

      Aina, kun ovelleni tulee JT saarnaamaan, annan hänen kuulla tämän oman tarinani. Olen ikionnellinen, että pääsin siitä porukasta pois heti alkuunsa, sillä myöhemmin olen kuullut heidän tavastaan käsitellä omia jäseniään. Sellaista ei kukaan kristitty voi hyväksyä. Äsken luin KOTIMAA lehdestä Luopiopojasta, joka kertoi muutamin sanoin omasta JT ajastaan. Hän suhtautuu nyt kriittisesti entiseen uskontoonsa.

      Itselläni olisi vain yksi kysymys, johon ei ole tullut vastausta täällä nettisivustoillakaan: Miksi ja kenen luvalla JT:t erottavat lapsen vanhemmistaan?
      Mielestäni vanhemmuus on Jumalan antama lahja. Kukaan ihminen ei saa sitä riistää vanhemmilta pois. Ei myöskään ainutkaan uskonlahko.
      Kun olen tullut tietoiseksi, että JT:t toimivat erottamalla, en voi pitää heitä kristittyinä.
      Kapinoin JT:a vastaan, pidän heitä rikollisina.

      He joutuvat tästä asiasta varmasti myös tilille, kunhan tuomion aika tulee.

    • Varajeesus

      Raamatussa sekä isä meidän rukouksessa käsketään antamaan anteeksi... Mutta kusetuksesta ei muistaakseni ollut mainintaa, joten isot kihot Brooklynin sillan tykönä saavat tehdä mitä huvittaa. Ja mitä nyt huhut pitää paikkaansa niin kohta watchtower sijaitsee samaisen sillan alla komiteoineen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4320
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3524
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      157
      1841
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1726
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1452
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      974
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      879
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      866
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      858
    Aihe